Kirjoittaja Mella M » 05.01.2023 13:39
Mä olen elämäni aika seurustellut ja asunut sekä miesten että naisten kanssa. Jos aivan karkeasti yleistän, niin hirveän usein varsinkin miehet tekee selväksi jo tosi varhain, että he eivät sitten siedä minkäänlaista riitelyä tms. Tämä saattaa johtaa siihen, että varsinkin jos toinen osapuoli on vähänkään mielyttämisenhaluinen, epävarma tms, niin hän menee lukkoon eikä uskalla sanoa oikein mitään, ettei se vaan vaikuttaisi riidan haastamiselta. En edes oikein tajunnut tätä, kuin vasta joskus vuosia sitten, kun juttelin ystäväni kanssa, joka vetää eroseminaareja ja hän sanoi, että ihan hirveän usein se suhteen vaikenemis- ja tukahduttamiskulttuuri luodaan ja suhteen alussa ja juuri tällaisella yksipuolisella ilmoituksella. Alun huumassa kukaan ei kyseenalaista sitä ja myötäilee itsekin, että "joo, en mäkään sellaista siedä" ja sen mukaanhan sitten on mentävä, kun on jo itsestään sellaisen kuvan antanut. Usein nämä sitten puhkeaa vasta vuosien päästä ja joskus kuulemma vasta eron jälkeen ihmiset kertovat, etteväti ole uskaltaneet sanoa, että mikä kaikki mättää. Ylipäänsä sana riitely tai riita on sellainen, mitä monet ihmiset melkein kuollakseen pelkää, koska kuvitellaan, että se olisi sama asia kuin se, että suhde olisi huono tai että siinä menisi huonosti. Tosi asiassa kuitenkin on monia syitä, miksi esim. riitelemättömyys ei ole välttämättä mitenkään hyvä asia. Itse henk. koht. jopa haluaisin nähdä kaikki ihmiset joskus vihaisina tai riitelevän (en jatkuvasti enkä usein), koska se kertoo siitä ihmisestä tosi paljon. Sitä voi uuden ihmisen kanssa riidan päätteeksi myös ajatella, että "vau, osaapa se riidellä siististi, että tässä oli tosi hankala asia, mutta vitsi miten hienosti tämä sitten kuitenkin lopulta meni" tai sitten ihmisestä voi nähdä puolia, mitä ei koskaan enää halua nähdä. Ja ne puolet on siinä ihmisessä, vaikka sitten sen jälkeen sanottaiskin, että "mä en sitten muuten ikinä enää suostu riiteleen sun kanssa". Mä olen aina sanonut, että ihmistä ei tunne ennen kuin siitä eroaa, mutta en mä koe tuntevani silloinkaan jos en oikeasti olisi koskaan riidellyt hänen kanssaan. Jotkut suhteet ovat loppuneet sen vuoksi, miten riita on esim. avannut silmiä sen toisen ihmisen suhteen ja toiset suhteet taas vahvistuneet, kun on huomannut miten iso ihminen se toinen on ja riita ei mene rumaksi siitä huolimatta että korotetaan ääntä, huudetaan jne. Itse uskosn että todella moni tulehduttaa kommunikaation jo suhteen alussa kertomalla yksipuolisesti sääntöjä siitä, miten toisen pitäisi olla, moten riidellä, mihin aikaan päivästä saa puhua vaiheista asioista jos ollenkaan jne. Jos kukaan ei lyö eikä puhu rumasti tai muuten vahingoita ketään tai mitään, niin mun mielestä ihmiselle pitäisi antaa tilaa ilmaista itseään sillä tavalla kuin hänestä tuntuu. Musta etukäteen on turha luoda sääntöjä ja ekan riidankin jälkeen ne pitäisi olla yhteisiä sääntöjä eikä sanelupolitiikkaa.
Mä olen elämäni aika seurustellut ja asunut sekä miesten että naisten kanssa. Jos aivan karkeasti yleistän, niin hirveän usein varsinkin miehet tekee selväksi jo tosi varhain, että he eivät sitten siedä minkäänlaista riitelyä tms. Tämä saattaa johtaa siihen, että varsinkin jos toinen osapuoli on vähänkään mielyttämisenhaluinen, epävarma tms, niin hän menee lukkoon eikä uskalla sanoa oikein mitään, ettei se vaan vaikuttaisi riidan haastamiselta. En edes oikein tajunnut tätä, kuin vasta joskus vuosia sitten, kun juttelin ystäväni kanssa, joka vetää eroseminaareja ja hän sanoi, että ihan hirveän usein se suhteen vaikenemis- ja tukahduttamiskulttuuri luodaan ja suhteen alussa ja juuri tällaisella yksipuolisella ilmoituksella. Alun huumassa kukaan ei kyseenalaista sitä ja myötäilee itsekin, että "joo, en mäkään sellaista siedä" ja sen mukaanhan sitten on mentävä, kun on jo itsestään sellaisen kuvan antanut. Usein nämä sitten puhkeaa vasta vuosien päästä ja joskus kuulemma vasta eron jälkeen ihmiset kertovat, etteväti ole uskaltaneet sanoa, että mikä kaikki mättää. Ylipäänsä sana riitely tai riita on sellainen, mitä monet ihmiset melkein kuollakseen pelkää, koska kuvitellaan, että se olisi sama asia kuin se, että suhde olisi huono tai että siinä menisi huonosti. Tosi asiassa kuitenkin on monia syitä, miksi esim. riitelemättömyys ei ole välttämättä mitenkään hyvä asia. Itse henk. koht. jopa haluaisin nähdä kaikki ihmiset joskus vihaisina tai riitelevän (en jatkuvasti enkä usein), koska se kertoo siitä ihmisestä tosi paljon. Sitä voi uuden ihmisen kanssa riidan päätteeksi myös ajatella, että "vau, osaapa se riidellä siististi, että tässä oli tosi hankala asia, mutta vitsi miten hienosti tämä sitten kuitenkin lopulta meni" tai sitten ihmisestä voi nähdä puolia, mitä ei koskaan enää halua nähdä. Ja ne puolet on siinä ihmisessä, vaikka sitten sen jälkeen sanottaiskin, että "mä en sitten muuten ikinä enää suostu riiteleen sun kanssa". Mä olen aina sanonut, että ihmistä ei tunne ennen kuin siitä eroaa, mutta en mä koe tuntevani silloinkaan jos en oikeasti olisi koskaan riidellyt hänen kanssaan. Jotkut suhteet ovat loppuneet sen vuoksi, miten riita on esim. avannut silmiä sen toisen ihmisen suhteen ja toiset suhteet taas vahvistuneet, kun on huomannut miten iso ihminen se toinen on ja riita ei mene rumaksi siitä huolimatta että korotetaan ääntä, huudetaan jne. Itse uskosn että todella moni tulehduttaa kommunikaation jo suhteen alussa kertomalla yksipuolisesti sääntöjä siitä, miten toisen pitäisi olla, moten riidellä, mihin aikaan päivästä saa puhua vaiheista asioista jos ollenkaan jne. Jos kukaan ei lyö eikä puhu rumasti tai muuten vahingoita ketään tai mitään, niin mun mielestä ihmiselle pitäisi antaa tilaa ilmaista itseään sillä tavalla kuin hänestä tuntuu. Musta etukäteen on turha luoda sääntöjä ja ekan riidankin jälkeen ne pitäisi olla yhteisiä sääntöjä eikä sanelupolitiikkaa.