Ah, en olekaan yksin
Mieshän halusi yhdessä vaiheessa oman koiran ja niinpä sellainen hänelle otettiin. Tuo rwn Aino.
Mulla oli silloin alaselän hermojuurivauriot pahimmillaan enkä olisi itse ottanut pentua. Siksi sanoin miehelle, että minä en nyt pysty sen pennun kanssa pelaamaan enkä sitä kouluttamaan, että jos pennun otat niin ihan itse sun pitää sitten se hoitaa. Kyllä kyllä. Hän hoitaa.
Juteltiin kaikesta mitä rottweilerpennun ottamiseen liittyy, mitä se tarkoittaa, mitä sen kanssa kannattaa tehdä ja mitä ei kannata tehdä. Ihan kyllästymiseen saakka jauhettiin samoja asioita koska kostain syystä arvelin että ei ehkä ihan mene kaaliin. Puhuttiin sisäsiisteydestä. Painotin että kun pennun kanssa mennään ulos niin ihminen on aivan kuin tolppa. Pennun kanssa ei tehdä yhtään mitään ennen kuin se pissi/kakka on tullut. Näin pentu oppii että ensin tehdään tarpeet ja sitten mahdollisesti jorain muuta. Pentu siis kannetaan ulos, lasketaan maahan ja odotetaan. Odotetaan sanomatta tai tekemättä mitään. Luulin artikuloineeni ihan selkeästi.
Kun pentu sitten tuli ja mies lähti sitä viemään ekaa kertaa ulos niin katsoin ikkunasta. Siellähän mies hillui ja juoksenteli innoissaan ja pentu perässä ihan yhtä innoissaan. Tuota kesti jonkin aikaa ja sitten mies tuli pentuineen sisälle. Kysyin että pissikö? "No ei pissinyt vaikka kyllä odotin."
Ihanko totta? Mitä jos kokeilet uudelleen ja tällä kertaa oikeasti seisot paikoillasi ja olet ihan hiljaa. Kun pentu kyykistii pissille, sanot "pissille."
Mies kokeilu uudestaan. Katsoin taas ikkunasta. Mies seisoi paikoillaan ja pentu meni pissille.
Asioista puhuttiin viikkoje ennen pennun tuloa. Painotin että pentu vaatii tosi paljon aikaa ja energiaa. Painotin sanaa paljon. Kyllä hän kulemma tiesi, olihan meillä jo monta pentua ollut. Minä painotin että ihan oikeasti minä en nyt näiden alaselän hermovammojen (jotka vaikuttivat jalkoihin ja kävelyynkin) pysty pentua ottamaan joten jos meille pentu tulee niin se on sitten ihan oikeasti miehen vastuulla. Juujuu, asia oli selvä.
No, ajattelin että en jaksa enempää.
Kun pentu siten oli täällä niin jouduin ihan koko ajan sanomaan miehelle jotein pentuun liittyvää jota hän ei noteerannut, ei selkeästi kuitenkaan tajunnut että minkälaisen vastuun pentu tuo.
Jonkun ajan kuluttua mies sanoi: "En ole kyllä ikinä tajunnut että miten ison työn olet aina koiranpennun kanssa tehnyt."
No älä. Sanoin että tätä minä tarkoitin kun sanoin että eivät meidän koiramme ole itsekseen sellaisiksi kasvaneet kuin ovat. Pennun kanssa on iso työ ja vastuu, kuten olen sanonut.
Mies lävi Ainon kanssa aika paljonkin kaikilla mahdollisilla tottelevaisuuskursseilla (jotka minä hänelle etsin ja sanoin että voisi olla hyvä mennä) ja noseworkiakin harrastivat yhdessä vaiheessa ihan säännöllisesti. Onneksi Aino on tasapainoinen ja järkevä koira, ollut sitä pennusta saakka ja sitä kautta myös aika helppo. Jouduin silti väkisin puuttumaan joihinkin (en enää mista mihin) asioihin kun näin että hommahan on menossa aivan persiilleen ja fakta on se että se mahdollisesti päin persettä kasvatettu pentu on osa laumaamme vuosikausia. Ihan hyvä siitä tuli. Vaikka pakko sanoa, että kyllä siitä huomaa ettei se ole minun pentuni

Pienistä asioista huomaa mutta ei se nyt maata kaada. Aino on Raksas, ei se ole Ainon syy että isäntänsä ei vaan osaa.
Onneksi tajusi silloin asian kerrasta, eikä aio koskaan itselleen enää pentua ottaa. Tajusi että on kivempi kuin ei tarvitse olla vastuussa pennusta, voi vaan nauttia lopputuloksesta
