"Tutkijat havaitsivat uuden yhteyden yliaktiivisuuden ja impulsiivisuuden ja omistajan koirakokemuksen välillä, sillä yliaktiivisuus ja impulsiivisuus olivat yleisempiä koirilla, jotka eivät olleet omistajiensa ensimmäisiä koiria. Ilmiön syy-seuraussuhde on epäselvä.
- Ensimmäiseksi koiraksi saatetaan valita vähemmän aktiivinen, seurakoiraksi sopiva yksilö, kun taas kokemuksen myötä seuraaviksi koiriksi voi valikoitua aktiivisempia ja haastavampia koiria, ehdottaa Sulkama."
Uskon tähän. Ainakin omalla kohdallani, kun koiran käsittely-/koulutustaito on lisääntynyt, olen tietoisesti hankkinut yhä aktiivisempia harrastuskoiria.
Tässä kohtaa tutkimus on aika tyhjän kanssa, se ei kerro mitään omistajan vaikutuksesta koiran yliaktiiviseen käytökseen.
Tuolla jutussa on linkki, jossa roduille on annettu hyperactivity/impulsivity pisteitä. Kärkipäässä on cairni, russeli, sakemanni ja staffi.
Hännähuippuna tutkituista roduista on chihuahua, mulle tää oli yllätys.
"Jotkin luonneominaisuudet ovat siis sellaisia, ettei koiran käytökseen voi vaikuttaa mitenkään käänteen tekevästi. Edes käyttäytymisen sisällä tai laumassa, mutta ikä toki rauhoittaa."
Tästä olen osittain eri mieltä. Flegmaattisesta ei saa sähköjänistä, eikä toisinpäin - geenien määräämä perusluonne ei muutu.
Mutta koiran käytökseen voi monissa tapauksissa vaikuttaa hyvinkin paljon - muuten kaikki ongelmakoirakoulutus olisi turhaa.
Aikuisissa kodinvaihtajissa tämän huomaa helpoiten.
Myös remmirähjäkoulutuksissa olen nähnyt monta "ihmettä" tapahtuvan jo yhden koulutuskerran aikana. Mikään muu ei muutu (ei koiran luonne eikä kotiympäristö), vain omistajan asenne/käytös.
Ongelmana on, että omistajan oma asenne ja käytös valuu pikkuhiljaa takaisin ja koirasta kuoriutuu taas remmirähjä.
Ja omissa koirissa on ollut pentuna tullut tapaus, joka vielä 10-kuisena oli joissain asioissa ihan_mahdoton: huonohermoinen, monissa tilanteissa äärimmäisen impulsiivinen ja hallitsematon. Sen kilistessä siihen ei saanut minkäänlaista kontaktia, koira huusi vain suoraa huutoa ja silmät pyörivät päässä.
Tuolloin kukaan ei olisi kuvaillut koiraa hyvähermoiseksi. Yksi kouluttaja totesi "Tuo koira ei ole sulla hanskassa". Seurattuaan tapausta vähän tarkemmin, mielipide muuttui: "Tuolla koiralla on päässä vikaa".
1,5-vuotiaana se oli käytökseltään kuin eri koira: tasapainoinen, täysin hallinnassa, eikä enää reagoinut niihin asioihin jotka ennen saivat sen totaalisesti kilahtamaan. Tässä vaiheessa se sai ulkopuolisilta jatkuvasti ihailua hyvästä hermorakenteestaan.
Töitä sen koiran kanssa toki tein järkyttävän määrän, mutta en pysty luonnetta muuttamaan, vain käytöstä.