Koirarotupohdintaa

[Tiibetinhelmi]

Pohtiminen on ihan hauska harrastus mutta kyllä nämä menevät kuten on tähtiin kirjoitettu. Se koira tulee, joka tarkoitettu on. Mä uskon näin.

[Koiruuksia]

Pohtiminen on ihan hauska harrastus mutta kyllä nämä menevät kuten on tähtiin kirjoitettu. Se koira tulee, joka tarkoitettu on. Mä uskon näin.

Olen aivan samaa mieltä.
Uskon myös että ihminen ei saa sitä koiraa minka haluaa. Hän saa sen koiran jonka tarvitsee.

[Tiibetinhelmi]

^Just näin, olen samaa mieltä!

[Iidis79]

Mä seuraan instassa sellaista Pet Pursuit kenneliä, mikä kasvattaa tiibetinterrierejä ja aus. silkkiterrierejä. Molemmat rodut kiinnostaa. Aussin kanssa pääsis vissiin vähän helpommalla turkin suhteen. Monethan pitää noitakin rotuja lyhyessä turkissa.

[tuhti]

Mä seuraan instassa sellaista Pet Pursuit kenneliä, mikä kasvattaa tiibetinterrierejä ja aus. silkkiterrierejä. Molemmat rodut kiinnostaa. Aussin kanssa pääsis vissiin vähän helpommalla turkin suhteen. Monethan pitää noitakin rotuja lyhyessä turkissa.

Työkaveri hankki itselleen tiibetinterrierin ihan seurakoiraihmisen taustalla ja on kovin tyytyväinen rotuvalintaan. Turkinhoitoa joutui toki opettelemaan mutta ei ole näyttelyihminen ja ilmeisesti näitä myydään myös ei-näyttelyistä kiinnostuneille pennun ostajille. Ihan ajatuksen voimalla toimiva, kouluttamatta arkihelppo koira ei tosin ole ollut, mikä oli cavalierin jälkeen uutta mutta ihan peruskoulutuksen jälkeen koira on kuulemma mainio pakkaus. Ja turkkia pitää kesäisin lyhyenä.

[Nappis]

Sanos muuta, Koiruuksia, itsekin olen ihmetellyt minne kaikki aika muka on mennyt. Miten kaikki koirani muka ovat jo kuolleet, lukuun ottamatta tätä 12-vuotiasta monivaivaista, joka sekään ei tuossa enää kauan ole. Pelottavaa. Vastahan minäkin olin kolmekymppinen aktiivinen koiraharrastaja, jolla oli usean koiran lauma. Nyt on ikää aika paljon enemmän ja koirallisia vuosia takana 36.

Rotuasioita pohdin välillä minäkin. Olen miettinyt sitä, mistä täälläkin on puhe ollut, että uusi rotu vaatii aina paljon perehtymistä. Siksi tuntuisi paremmalta vaihtoehdolta ottaa taas oman rodun tai jonkun vähän samantyyppisen ja jossain määrin tutun rodun pentu, jos pentua ottamassa olisi.

Omassa rodussa (bc) on paljon sellaista, mistä tykkään. Se ei ole liian iso tai pieni eikä siinä ole liioiteltuja piirteitä. Paitsi että näyttelylinjaisiin liioiteltuja piirteitä alkoi ilmestyä jo vuosikymmeniä sitten, enkä haluaisi puhtaasti näyttelylinjaista. Niillä esiintyy mm. pallopäitä, liian lyhyttä kuonoa, karmean lyhyitä raajoja, liiallista turkkia. Ihmisen pitää niin usein liioitella, kun ulkomuotoa lähdetään jalostamaan. Jotkut koirat ovat kuin kumileimasimesta tulleita ja liian sliipatun näköisiä, mikä ei vastaa rodun alkuperäistä olemusta.

Bc on yleensä helppo pitää mukana missä vain ja myös helppo irti pidettävä (poikkeuksia on, kuten aiemmin mainitsin...), oppivainen ja innokas ja sen kanssa voi harrastaa mitä vain. Niin paitsi ettei kaikkien kanssa voi. Mun nykyinen koira esim. on sellainen, etten koskaan viitsinyt sitä ensimmäiseenkään tokokokeeseen suunnitelmista huolimatta viedä, kun sitä ei saanut kunnolla lajiin motivoitua. Terveydentila taas esti ne lajit, joissa motivaatio olisi ollut parempi. Muutenkin tämä on ollut itsenäinen ja itsepäinen oman tiensä kulkija ikänsä. Ihmisrakas nallekarhu kyllä, ja hyvin sinnikäs ja iloinen ja mennyt sisulla läpi jo pentuna alkaneista terveyshaasteista.

Ongelmana omassa rodussa on se, että tiedän liikaa, eikä suurin osa yhdistelmistä kiinnosta minua. Erityisesti terveys arveluttaa. Rotua kyllä tutkitaan paljon ja on myös PEVISA, mutta joiltain kasvattajilta tutkitaan vain jalostuskoirat, jolloin jää pimentoon suvun keskimääräinen terveys ja se, mitä nämä jalostuskoirat jättävät. Ja eivät tutkimuksetkaan kaikkea kerro. Koira voi olla selkävikainen puhtaalla selkälausunnolla, ja sitten on sairauksia, joista ei paljon edes puhuta. Esim. suolistosairaudet, ja jotkut jopa käyttävät suolistosairaita jalostukseen, vaikka kyseessä on oikeasti vakava asia. Tätä olen kuullut tapahtuvan muissa roduissa kuin omassani, mutta epäilemättä sitä omassakin tapahtuu.

Mieluiten ottaisin aikuisen kodinvaihtajan. Siitä jo näkee millainen se on ja jää työläs pentuvaihe pois. Pennut kyllä ovat ihania, ja on aina hyvä saada vaikuttaa oman koiran kasvatukseen pennusta asti. Puolensa ja puolensa molemmilla. Kätevintä olisi, jos kodinvaihtaja olisi samaa kokoluokkaa oman rodun kanssa (toki saa olla omaa rotuakin), koska vaatteita ja valjaita ym. on kertynyt sen verran, että niille olisi kiva saada jatkokäyttöä ja välttää koko varaston uusiminen. Mutta ei se mikään ykköskriteeri ole todellakaan.

Aikuinen koira voisi olla rodultaan melkein mikä vain, koska siitä näkisi jo millainen se on ominaisuuksiltaan. Koira on aina ennen muuta yksilö, ja rodun sisällä voi olla isoa vaihtelua. Ihan miniä, jättiä, brakya tai kovin metsästysviettistä en haluaisi.

Terveys voi aikuisella kodinvaihtajallakin olla ihan pommi, kokemusta on. Eivät kaikki ihmiset edes huomaa koiran oireilua tai kerro siitä rehellisesti.

Somessa näen usein kotiutumisvideoita rescuekoirista, vaikken edes seuraa somessa mitään rescueyhdistystä. Videoiden koirat ovat niin liikuttavia, että heti voisin adoptoida jonkun. Sekarotuinen kelpaisi mainiosti muutenkin.

Haaveilla voi aina, mutta tosiasia on se, etten vieläkään näe mahdollisena uutta koiraa ottaa näillä nykyisillä eläinlääkäreiden hinnoilla. Sen verran kalliita ja raskaita ovat viime vuodet olleet koirien sairastelun takia. Mutta miten muka osaan olla ilman koiraakaan Ehkä joskus sitten vain törmään johonkin koiraan, jos minun on tarkoitus vielä koira ottaa. Tai sitten en, jos minun on tarkoitus olla ilman. Kovasti kohtalo kyllä tuntuisi viime vuosien tapahtumien ja koirien sairastelujen myötä osoittavan, että on aika luopua. Plääh.

[Koiruuksia]

Noinhan se on.
Eilen taas puhuttiin miehen kanssa että tuntuu kamalalta ajatella että nämä ovat viimeiset rottweilerimme.
Ellei sitten sopivasti putkahda näiden mentyä jostain joku kiva aikuinen, koulutettu ja hyvätapainen, rauhallinen kodinvaihtaja.

Joo, luopumistahan se on tämä vanheneminen. Juuri puhuin 87 vuotiaan äitini kanssa aiheesta eilen. Hänellä se vasta luopumista onkin, todennäköisesti ei pysty enää asumaan yksin ja suoriutumaan edes autettuna kaikesta. Asiaa selvitellään parhaillaan. Meni vähän OT:ksi koira-aiheessa, sori.

Mies nauroi tänä aamuna kun sanoin jossain yhteydessä että mäkin olen jo 61. Mies totesi siihen että sä kyllä täytät ihan kohta 63.
Apua, niin täytän. Tästä ei ole kauaa kun sanoin jollekin olevani 61.

On vaikea kuvitella olevansa jossain vaiheessa kokonaan ilman koiraa. Sekin aika vielä koittaa.

Mutta ei nyt, äsken juuri juttelin seuran PK-vastaavan kanssa ja me lähdetään Reinon kanssa keskiviikkoisin treenaamaan! Hitto soikoon.

[Nappis]

Kyllä, luopumista on elämä, ja useimmiten vuosien myötä vain kasvaa se asioiden määrä, joista pitää luopua. Oma äitini kuoli vajaat kolme kuukautta sitten 83-vuotiaana, ja nyt pitää katsoa hauraan isän perään, jolta hiljattain lähti ajokortti ja joka ei jaksa liikkua pitkiä matkoja. En ole vielä omaa ikää unohtanut, mutta en ihmettelisi, jos niin käy En oikein sisäistä ikääni ja ajan kulumista. Kun en mä sisäisesti ole niin vanha

Ei sitä omaakaan kuntoa voi ennustaa, että miten pärjäisi yksinhuoltajana nuoren koiran tai pennun kanssa, jos vaikka sattuu itse sairastelemaan. Pitäisi olla tukijoukot selvillä. Ja innostuisiko vielä täysipainoisesti harrastamaan ja jaksaisiko sitä monta vuotta, jos ottaisi aktiivisen nuoren koiran. Koirien sairauksien takia jouduin luopumaan harrastuksista jo vuosia sitten ja se oli hirveän vaikea prosessi. Hassua kyllä, että se tavallaan tekee paljon vaikeammaksi aloittaa alusta uuden koiran kanssa. Nykyisen koiran kanssa kyllä vähän puuhastellaan joskus jälkeä ja noseworkia, mutta sellainen tavoitteellinen ja järjestelmällinen treenaaminen ei ole kuulunut elämään enää pitkään aikaan. Kyllä kai se kipinä sieltä vielä löytyisi, koska se ei kertaakaan sammunut silloin kun harrastaminen mahdollista oli.

Kaikkea voi sattua ja siitä tulee tietoisemmaksi, kun ikää tulee ja on itsekin kokenut kaikkea vähemmän mukavaa. Silti joskus pitää riskejäkin ottaa ja elää. En itse koskaan kuvitellut, että vielä tässä vaiheessa elämää luopuisin koirien pidosta. Kuvittelin, että niitä on melkein loppuun asti, ehkä myöhemmin vähän helpompia kuin oma rotuni. En omaa rotuani koe vaikeana sinänsä, mutta onhan se aktiivinen ja tekemistä vaativa. Ei sitä ole reilua ottaa vain seurakoiraksi, enkä koskaan tietoisesti niin tekisi.

Kuulostaa kivalta PK-treenit, vau!

[Koiruuksia]

Lämmin osanottoni äitisi johdosta

Mä olen tällä hetkellä nilkasta huolimatta jotenkin paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Koskaanhan sitä ei voi kuitenkaan tietää milloin se lopullinen lähtö tulee.
Ei nuorilla eikä vanhoilla.

Mutta voi miten ihana oli 5 kuukauden ikäinen markiesjepentu
Aivan kertakaikkisen hurmaava ja niin pieni! Voisin kyllä sellaisen ottaa. Kova pussailemaan ja miten reipas ja rohkea ja avoin
En tajunnut ottaa edes yhtään kuvaa.

[Nappis]

Kiitos Koiruuksia.

Kuulostaa kivalta tuo markiesje. Katsoin, että sehän menisi melkein minibortsusta myös, vaikka onkin spanielityyppinen eikä yhtään paimenkoira. Mitenköhän on monimuotoisuuden laita, kun kyseessä on harvinainen ja vähälukuinen rotu. Toisaalta siihen on näköjään risteytetty papillonia suhteellisen hiljattain. Voisi olla aika mielenkiintoinen rotu, miksiköhän ei kotimaassaankaan ole kovin runsaslukuinen.

[aunet]

Koiruuksia ilmeisesti tuontipentu?

[Koiruuksia]

Juu, tuontipentu jonka kasvattaja on sijoittanut.

[Koiruuksia]

Kiitos Koiruuksia.

Kuulostaa kivalta tuo markiesje. Katsoin, että sehän menisi melkein minibortsusta myös, vaikka onkin spanielityyppinen eikä yhtään paimenkoira. Mitenköhän on monimuotoisuuden laita, kun kyseessä on harvinainen ja vähälukuinen rotu. Toisaalta siihen on näköjään risteytetty papillonia suhteellisen hiljattain. Voisi olla aika mielenkiintoinen rotu, miksiköhän ei kotimaassaankaan ole kovin runsaslukuinen.

En ole tutustunut rotuun niin paljoa että osaisin sanoa tuohon monimuotoisuuteen mitään.
Toivotaan että tänne saadaan elinvoimainen ja hyvä markiesjekanta niin kun seuraavan koiran ottamisen aika joskus koittaa niin markiesje voisi oikeasti olla vaihtoehto.

Tuon pennun omistaja oli ollut 5 vuotta pentujonossa ulkomaiselle/ulkomaisille kasvattajille.
Sitten tuli tilaisuus saada pentu kun suomalainen kasvattaja (oltuaan ties kuinka kauan pentujonossa) sai pennun ja halusi sijoittaa sen.

Mulle on nyt taas jotenkin tullut ajatus siihen prahanrottakoiraan

[Tiibetinhelmi]

5 vuotta on jo aikamoinen aika olla pentujonossa. Mitenhän pitkä jono se oikein on? Hyvä, että sai pennun toista kautta.

[Koiruuksia]

Rodun piirissä on kuulemma ihan normaalia olla vuosikausia pentujonossa. Tuo kasvattaja joka pennun sijoitti, oli ollut 3 vuotta pentujonossa.
Nauroinkin että nyt kun menen pentujonoon niin voin sitten juuri sopivasti saada pennun 5-6 vuoden kuluttua kun _mahdollisesti_ on seuraavan pennun aika.

En ole menossa markiesjen pentujonoon mihinkään.
Tekee ihan kamalasti mieli prahanrottakoiraa. Mutta jotenkin tajuan että se on ehkä kuitenkin liian pieni ja heiveröinen basenjin kaveriksi.
Näin kuvan jossa oli kalastettuja haukia nurmikolla ja 2 prahanrottakoiraa. Jestas sentään, ne hauethan voisivat napata uivan rottakoiran ja syödä kitusiinsa.
Haukkakin voisi sellaisen napata. Ei tarvitse olla mikään kotka. Merikotka voi muuten saalistaa lampaankin. Joten aika moni koirarotu on sellaisen hyökätessä hengenvaarassa.

Kohta en jaksa miettiä mitään rotuja. Olen yrittänyt miettiä vaikka mitä mutta ei vaan tunnu löytyvän sopivaa.
Saan itkupotkuraivarin enkä ota mitään rotua koska en voi ottaa rottweileria. Miksi ihmisen pitää vanheta.

[Tiibetinhelmi]

^Elä nyt raivaria saa, ei ole sen väärti! Se koira tulee, mikä on teille tarkoitettu. Mä en jaksa suuremmin edes pähkäillä koko asiaa, vaikka voi olla, että jo ensi vuonna olen ottamassa tänne isoa koiraa.

[Koiruuksia]

Eihän näitä kannattaisikaan pähkäillä.
Mutta minkäs sitä itselleen tekee. Nyt vielä kun on kaikki päivät aikaa kun en ole töissä enkä kamalasti pysty tämän nilkan vuoksi kuitenkaan vielä tekemään asioita esim. pihalla vaikka haluaisin. Liikaa aikaa mietiskellä vaikka nyt sitten monen vuoden päästä mahdollisesti tulevaa pentua

[Koiruuksia]

Tällä hetkellä taas tuntuu siltä etten ota mitään koiraa kun en voi ottaa rottweileria.
Ajattelin vaan tulla kertomaan

[Nappis]

Mutta ajatteles jos tiellesi osuu kiltti ja rauhallinen aikuinen kodinvaihtajarottweiler!

[Koiruuksia]

Sellainen olisikin ihana
Samanlainen vaikka kun meidän Aino on

[Tiibetinhelmi]

Mulla on myös just nyt sellainen tunne että en ota mitään koiraa. Mennään näin nyt ainakin hetken aikaa.

[Koiruuksia]

Onko sulla suunnitteilla pentuja omille nartuille?

[aunet]

Eikös torilla ollut rotikka narttu tarjolla? Silloin tällöin katson mitä ihmettä siellä tarjotaankaan, ja millä hinnoilla!

[Koiruuksia]

Meillähän on sen mahdollisen koiran hankinta vasta sitten kun ei ole muita koiria kuin Laku. Jos nuo nyt mitenkään "ikäjärjestyksessä" menevät.
Sitähän ei voi koskaan tietää.
Kodinvaihtajarottweilerit eivät kovinkaan usein ole ongelmattomia ja helppoja. Eivät tuollaisia kuin Aino. Sellaisen voisin ottaakin. Sitten kun asia on ajankohtainen.
Mutta vain rekisteröidyn josta on luustokuvaustulokset jne. selvillä Koiranetissä.

[Tiibetinhelmi]

Onko sulla suunnitteilla pentuja omille nartuille?

Ei ole tällä hetkellä. En vaan edes jaksa ajatella koko asiaa.

[Koiruuksia]

Ymmärrän.

[Tiibetinhelmi]

^Laitoin sulle YV.

[Koiruuksia]

Vastasin.

[Koiruuksia]

Täällä oli todella kammottava ja pelottava tilanne eilen illalla kun odoteltiin koirien kanssa miestä kotiin.
Joku mies yritti tulla sisälle. Onneksi Reino ja Aino ryntäsivät haukkumaan eteisen ovelle ja minä huusin siinä mukana. Sain oven lukkoon ja mies lähti kun huusin hänelle että painu he*vettiin siitä ennen kuin päästän koirat!

Mulla oli jäänyt portti lukitsematta kun tulin aamulla Lakun draaman jälkeen takaisin pihaan.

Mietin että olisiko mies tullut sisälle jos siinä ei olisi ollut kahta rottweileria haukkumassa räkä roiskuen niin että hampaat kolisivat ovessa olevaan ikkunaan?
Voihan se olla että kyseessä oli vaan joku uskonnon julistaja mutta mitäpä jos ei ollutkaan? Kaikenlaista tapahtuu ja saa lukea lehdistä.

Tuo säikäytti tosi paljon ja jouduin ottamaan dinitiä kun tuntui että sydän tulee rinnasta ulos.

Tästä syystä mieli palasi taas mahdollisiin rotuvalintoihin. Nyt voi sanoa ihan suoraan että vituttaa vanheneminen.
Se on kuitenkin varmaa että portin muistan jatkossa lukita aina!

[Tiibetinhelmi]

^No voi jumaliste! Karsea tilanne. Sanoiko se mies mitään? Hulluhan se oli, jos yritti tulla sisälle, onhan teillä koirankuvat joka paikassa. Että täällä vartioin minä. Kysy nyt ainakin naapureilta että onko niitten ovella käynyt joku. Onko teillä kylän Face-ryhmää? Sinne vaan viestiä että tällainen tapaus. Huh, luojan kiitos että Reino ja Aino olivat skarppeina!