Koirarotupohdintaa

[Koiruuksia]

Ei kyllä ole tyyppipiirteitä tuossa bedlington-whippet-sekotuksessa kummastakaan rodusta, mistä lie tuon pään mallinkin saanut. Menisi tosiaan skotin päästä.

Kaveri juuri päivitti facebookiin (kuvien kanssa) että oli nähnyt bedlington-whippetin ja oli kuin kääpiöskotti.
Eli ilmeisesti juuri sen/tuon näköisiä niistä tulee.

[Merkkari]

https://hellobark.com/dogs/bedlington-whippet/

Olikohan täällä jo kesksutelua näistä vinttikoira mix roduista? No tällaseen törmäsin. En ole ihan varma onko näissä tekemällä tehdyissä roduissa järkeä. Silti tollaisen voisin itsekin ottaa. Haluisin tietää minkä takia joku risteytys on tehty. Siinä mielessä järkevä risteytys, koska bedlingtonissa on jo whippettiä taustalla. Tuossakin mainostetaan tätä "hypoallergiseksi" koska ei lähde karvaa. No whippetistä lähtee karvaa, lyhyttä ja tikkuista. Tuolla kyllä sanottiin että karvaa saattaa lähteä myös näistä. No se karvahan ei ole ainut allergian aiheuttaja.
Näyttää kuitenkin kivalta, tollanen "mini" irlanninsusukoira.

En oikeasti tiedä tästä asiasta mitään, mutta kommentoimpa silti. Eli vähän bedlingtoneja tutkiessa olen törmännyt näihin lurchereihin ja käsittääkseni tarkoitus on tehdä metsästyskoiria. Tai alunperin oli, nykyään varmaan tehdään näitä "design-risteytyksiä" ihan vaan tekemisen ilosta. Englannissa on myös rekisteröimättömiä jonkun sortin käyttölinjaisia bedlingtoneja. Ainakin kaneja ja rottia niiden kanssa metsästetään (ja ilmeisesti on jotain epävirallisia rotantappokisoja myös, en tiedä enempää). Jos googlaa working bedlington, löytää melko monen näköistä vipeltäjää. Jos kennelväki olisi fiksua, jonkinlaisia suunnitelmallisia risteytyksiä olisi kannattanut jo tehdä, näyttelylinjaisten bedlingtonian geenipohja on todella kapea. Englantilaiset kasvattajat tuskin näin alas vajoavat, mutta jonkun muun olis kyllä hyvä ottaa lusikka kauniiseen käteen. Onni kuitenkin, että tällainen geeenipooli on olemassa.

Bedlington lyhyeen karvaan trimmattuna on aika eri näköinen, mitä näyttelyissä: https://www.alamy.com/stock-photo-bedlington-terrier-recently-clipped-standing-in-a-field-74184746.html

Muoks: Risteytyksillä siis käsittääkseni haetaan vinttikoirista lisää vauhtia ja terrieristä puhtia saaliseläimen hengiltä ottamiseen (isot rotat on melko häijyjä otuksia).

[Iidis79]

Näyttää villakoiralta.
Noi bedlingtonit on hauskannäköisiä, niinku punkkareita, mutta luin rotukuvausta niin olis turkkirotu ja paljon saa aikaa käyttää turkin hoitoon. Harmi jos on vielä paljon vakavia perinnöllisiä sairauksia.

[Merkkari]

Bedlingtoneilla on maksan kuparitoksikoosi, mutta siihen on geenitesti ja sairaita ei sen osalta enää synny. Luustoa ei juuri kuvata, mutta kaipa se olisi käynyt ilmi, jos ihan todella risoja olisivat. Mutta sitten on käsittääkseni näitä iho- ja mahajuttuja, joita tuntuu olevan aina vaan enemmän vähän kaikilla roduilla. Eli vaikea ainakaan näin pikaisella tutkimisella sanoa, onko ns. perusterve rotu. Maailmalla tuskin tutkitaan sitäkään vähää, mitä Suomessa (paitsi kuparitoksikoosin tuntuu kaikki vähänkään järkevät kasvattajat selvittävän ja sitä muistutellaan rotua haluavia ainakin Britanniassa ja USA:ssa). Koirat on kuitenkin käsittääkseni aika pitkäikäisiä, joten sen suhteen tilanne ei vaikuta toivottomalta. Karva on mallia villakoira, eli trimmata täytyy. Vaikeusaste sitten riippuu paljon, että haluaako pitää näyttelytrimmiä vai veteleekö koneella lyhyeksi.

[aunet]

Merkkari kirjoitti: " Mutta sitten on käsittääkseni näitä iho- ja mahajuttuja, joita tuntuu olevan aina vaan enemmän vähän kaikilla roduilla."

Nämä ovat perinnöllisiä juttuja molemmat, jos ei stressin aiheuttamia oteta huomioon. Allergioita ei edelleenkään oteta vakavasti, etsitään vain lieventäviä "hoitoja" mm. ruokavaliot, vaikka kyseessä ovat pahimmillaan koiraa invalidisoivat vaivat. Osa kasvattajista jopa vähättelee tai pahimmillaan piilottelee ongelmia ja pitää niitä normaaleina, jopa rotuominaisuuksina.

[Avokaado]

Merkkari kirjoitti: " Mutta sitten on käsittääkseni näitä iho- ja mahajuttuja, joita tuntuu olevan aina vaan enemmän vähän kaikilla roduilla."

Nämä ovat perinnöllisiä juttuja molemmat, jos ei stressin aiheuttamia oteta huomioon. Allergioita ei edelleenkään oteta vakavasti, etsitään vain lieventäviä "hoitoja" mm. ruokavaliot, vaikka kyseessä ovat pahimmillaan koiraa invalidisoivat vaivat. Osa kasvattajista jopa vähättelee tai pahimmillaan piilottelee ongelmia ja pitää niitä normaaleina, jopa rotuominaisuuksina.

Ai että komppaan tätä!

[Nappis]

Merkkari kirjoitti: " Mutta sitten on käsittääkseni näitä iho- ja mahajuttuja, joita tuntuu olevan aina vaan enemmän vähän kaikilla roduilla."

Nämä ovat perinnöllisiä juttuja molemmat, jos ei stressin aiheuttamia oteta huomioon. Allergioita ei edelleenkään oteta vakavasti, etsitään vain lieventäviä "hoitoja" mm. ruokavaliot, vaikka kyseessä ovat pahimmillaan koiraa invalidisoivat vaivat. Osa kasvattajista jopa vähättelee tai pahimmillaan piilottelee ongelmia ja pitää niitä normaaleina, jopa rotuominaisuuksina.

Ai että komppaan tätä!

Tää on asia, jota olen aina ihmetellyt. Eräs eläinlääkäri jopa sanoi, että ottaisi mieluummin luustosairaan kuin allergisen koiran, koska ensinmainitun kanssa pääsee helpommalla. Tapauskohtaista kyllä sekin, luustosairaudetkin voivat olla hankalia ja lyhentää elinikää ja jokin allergiatapaus pysyä oireettomana helposti, mutta helposti allergiat ovat monimutkaisempia.

Nostaisin esiin myös suolistosairaudet, joita todetaan nykyään koirilla paljon enemmän. Niitäkin vähätellään ja peitellään ja suolistosairaita käytetään jalostukseen. Käytetään jopa IBD-sairaita sijoituskoiria jalostukseen omistajan vastuksesta huolimatta. Puistattavaa ja äärimmäisen vastuutonta, koska kyseessä on vaikea ja arkea haittaava sairaus, jolla myös usein on negatiivinen vaikutus niin koiran kuin omistajankin elämänlaatuun. On myös korkea riski, että vähintään osa pennuista perii sairauden emältä - ja että pennutuksen aiheuttama stressi pahentaa emän sairautta.

Corgikasvattajat kuulemma esittävät faktana sitä, ettei corgille ole hyväksi terveet lonkat vaan niiden kuuluukin rodulla olla mieluummin löysät. Ei ole rajaa sillä itsepetoksen määrällä, mihin ihminen kykenee.

[Merkkari]

Merkkari kirjoitti: " Mutta sitten on käsittääkseni näitä iho- ja mahajuttuja, joita tuntuu olevan aina vaan enemmän vähän kaikilla roduilla."

Nämä ovat perinnöllisiä juttuja molemmat, jos ei stressin aiheuttamia oteta huomioon. Allergioita ei edelleenkään oteta vakavasti, etsitään vain lieventäviä "hoitoja" mm. ruokavaliot, vaikka kyseessä ovat pahimmillaan koiraa invalidisoivat vaivat. Osa kasvattajista jopa vähättelee tai pahimmillaan piilottelee ongelmia ja pitää niitä normaaleina, jopa rotuominaisuuksina.

Näinhän se menee ja on todella sääli. Mulla on pahasti allerginen läheinen ihminen ja sitä on kamalaa katsella vierestä. En toivoisi kenellekään ihmiselle tai eläimelle samaa. Mutta perinnöllisyyden lisäksi varmasti täytyy olla jokin ympäristötekijä myös, koska allergiat ja muut iho- ja suolistovaivat yleistyy / on yleistynyt todella paljon myös länsimaisilla ihmisillä (tai sitä mukaa, kun jossain elintaso nousee). Järkevät kasvattajat tietysti jättää mitkä tahansa vaivaiset koirat käyttämättä, mutta kun niitä toisenlaisiakin kasvattajia on. Rajan vetäminen on myös hankalaa etenkin pienissä roduissa. Jos on joku "tämä ei voi syödä maissia", niin onko se automaattisesti pois jalostuksesta? Täydellisessä maailmassa varmasti olisi, mutta kun me ei eletä sellaisessa. Ja onko koiraeläimen tarpeen sietää jollain teollisella prosessilla käsiteltyä maissia (tai jotain muuta ruoka-ainetta) ylipäätänsä? Tarkoittaako tällainen yhden ruoka-aineen sopimattomuus jotain laajempia piileviä ongelmia? Varmaan tästä huomaa, että en ikinä yrittäisi kasvattaa yhtäkään pentuetta mistään rodusta....

[Nappis]

Minusta raja pitäisi jalostuksessa vetää ainakin siihen, että jos koira ei siedä jotain koiraeläimelle normaalia ruokaa sen luonnollisessa muodossa, niin se ei ole jalostusmateriaalia. Tarvitseeko sitten sietää kaikenlaisia teollisia ruokia, niin se onkin monimutkaisempi asia. Eipä jalostus helppoa ole, ja ihmettelen että olen joskus uskaltanut muutaman pentueen teettää, enää en uskaltaisi

Allergiat ja suolistosairaudet ovat varmaan lisääntyneet oikeastikin, mutta ne myös tunnistetaan nykyään herkemmin, joten lisääntyminen voi näyttää suuremmalta kuin mitä se onkaan. Ympäristötekijät, stressikin, vaikuttavat sairauksien puhkeamiseen, mutta alttius on perinnöllistä ja jalostuksessa huomioitava asia.

[Merkkari]

Minusta raja pitäisi jalostuksessa vetää ainakin siihen, että jos koira ei siedä jotain koiraeläimelle normaalia ruokaa sen luonnollisessa muodossa, niin se ei ole jalostusmateriaalia. Tarvitseeko sitten sietää kaikenlaisia teollisia ruokia, niin se onkin monimutkaisempi asia. Eipä jalostus helppoa ole, ja ihmettelen että olen joskus uskaltanut muutaman pentueen teettää, enää en uskaltaisi

Allergiat ja suolistosairaudet ovat varmaan lisääntyneet oikeastikin, mutta ne myös tunnistetaan nykyään herkemmin, joten lisääntyminen voi näyttää suuremmalta kuin mitä se onkaan. Ympäristötekijät, stressikin, vaikuttavat sairauksien puhkeamiseen, mutta alttius on perinnöllistä ja jalostuksessa huomioitava asia.

Tärkeitä pointteja! Tuo on just loputon suo, että mitä koiran pitäisi kenenkin mielestä "kestää" ruokinnan suhteen. Jos menee hyvin raaka-ruokinnalla / kotiruoalla, niin onko väliä, että nappulat ei sovi? Tai jos kana ei käy, mutta muut lihat ok? Stressillä on myös ihan taatusti joissain tapauksissa merkitystä. Tiedän yhden kodinvaihtajan, joka ekan omistajan mukaan kärsi vaikka mistä mystisistä kutinoista ja vatsaongelmista, mutta uudessa kodissa ei ole ollut mitään ongelmaa. Ja diagnostiikka tietysti on parantunut ja omistajat ovat valveutuneempia. Jokunen kymmenen vuotta sitten ei ollut monien mielestä niin justiinsa, jos koira vähän kalusi tassuja (kipeä) tai nieleskeli ruoan jälkeen (närästää).

Kaiken lisäksi suljetuissa pienissä populaatioissa (käytännössä kaikki koirarodut) monimuotoisuus vähenee koko ajan ja aiheuttaa omia ongelmiaan. Pitäisikö olla joku perinnöllisyystieteen asiantuntijoiden määrittämä määrä astutuksista risteytyksiä, että monimuotoisuus säilyisi?

[Koiruuksia]

Saattaa noilla kaikenmaailman teollisilla ruoillakin olla osuutensa asiassa. On ne sen verran paljon prosessoituja ja käsiteltyjä.

[Iidis79]

Mä pohdin tätä rotuasiaa paljon myös tämän ilmastonmuutoksen kautta. Taisin niin jo aikaisemminkin sanoa. Onni on ettei mulla nyt ole Elmoa (lapinporokoira) tai sitä mun kauan haaveilemaani lapinkoiraa. Voi, että miten se kärsis tässä helteessä ja tämän remontin keskellä. En tiedä, ehkä sitä keksis jotain koiran hyväksi.
Aarne (mitteli) ei ollut juuri moksiskaan säistä se meni säässä kuin säässä. Elmo oli jo keski-ikäisenä aika herkkä kuumalle. Whippetit rakasti tietty lämmintä.

Mä varmaan myös ottaisin mielummin luustosairaan koiran kuin koiran jolla on jotain allergioita ja iho-oireita. Niistä kun ei voi tietää. Elmolla oli B/C lonkat ja se pärjäs ihan hyvin, vanhempana toki tuli kankeutta. Aarnella oli toinen polvi muistaakseni 2. Se pomputti sitä jalkaa välillä ja se selvästi luksottui, konsultoin kyllä eläinlääkäriä, mutta sen leikaaminen sitten jäi.

[Iidis79]

Ja entäs nämä myrkytys tapaukset niistä kiinalaisista puruluista. Onko se allergiaa tai muuta yliherkkyyttä vai onko se, niinkun minä oletan, sitä että kiinalainen valmistaja on muuttanut reseptiä ja laittanut sekaan jotain myrkyllistä mikä ei lähdekään pois.

[Avokaado]

Itse uskon vahvasti teollisen koiranruuan epäterveellisyyteen ja kaikenmaailman koirien allergioiden ja suolistovaivojen osa-aiheuttajana. Prosessoitua paskendaalia nappulat ovat, eivät ruokaa.

[Dacrest]

Tää on asia, jota olen aina ihmetellyt. Eräs eläinlääkäri jopa sanoi, että ottaisi mieluummin luustosairaan kuin allergisen koiran, koska ensinmainitun kanssa pääsee helpommalla. Tapauskohtaista kyllä sekin, luustosairaudetkin voivat olla hankalia ja lyhentää elinikää ja jokin allergiatapaus pysyä oireettomana helposti, mutta helposti allergiat ovat monimutkaisempia.

Kumpaakaan en tietysti haluaisi, mutta jos pitää valita, mieluummin riski luuston suhteen kuin allergiat - koska allergiat ovat immuunipuolen ongelmia, usein epämääräisiä ja vaikeita hoitaa. Tutkimusten mukaan immuuniongelmat/-sairaudet altistavat muille samankaltaisille.

Vatsa- ja iho-ongelmia, sekä allergioita tuntuu nykyisin olevan vähän joka rodulla. Kuinka suuri osa on ihan oikeita (perinnöllisiä) ongelmia, mikä osuus on ympäristöllä ja stressillä?

Oman kokemuksen mukaan sakemannit oireilevat stressiään kutisemalla, colliet vatsallaan. Toki noissa on perinnöllinen alttius, mutta se hihnan yläpää saattaa olla ongelman laukaisija.
Jos se sakemanni on liian vähällä aktiviteetilla, omistajan kanssa yhdessä tekeminen vähäistä ja säännöt hakusessa, herkästi voi alkaa kutiamaan. Vaikka sitä muuten pidettäisiin "ihan hyvin", rotu vain vaatii enemmän.

Noita alttiuksia tuskin pystytään roduista poistamaan, toisaalta eihän ihmisilläkään stressipäänsärky tai stressistä johtuva vatsan sekaisin meneminen ole mikään sairaus. Ja matala stressikynnys on ehkä enemmänkin (hermorakenteen) ongelma, ei se, miten mikäkin yksilö stressiin reagoi.

Koirien lääkintä on kasvanut hurjasti mun koiraurani aikana, tottakai pitää lääkitä jos tarvetta on, mutta tänä päivänä kemiallinen kuorma kaikkine punkkilitkuineen voi kasvaa aika suureksi. Ihan varmasti vaikuttaa kokonaisuuteen.

Ruokinnasta on parin vuoden takaa Suomessa tehty tutkimus: edes vähän raakaruokaa saavilla koirilla on vähemmän allergioita tms kuin pelkällä nappularuokinnalla olevilla. Nappuloiden laatu lienee heikentynyt paljon, muistissa on Mustin ja Mirrin oma ruokamerkki, johon oli käytetty Belgiasta ostettua ranskanperunajätettä (joka on keräilty ties mistä), vaikka markkinoitiin kotimaisena perunana.

Ehkä yksi syy allergisten ja vatsaongelmaisten koirien määrän lisääntymiseen on koiramäärän kasvu: liikaa vääriä rotuja väärissä käsissä/paikoissa. Kun se kivan näköinen sesse valitaan nettikuvien perusteella, selvittämättä mitä rotu vaatii, ja viedään runsasärsykkeiseen kaupunkiympäristöön asumaan, on suuri mahdollisuus kaikenlaisille ongelmille.

Eri rotujen terveyden tutkiminen on salapoliisin työtä, eikä absoluuttista faktaa ole.
Kolme kovaa on: rodun JTO, jalostustietokanta ja Agrian vakuutushinnat rodulle (siellä on käytössä paljon dataa Ruotsista).

Jalostustietokannasta lähden haarukoimaan kuolinsyytilastoa. Esim bedlingtoninterrieri, 173 ilmoitettua koiraa, mikä on aika vähän. Mutta jotain osviittaa antaa koska rotu ei ole uusi, vain pienilukuinen.
Kuolleet koirat: 11v8kk (173kpl). Hyvä keski-ikä.
Vanhuuteen kuolleet: 14v3kk (55kpl). Eli vanhaksi elävät.
Vanhuuteen kuolleita 31,8% (55/173), joka on tosi iso osuus.
Joku viisas on joskus sanonut, että jos haluat mahdollisimman terveen koiran, ota pitkäikäisestä suvusta.

[Umac]

^^Ihan tutkittu juttuhan se on. Suomalainen ryhmä Dog Risk mm. ja heidän tutkimukset jne.

Kasvattajien löyhä moraali yhtenä, surutta käytetään vaikka iho-ongelmia tiedossa, vatsaongelmia jne.
Ihan helvettiä elää sellaisen eläimen kanssa, eläin itse eniten kärsien

[Koiruuksia]

Aika nopealla tahdilla ovat teolliset ruoat tulleet koirille. Olen hankkinut ekan koiran vuonna 1979 eikä silloin kovin montaa koiranruokaa kaupassa ollut.

[Tiibetinhelmi]

Jotain valmismakkaroita oli, Best in tai siihen suuntaan. Meidän cockeri oli syntynyt 1974.

[Outi.I]

"Joku viisas on joskus sanonut, että jos haluat mahdollisimman terveen koiran, ota pitkäikäisestä suvusta."
Tämä on tosi.
En myöskään ymmärrä tosi nuorten urosten käyttöä varsinkaan laajemmin. Itse suosisin mieluummin terveenä elänyttä vanhempaa urosta kuin juuri pari vuotiaaksi tullutta. Esimerkiksi Juskan isä oli 12 vuotta 8 kuukautta vanha saadessaan ainoan pentueensa, emä Èkes vähän vajaa 6 vuotta.
Ihan ohi aiheen tai ei hevospuolella jotkut miettivät onko järkeä käyttää kaksi vuotiasta oria jalostukseen. Osin siellä käytetään erikoisen värin takia noita tosi nuoria.

[Nappis]

Se on kyllä totta, että kannattaa valita koira pitkäikäisestä suvusta. Aina sekään ei auta, kun joukkoon mahtuu myös epäonnisempia yksilöitä. Ja joka suvussa kuitenkin on riskejä. Yksi oma koirani esim. oli hyvinkin pitkäikäisestä emälinjasta, mutta kuoli itse yhdeksänvuotiaana. Se myös sairasti koko sen ajan, kun se mulla oli, se tuli kolmevuotiaana kodinvaihtajana. Aikuisen koiran ottaessaan yleensä tietää paremmin mitä saa kuin pennun kanssa, mutta meidän kohdalla sekään ei mennyt putkeen, kun terveystilanne pääsi yllättämään.

Minäkin olen ihmetellyt, että mikä vimma ihmisillä on käyttää jalostukseen kaksivuotiaita tai vieläkin nuorempia koiria, uroksia eritoten, ja kyllä nartunkin kanssa usein voisi vähän odottaa. Tai miksi käytetään niin paljon matadoriuroksia tai niiden jälkeläisiä.

Ja henkilökohtaisesti en ottaisi pentua, jonka vanhempi kutisee tai on mahavaivainen, vaikka sen kuinka vakuutettaisiin johtuvan vain stressaamisesta. Osalla on silti taustalla allergia tai suolistosairaus. Vaikkei olisi, niin liikaa stressaava ja oireileva koira ei mielestäni ole jalostusmateriaalia, eikä koiran tai omistajan ole kiva elää oireiden kanssa. Ei ole normaalia, että koira kutisee tai oireilee mahaansa vähän väliä. Joskus syy voi olla viaton, mutta se pitää tunnistaa ja saada koira oireettomaksi, ennen kuin sitä voi pitää terveenä. Olen itse elänyt suolistosairaan koiran kanssa enkä toivo sitä kenellekään.

[Merkkari]

Tosi paljon hyvää keskustelua. Vaikka miten selvittäisi, niin loppupeleissä kyse on kuitenkin tuurista kiinni. Siis jos oletusarvoisesti valitsee "terveen" rodun ja pennun terveistä vanhemmista, niin toki todennäköisyydet on paremmat. Mun koirat onneksi työ osittain raakaa ja lisäksi kaikkea multaa ja muita metsän aarteita, niin ainakaan liika steriiliys ei ole riskinä.

Ahdistaa rodun vaihtaminen, kun pitää ihan nollasta aloittaa ja olla vaan sen varassa, että kasvattaja on rehellinen. Itselle tutussa rodussa olis kuitenkin näppituntuma keneltä lähtee pentua edes kyselemään (ja keneltä ei) ja yli 10 vuoden aikana on myös nähnyt paljon koiria => tiedossa itselle mieluisat tyypit. Mutkun elämä muuttuu, niin rodunkin on muututtava.

[Dacrest]

^uudessa rodussa kestää, ennenkuin siihen "pääsee sisälle", näin yhdeksän rodun kokemuksella.
Joka rodussa on ominaispiirteitä, joita saatetaan rodun piirissä pitää ihan normaalina, mutta toisen rodun harrastajan silmin piirre on korostunut.

Luulin ymmärtäväni mitä "perskärpänen" tarkoittaa. Mut näillä collieilla on ihan oma levelinsä sille: niillä on taipumus tulla pyörimään just siihen, missä yritän (kotona) kulkea. Eli johonkin lähtiessä, kiireessä kun suhaan huoneesta toiseen, saan koko ajan väistellä koiria. Mitä enemmän mulla on vauhtia, sitä varmemmin ne ovat edessä.

Olen tottunut siihen, että jos vaan kävelen koirista välittämättä (välillä vähän koiriin osuen), ne alkavat väistämään. Paitsi colliet: mitä enemmän osumia, sitä tiiviimmin ne pyörivät jaloissa.
Sama juttu jos niitä yrittää sanallisesti saada väistämään: ne paineistuvat ja liimautuvat jalkoihin entistä tiukemmin.

[Dacrest]

Sopii tähän koirarotupohdinnan alle. Nyt kun on ollut ennätyshellejakso, minkälaisia rotukohtaisia eroja on kuumuuden kestossa?

Mulle on ollut vähän yllätys kun olen päässyt seuraamaan collieita vs shelttejä: sheltit näyttävät sietävän kuumuutta paljon paremmin.
Eilen taas kasvattajan luona katselin kun lauma juoksi pihalla muutaman tunnin. Shelttejä ei näytä kuumuus pahasti häiritsevän, ne posottavat menemään pitkin pihaa, vaikka olisi mahdollisuus maata varjossa. Ilpin viilentämiin sisätiloihin otettaessa kaikki sheltit lopettivat läähätyksensä nopeasti, collieilla se jatkui pitkään.
Kuitenkin samankaltaiset rakenteet ja turkit kummallakin rodulla.

[aunet]

Ihmiset usein mieltävät sanan "vinttikoira" tietyn tyyppiseksi palelevaksi luikeroksi joka tarvitsee vaatteet päälleen sisälläkin ja köllöttää mielellään helteessä. No, ehkä joku aavikkosalukiyksilö onkin kyseinen. Itsellä puolen vuosisadan kokemus borzoista, ja yksilökohtaiset erot ovat valtavat. Siinä missä toinen kääntyy ulko-ovella kannoillaan kun haistaa kuumuuden, toinen pitää raahata pois auringosta makoilemasta ettei kuole siihen paikkaan. Mun koirat ei paljon läähättele. Juomista pitää hiukan seurailla, ovat heikkoja ylipäätään juopottelemaan, paitsi pentu.

Tuosta läähätyksestä, jotkut rodut/yksilöt läähättävät jatkuvasti kelillä kuin kelillä. Mutta silloin näyttäisi olevan syynä se, ettei koira oikeasti osaa rauhoittua, vaan hermoilee joka rasahduksesta ja liikkeestä, ja/tai seurailee omistajaansa alituiseen. Olen tuollaisen pistänyt merkille muutamasta tuntemastani koirasta niitä seuraillen.

[Dacrest]

^sakemanneilla läähätys kuuluu asiaan, aina kun on hiemankaan lämmin tai rasitusta. Perhoskoira taas läähätti vain, jos sillä oli todella kuuma.

[aunet]

Joo näin mulle sakemannitutut on kertoneet. Ja sama tuo äärikelien kestävyys pakkasilla. Täällä meilläpäin kovat pakkasjaksot voi olla pitkiäkin ja silloin herkempi koira on puettava, olkoonkin siperian vinttikoira. Tassuthan ne on jotka palelee, ja pitkä läskistä vapaa kuiva lihaksikas selkä.

[Koiruuksia]

Edesmennyt sheltti Nuppu läähätti todella harvoin. Vaikka olisi riehunut pitkin pihaa muiden kanssa niin ei läähättänyt tai sitten oli hetken sen jälkeen suu auki. En tiedä minäkään mistä johtuu.

Nykyisistä koirista yllättäen basenjikaan (näissä on suuria eroja) ei viihdy makaamassa missään kuumassa vaan on mielummin varjossa helteellä.
Kuumuutta kestää meidän koirista parhaiten. Borrierit ja rwn ovat varmaan sellaisia normeja.
Rwu ei kestä kuumuutta kovin hyvin. Sen huomaa siitä kun tulee helteillä sisälle niin muut ovat jo lopettaneet läähättämisen kun se vielä läähättää usein suu ihan auki. Onneksi on ilmastointi niin sekin viilenee kyllä sitten aika nopeasti ja lopettaa läähättämisen.

Meillä ei oloe oikein kenelläkään näistä "henkistä hikeä" eli jotain stressi/kiihtymysläähätystä.

[TlGER]

Ihmiset usein mieltävät sanan "vinttikoira" tietyn tyyppiseksi palelevaksi luikeroksi joka tarvitsee vaatteet päälleen sisälläkin ja köllöttää mielellään helteessä.

No enkkuvinttari on just tällainen Joskus oikein huvittaa ihmisten kauhistelu kuumuudesta koiria ajatellen, kun ei Suomessa ole ikinä liian kuuma enkulle (toki ymmärrän, että pitkäkarvaisilla koirilla voi olla oikeasti tukalaa).

[Kissimyyr yhä vaan]

Sopii tähän koirarotupohdinnan alle. Nyt kun on ollut ennätyshellejakso, minkälaisia rotukohtaisia eroja on kuumuuden kestossa?

Mulle on ollut vähän yllätys kun olen päässyt seuraamaan collieita vs shelttejä: sheltit näyttävät sietävän kuumuutta paljon paremmin.
Eilen taas kasvattajan luona katselin kun lauma juoksi pihalla muutaman tunnin. Shelttejä ei näytä kuumuus pahasti häiritsevän, ne posottavat menemään pitkin pihaa, vaikka olisi mahdollisuus maata varjossa. Ilpin viilentämiin sisätiloihin otettaessa kaikki sheltit lopettivat läähätyksensä nopeasti, collieilla se jatkui pitkään.
Kuitenkin samankaltaiset rakenteet ja turkit kummallakin rodulla.

Tuo on mielenkiintoista. Meillä on kaksi samanrotuista/linjaista ja lähes samanikäistä, ja niistä toinen kärsii helteestä oikein selvästi, toinen ei tunnu kärsivän lainkaan, että eroja voi olla varsin yksilöllisestikin.

[Tiibetinhelmi]

Taatusti on eroja yksilöllisestikin, ihan kuten meissä ihmisissä.