Mulla ei yleensä ole mitään "ongelmia" kun pentu saapuu taloon.
Menee vähän niinkuin siinä sivussa vaikka toki pennun kanssa puuhaillaan paljon, opetetaan tavoille, kuskataan ulkona tiheästi jne.
Ei ole näiden yli 40 vuoden aikana ollut koskaan pennun tullessa mitään ajatuksia että "miksi otin?" tai muuta vastaavaa. Paitsi kahden pennun kohdalla.
Jotkut pennut ovat olleet työläämpiä, jotkut helpompia, jotkut (kuten edesmennyt Nuppu-sheltti) ovat "koulttanet itse itsensä" ja olleet koko ajan vaan riemullisen ihania.
Jotkut pennut ovat tehneet tuhoja enemmän, toiset vähemmän. Muutama ei ollenkaan.
Onhan se aina oma rumbansa kun pennun ottaa. Mainitsin että kahden pennun kohdalla olen miettinyt että olenko aivan täysjärkinen kun olen tämän pennun tietentahtoen ottanut?
Rottweilerpentuhan on varmaan yleisimmin todella energinen ja toimelias aina, mutta nyt 2 vuotias Reino oli aivan omaa luokkaansa. Tosin varmaan osansa Reinon "raskaudesta" johtui siitä että olin sen tullessa huonossa kunnossa, juuri päässyt sairaalasta. Mutta kyllä se miehenkin mielestä oli hetkittäin aika raskas, siis meille henkisesti. Ihan yleistähän on että vähääkään vietikkäämmän ja energisemmän rottweilerpennun kanssa saa suunnilleen sinne kahteen vuoteen välillä miettiä että onko sit ihan henkisesti terve kun tuollaisen on vaivoikseen ottanut. Eikä kyse ole siitä eteikö pentua/nuorta koiraa koulutettaisi ja sen kanssa tehtäisi asioita.
Nyt sitten otettiin tämä basenjinpoikanen. Tätä ollaan molemmat hetkittäin mietitty että mikä viiraus pitää ihmisellä olla että ottaa basenjin?
Viimeeksi tänä aamuna kuitenkin juteltiin Lakusta, että miten hieno koira se on. Huomattavasti enemmän siinä on hyvää ja sellaista mistä tykkäämme kuin niitä hetkittäin raskaita ominaisuuksia.
Eivätkä nekään ole kuin rotuominaisuuksia. Kyllä me niistä tiesimme ennen kuin basenjin otimme. Laku taitaa kyllä olla sieltä kovemmasta, dominoivammasta ja saalisviettisemmästä päästä basenjeja.
Pentueessa on niitä helppoja herranterttujakin
Laku on aivan ihana, tykkää olla sylissä, antaa pusuja ja on muutenkin aivan ihanan hellä naaman nuuskuttelija. On täyspäinen, ns. seisoo omilla jaloillaan. Ei pelkää asioita, sen kanssa voi mennä minne vaan ja on kuin kotonaan. Uudet asiat eivät hetkauta. On normaalisti rauhallinen, saattaa istua ja katsella kaikessa rauhassa pitkiä aikoja.
Henkilökohtaisesti kokisin sisäsiisteyden puutteen hyvin raskaaksi. Sksi vienkin pentua alussa ulos suunnilleen 15 minuutin(sen ollessa hereillä) välein että oppii tekemään ulos. Lakukin on ollut täysin sisäsiisti alusta saakka kun sitä on vaan vienyt ulos.Tuo on ihan loistava juttu jota arvostan hyvin korkealle.
Satunnaisten lähityöpäivienkään aikana ei ole tehnyt sisälle mitään tarpeitaan.
Silti välillä kun sattuu Lakulla olemaan ns. hullua päässä ja kun ottaa huomioon sen kovuuden ja dominanssin niin on itse oltava todella peräänantamaton ja napakka.
Voin ihan helposti kuvitella että jos Laku olisi jollain ensimmäisenä koirana niin se olisi jo aikaa siten palautunut kasvattajalle.
Lakun kanssa on ollut ihanan virkistävää kun on joutunut miettimään koulutusjuttuja, lähinnä Lakun motivointia eri kantilta kuin yleensä. Ihan samalla tavallahan basenjikin oppii mutta eri asia on että miten sen saa motivoitua tekemään
Kyllä mä silti mietin että minkä pennun otan Lakulle kaveriksi sitten kun rottweilereita ei enää ole. Hullu mikä hullu
