Mä olen aina ystävällinen ensisijaisesti. Ihan lähtökohtaisesti. Lapsillekin sanon, että ei saa rapsuttaa, kiitos kun kysyit! Ja pyrin että kohtaamisesta jää hyvä maku suuhun, eikä tule tyly vaikutelma.
Silti olen saanut pari kertaa huudot perään, kun joku nainen ei saanut rapsuttaa tai en antanut koirien tervehtiä koiria. Se on tosissaan kyllä vähäistä, jos ajattelee että yhden käden sormilla on ne mieleenpainuvimmat mökät, ja vastaantulijoita voi olla pahimmillaan tai parhaimmillaan tunnissa se koko määrä, joka päivä, monta kertaa mitä nyt koiria vie. Ellei ole jossain korvessa.
Eli äärimmäinen arvostelu ääneen on harvinaista, ihmisellä on vain taipumus että negaatiot jää eniten mieleen. Ihan normaalia.
Viimeksi tuossa keväällä kun en antanut koiran tervehtiä jonkun koiraa, ja pyysin pitämään hallinassa mitä ei tehnyt, vaan antoi koiransa loorata fleksissä kahta puolta pyörätietä niin että nokat hivottui sentin päässä toisistaan.
Sanoin painokkaammin että pidä koirasi kiinni, sain kuulla että koiranikin kärsii jos ei anna tervehtiä. Ja nami pitää antaa eikä kieltää koiraa.
Eli kyllä niitä ääneenkin tulee, ja ilmapiiri on sitten jokaisen omassa päässä aistittavissa, ja siinä on oikeassa tai on olematta.
"valitettavasti me ei tervehditä (mutta kiva kun kysyitte)"
Anteeksi nyt kun lainaan tämän ihan hyvän lauseen, eli voi varmasti noinkin sanoa. Mun kokemus kuitenkin on, että mitään valitettavasteja ei kerkiä monestikaan sanoa, ja on käynyt niin että kun olen yrittänyt olla liian seikkaperäinen kohteliaisuudessani, on vastaantulija tulkinnut se luoksetulokutsuksi rapsuttamaan.
On ihmisiä joilla on vaikka huono kuulo, eivät itse tiedosta sitä ja tuulessa näkevät vain kun hymyhuulet ja nyökyttelevä pää on vastassa, ja tulevat käsi ojossa lähemmäs.
Siinä vaiheessa on vielä nolompaa alkaa perua lähestymistä, joten joskus kannattaa ihan vaan olla tosi selkeä ja lyhytsanainen.
Siihen kun lisää ympäristön metelin, saattaa joutua olemana joskus painokas sanoissaan, mutta samalla yrittää olla ystävällinen.
Jos ei tää vastaantulija rupea uskomaan, on oltava jo puoleksi menossa poispäin.
Joskus joutuu siis olemaan tyly, ja jopa menemään ohi mitään puhumatta. Kuten hyvä sanonta kuuluu, selittely pahentaa asiaa ja se voi ulkona pitää paikkansa niissä tilanteissa.