Osaan hyvin eläytyä noihin karkaamisjuttuihin, ne ovat kauheita tilanteita. Muutama on omiin koirallisiin vuosiin mahtunut. Useimmiten kyse on ollut vain pariksi minuutiksi häippäämisestä, mutta ikuisuudelta ne minuutit ovat tuntuneet.
Kaksi kertaa on käynyt niin, että karkuri on ollut poissa tunnin tai vähän yli. Toisaalla kerroinkin, että yksi koirista äkkiä katosi metsässä 10 kk ikäisenä ja palasi takaisin maijan kyydissä. Poliisit poimivat sen kyytiin läheiseltä vilkkaalta tieltä. Olin soittanut tiedon katoamisesta poliisille joten tiesivät heti kenen koira oli kyseessä. Jatkossakin kyseinen koira oli hyvin itsenäinen, irtoava ja riistan hajuista kiinnostunut, mutta ei koskaan häipynyt noin pitkäksi aikaa. Työstimme asiaa paljon, ja se tuli kutsumalla pois hajujen ja pakenevien rusakoiden perästä jos reagoin ajoissa. Ei se yleensä muutamaa sekuntia pidemmäksi ajaksi enää hävinnyt näkyvistä, mutta jokusen kerran kyllä muutamaksi minuutiksi.
Eka koirani oli spk ja se järjesti minulle vuoden ikäisenä todella pelottavan tilanteen. Olimme pellolla ja se äkkiä sai itsensä nykäistyä vapaaksi, flexi lipesi kädestäni. Koira paineli rusakon perässä läheisen tien yli. Olin varma etten enää näe sitä, joko se jäisi auton alle tai takertuisi flexistä kiinni jonnekin eikä sitä löydettäisi. Kipaisin kotiin hakemaan pillin, jota meillä käytettiin luoksetuloissa, ja palasin pellolle viheltämään pilliin. Tunnin päästä koira palasi ehjänä pellolle flexi yhä perässään. Sen jälkeen se ei koskaan vastaavalla tavalla hävinnyt eikä minultakan hihna tai flexi toista kertaa livennyt kädestä.
Muutama vuosi sitten olin metsälenkillä kolmen koiran kanssa. Yhdessä vaiheessa ne eivät olleet näköpiirissäni ja sitten joku niistä alkoikin haukkua riistahaukkua, mikä on selkäpiitä karmiva ääni. Se oli hyvin outoa, koska ne eivät yleensä olleet kovin kiinnostuneita riistasta eivätkä harrastaneet jahtaamista. Kutsuin niitä, ja sitten aika salamana luokseni pinkoikin rusakko, jolla siis oli parempi tottelevaisuus kuin koirillani

Koirat tulivat hetken päästä perässä ja niiden riistainto oli jo laantunut.
Nykyinen koira, yksi noista kolmesta karkurista, on välinpitämätön riistaa kohtaan. Se ei kiihdy hajuistakaan. Rusakko tai kauris voi pinkaista melkein sen nenän edestä juoksuun, eikä koiraa kiinnosta. Näemme usein rusakkoja ja kauriita, joskus kettujakin tai mitä milloinkin. Kytken koiran aina heti, kun huomaan jonkun eläimen lähellä, ellei se valmiiksi ole kytkettynä. Eilen taas näimme metsässä kauriin ja kytkin koiran, joka ei kaurista ollut edes huomannut. Hetken päästä kauris päätti juosta eri suuntaan ja siinä vaiheessa koira huomasi sen ja hetken aikaa katsoi sitä lievästi kiinnostuneena, mikä oli sille jo iso reaktio, mutta ei se perään ollut lähdössä. Mieluummin silti kytken sen, koska ei eläimen kanssa voi koskaan täysin satavarma olla, vaikka periaatteessa tuon kanssa olenkin. Usein saa kauriita pällistellä pitempäänkin, kun ne eivät aina pakene vaan jäävät tarkkailemaan tilannetta. Itse sitten vaihdan suuntaa että saavat olla rauhassa.
Se on omien koirien kanssa ollut kiva, että ne ovat aina jättäneet pienet eläimet kuten linnut täysin rauhaan, eikä kaikkia ole koskaan kiinnostanut isommatkaan eläimet. Paimenkoirat myös usein ovat sellaisia, että ne käyvät vain kääntymässä jonkin hajun tai eläimen perässä ja palaavat heti, eivätkä häivy tuntikausiksi kuten vaikka joku metsästyskoira voi tehdä. Poikkeuksia varmasti on suuntaan ja toiseen.
Ja onhan niitä muitakin syitä karata kuin riista, tämä nykyinen koirakin kerran pariksi minuutiksi häippäisi maalla asuessamme kun muutaman sadan metrin päässä asui narttu jolla oli juoksuaika.
On raastava ajatuskin, että jotkut koirat ovat kateissa päivä- tai viikkokausia tai eivät koskaan löydy tai löytyvät kuolleena
