Sanos muuta, Koiruuksia, itsekin olen ihmetellyt minne kaikki aika muka on mennyt. Miten kaikki koirani muka ovat jo kuolleet, lukuun ottamatta tätä 12-vuotiasta monivaivaista, joka sekään ei tuossa enää kauan ole. Pelottavaa. Vastahan minäkin olin kolmekymppinen aktiivinen koiraharrastaja, jolla oli usean koiran lauma. Nyt on ikää aika paljon enemmän ja koirallisia vuosia takana 36.
Rotuasioita pohdin välillä minäkin. Olen miettinyt sitä, mistä täälläkin on puhe ollut, että uusi rotu vaatii aina paljon perehtymistä. Siksi tuntuisi paremmalta vaihtoehdolta ottaa taas oman rodun tai jonkun vähän samantyyppisen ja jossain määrin tutun rodun pentu, jos pentua ottamassa olisi.
Omassa rodussa (bc) on paljon sellaista, mistä tykkään. Se ei ole liian iso tai pieni eikä siinä ole liioiteltuja piirteitä. Paitsi että näyttelylinjaisiin liioiteltuja piirteitä alkoi ilmestyä jo vuosikymmeniä sitten, enkä haluaisi puhtaasti näyttelylinjaista. Niillä esiintyy mm. pallopäitä, liian lyhyttä kuonoa, karmean lyhyitä raajoja, liiallista turkkia. Ihmisen pitää niin usein liioitella, kun ulkomuotoa lähdetään jalostamaan. Jotkut koirat ovat kuin kumileimasimesta tulleita ja liian sliipatun näköisiä, mikä ei vastaa rodun alkuperäistä olemusta.
Bc on yleensä helppo pitää mukana missä vain ja myös helppo irti pidettävä (poikkeuksia on, kuten aiemmin mainitsin...), oppivainen ja innokas ja sen kanssa voi harrastaa mitä vain. Niin paitsi ettei kaikkien kanssa voi. Mun nykyinen koira esim. on sellainen, etten koskaan viitsinyt sitä ensimmäiseenkään tokokokeeseen suunnitelmista huolimatta viedä, kun sitä ei saanut kunnolla lajiin motivoitua. Terveydentila taas esti ne lajit, joissa motivaatio olisi ollut parempi. Muutenkin tämä on ollut itsenäinen ja itsepäinen oman tiensä kulkija ikänsä. Ihmisrakas nallekarhu kyllä, ja hyvin sinnikäs ja iloinen ja mennyt sisulla läpi jo pentuna alkaneista terveyshaasteista.
Ongelmana omassa rodussa on se, että tiedän liikaa, eikä suurin osa yhdistelmistä kiinnosta minua. Erityisesti terveys arveluttaa. Rotua kyllä tutkitaan paljon ja on myös PEVISA, mutta joiltain kasvattajilta tutkitaan vain jalostuskoirat, jolloin jää pimentoon suvun keskimääräinen terveys ja se, mitä nämä jalostuskoirat jättävät. Ja eivät tutkimuksetkaan kaikkea kerro. Koira voi olla selkävikainen puhtaalla selkälausunnolla, ja sitten on sairauksia, joista ei paljon edes puhuta. Esim. suolistosairaudet, ja jotkut jopa käyttävät suolistosairaita jalostukseen, vaikka kyseessä on oikeasti vakava asia. Tätä olen kuullut tapahtuvan muissa roduissa kuin omassani, mutta epäilemättä sitä omassakin tapahtuu.
Mieluiten ottaisin aikuisen kodinvaihtajan. Siitä jo näkee millainen se on ja jää työläs pentuvaihe pois. Pennut kyllä ovat ihania, ja on aina hyvä saada vaikuttaa oman koiran kasvatukseen pennusta asti. Puolensa ja puolensa molemmilla. Kätevintä olisi, jos kodinvaihtaja olisi samaa kokoluokkaa oman rodun kanssa (toki saa olla omaa rotuakin), koska vaatteita ja valjaita ym. on kertynyt sen verran, että niille olisi kiva saada jatkokäyttöä ja välttää koko varaston uusiminen. Mutta ei se mikään ykköskriteeri ole todellakaan.
Aikuinen koira voisi olla rodultaan melkein mikä vain, koska siitä näkisi jo millainen se on ominaisuuksiltaan. Koira on aina ennen muuta yksilö, ja rodun sisällä voi olla isoa vaihtelua. Ihan miniä, jättiä, brakya tai kovin metsästysviettistä en haluaisi.
Terveys voi aikuisella kodinvaihtajallakin olla ihan pommi, kokemusta on. Eivät kaikki ihmiset edes huomaa koiran oireilua tai kerro siitä rehellisesti.
Somessa näen usein kotiutumisvideoita rescuekoirista, vaikken edes seuraa somessa mitään rescueyhdistystä. Videoiden koirat ovat niin liikuttavia, että heti voisin adoptoida jonkun. Sekarotuinen kelpaisi mainiosti muutenkin.
Haaveilla voi aina, mutta tosiasia on se, etten vieläkään näe mahdollisena uutta koiraa ottaa näillä nykyisillä eläinlääkäreiden hinnoilla. Sen verran kalliita ja raskaita ovat viime vuodet olleet koirien sairastelun takia. Mutta miten muka osaan olla ilman koiraakaan

Ehkä joskus sitten vain törmään johonkin koiraan, jos minun on tarkoitus vielä koira ottaa. Tai sitten en, jos minun on tarkoitus olla ilman. Kovasti kohtalo kyllä tuntuisi viime vuosien tapahtumien ja koirien sairastelujen myötä osoittavan, että on aika luopua. Plääh.