Krooninen pentukuume

[Shepherd]

Täällä on vaivannut pitkään pentukuume.
Paimenkoirat on lähellä sydäntä, mutta kertokaa nyt omista eläinlapsistanne ja lietsokaa vähän lisää tätä tunnetta.
Onko muilla suunnitella perheenlisäystä?

[Hovarontti]

oi tää on paha, tosi paha. Meillähän on enää Dio boxeri-labbis narttu vähän yli yhdeksän vuotta, Ozzy hovawart, reilun 3 vuotta. Nyt kun kesällä vanha hoffi siirtyi ajasta ikuisuuteen, niin entistä enemmän olen haikaillut uuden hoffin perään.

Ensisijainen toive olisi että Ozzylle löytyisi morsian, periaatteessa mitään estettä ei ole, kaikki tutkimukst, luonnetestit ym tehty, vain käyttötuloksia puuttuu, mutta ei ole este jalostukselle. Koiralla on niin nappi luonne, että siitä tahtoisin jatkumon. Tässä sanoinkin että jos ens kevääseen mennessä ei ala morsmaikkuja ilmaantua oven taakse, niin alan katselemaan pentusuunnittelu listaa oisko siellä sitten mitään yhdistelmää mikä sykähdyttäisi. Ihan mitä tahansa hoffia en halua ottaa, tietyista suvuista en ja hoffi maailma on niin pieni, ettei valinnan varaa hirmusti ole Tuonti olisi yksi vaihtehto, saisi uutta verta geenipooliin täällä kotomaassakin, mutta en ole perhetynyt koko asiaan. Mahtaneeko olla kuinka hankalaa, kun ei ole mitään kontakteja mihinkään?

Mutta pentu kuume oireilee, pahenee vaan

[msk]

Mulla ei yleensä ole pentukuumetta. Varmaan johtuen rodusta
Kotona on 4kk juuri täyttänyt rottweilerpentu. Ei ollut pentua missään suunnitelmissa, mutta olemassaoleva rwu jouduttiin aivan yllättäen lopettamaan huhtikuussa.
Päätettiin sitten miehen kanssa että otetaan pentu jos yhdestä pentueesta (jonka ilmoituksen olin bongannut jo aiemmin, jo ennen astutusta) saamme.
Pennut olivatkin syntymässä ihan niinä päivinä kun olin kasvattajaan yhteydessä ja onneksi sieltä riitti meillekin urospentu.

Tämä pentu tuli aika äkkiä vanhemman koiran poismenon jälkeen, ehkä vähän liiankin aikaisin. En ole vieläkään tehnyt surutyötä loppuun ja saatan esimerkiksi yhtäkkiä pillittää edesmennyttä koiraa tuolla pihalla kun olen pennun kanssa ulkona.
Itseään miellyttävistä vanhemmista on vaan aika vaikea saada nykyään pentua, kun sitä ns. "vanhaa suomalaista linjaa" josta kaikki edesmenneet rottweilerini (ekaa lukuunottamatta) ovat, ei oikein enää ole.Tämän pennun takana isän puolelta on hyvin, hyvin kaukana joitain samoja koiria joita on ollut edesmenneiten koirieni takana myös.
Emän suku on mulle aikalailla tuntematonta. Pennun vanhemmat tiedän kyllä, molemmat mukavia koiria.

Viime kerralla kun edellinen rwu tuli pentuna niin edellisen uroksen kuoleman ja pennun tulon välillä oli 7 kuukautta.
Nyt väliä oli vain reilut 8 viikkoa.
Pakkaa on ollut sotkemassa myös vakavan sairauden diagnoosi, ja olin sairaalassa osastolla pennun hakupäivänä. Mies ja poikani kävivät hakemassa pennun.

Nyt olen ollut siitä lähtien sairauslomalla, ja pennun kanssa kotona. Mies oli tosin ekat 4 viikkoa kesälomalla.

Vähän jänskättää että minkälainen aikuinen uros tästä kasvaa. Pennulla on hyvin voimakas dominanssi ja se on ohjaajakova sekä itsenäinen. Tämä pentu ei esimerkiksi "mene pähkinöiksi" jos sille lepertelee. Katsoo enemmänkin kuin joku ihmisteini, että "jestas sä olet nolo." Tämä ei liity dominanssiin vaan ihan pennun muhuun luonteeseen. On kyllä riehakas ja hyvin energinen silloin kun on. Muina aikoina enemmän mallia Jäyhä Jököttäjä. Vähän sellainen totinen.
Tällä hetkellä rakastaa kaikkia ihmisiä, myös meille tulevia, kaikki ihmiset ovat ihania, pienten lasten kanssa osaa olla tosi kauniisti (nuorin lapsenlapsi on 6kk) ja myös kunnioittaa hienosti muita koiriamme. Ei esim. ole edes yrittänyt leikkiä shelttimummolla. Se kanssa kylläkin.
Pennulla ei ole pienintä viitettäkään onneksi mistään ruoka,- tai resurssiaggressioista.
Sillä on siis paljon hienoja(kin) ominaisuuksia.

Onneksi on kokemusta rodusta yli 25 vuoden ajalta ja myös muista suurista dominoivista uroksista.
Mitään ongelmia ei tällä hetkellä ole kun pennulle on ystävällisesti mutta päättäväisesti tehty selväksi että minkälaista käytöstä suvaitaan ja minkälaista ei.
Mutta en edes kuvittele että tämä olisi nyt tässä. Pentu kasvaa ja kehittyy henkisesti koko ajan. Toivottavasti kuitenkin saadaan nämä hommat hoidettua mahdollisimman hyvin ennen kuin Reino on aikuinen. Silloin jos ei ole selvät sävelet niin ei ole kivaa kenelläkään.
Aluksihan tuo meinasi syödä meidät esim. kun alettiin ekaa kertaa leikkaamaan kynsiä. Tuli silmille ihan oikeasti, ja kovaa.
Eikä se pihalla ollessaan sillon luovutusikäisenä kuunnellut paskan vertaa mitä sanoin, ei sitä kiinnostanut, ei se tarvinnut mua (tai ketään muutakaan ihmistä) mihinkään.

Nyt mies sanoi justiinsa yksi päivä että: "sehän kävelee sun perässä kuin ankanpoikanen." Edistytty on siis
Joka päivä treenataan kaikenlaista ja homma toimii, pentu kuuntelee.

Tämä nyt ei ollut varsinainen pentukuumeen nostattamiskirjoitus, kenties päinvastoin

Kuten sanoin, mulla ei yleensä ole pentukuumetta ja nytkin odotan innolla sitä aikaa kun tuokin on järkevä aikuinen koira.

Yksi tuttu kasvattaja sanoi rottweilerin pentuajasta hyvin: "Hieman kärjistäen voi sanoa että ensimmäiset pari vuotta voi olla välillä vähän hiki, turhauttaa ja pistää miettimään omia valintojaan ohjatessa innokasta rottweilerin alkua oikeiden toimintamallien äärelle. Sen jälkeen alkaa jo helpottamaan."

Joku ihana pieni lalleroinen-palleroinen pörröinen kilon painoinen pentu voisi olla ihanampi

Reinon kanssa on nyt tavoitteena BH ja treenaamme joka päivä kotona peltojäljen esineilmaisua kaiken muun ohella.
Peltojäljelle suuntaudumme siis.

















Tällä hetkellä on sopuisa pusupoika, mamman ja isin kainaloinen Tykkää kovasti läheisyydestä ja antaa paljon pusuja.
On hyvin kuulolla ja tekee mun kanssa yhdessä mielellään. Ja oppii aivan älyttömän nopeasti. Tuntuu olevan fiksu. Miettii ennenkuin tekee (paitsi silloin kun hepuloi, tietenkin, pieni pentu kyseessä)
Saattaahan tuosta ihan kiva otus kasvaa.
Tosin iso kuin pärkkele. 4kk paino on 22 kg.

[Iidis79]

Todellakin on pentukuumetta. Mä olen nyt reilun vuoden ollut ilman koiraa ja luulin että mulla tässä vaiheessa olis jo uusi koira, mut tähän tuli pari muuttujaa niin että ei ole mahdollisuutta ottaa koiraa. Tai kissaa. Kissakin on ollut haaveissa pitkään. Lisäksi en ole osannut päättää millaisen koiran haluan. Tavallaan toiveissa olis lapinkoira tai porokoira narttu, ehkä myös uros. Kasvattaja varmaan löytyis helposti. Toisaalta mitteli tai kleini olis ihan ok myös, olis kompaktimpi. Kasvattaja pitäs etsiä. En vaan taas haluis paksuturkkista koiraa jolla kauhee höttökarva. Whippet on myös mielessä ja tiiän tarpeeksi piirejä mistä lähteä sellaista kyselemään. Sitten olis ne kaikki muut mihin pitäs tutustua lähinnä terrieri ryhmästä.
Jotenkin toivon että koira löytyis sattumalta ja olis sellasta rotua mitä olen harkinnut. Niinkun että koira löytäis mut eikä niin että mä etsin sen koiran itse. ya know what I mean.

[msk]

Toivotaan että sopiva pentu/koira löytyy

[smörgen]

Mä olen ollut koiraton nyt 2,5 v ja opiskelun aloittamisen vuoksi en ainakaan kahteen vuoteen voi ottaa pentua, koska aika ei vain riitä. Kuumetta kyllä on!
Lupasin itselleni valmistujaislahjaksi pennun, onpahan vähän lisämotivaatiota opintoihin.

[Iidis79]

Mietin jotain hoitokoira mahdollisuutta, mut koska oman koiran poismeno sattuu vieläkin niin ei hoitokoira ole innostanut. Pitäs olla ihan erityinen hoitokoira sitten. Naapuri kyseli talvella multa koiran ulkoilutusapua, mutta oli sitten löytänyt jonkun toisen siihen hommaan. Hyvä niin.

[msk]

Jos olisit lähempänä, borrierit Pepin ja Millin halutessasi lainaksi antamaan haliterapiaa <3
Ne ovat aivan ihania ja rakastavat kaikkia ihmisiä.

Olen miettinytkin että jos terveydentilani tästä huononee niin saattaa olla että vähemmän koiria voisi olla fiksumpaa.
Toivottavasti ei kuitenkaan huonone.

[Iidis79]

Kissaakin olen miettinyt jo pitkään. Etsinkin kissaa talvella, mut Lahdesta ei oikeen löytynyt sopivaa, tai sitten ne kissat/pennut ois ollut jossain tuolla maaseudulla tai kauempana ja nyt autottomana en sitten jaksanut lähtee edes kyselemään. Ja kissoistakin kun pyydetään nykyään paljon, en ole sitä vastaan, mut kyllä oli monessa rahastuksen makua. Suurinosa jotain pitkäkarvaisten rotukissojen sekoitus pentuja. Ilman papereita ja mitään tietty.
Kissan kanssa pääsis tavallaan helpommalla kun ei olis niitä pakollisia ulkoilutuksia 3-4 krt päivä.

[Nelth]

Omalla kohdalla pentukuume pysyi yllättävän pitkään poissa. Siitä lienee kiittäminen tuota nuorempaa sprinkkua, joka ei taida aikuistua koskaan - tai sitten se on vain normaali spanieli. Tämän vuoden aikana se on kuitenkin alkanut löytää kuuloelimensä sen verran usein, että hieman meinaa pentukuume alkaa nostaa päätään. Onneksi järki sentään sanoo, että kolmas koira autottomana kaupunkioloissa olisi ihan mahdoton yhtälö. Nämä kaksi mahtuu vielä esimerkiksi bussissa jalkoihin, mutta kolmannen kanssa ei tulisi mitään.

Seuraavan en usko olevan sprinkku, vaikka nuoremman kaltaisen (näyttispainotteisen) sekalinjaisen voisin kyllä huolia. Noita ei vain oikeastaan ole tarjolla. Kävi uskomaton mäihä, että törmäsin alunperin nykyiseenkään. Jos nyt pitäisi ottaa koira, niin stabihoun olisi todennäköisin vaihtoehto. Toisaalta kutkuttais kauheesti wetterhoun tai ehkä jopa venäjänspanieli kasiryhmäläisinä ja spanielien kokeisiin oikeudet omaavina. Ainakaan wetterillä ei kyllä varmasti ominaisuudet riitä SPME-kokeisiin asti, mutta olishan tossa taipparit ja vesityö. Wetterhounissa yhdistyisi kivasti kaikkia suosikkirotujani/-rotutyyppejäni. Venäjänspanieli on vähän pienehkö makuuni, mutta toisaalta vaikuttaa vähemmän liioitellulta kuin näyttelylinjaiset sprinkut tai cockerit eikä ole tappijalkainen kuten käyttikset. Noissa myös vaikuttaisi olevan kivasti eloa ja moottoria ja niitä myös myydään ilmeisesti muuhunkin harrastuskäyttöön kuin pelkästään metsälle. Sekä wetterin ja venäjänspanielin saatavuus on vain aika heikko verrattuna jopa stabiin ja siksi myös realistista tietoa terveydestä ja luonteista on varsin vähän. Lisäksi vähän mietityttää venäjänspanielin tulevaisuus, kun maailman tilanne on mikä on (miten saatavissa jatkossa uutta verta jne.).

[pikku-haukku]

Pentukuume on (ainakin itselläni) krooninen olotila En tiedä miksi, mutta syksyt on mulle jotenkin sellaista aikaa, että tulee valtava pentukuume. Olisi mukava ulkoilla pirteässä syyssäässä, putoavien syyslehtien seassa pikkupennen kanssa. Olen varmaan pikkulikkana saanut sen paljon toivomani, ensimmäisen koiranpennun joskus syksyllä ja siitä jäänyt tuollainen fiilis. En tiedä.

Kyllähän tässä joku pikkukoira kahden eläkeläisen kanssa menisi. Se on vaan sitten aina matkalle lähdettäessä sen hoitopaikan etsinnän kanssa sama rumba, mistä hoitopaikka/hoitaja.
Joten toistaiseksi, emme ole kaikesta huolimatta ottamassa koiraa (never say never) vaikka olenkin rotuja selaillut

[msk]

Ottakaa niin pieni että menee mukana lentokoneen matkustamossa

[Hurtta]

Mä saan onneksi töissä aika paljon pentuterapiaa, ollaan naurettu että mun pääasiallinen työ on pupettien tissinväliterapia ja pussailu. Mutta se on itse asiassa varsin tärkeä tehtävä. Pennulla jää positiivinen muistikuva reissusta, vaikka toinen akka vähän nipistikin niskasta. Huomaa viimeistään silloin 1v käynnillä kun tyypit tulee sisään häntä heiluen ja pusuja tarjoillen.

Siinä samalla näkee paljon erilaista koiramateriaalia ja voi miettiä että tällainen voisi joskus olla kiva tai näitä ei ainakaan ikinä.

Borrierit voi tulla meille eläkekotiin olisi paimenhenkistä seuraa ja paljon metsäilyä tiedossa
Ne on jokseenkin juuri se ideaali, mitä koiralta meillä haaveillaan.
Tänään tapasin poikkeuksellisen kivan Pampain, siinä tuntui ettei ollut aussieta ollenkaan, ennemmin mini bc.

[msk]

Borrierit voi tulla meille eläkekotiin olisi paimenhenkistä seuraa ja paljon metsäilyä tiedossa
Ne on jokseenkin juuri se ideaali, mitä koiralta meillä haaveillaan.

Pidetään mielessä
Ne ovat kyllä aivan ihana kaksikko <3
Jotka kyllä menee tässä mukana aika vaivattomasti.
Ainoa on, että nyppimisen kanssa täytyy luovuttaa ja alkaa käyttämään jossain trimmaajalla.

[pikku-haukku]

Ottakaa niin pieni että menee mukana lentokoneen matkustamossa

Sekin on käynyt mielessä, mutta katsellaan (ja kuumeillaan ) nyt vähän aikaa

[msk]

Onneksi ei ole pakko ottaa mitään, on sallittua vain kuumeillakin

[pikku-haukku]

Onneksi ei ole pakko ottaa mitään, on sallittua vain kuumeillakin

Totta, mutta sitä kuumetta ei mikään burana ja kuuma juoma vähennä

[msk]

Ei ellet laita penulle nimeksi Burana

[pikku-haukku]

Ei ellet laita penulle nimeksi Burana

Ei huono

[Myrkkymuratti]

Varovainen toive koirasta on, mutta ei niinkään pentukuumetta. Ekaa koiraa hankkiessa kyllä kuumeilin pentukuvia ja oli aivan ihanaa lopulta saada se palleroinen pentu syliin. Nyt mieluummin skippaisin pentuvaiheen ja ottaisin nuorehkon aikuisen koiran, jolla ois jo hallussa perusasiat, kuten sisäsiisteys ja asiallinen hihnakäytös. Vaan eipä sellasia pahemmin oo tyrkyllä, ainakaan muihin kriteereihin (koko, turkin laatu jne.) sopivaa.

[msk]

Ei ellet laita penulle nimeksi Burana

Ei huono

[msk]

Varovainen toive koirasta on, mutta ei niinkään pentukuumetta. Ekaa koiraa hankkiessa kyllä kuumeilin pentukuvia ja oli aivan ihanaa lopulta saada se palleroinen pentu syliin. Nyt mieluummin skippaisin pentuvaiheen ja ottaisin nuorehkon aikuisen koiran, jolla ois jo hallussa perusasiat, kuten sisäsiisteys ja asiallinen hihnakäytös. Vaan eipä sellasia pahemmin oo tyrkyllä, ainakaan muihin kriteereihin (koko, turkin laatu jne.) sopivaa.

Mitä koko,- ja turkinlaatukriteereitä sulla on?
Voisin pitää korvat auki, kun kaikenlaista aina on "tyrkyllä."

[Myrkkymuratti]

Mitä koko,- ja turkinlaatukriteereitä sulla on?
Voisin pitää korvat auki, kun kaikenlaista aina on "tyrkyllä."

Toiveita on koko liuta: Koiran pitäisi tulla toimeen alakouluikäisten lasten kanssa. Koko pienehkö mut ei ihan kirppu, helppohoitoinen turkki, ei vahvaa riista- tai vartioviettiä, ei hirmu haukkuherkkä (tyyliin pystykorva). Koirasosiaalisuus tai vähintään välinpitämättömyys toisia koiria kohtaan tärkeää, koska asumme kaupungissa ja koiria on alueella paljon. Parasta olis jos koiran kanssa pystyis käymään myös koirapuistossa. Ja tietysti koiran pitäisi olla ns. täyspäinen, eli ei mikään eroahdistunut, remmirähjääjä, ääniarka kaikesta stressaaja tms. ongelmatapaus. Metsästystä tai muuta "oikeaa työtä" ei koiralle ole tarjolla. Lenkkeilyä, leikkimistä, temppujen opettelua, harrastelua (eniten kiinnostaa toko/rallytoko) ilman suuria kisatavoitteita.
..joko joku ehdottaa lelukoiraa?

Huolimatta tuosta mitä aiemmin kirjoitin, ehkä todellisuudessa silti haluan sen tietyn yhteisöllisyyden (kasvattajan tuki, pentuetapaamiset, kuulumisten jakamista somessa pentuesisarusten kanssa tms.) minkä pennun mukana voi saada. Melkoisen tuntimäärän olen viime kuukausien aikana käyttänyt rotuihin ja kasvattajiin tutustuen. Toisaalta tuntuu että ois parempi vielä oottaa vuosi - pari, että lapset ois vielä vähän isompia, ja kämppä ehkä vaihtunu sellaseen jossa ois isompi piha.

[msk]

Aika moni shelttiyksilö voisi mennä noihin kriteereihin.
Mutta se turkin helppohoitoisuus voi myös mennä pieleen. Ja rodun terveystilannekaan ei ole mielestäni yhtä hyvä kuin ennen. Tai sitten nykyään vaan tutkitaan ja osataan diagnosoida paremmin.

Meillähän on kohta 12 vuotias sheltti joka on ollut koko ikänsä terve. Ja myös terveeksi kuvattu ja tutkittu.

[Ambba]

Y'ffre on vielä niin lapsi ettei ole pentukuumetta. Rakastan pentuja, ne on niin pöhköjä ja olen ajatellut että olisi hauskaa jos voisi olla koira joka oppisi sisäsiistiksi mutta muuten pysyisi pentuna. Nyt Y'ffre on vähän sellainen vaikka varmaan se jossain vaiheessa aikuistuu, se on vaan vähän hidas kehitykseltään. Eikä ihan penaalin terävin kynä mikä osaltaan tukee pentumaista vaikutelmaa. Ja onhan se vasta puolitoistavuotias. Eroaa tässäkin asiassa isästään joka oli jo alta vuoden ikäisenä omasta mielestään arvokas vanha herra

[martesmartes]

Itsellä on vähän sama tilanne kuin tuolla ylempänä Iidis79 kertoo.

Olen ajatellut että josko joskus kissan ottaisi, mutta oon ajatellu kodinvaihtajaa jostain eläinsuojeluyhdistykseltä.
Pentukuumetta sitä aina vähän on mutta josko hankkisi aikuisen kissan. Kun ne pennut taitaa tosiaan olla jossain maaseuduilla ja sielläkin kiven alla. Oon käsittänyt että kaukana on ne ajat kun kissanpentu vaan käytiin hakemassa jostain.

Noissa kodinvaihtajissa taitaa vähän olla se että aikuisista ei aina niin tiedä entistä elämää? Kertooko ne mistä eläin on peräisin että vähän tietää käyttäytymistä?

Koiraa joskus haaveilin kodinvaihtajana ulkomailta mutta se haave on nyt täysin unohdettu, en ala sellaiseen.

[Ambba]

Riippuu. Omat on tulleet enempi vähempi kodinomaisista tilanteista niin ei niiden kanssa ole ihmeemmin ollut mitään yllätyksiä ja hoitajat on hyvin osanneet kertoa sekä plussat että miinukset ja tiesivät miten eläin käyttäytyy erilaisissa eteen tulleissa tilanteissa.

Mutta sitten yksi kissa jäi lopulta ottamatta kun se oli eläinsuojassa häkissä missä se oli ainakin kiltti ja rauhallinen ihmisen kanssa mutta ei se paikan pitäjäkään oikeasti tiennyt siitä kissasta mitään. Koeaika ei kuulemma ollut mahdollinen eikä mitään tietoa mm. miten se reagoi koiriin niin enhän mä sitä voinut meille kiikuttaa, oli pakko valita toinen kissa toisesta paikasta.

[Iidis79]

Sen kissan pitäs olla sellanen että sen taustan tietää ja että se toimii normaalisti. Koska mulla ei ole muuta kokemusta kissoista kuin yli 20 vuotta sitten 2vk:lta kun hoidin kaverin kissaa. Ja mummolla oli vapaan ulkoileva kissa 80-luvulla.
Kissan pennun tai kahden sellaisen ottaminen tuntuu hurjalta ajatukselta, että siinä sitten ois kissaksi opetteleva pentu ja kissaa opiskeleva koiraihminen. Eli kissa sais olla nuori aikuinen ja miellellään koiriin jollain tavalla tottunut koska koira tulee jossain vaiheessa kumminkin. Mut löytöeläintaloissa poikasia pitäs ottaa aina kaksi ja aikuisista ei aina tiiä. Seuraan jotain facen kissaryhmää ja aina niillä tuntuu olevan jokin ongelma, kuun asento ja kissa pissaa väärään paikkaan.
Apulassa oli kesällä ihan hitosti kissoja myynnissä.

Etsin myös kodinvahtaja koiraa, mutta siinä vaiheessa kun jollekin chihusekoitukselle etsittiin kotia maalta luovutin. Aina pitäs olla ok-talo tai vähintään rivari ja koirakaveri ja koira ei sais olla yksin kuin max 6 tuntia. Ei paina mitään että on koirakokemusta 30 vuotta. Ymmärrän että ne ei halua sitä että joku luopuu koirasta koska naapurit valittaa haukkumisesta, tai muusta, mut jännä että kun ostaa koiran kasvattajalta tai "kasvattajalta" niin sitä saa aika vapaasti minkälaisen koiran tahansa mihin tahansa.

[msk]

Kissan pennun tai kahden sellaisen ottaminen tuntuu hurjalta ajatukselta, että siinä sitten ois kissaksi opetteleva pentu ja kissaa opiskeleva koiraihminen.

Meille tuli vuonna 2005 kaksi kissanpentua ja pian niiden jälkeen vielä kolmaskin
Mulla ei ollut juurikaan mitään kokemusta kissoista sitä ennen.

[Myrkkymuratti]

Noissa kodinvaihtajissa taitaa vähän olla se että aikuisista ei aina niin tiedä entistä elämää? Kertooko ne mistä eläin on peräisin että vähän tietää käyttäytymistä?

Ainakin osalla yhdistyksistä kotia odottavat kissat, tai osa niistä, asuu vapaaehtoisten kodeissa. Silloin niistä saa varmasti tarkat tiedot, miten ovat käyttäytyneet kotioloissa. Ja kyllä kai yhdistykset myös kertoo kissan taustan, miten on yhdistykselle päätynyt.

Näin "kissaihmisenä" minusta kissa on huomattavasti simppelimpi valita kuin koira, koska kissan kanssa ei liikuta jatkuvasti eri ympäristöissä, tavata vieraita eläimiä, harrasteta jne, vaan riittää että käytös on kotioloissa ok. Olennaisimmat asiat selviää nopeasti: seurallisuus, onko hyvin käsiteltävissä, suhtautuminen toisiin kissoihin (kaipaako kotia ainoana kissana vai kissaseurassa). Sisäsiisteys ehkä on se, missä vois tulla yllätyksiä. Mutta toisaalta jos ottaa kissan, jolla sisäsiisteysongelmia ei oo tiedossa, niin jos sellasia myöhemmin joskus tulee niin on todennäköistä, että kyse on hoidettavissa olevasta, tilapäisestä terveysongelmasta (virtsakiteet ja virstatietulehdukset on kissoilla yleisiä).