Pidätkö rauhallisista vai vilkkaista koirista?

[Mea]

Vastauksena otsikkoon: rauhallisista! Koska olen itsekin melkoinen diisseli.

Mutta. Ilon kasvattaja oli hirveän tarkka että mikä pentu menee kenellekin, ja minä pyysin sitä pentueen rauhallisinta. No jos tuo on rauhallisin niin mitä ne muut ovat! Onhan se tietysti pentu vielä, tai no kohta 1,5v, eikä osoita mitään rauhoittumisen merkkejä... Ei se mitään, superrakashan se on, mutta joskus vähän rasittava. Sillä on esimerkiksi tapana joskus hypätä ilman vauhtia yli metrin korkuiselle työpöydälle, joka on täynnä läppäreitä. Kävelee siinä sitten niiden päällä. Metrinen koiraportti ei ole edes hidaste. Ja Ilohan on siis todella pieni, tuskin schapendoesin kokoinen. Kun toivun tästä koronasta ja taloudellinen tilanne vähän paranee niin tarkoitus on mennä yksityis-tokotunnille sen kanssa, en oikein muuten pääse alkuun. Tosin sille saattaisi sopia agility paremmin, on se sellainen menopeli.

Hauhau taas on toinen ääripää, sen kanssa on tokossa ollut vaikeuksia kun vire on niin alhainen. Kyllä se tekee kaiken superkiltisti, mutta hiiiitaasti. Mutta sen persoona sopii kuitenkin minulle.

Onsku on siltä väliltä. Tokossa se on aivan täpinöissään kun saa tehdä jotain mitä käsken. "Makuulle? Ei? No entäs istumaan? Ei? No mitäs vielä voisin kokeilla?" Kotona se on todella rauhallinen, kunhan saa olla siellä missä minäkin. Vessan ovi saa sentään olla kiinni, mutta siihen eteen on päästävä makaamaan. Varsinainen perskärpänen siis, mutta ei se mitään.

[Wiira]

Koiran ADHD:n kaltaista käytöstä on muuten viime aikoina tutkittu. Mielenkiintoisesti havaittiin, että kokeneimmilla koiranomistajilla oli useammin ylivilkkaita koiria.
"Tutkijat havaitsivat uuden yhteyden yliaktiivisuuden ja impulsiivisuuden ja omistajan koirakokemuksen välillä, sillä yliaktiivisuus ja impulsiivisuus olivat yleisempiä koirilla, jotka eivät olleet omistajiensa ensimmäisiä koiria. Ilmiön syy-seuraussuhde on epäselvä." https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/elaimet/koirien-adhdn-kaltainen-kaytos-muistuttaa-ihmisen-adhdta

Myös rodulla ja käyttötarkoituksella on iso merkitys. Työkoiriksi alunperin jalostetuilla arvostetaan hyvää keskittymiskykyä. Yliaktiivinenkin työkoira voi olla helpompi hallita, koska se on keskittymiskykyinen. Siis kasaa itse itsensä. Seurakoiran jalostuksessa keskittymiskykyä ei ole pidetty tärkeänä. Niinpä rauhallisenkin koiran käytös voi vaikuttaa levottomalta.

Jotkin luonneominaisuudet ovat siis sellaisia, ettei koiran käytökseen voi vaikuttaa mitenkään käänteen tekevästi. Edes käyttäytymisen sisällä tai laumassa, mutta ikä toki rauhoittaa. Tämä nyt meni vähän sivujuonteelle, mutta tuli mieleen Mean postauksesta.

[Dacrest]

"Tutkijat havaitsivat uuden yhteyden yliaktiivisuuden ja impulsiivisuuden ja omistajan koirakokemuksen välillä, sillä yliaktiivisuus ja impulsiivisuus olivat yleisempiä koirilla, jotka eivät olleet omistajiensa ensimmäisiä koiria. Ilmiön syy-seuraussuhde on epäselvä.

- Ensimmäiseksi koiraksi saatetaan valita vähemmän aktiivinen, seurakoiraksi sopiva yksilö, kun taas kokemuksen myötä seuraaviksi koiriksi voi valikoitua aktiivisempia ja haastavampia koiria, ehdottaa Sulkama."

Uskon tähän. Ainakin omalla kohdallani, kun koiran käsittely-/koulutustaito on lisääntynyt, olen tietoisesti hankkinut yhä aktiivisempia harrastuskoiria.
Tässä kohtaa tutkimus on aika tyhjän kanssa, se ei kerro mitään omistajan vaikutuksesta koiran yliaktiiviseen käytökseen.

Tuolla jutussa on linkki, jossa roduille on annettu hyperactivity/impulsivity pisteitä. Kärkipäässä on cairni, russeli, sakemanni ja staffi.
Hännähuippuna tutkituista roduista on chihuahua, mulle tää oli yllätys.

"Jotkin luonneominaisuudet ovat siis sellaisia, ettei koiran käytökseen voi vaikuttaa mitenkään käänteen tekevästi. Edes käyttäytymisen sisällä tai laumassa, mutta ikä toki rauhoittaa."

Tästä olen osittain eri mieltä. Flegmaattisesta ei saa sähköjänistä, eikä toisinpäin - geenien määräämä perusluonne ei muutu.
Mutta koiran käytökseen voi monissa tapauksissa vaikuttaa hyvinkin paljon - muuten kaikki ongelmakoirakoulutus olisi turhaa.
Aikuisissa kodinvaihtajissa tämän huomaa helpoiten.

Myös remmirähjäkoulutuksissa olen nähnyt monta "ihmettä" tapahtuvan jo yhden koulutuskerran aikana. Mikään muu ei muutu (ei koiran luonne eikä kotiympäristö), vain omistajan asenne/käytös.
Ongelmana on, että omistajan oma asenne ja käytös valuu pikkuhiljaa takaisin ja koirasta kuoriutuu taas remmirähjä.

Ja omissa koirissa on ollut pentuna tullut tapaus, joka vielä 10-kuisena oli joissain asioissa ihan_mahdoton: huonohermoinen, monissa tilanteissa äärimmäisen impulsiivinen ja hallitsematon. Sen kilistessä siihen ei saanut minkäänlaista kontaktia, koira huusi vain suoraa huutoa ja silmät pyörivät päässä.
Tuolloin kukaan ei olisi kuvaillut koiraa hyvähermoiseksi. Yksi kouluttaja totesi "Tuo koira ei ole sulla hanskassa". Seurattuaan tapausta vähän tarkemmin, mielipide muuttui: "Tuolla koiralla on päässä vikaa".

1,5-vuotiaana se oli käytökseltään kuin eri koira: tasapainoinen, täysin hallinnassa, eikä enää reagoinut niihin asioihin jotka ennen saivat sen totaalisesti kilahtamaan. Tässä vaiheessa se sai ulkopuolisilta jatkuvasti ihailua hyvästä hermorakenteestaan.
Töitä sen koiran kanssa toki tein järkyttävän määrän, mutta en pysty luonnetta muuttamaan, vain käytöstä.

[piku]

Tuo vanhempi sipukka oli vaikea lapsi. Se pentuna vaan juoksi ja puri. Ja puri. Ja juoksi. Olin aivan helisemässä sen kanssa, eikä siis todellakaan ollut eka koirani. Se oppi asiat sekunnissa (hyvässä ja pahassa) ja teki ne 50 kertaa sinä aikana kun koitin tajuta mitä tapahtui. Jos se olisi ollut minun eka koira, olisin varmaan luopunut siitä. Mutta me selvittiin ja lopetti se sen puremisen. Mutta ilmaiseksi ei tullut mikään, oli pieni lapsi, opiskelin fyysistä alaa ja sen sateisen syksyn vapaa-ajat joko lenkkeilin tai väsäsin jotain jälkeä metsässä. Kun nyt (koira täyttää 10-v) ihmiset sanoo että onpas se vilkas, mietin aina että ei se kyllä enää ole.

[Wiira]

Kiitos Dacrest pohdinnoistasi. Nyt tämä keskustelu meni minusta kiinnostavaksi.

Itse en usko siihen, että impulsiivisten koirien yleisyys koirakokeneneemmilla johtuisi juurikaan siitä, että koirakokeneemmat ottaisivat vilkkaampia koiria. Koiraharrastajien osalta väite on uskottava, mutta noin isossa tutkimusotannassa pitäisi leijonanosan olla ihan tavallisten koiranomistajien koiria. Heistä taas suurin osa haluaa helpon kaverin eikä mitään ylivilkasta sähköjänistä, siksi oletan että ilmiölle on jokin muu syy. Vai olenko väärässä? Onko ylivilkas kotikoirana vaikka hauskempi, kun se on niin ehtiväinen?

Remmirähjäämisestä tuli mieleeni, että siinähän on yleensä kyse koiran epävarmuudesta. Niissä roduissa, jotka tunnen hyvin epävarmuus on opittua käyttäytymistä, pohjautuu koiran kokemuksiin eikä perusluonteeseen. Siksi muutos voi tosiaan näkyä jo kertakoulutuksellakin. Se on kovin eri asia kuin perusluonteessa olevasta arkuudesta johtuva rähjäys. Aralle koiralle voi toki rakentaa turvallisuuden tunnetta ylläpitäviä rutiineja ja isolla työllä sen voi saada hyväänkin hallintaan. Juurisyytä ne eivät kuitenkaan poista: yllättävässä tilanteessa koira käyttäytyy juuri niin kuin arka koira käyttäytyy. Rauhallisessa ympäristössä maalla yllätyksiä ei ehkä tule koskaan, vilkkaassa kaupunkiympäristössä ennakoimattomia tilanteita tulee tämän tästä.

Tuolla jutussa on linkki, jossa roduille on annettu hyperactivity/impulsivity pisteitä. Kärkipäässä on cairni, russeli, sakemanni ja staffi.
Hännähuippuna tutkituista roduista on chihuahua, mulle tää oli yllätys.

Luulen että se liittyy juuri siihen, mitä Hannes Lohi sanoo tuossa jutussa, että "Toisaalta näillä roduilla keskittymiskykyä ei ole pidetty yhtä tärkeänä ominaisuutena kuin työkoiraroduilla, ja keskittymiskyvyttömyys voi siksi olla seurakoirilla yleisempää". Siis että perusluonteeltaan rauhallinen koira voi vaikuttaa levottomalta, koska se ei malta keskittyä mihinkään. Tämä on minusta tavattoman mielenkiintoista: että se mitä näemme johtuukin ihan muusta kuin luulisi. Tämä ei nyt tarkoita sitä että kaikki chihut olisivat levottomia, vaan että sellaiset jää mieleen.

[Dacrest]

Tuo koirien impulsiivisuus ei-ensikertalaisilla omistajilla on kyllä mielenkiintoinen juttu. Mutta kun ei ole tietoa minkä perusteella tähän lopputulokseen on päästy, vaikeaa sanoa. Onko otannassa ollut harrastajia, kotikoiran omistajia vai mitä ja kuinka selkeät erot ovat.

Mulla tuo kilisee kovaa -tapaus oli siis pohjimmiltaan huonohermoinen. Ja todella kovan työn jälkeen siitä tuli käytökseltään "hyvähermoinen". Vaikka sen jälkeen tuli yllättäviä/kuormittavia tilanteita arkielämässä ja treeneissä, sillä ei enää tullut niitä kilinäkohtauksia.

Tuo koira vielä vaihtoi kotia, mutta sen tasapainoinen käytös jatkui sielläkin. Eli kyse ei lopulta ollut pelkästään siitä, että se olisi turvannut minuun tms.
Se vain sai loppuelämänsä pidettyä päänsä kasassa. Mikä on näin jälkeenpäinkin aika uskomatonta, kun miettii mistä lähdettiin liikkeelle ja kuinka pitkään ja sinnikkäästi sen käytökseen kanssa sai tehdä töitä.

Sen puolisisaruksissa (sama isä, useampi emä) oli samoja ongelmia, erittäin kokeneillakin harrastajilla. Ainakin yksi meni sen takia monttuun alle 2-vuotiaana.
Yhden täysveljen näin kerran telkkarissa, eikä senkään käytös maailman tasapainoisinta ollut.

[Wiira]

Se oli siis kyselytutkimus, 11.000 koiraa. Ei ainakaan voi sanoa että olisi epäuskottava otannan kapeuden takia, mutta en tiedä erojen suuruuksista sen enempää.

Minullakin oli muinoin koira, jonka sisaruksilla oli samanlaista ei-toivottua käytöstä kuin sillä minun koirallani. Sillä se oli puremishakuista ylivilkkautta. Koira tuli minulle miltei vuoden vanhana, kun sen omistaja ei enää jaksanut sitä ja lupasin hölmöyksissäni katsoa, saisinko sen hallintaan. Vuoden ajan taputtelin itseäni olalle tästä viisaasta lupauksesta, mutta sen jälkeen asiat alkoivat pikku hiljaa lutviutua. Siitä tuli lopulta ihana kotikoira, mutta ei siitä harrastuskoiraksi ollut. Paineistuessaan se tuijotti minua silminnähden paheksuvasti ja poistui suorituspaikalta sellaisella hillityllä eleganssilla, jota siinä ei koskaan muulloin näkynyt

Näistä ajoista on jo parikymmentä vuotta, ja pystyn jo suhtautumaan sen kanssa tekemääni työhön vähemmän tunneperäisesti. Nykyisin luulen, että tekemälläni työllä oli kyllä ansionsa, mutta koiran iän karttuminen vaikutti eniten. Testaan tätä teoriaa nykyisellä sähköjänikselläni: pidän rajat tiukkoina, ettei se opi pysyväksi muuttuvia huonoja tapoja, mutta rajojen sisällä se saa pöllöillä sen minkä tahtoo. Oletan että se tasoittuu vuoden sisällä.

[Thirteen]

Chihu ei sinänsä ole yllätys vilkkaudellaan, sillä rotumääritelmän mukaan sen tulisi olla " Nopealiikkeinen, valpas, eloisa ja hyvin rohkea.” Sen vilkkaus tulee vaan monelle yllätyksenä. Ja valitettavan monelta se vilkkaus on kadonnut, sitä on tosi vaikea saada takaisin rotuun.

[*kiranas*]

rauhallisia on kaikki olleet.
en varmaan enää osaisi olla vilkkaan kanssa. joskus treenatessa sitä diesel-käyttöistä toivoisi syttyvän helpommin, mut joo, rauhalliset sopii mun moodiin.

[Hovarontti]

Pidän koirista jotka ovat vilkkaita silloin kun pitää touhuta jotain, mutta osaavat rauhoittua kun ei ole toimintaa. Vanhemmiten tuo on aika luontaista omille koirilleni ollut.

[Kaktus2]

Rauhallisista.

Meillä oli juuri hoidossa nuori Jack Russell -terrieri ja vaikka hän oli todella kiltti ja ihana koira, niin ihan liikaa duracell meikäläiselle Seurasi sisällä koko ajan joka paikkaan tai vähintäänkin aina nousi makuulta tarkkailemaan tilannetta. Ja vaikka olisi justiin käyty parin tunnin juoksulenkki ulkona, niin silti halusi leikkiä leluilla vielä sisälläkin. Kävelyllä veti eteenpäin kuin juna eikä energia tuntunut hiipuvan ollenkaan. Viikon hoitamisen jälkeen olin ihan uupunut

Mutta minä olenkin enempi kissaihminen. Tykkään siitä, että lemmikki on rapsuteltava ja syliteltävä ja välillä on kiva leikkiä ja ulkoillakin, mutta ei koko ajan.

Lisään vielä tähän, että minulla ei ole omaa koiraa ollut sitten lapsuuden eikä kavereillakaan hirveästi niitä ole. Joten sinänsä vaikea vertailla, mikä nyt sitten on vilkas ja rauhallinen.

[Iidis79]

Rauhallisista, koska olen itsekin. Mutta rauhallisuus ei saa olla flegmaattisuutta, koirassa pitää olla luonnetta. Sellasta itsenäistä omaa tahtoa.

[estrella]

Mulle sopii paremmin vilkas koira.

[Birdy]

Vilkkaus ei tarkoita rauhattomuutta tai energisyyttä. Häiritsevän vilkas koira voi olla todella laiska ja matala energinen. Myös hyvin korkeaenergisissä koirissa on paljon koiria, jotka eivät ole vilkkaita lainkaan.

Pidän omilla jaloillaan seisovista korkeaenergisistä järkevistä koirista. Aivan se ja sama, onko koira vilkas, erittäin viökas vai jotain muuta. Koulutuksellisesti pääsee vähemmällä, jos vilkkautta on maltillisesti. Merkittävä vilkkaus yleensä tuo kaikenlaista roskakäytöstä mukanaan suorituksiin. Mutta ei ympäristöoppia älyttömästi tarvii roskien poistoon.

[Wiira]

Vilkkaus ei tarkoita rauhattomuutta tai energisyyttä. Häiritsevän vilkas koira voi olla todella laiska ja matala energinen. Myös hyvin korkeaenergisissä koirissa on paljon koiria, jotka eivät ole vilkkaita lainkaan.

Viittaatko nyt luonnetestiin, jossa vilkkaudella tarkoitetaan lähinnä valppautta?
Itse ajattelen vilkkauden sellaisena kuin se sanakirjassa kuvataan: "joka on täynnä liikettä, toimintaa; virkeä, pirteä, eloisa, elävä (3); nopea, ripeä, riuska." https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/vilkas?searchMode=all

[Birdy]

En, vaan viittaan siihen, mitä korvien välissä tapahtuu. Kysehän lopulta vain ärsykkeisiin reagoinnin voimakkuudesta ja fokuksen säilyttämisestä. Sitähän se vilkkaus todellisuudessa tarkoittaa, eikä sitä kuka juoksee lujimpaa ja jaksaa riehua pisimpään.

Sohvatyynyn aktiivisuudella oleva häiritsevän vilkas koira voi aamulenkillä unohtaa paskoa, kun ympäristön ärsykkeistä kiinnostuminen keskeyttää toiminnan toistuvasti. Olen itsekin talutellut yhtä elävää ääripään esimerkkiä, jolla jäi pyörähdykset toistuvasti kesken, kun lehti tippui puusta, lapsi ajoi pyörällä ohi…

[Dacrest]

En, vaan viittaan siihen, mitä korvien välissä tapahtuu. Kysehän lopulta vain ärsykkeisiin reagoinnin voimakkuudesta ja fokuksen säilyttämisestä. Sitähän se vilkkaus todellisuudessa tarkoittaa, eikä sitä kuka juoksee lujimpaa ja jaksaa riehua pisimpään.

Sohvatyynyn aktiivisuudella oleva häiritsevän vilkas koira voi aamulenkillä unohtaa paskoa, kun ympäristön ärsykkeistä kiinnostuminen keskeyttää toiminnan toistuvasti. Olen itsekin talutellut yhtä elävää ääripään esimerkkiä, jolla jäi pyörähdykset toistuvasti kesken, kun lehti tippui puusta, lapsi ajoi pyörällä ohi…

Mun mielestä vilkkaus on kykyä havainnoida ympäristöä ja vilkas koira myös liikkuu vilkkaammin.
Totta että koira voi olla energinen (jaksaa esim fyysisissä työtehtävissä loputtomiin) olematta erityisen vilkas. Esim palveluskoirissa on näitä diesel-tyyppisiä puurtajia.

Reaktioiden voimakkuus on reaktiivisuutta ja se ei suoranaisesti ole yhteydessä vilkkauteen. Esim mulla on erittäin vilkas koira - luonnetestitermein se olisi häiritsevän vilkas - mutta se ei reagoi ympäristöön erityisen voimakkaasti eli ei ole mainittavan reaktiivinen. Kunhan vaan häseltää menemään.

Oman kokemuksen mukaan huono hermorakenne korostaa reaktiivisuutta ja vilkkautta - hyvä hermorakenne tasaa.

[Wiira]

Ok, tämän me ajattelemme eri tavoin.
Ajattelen, että vilkkaus ja impulsiivisuus ovat eri asioita. Vilkkaus on temperamentti, joka määrittää vähän kaikkea. Impulsiivisuus on häiriöherkkyyttä ja vajavaista keskittymiskykyä, joihin on mahdollista vaikuttaa koulutuksella.
Siinä olemme samaa mieltä, että impulsiivisuus ei ole kiinni temperamentista. Rauhallinen voi minustakin olla ihan yhtä häiriöherkkä kuin vilkaskin, mutta rauhallinen reagoi siihenkin temperamenttinsa mukaisesti. Toisella voi jäädä kakka tekemättä siinä missä toinen intoutuu riemuralliin

[Dacrest]

No joo, määrittely on hankalaa kun termistöä riittää ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Ketjun alkuperäiseen kysymykseen; vilkkaampi on kaikin tavoin aktiivisempi kuin se rauhallinen.

[msk]

Tässä ketjussa on tosiaan nuo termit ihan sekaisin. Dacrest kirjoitti edellä osuvasti vulkkaudesta luonnetestin silmin, samoin ajattelen minä.
Mitä kukakin sitten vilkkautena pitää, onkin sitten ihan oma jutunsa.
Siksi asiasta on hankala keskustella kun ei tiedä että mitä se vilkkaus kenenkin mielestä tarkoittaa.
Ihmiset voivat puhua aivan eri asioista.

[Wiira]

vilkkaampi on kaikin tavoin aktiivisempi kuin se rauhallinen.

Tämä oli hyvä määrittely. Täysin vastaansanomaton.