Ketju ihmettelyille

[Biarritz]

Katsoin eilen Koti koiralle -ohjelmaa (muistaakseni se UK versio, mutta saattoi olla joku Australia tai vastaavakin). Eräältä koiraa toivovalta naiselta kysyttiin oliko väliä onko uros vai narttu. Vastasi että ehdottomasti narttu, mutta lisäsi "en tykkää urosten pippeleistä!" (kääntäjä/ tekstittäjä oli vielä valinnut nimenomaan tuon vähän lapsekkaan termin "pippeli") Hetken päästä hän lisäsi, että toinen asia mistä hän ei koirissa pidä on niiden takapuoli, joten hän ei halunnut koiraa jolla takapuoli olisi esillä vaan sen piti peittyä hännän alle.

Mitähän mieltä hän lienee luonnoneläinten takapuolista ja sukuelimistä...

[TlGER]

On minustakin urosten vehkeet epäesteettisen näköiset (varsinkin kun oma rotuni on vatsapuolelta karvaton, eli edes karvat ei ole näkösuojana), mutta en mä kyllä menisi telkkariin tästä asiasta keskustelemaan

[*kiranas*]

Hyvälle ystävälleni sopiva lämpötila sisällä on 25 astetta. Hän ei valita kesähelteelläkään asuntonsa lämpötilasta vaikka se olisi 30.

mä kuulun myös tähän vähemmistöön, joka tykkää näistä lämpötiloista.
ja aikalailla mulla on kesät/talvet villasukat jalassa ja sängyssä vielä lämpöpeitto, koska yleensä mä jäädyn, kuten nytkin tässä sohvalla.

[Koiruuksia]

Mulla on talvella/syksyllä aina villasukat jalassa ja monesti kesälläkin jos ei ole helle. Kotona yleensä aina villaneule päällä. En minä täällä alusvaatteissa kulje että sen vuoksi pitäisi lämmittää enemmän.
Olen iän myötä tullut enemmän viluiseksi.

[Umac]

Meillä oli eilen lämmityksen alkaessa olkkarissa 17.3 ja äsken vilkaisin työhuoneen mittaria kun nousin, 20.4. Ihmettelinkin siinä aiemmin sängyssä ollessa, että miten hitossa täällä on näin kuuma.

Meillä tosiaan yölämmitys vain päällä, toistaiseksi. Se on riittänyt hyvin näillä plussakeleillä ja vuorottelemme keittiön hellan ja olkkarin takan kanssa lämmitystä, aina tarpeen mukaan.

[Koiruuksia]

Ai kamala. Jäätyisin ihan kokonaan.

[Lumipallo]

Sopivalta tuntuva huonelämpötila on näköjään aika yksilöllistä ja olosuhteistakin riippuvaa. Esim. autossa 22-24 astetta tuntuu tosi tukalalta, vaikkei olisi takkiakaan päällä. Kasvojen iho kuivuu ja happi loppuu. Toisaalta mies istuu siinä lämmössä tyytyväisenä untuvatakki päällä, pipo päässä ja nahkarukkaset käsissä (en koskaan lakkaa ihmettelemästä sitä). Sisälläkin veto tai koneellinen vs. painovoimainen ilmanvaihto saa aikaan erilaisen tuntuman.
Olen iloinen siitä, että meidän rivariyhtiössä jokainen voi itse säätää pattereistaan sopivan lämpötilan ja naapurin vanhusten valituksiin kylmyydestä reagoidaan. Se, että taloyhtiö määräisi kaikille saman lämmön, olisi varmaan energiaa säästävää ja ehkä siihen ajan myötä tottuisikin, mutta on se silti aika despoottista

[Koiruuksia]

On tosiaan kiva kun voi ihan itse määritellä sisälämpötilan niin kesällä kuin talvellakin ihan sen mukaan miten lämmittää/viilentää.

En kestä yhtään ns. kosteaa kuumuutta ja luulen että se on syy siihen miksi sama lämpötila tuntuu talvella ihan hyvältä mutta kesällä tukalan kuumalta.
Talvella huoneilma on kuivaa, kesällä on monesti korkea ilmankosteus. Joku kasvihuone (tai Thaimaa) on mulla ihan kidutusta.

Mulle tärkeää on myös se että "ilma liikkuu." Siksi meillä on isot kattotuulettimet alakerrassa. Ne liikuttavat ilmaa.
Seisova ilma (esim. kesällä kun "metsässä ei liikahda lehtikään") on aivan myrkkyä. Tuntuu että happi loppuu.

[Darre]

Sinänsä hauskaa, että sisällä +24 tuntuu mun mielestä vähän tukalalta, mutta kesällä olen ulkona aivan tyytyväisenä vaikka olisi +30

[Koiruuksia]

Juuri päinvastoin

[Hetuli]

Jokaisella on henkilökohtaiset mieltymykset länpötilaan ja ihmiset voivat olla kovinkin närkästyneitä jos lämpötila ei ole mieleinen. Töissä tuli juuri vastaan dtamaattinen palaute, että 2 päivää jäädytty - kyseessä oli kylpyhuoneen lattialämmityksen hajoaminen mitä ei korjata viikonloppuna. Ikävä tietysti mutta harva varsinaisesti kylpyhuoneessa asuu.

Tuli netissä vastaa jonkun äidin lapsensa koulusta saamansa Wilma-viesti, jossa kerrotiin koulussa olevan Lucia-kulkue ensi perjantaina, jota oppilaat katsovat koulun käytäviltä ja mikäli oma lapsi ei saa katsoa kulkuetta niin pitää olla yhteydessä opettajaan.
Onko tultu vähän liian pitkälle ”ei loukata ketään”- ajattelun kanssa? Kulttuuria ei pysty piilottamaan ja itse ainakin koen, että Lucia-perinteet pohjoismaissa on aika kaukana Lucian katolisesta alkuperästä ja enemmän osa kulttuuria.

Aika miettiminen koulussakin, että mitä voi nykyään tehdä. Onkohan tämä suomalaista kiltteyttä - joustetaan ettei kukaan vaan loukkaannu?

[aunet]

Minusta nämä kaiken maailman "rajoitteet" kouluissa menee yli äyräitten. Kouluun tullaan oppimaan, koski se sitten mitä tahansa. Minusta koulu on juuri mitä mahtavin paikka opettaa lapsille eri kulttuureista ja uskonnoista. Ihan sama jos jonkun vanhempi kyseenalaistaa tutkittua terveystietoa, näitäkin on, ei oma mussukka voi osallistua terveystiedon tunnille. Tuskin sitä oppia kotonakaan saa, ainakin jos vanhemmat ovat noin rajoittuneita. Koulussa on aitio paikka opettaa neutraalisti, jotta lapset saavat oikeaa tietoa. Ei se silti tarkoita, että ketään käännytetään mihinkään suuntaan.

[Mella M]

Mäkin tavallaan ajattelen, että koulussa olisi hyvä oppia mahdollisimman laajasti kaikkea, mutta kyllä mä olisin ollut lapsena onnellinen, jos olisin voinut jäädä pois kaikesta uskontoon liittyvästä. Mun perhe ei kuulunut kirkkoon eikä mua ole kastettu, mutta kotona ei koskaan paheksuttu uskontoja tai mitenkään opetettu, että niissä olisi jotain pahaa. Mutta. Mun parhaan ystävän perhe oli helluntailaisia ja osallistuin heillä pidettävään lasten kerhoon (kovasti uskonnollinen) kävin mukana kokouksissa ja kesäleireillä ja pidin touhua aivan tosi outona. Tämä siis ikävuosina 6 - 10 v. Mun vanhemmat eivät ole koskaan vaatineet mulle uskonnotonta opetusta, mutta itse aloin vaatimaan sitä yläasteella, mutta koska koulussa ei ollut riittävästi meitä pakanoita, niin elämänkatsomustietoa ei tarvinnut järjestää. Siihen aikaan uskonnonopetus oli aika vakaumuksellista ja osa uskonnonopettajista oli kunnon hihhuleita ja mitään aitoa rehellistä keskustelua tunneilla ei sallittu, mikä minusta olisi tärkeä osa uskonnonopetusta.

Niin ja eka ja tokaluokalla mun luokalla oli poika, joka oli ortodoksi, ja hänen ei tarvinnut osallistua uskonnontunneille eikä joulukirkkoon. Tämä siis reilu 40 vuotta sitten, että osattiin sitä silloinkin.

Jos joku lapsi ei osallistu Lucia kulkueen katseluun, niin eipä hän varmasti kauheasti mistään paitsikaan jää. Itse kuitenkin ajattelen, että sen pitäisi olla myös lapsen eikä pelkästään vanhempien päätös, koska osa lapsista haluaa ehkä kuulua joukkoon ja osallistua yhteisiin juttuihin. Sen takia minäkin olen ollut helluntailaisten kesäleireillä vaikka olikin aivan tosi ahdistavaa, kun ne leirin tädit yrittikin painostaa multa uskontunnustusta.

[Valkosipulisilakka]

Itse ajattelen, että lapsille on hyväksi nähdä maailmaa muutenkin kuin vanhempiensa silmälasien läpi. Oma jo aikuinen on kastettu ja nimellisesti ev.lut. vaikka ei meillä aktiivisesti uskovia olla. Ei minulla ole ollut mitään sitä vastaan, että hän on koulun mukana käynyt tutustumassa moskeijaan jne. Jotenkin tuntuu hassulta pakottaa lapselle silmälaput. Uskon, että lapsi on fiksu ja nähdessään maailmaa oppii itse muodostamaan mielipiteensä.

Nykyään kun tosiaan on näitä rokotusvastaisia hörhöjä ym., niin terveystietokin on monen mielestä vaarallista. Siellä puhutaan jopa sukupuoliasioista, apua! Minusta on kiva, että koulu on aika neutraali taho.

Itse muuten olen aika vanha, kohta 60 v, eikä edes mun kouluaikoinani ikinä ollut mitään tunnustuksellista uskonnonopetusta. Koulussa opittiin pikemmin faktoja uskonno(i)sta eikä mitenkään harjoitettu hartautta. Nykypäivänä vielä suuremmalla todennäköisyydellä opet on maallistuneita taviksia, millä ne käännyttäisivät.

Tuli vielä mieleen, että alakoululaisena kävin kaverin mukana pioneerien kokouksissa. Se oli semmoista neukkupropagandaa, kommunistisen puolueen toimintaa. Eipä vanhemmat sitäkään kieltäneet, vaikka olivat itse kaukana kommunistisympatioista.

[Mella M]

Eikö teidän tarvinnut osata uskontunnustusta tai isä meidän rukousta ulkoa? Meidän ainakin piti ja tuo on minusta jo tunnustuksellista, plus, että uskontotunnilla opetettiin rukoilemista plus piti osata jotakin raamatun tarinoita. Eihän nuo ole vain tietoa siitä uskonnosta vaan nimenomaan jo uskonnonharjoittamista.

[Valkosipulisilakka]

Muistaakseni meidän ei tarvinnut osata noita ulkoa, koska pänttäsin noita 15-vuotiaana riparilla. Jotain Raamatun tarinoita piti kai muistaa, mutta en osaa mieltää sitä tunnustuksellisena. Minusta se on vähän sama juttu kuin historiassa pitää muistaa, minä vuonna Rooman valtakunta jakautui tai nimetä Bysantin keisareita.

Ja kun riparilla päntättiin jotain uskontunnustusta, niin ei se minusta paljoa eronnut siitä, että saksan tunneilla päntättiin jotain listoja aus bei mit nach seit von zu. Pänttäämistä ja ulkoa opettelua niin kuin tuolloin monet oppisisällöt. Ei siinä kenenkään vakaumusta kyselty.

[aunet]

Ulkoa pänttääminen se vasta viisasta olikin! Kukaan ei tajunnut hokemastaan mitään, oli vain opeteltava. Kuten esim. Room-Ko-Gal-Ef-Fili-Kol-Tessa-Timo-Tiit-Filemon ja jatkuu Heb, Piet, Joh, Jaa, Juu ja Johanneksen Ilmestys, nuo siis uskonnon rimpsuja jos joku ei tiennyt. Ja tämän tyyppisiä siis ala-asteella ainakin kuuskyt-seitkytluvun taitteessa, kun oli vielä kansakoulu.

Nykyään ala-asteella uskonnon kokeissa testataan Isä meidän -rukousta ja Raamatun tarinoita mm. täydennettävinä aukkotestinä ja kuvina, joista pitää kertoa mitä niissä tapahtuu. Eli ei lähelläkään raadollista ja turhaa ulkoa pänttäämistä. Ja en siis puhu rippileiristä, josta en tiedä mitään.

Ja ne, jotka eivät osallistu uskonnontunteihin, menevät elämänkatsomustietoa oppimaan. Paitsi esimerkiksi Jehovan todistaja on vapautettu myös siitä.

[Hetuli]

Varmaan riippui paljon opettajastakin kuinka uskontoa opetettiin. Kävin ensimmäisen luokan 80-luvun alussa pikkuruisessa kyläkoulussa ja siellä piti opetella virsiä ulkoa mikä tuntuu aika erkoiselta juuri lukemaan oppineille lapsille. Mulla ei muuten ole koulusta sellaista kuvaa, että olisi ollut kovin tunnustuksellista mutta olen käynyt pyhäkoulus, seyrakunnan tyttökerhoa, partiota ja rippikoulun, joten uskonasiat ovat tuttuja. En nykyäänkään ole ateisti enkä toisaalta mikään sokeasti uskova, ehkä joku skeptinen välimuoto

Siskoni on töissä päiväkodissa ja vaikka vanhemmilta on kysytty seurakunnan tapahtumiin osallistumisesta niin silti esimerkiksi seurakunnan pitämät tuokiot ovat tunnuksettomia. Lapsille puhutaan vaikkapa anteeksiannosta tai muista hyveistä mutta Jeesusta ei mainita. Samaten joululauluista on muutettu pois kaikki uskontoon viittaavat sanat.

[Valkosipulisilakka]

Koulunkäynti on tietysti kokonaisuudessaan muuttunut noista ajoista. Tuolloin opeteltiin ulkoa ties mitä jokien nimirimpsuja, koska nykyistä tiedonhakua ei ollut. Et voinut googlettaa mitään, kun nettiä ei ollut eikä välttämättä kirjastoakaan lähellä. Nykyään ei tarvitse opetella ulkoa, koska kaikilla on puhelin, jolla voi etsiä melkein minkä tahansa tiedon. Nykyään täytyy opettaa pikemminkin tiedon etsimistä ja mediakritiikkiä.

[Mella M]

Muistaakseni meidän ei tarvinnut osata noita ulkoa, koska pänttäsin noita 15-vuotiaana riparilla. Jotain Raamatun tarinoita piti kai muistaa, mutta en osaa mieltää sitä tunnustuksellisena. Minusta se on vähän sama juttu kuin historiassa pitää muistaa, minä vuonna Rooman valtakunta jakautui tai nimetä Bysantin keisareita.

Ja kun riparilla päntättiin jotain uskontunnustusta, niin ei se minusta paljoa eronnut siitä, että saksan tunneilla päntättiin jotain listoja aus bei mit nach seit von zu. Pänttäämistä ja ulkoa opettelua niin kuin tuolloin monet oppisisällöt. Ei siinä kenenkään vakaumusta kyselty.

Kyllä mä tälleen uskonnottomana pidän aika vastenmielisenä, että mun pitäisi opetella ulkoa, joku "minä uskon isään jumalaan" vai miten se uskontunnustus nyt alkaa. Jos opiskellaan uskontoja ilman vakaumusta ala- ja yläasteella, niin silloin pitäisi opiskella uskontojen histroriaa, maantiedettä, tapoja ja uskonnoille tyypillisiä ja piirteitä ja ilmiöitä. Ei me uskonnontunneilla muistakaan uskonnoista opeteltu rukouksia. Lähinnä ehkä sitä, että miten missäkin uskonnossa rukoillaan tai toteutetaan sitä uskontoa. Tällaiset asiat mua kiinnostaa jossain määrin uskonnottomanakin kun matkustan, mutta en mä siltikään mene mihinkään esim. muslimien kanssa rukoilemaan.

[Umac]

Minä kävin peruskoulua -77 alk ja luokallamme oli yksi joka sai uskonnonopetusta toisaalla. Ko uskonnonope tuli koululle ja menivät eri tilaan.
Minäkin vasta riparissa opiskelin pakolliset Isä meidän jne.
Omat muksut kävi uskonnon vaikka eivät kuulu evlut tai mitään.

Minä itseasiassa mietin asiaa eilen Kouvolan katselmusta katsoessani. Kun siis pv:n pappi on evlut ja joukkoon mahtunee mm.uskonnottomia sekä toiseen uskontoon kuuluvia.
Jäädäänkö sieltä pois sen takia, en tiedä?

[Dacrest]

Mun vanhemmat eivät ole koskaan vaatineet mulle uskonnotonta opetusta, mutta itse aloin vaatimaan sitä yläasteella, mutta koska koulussa ei ollut riittävästi meitä pakanoita, niin elämänkatsomustietoa ei tarvinnut järjestää.

Piti sitten käydä uskonnon tunneilla, vai?

Meillä oli ortodokseille omat tuntinsa. "Uskonnottomille" oli elämänkatsomustieto jos oli vähintään neljä osallistujaa - jollei ollut, sai vapautuksen. Muihin uskontokuntiin kuuluvia ei meidän luokalla ollut.

Lis. jollei kuulunut ev.lut kirkkoon, yläasteella sai päättää osallistuiko mihinkään uskonnollisiin menoihin kuten joulukuvaelmaan tai kevätkirkkoon. Ala-asteella sen päätöksen tekivät lapsen vanhemmat.

[*kiranas*]

omalla luokalla oli jehovan todistaja ja hänet oli vapautettu uskonnollisista tilaisuuksista ja opetuksesta.
jos ei halunnut osallistua uskonnon opetukseen, niin vaihtoehto oli elämänkatsomustieto, siinä tuli olla muistaakseni 3 tai 4 osallistujaa, jotta se järjestettiin, muutoin sai vapautuksen.

itse istuin uskonnontunneilla ala-asteen ajan ja yläasteella erosin kirkosta, jolloin siirryin elämänkatsomustiedon tunneille. yhtään en muista miten olin paikalla uskonnollisissa tilaisuuksissa sen jälkeen.

[Vieras]

Koulunkäynti on tietysti kokonaisuudessaan muuttunut noista ajoista. Tuolloin opeteltiin ulkoa ties mitä jokien nimirimpsuja, koska nykyistä tiedonhakua ei ollut. Et voinut googlettaa mitään, kun nettiä ei ollut eikä välttämättä kirjastoakaan lähellä. Nykyään ei tarvitse opetella ulkoa, koska kaikilla on puhelin, jolla voi etsiä melkein minkä tahansa tiedon. Nykyään täytyy opettaa pikemminkin tiedon etsimistä ja mediakritiikkiä.

Vihasin tuota jatkuvaa ulkoaopettelua: vesistöt, laskujoet, läänit ja maakunnat ja niiden kaupungit jne. Minulla on aina ollut tosi kapea työmuisti, joten kertolaskun opettelukin oli yhtä tuskaa. Alakoulussa opeteltiin joka päivä yksi virren säkeistö ulkoa ja se oli rytmin ja loppusointujen vuoksi paljon helpompaa. Niitä laulettiin joka aamu aamunavaukseksi. Meillä ei ollut yhtään uskonnollinen perhe, mutta ei se minusta mitenkään epämukavaa silti ollut. Vieläkin laulujen sanat jäävät helposti mieleen. Uskonnossa opeteltiin ulkoa lähinnä Jaakobin poikien ja opetuslasten nimet (ovat jo unohtuneet). Muuta ulkoa opeteltavaa en muista uskonnossa olleen.

[Vieras]

^Tuo siis 1960-luvun puolivälistä ja siitä eteenpäin

[Vieras]

Uskonnnonopetuksesta vielä sen verran, että alakoulussa opettaja luki uskonnontunneilla ääneen raamatunkertomuksia jostakin lapsille tarkoitetusta kirjasta ja vastaavasti sitten käsityötunneilla Mestaritontun seikkailuja ja muita satukirjoja. Yläkoulun opetuksesta en muista, mutta lukiossa luettiin maailmanuskontoja ja kirkkohistoriaa.

[Vieras]

Oma lapseni on syntynyt vuonna 2000. Hänelle ei järjestetty elämänkatsomustietoa sillä Isossa koulussa ei kuulemma ollut ketään muuta joka sitä olisi tarvinnut. Silloin hän istui kuunteluoppilaana uskonnon tunnilla ja teki esim matematiikan tehtäviä. Sanoin että tämä ei ole OK jolloin hänet siirrettiin siivouskomeroon tekemään matematiikan tehtäviä. Jonkun aikaa kesti tuota sitten hänen piti kulkea reilu 2 kilometriä kesken koulupäivän yksin pyörällä toiseen kouluun jossa järjestettiin elämänkatsomustietoa. Satoi tai paistoi, sinne piti polkea eikä takaisin tullessa ollut aikaa käydä ruokalassa syömässä vaan jos halusi keretä tunnille niin piti olla nälissään. Lopulta omalle koululle saatiin elämänkatsomustieto. Yläasteen ajan elämänkatsomustietoa järjestettiin mutta lapseni oli ainoa jolla oli sen takia yksi tunnin pitempi päivä kuin muilla. Yhtenä päivänä hyppytunti silloin kun oli muilla uskontoa ja toisen päivänä päätteeksi elämänkatsomustietoa kun muut pääsivät kotiin. Välillä sai hyppytunnin ajan osallistua johonkin muulle tunnille mutta yleensä piti istua yksin käytävässä.
Kun välitodistuksia haettiin niin lapseni ei saanut osallistua kirkkoon vaikka meillä koskaan ei ole kielletty kirkkoon menoa eikä osallistumista uskonnollisiin tilaisuuksiin koulussa. Lapsi on aina ollut mukana joulujuhlissa sun muissa vaikka ei olekaan ollut siellä esiintymässä jeesuksena sun muuna. Hän olisi siis sinne halunnut mennä että olisi saanut todistuksen käteen sillä ne jaettiin kirkossa. Elämänkatsomustiedon opiskelijat olivat jossain muussa tilaisuudessa ja heille lähetettiin todistukset perästä päin eli he eivät saaneet sinä päivänä todistuksia kuin uskontoon kuuluvat saivat.
Oma kantani uskonnon opetuksesta varmasti välittyy tästä viestistä.

[aunet]

Yksi opetusmetodi niin ev.lut kuin ortodoksioppilaillekin on "Nasta Raamis" -videot, jossa Kuvittaja ja opettaja Mila Lehtonen kertoo maalaten ja piirtäen Raamatun kertomuksia. Mukanaan hänellä on myös kaksi koiraansa. Oppilaat tykkäsivät tosi paljon ja katsoivat kotonaankin, toimii myös kuvataiteen opintoina, taitava kuvittaja! Mukavaa kerrontaa, vilkaiskaapa huviksenne, löytyy tuolla em.nimellä.

Ja mainittakoon, että itse en kuulu mihinkään uskontokuntaan, erosin kirkosta heti 18 vuotta täytettyäni. Siihen maailman aikaan oli mentävä kirkkoherranvirastoon tekemään eroanomus sekä perustella, miksi haluaa erota. Jokainen uskoo siihen, minkä parhaaksi näkee. Luonto kaikkinensa on minulle ainoa "kaikkivaltias", jos sellainen pitäisi nimetä.

[Mea]

En muuten tähän ota kantaa, mutta kun mä olin ala-asteella niin ruokalaan mennessä järjestäydyttiin jonoon pituusjärjestykseen ja sanottiin kuorossa: "Siunaa Jeesus ruokamme aamen."

Hengissä olen vielä. Ilman traumoja!

[Mea]