On ollut kaksi espanjanmastiffia. Laumanvartijoitahan pidetään alkukantaisina mutta ei varmaan samalla tavalla ole alkukantainen kuin esimerkiksi basenji.
Oma käsitys alkukantaisesta rodusta on se, että se on ikivanha eikä sen alkuperää oikein tiedetä.
Esimerkiksi basenjin sanotaan olevan yksi vanhimmista koiraroduista, Alkukantaisuuteen kuuluu myös se, ettei rotua ole kehitetty systemaattisen jalostuksen avulla. Rotua ei ole "muokattu" ihmisen mielihalujen mukaan.
Luulen kuitenkin, että nykyään pidetään alkukantaisina myös joitain rotuja joissa on jo ulkomuotojalostusta.
Ja varmaan alkukantaisuus tai miten se tulkitaan, riippuu myös siitä että keneltä kysytään.
Jos vertaan omia espanjanmastiffejani omaan basenjiin niin yhteistä niillä on eniten siinä että ruoka on pyhä. Sen kanssa ei leikitä. Se voi olla voimakas resurssi. Espanjanmastiffeilla oli voimakas ruoka-aggressio joka jäi jotenkin päälle niin että vielä puoli tuntiakin ruokailun jälkeen koira puolusti raivokkaasti kuppiaan muilta saman lauman koirilta. Tästä syystä 1. ne söivät erillään muista ja erillään toisistaan. 2. Kupit korjattiin heti pois kun olivat syöneet.
Ruoka-aggressiota esiintyi nuorilla koirilla myös pihalla sillä lailla että jos toinen oli syönyt luuta jossain paikassa aikaa sitten, ja syönyt sen jo kokonaan ja sitten toinen sattui kävelemään siitä ohi niin se luuta siinä paikassa syönyt saattoi hyökätä sen ohi kävelevän kimppuun, puolusti vielä sitä paikkaa missä oli luuta aiemmin syönyt.
Tästä seurasi se että koirat söivät luunsa omissa tarhoissaan ja jos pihalla oli vaikka joku naudan sääriluu, niin estiffit eivät olleet koskaan yhtä aikaa pihalla keskenään eivätkä varsinkaan muiden koiriemme kanssa. Siinä olisi henki lähtenyt jokaiselta kun 100 kiloinen estiffi käy raivolla päälle.
Tällaisia juttuja olen kuullut muiltakin laumanvartijoitten omistajilta. Toki on varmaan myös niitä yksilöitä joilla ei ole mitään ruoka-aggressiota, laumanvartijarodusta riippumatta. Yksilöitähän ne kaikki ovat. Ja joillain roduilla ruoka-aggressiot ovat yleisempiä kuin toisilla. Olen kuullut että esimerkiksi keskiaasiankoirilla olisi ruoka-aggressiota. Ja myös espanjanmastiffeilla.
Lakulla on pari kertaa ollut ruoka-aggresiota joka on kyllä loppunut välittömästi kieltämällä.
Nuo kerrat ovat aina liittyneet Lakun suureen kiihtymykseen jostain ruoasta.
Yksi kerta oli keittiössä kun oli vissiin jotain niin hyvänhajuista ruokaa että Laku kiihtyi. Se hyökkäsi Ainon kimppuun.
Toisen kerran mies toi meille maksamakkaraleivät olohuoneeseen. Laku oli edessäni kun istuin sohvalla. Maksamakkaran haju oli Lakulle jostain syystä niin kiihdyttävä että ruoka-aggressio punkesi esille ja taas Ainon päälle. Mitään tappelua ei ole tullut koska Laku lopettaa kun sitä kieltää. Ja Ainohan ei oikein välitä pikkukirpun pullisteluista. Ja ovat tosi hyviä kavereita keskenään. Laku ja molemmat rottweilerit. Leikkivät joka päivä keskenään ja Laku leikkii kummankin kanssa myös erikseen. Hyvin leppoisaa touhua. Niillä ei ole mitään jännitteitä keskenään.
Eri asia voisi olla jos olisi siinä tilanteessa kaksi "Lakua."
Laku on vähän niinkuin minä

Kiihtyy joskus nollasta sataan sadasosasekunnissa ja sitten on heti sen jälkeen ihan ok. Ei jää aggressiot päälle.
Lakulla on nyt varmaan tuo ikäkin, kokeilee että mitä voi tehdä?
Aina kun on kyse koiralaumasta, se vaatii omistajalta hyvää koiranlukutaitoa ja sitä että koirat ovat hallinnassa.
Toisen kerran kun söimme (varmaan seuraavana päivänä) taas olohuoneessa maksamakkaraleipiä niin ne eivät aiheuttaneet Lakussa enää mitään reaktiota.
En osaa sanoa että onko ruoka-aggressiot miten yleisiä rodussa ja miten ihmiset esimerkiksi ruokkivat koirinsa jos on useampia koiria. Ei ole rotupalstalla ollut mitään juttua asiasta joten en usko että se on rodussa yleisesti mikään ongelma.
En ole asiasta ollenkaan huolissani ja jos näyttää pahenevan niin sitten tehdään tarvittavia toimenpiteitä. Vastaavissa tilanteissa osaan nyt tarkkailla Lakua ja olla valmiina kieltämään jos näkyy jotain viitteitä siitä että se kiihtyy. Nuo kaksi kertaa tulivat sillä lailla puskista että en osannut ollenkaan aavistaakaan mitään sellaista enkä katsonut ollenkaan Lakun olemusta. My bad.
Alkukantaisuuteen kuuluu mielestäni myös jollain lailla ns.miellyttämishalun puuttuminen. Alkukataiset rodut ovat ns. itseohjautuvia, eli ne on kehitetty usein sellaiseen käyttöön jossa ne eivät varsinaisesti tee töitä ihmisen kanssa (kuten vaikka joku palveluskoirarotu) vaan ne tekevät enemmän itsenäisiä päätöksiä eivätkä ole ihmisestä samalla tavalla riippuvaisia kuin jotkut muut, nimenomaan ihmisen kanssa töitä tekemään jalostetut rodut.
Alkukantaiset rodut taitavat aika usein olla omiin ihmisiinsä syvästi kiintyviä mutta eivät sitten niin välitä vieraista ihmisistä.
Vartiointikäytössä olleet rodut, kuten laumanvartijat toimivat tietenkin eri tavalla kuin metsästyskoirat.
Ja kyllähän rotu voi varmaan muuttua alkukantaisesta vähemmän alkukantaiseksi kun ihminen alkaa sitä oikein jalostaa.
Ruoka-aggressiotakin esiintyy monissa yksilöissä rodusta riippuen. Mulle ei ole ennen espanjanmastiffeja osunut kohdalle esim. rottweilereissa yhtään vahvasti ruoka-aggressiivista yksilöä. Eikä muissakaan roduissa. Sellaista on ollut iät ja ajat että joku koira on syönyt luunsa muista erillään tai syönyt ruokansa muista erillään, ihan varmuuden vuoksi kun on ollut viitteitä että haluaa syödä rauhassa.
Tällaisia pohdintoja. Ei tietenkään mitään faktaa, vain omia ajatuksiani siitä mitä alkukantaisuus voisi koirarodussa merkitä ja minkälaisia kokemuksia itselläni on alkukantaisten koirien kanssa eläessäni.