Lemmikit

Mä tapaan aina sanoa omalle aikuiselle tyttärelleni ettei turhaan itseään soimaa jos tulee ns kusetetuksi. Että ihmisiin noin ylipäätään pitää voida kyllä luottaa, vaikka joihinkin ei tietenkään voikaan, ja on sula mahdottomuus etukäteen tietää kuka on lopulta luotettava ja kuka ei.
Itse olen itseäni soimannut varmasti meidän molempien tarpeiksi nuorempana, enkä halua että sama itsensä syyllistäminen ja sitä kautta pelkääminen jatkuu. Mä taasen muistan lapsuudesta ja nuoruudesta oikein hyvin miten äiti oikein kieli pitkällä odotti epäonnistumistani jotta pääsi sanomaan että mitäs minä sanoin, tiesin kyllä ettei tuosta mitään tule, usko ensi kerralla viisaampaasi.

Niissä tapauksissa, kun joku nuori mimmi lähtee kännissä kapakasta mamumiehen mukaan ja päätyy raiskatuksi ja ryöstetyksi, voi jo puhua liiasta sinisilmäisyydestä, mutta tuskin kenellekään tulee mieleen, että tuossa kyseisessä tapauksessa oli minkäänlainen rikollinen juoni taustalla, koska sen todennäköisyys tilastojen valossa on aivan häviävän pieni. Voisin kuvitella, että itsekin jos saisin lapsen, niin saattaisin etsiä seuraa jostain mammapalstalta, kun ei mulla miestäkään ole eikä kavereita. Ja voisin tehdä niin edelleen tästä tapauksesta huolimatta, koska mahdollisuus, että sieltä tulisi joku kaappaaja tai väkivaltarikollinen, on edelleen häviävän pieni. Enemmän kai pitäisi pelätä kaupungin kaduilla kulkemista ihan ylipäätään, kun täällä jatkuvasti on puukotuksia ym.

Tuo tapaus on kyllä karmeudessaan tyrmistyttävä. Vain tekijällä on vastuu tapahtuneesta.
Onneksi molemmat uhrit ovat kunnossa tai kuntoutumassa ja toiv.perhe saa kaiken avun ja tuen jatkossakin.

Mä peilaan tätä tapausta nyt omaan elämääni ja siihen miten mun äiti aikoinaan teki vääriä valintoja ja toi meidän kotiin vieraita (yksi joka osottautui murhaajaksi). Kyllä vanhemman täytyy olla varuillaan. Mitään ei mullekaan tapahtunut, mutta se mitä tapahtui olis saanut jäädä tapahtumatta. Kaikki tämä mun äidin valintojen takia. Eli liian hyväuskoinen.
Ja onhan näitä muitakin tapauksia ollut muilla ihmisillä maailmalla, kun on uskottu ja sitten on tullut ongemia.

Tapaus vaan ihmetyttää niin paljon kun ei todellakaan ole yleistä. Joo ei varmaan ois voinut osannut odottaa tuollaista.
Itse olen todella epäileväinen kaikkia vieraita ja vierasta kohtaan, että ihmettelen aina niitä tapauksia missä joku on vaikka mennyt jonkun kotiin, ehkä hieman päihtyneenä vielä, ja sitten tulee otsikoita. Jotenkin olettais että juuri synnyttänyt ois todella suojelevainen lastaan kohtaan, että EI hakeutuis vieraiden seuraan.

Et halua syyllistää mutta kuitenkin syyllistit ja ilman, että tunnet millään tavalla tapausta tai sitä, että miten tämä tapaaminen on saanut alkunsa.
Minäkään en tunne tapausta, mutta, on aivan yleistä, että pienten lasten/vauvojen vanhemmat ja varsinkin äidit ryhmäytyvät jo odotusaikana. Voihan olla mahdollista, että tässä on oltu jossakin samassa Face ryhmässä jo esim. pidemmän aikaa. Tämä kaappaaja on saattanut esittää raskaana olevaa ja esittänyt, että olisi kiva jutella tarkemmin vaikka synnytyskokemuksista, koska häntä pelottaa jne. Tämä tuore äiti on sitten ajatellut, että mikä ettei, julkisilla paikoilla tapaamiseen ei nyt yleensä liity mitään riskiä eikä varsinkaan ns. noissa ympyröissä ja naisten kesken. Lapsen isä on saattanut olla töissä ja äiti on kaivannut juttukaveria tms. Ja mitä tuohon perhepiiriin tulee, niin voi nyt vittu oikeasti! Todella moni tuore äiti kärsii yksinäisyydestä, koska ystävät ja tuttavat kuvittelee, ettei äiti kaipaa seuraa, kun se haluaa olla vain lapsen kanssa että ei nyt viitsi häiritä ja soitella ja ehdottaa tapaamista.

Mäkään en tunne tapausta, mutta ei nyt ihan ekana ole tullut mieleen alkaa keulimaan, että kuinka nyt itse en ainakaan sitä, tätä tota. Tämä tapaus on niin outo, yllättävä ja harvinainen, että varmasti tällainen riski ei olisi tullut edes IIdikselle mieleen.

Ja jos nyt mietitään vaikka koirapiirejä, niin on myös hyvin yleistä, että ihmiset käyvät vaikka jossain puistossa tms. jos joku haluaa tutustua rotuun. Itsekin olen käynyt tämän koirani kanssa edellisessä asuinpaikassa, kun joku naapurustosta (minulle aiemmin täysin tuntematon tyyppi) halusi tutustua havannankoiraan. Eipä tullut mieleenkään, että se voisi olla joku koirankaappaajan juoni.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009894851.html
Tää vauva kaappausjuttu.
Iltiksen tiedon mukaan kaappaaja oli somessa ehdottanut yhteistä kävelyä jossa sitten kaappaaja oli tuoreen äidin pahoinpidellyt ja vienyt vauvan.
Tietämättä sen enempää koko tapauksesta, mulle ei tulis ensimmäisenä mieleenkään lähteä tapaamaan ketään tuntematonta jos olisin just synnyttänyt. Kyllä silloin pysytään perheen parissa. En halua enkä tarkoita syyllistää uhria, mutta haluaisin tietää miksi? Hyvä että jutulla oli kuitenkin onnellinen loppu, eikä vauvalle tapahtunut mitään.
Ja mikä ajaa nuoren naisen kaappaamaan vauvan? Muistan jonkun tapauksen myös missä nuoret tytöt (teini-ikäiset?) ottivat jonkun pienemmän lapsen mukaansa kauppakeskuksessa.

Ei pidä olla liian sinisilmäinen. Mieluiten aina pieni epäilys vieraita kohtaan, kunnes todistavat olevansa luottamuksen arvoisia.

Otsikkoon liittyen: https://yle.fi/a/74-20051218
Jani, 41, kertoo kuinka tuntematon nainen ahdisteli seuruetta vaelluksella – kysyimme kokemuksia kohtaamisista toisten retkeilijöiden kanssa
--- 41-vuotias Jani kertoo tilanteesta, joka alkoi, kun kaksi tuntematonta naista saapui tulipaikalle.
– Toinen tenttasi meitä kuin Napakympissä ja tilanne oli erittäin painostava. Jossain kohtaa, kun häiriköinnistä ei tullut loppua, lähdimme tunturiin, jotta saisimme hetken rauhaa.
Häiriköinti ei kuitenkaan loppunut siihen.
– Reissun jälkeen nainen käytti meiltä tentattuja tietoja hyväkseen ja kävi yhden seurueen jäsenen työpaikalla sekä lähetti kohtuullisen romanttisia viestejä hänelle.

Ihan hemmetin ahdistavaa, imo

En tykkää sellaisista suorista kyselyistä varsinkaan jossain töissä. Enkä varsinkaan kun tullaan vielä kyselemään jotain uskon asioita.

Mä saatan mennä joskus paniikkiin, ja hölpötän turhan avosuisesti.

Se on tahatonta osittain, eli en mitenkään osaa laskelmoida että hetkinen, jos kerron tämän, niin siitä saattaa seurata A tai B, tai jos kerron Y, niin se tietää asian X.

Tilanteita voi olla vaikkapa että olen jotenkin poissa tolaltani ja tulee jokin äkkinäinen tilanne, tai joudun pitkään olemaan hiljaa jonkun vieressä ja sitten aletaan juttelemaan, tai sitten yritän "lievittää" jotain sosiaalista angstia sillä, että muka alan selittää jotain. Ja koska en halua toisilta kysellä mitään.

Kerran tuli joku auttamaan esim. kun autoni oli konepelti auki ja katsoin jotain. Säikähdin sitä ukkoa niin, että en jotenkin ajatellut ja kohta olin lauseen lomassa kertonut asuvani yksin ja melkein osoitteenkin. Ei se ukko mitään mun perään lähtenyt, mutta jos se olisi ollut joku hörhö, niin hohhoijaa. Mikä mahtava avautuminen, taputtelin itseäni olalle oikein, että hienosti taas toimittu lörppö.

Nämä hävettää jälkeen päin mutta aina säännöllisin väliajoin huomaan, että avauduin taas liikaa. Tapahtuu myös ihmissuhteissa että ihan vain vahingossa tulen pamauttaneeksi jotain, mitä ei ollut tarkoitus.

Hyi hitto mikä niljake osui mun viereen lennolla. Jo ennen kuin kone edes liikahti, tyyppi oli ehtinyt ladella: paljon tuo tatuointi maksoi, saanko ottaa siitä kuvan, mitä teet työksesi, mistä ostit sun puhelimen, missä asut, kenen kanssa, kuinka monta lasta, olisko sulla näyttää kuvia sun lapsista (sanoin siis, että asun miehen ja lasten kanssa, ettei se vaan yrittäisi iskeä)... Eikä toi kyseleminen sinänsä, vaan se taka-ajatus. Jos joku herttainen höppänä mummo olisi esittänyt samat kysymykset, niin en olisi jaksanut pahastua, mutta joku irstas pervo ensin havittelemassa jotain lasten kuvia ja sen jälkeen vonkaamassa, niin hyi yrjö, mikä lie pedofiili Onneksi se suoranainen ehdottelu alkoi vasta loppumetreillä, jolloin pääsin liukenemaan paikalta. Kertakaikkiaan kuvottavaa. Ja kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että kyseessä oli afrikkalainen ukko

Oikeastaan on melko sama puhutaanko säästä vai kysytäänkö henkilötunnusta, tulos on kuitenkin se että haluan tilanteesta pois. En kestä yhtään vieraille juttelemista. Suomessa on ihanaa kun enimmäkseen saa olla rauhassa. Ei kauas tarvitse mennä kun alkaa juttelu kassajonossa ja hississä - vihaan!

Olen joskus miettinyt samaa, mutta en sitten saa kuitenkaan suustani tulemaan mitään kivoja valheita.
Vastailen lyhyesti tyyliin on tai ei niin pitkälti kun se on mahdollista.

Ja noille täysin tuntemattomille utelijoillehan voi vastata ihan mitä tahansa puuta heinää! Itse varmaan tekisin niin jos kävisi oikein ärsyttämään.

En osaa juurikaan ajatella mitä suusta tulee, joten saatan kertoa ihan mitä vaan, kuten vaikka jonkun mainitsemat peräpukamat. Olen kovasti yrittänyt treenata, että mietin edes hetken ennen kun avaan suun, mutta ei se aina onnistu. Ehkä pientä kehitystä viime vuosina. Toki on asioita jotka jää tämän ulkopuolelle, mutta ne ovatkin sitten jo eri levelillä muutenkin.
Jos joku ihan selkeästi kuulustelee ja vaikuttaa liian iholle tulevalta, suljen suuni kokonaan ja poistun ahdistuneena.

Riippuu vähän tilanteesta. Utelijalle en kertoisi kovin paljoa, mutta joskus on sattunut tuntemattomien kanssa mielenkiintoisia keskusteluja, joissa on tullut jaettua henkilökohtaisia juttuja ja kokemuksia vastavuoroisesti. Se ei ole tuntunut mitenkään ahdistavalta, päinvastoin.

Riippuu aika paljon tilanteesta ja tyypistä. Noin yleisesti ottaen en halua että kukaan tietää musta juuri mitään, esim. töissä olen hyvin tarkka siitä minkä verran kerron, Facebook-kavereille tuli nuorempana oltua aivan liian avoin ja nykyään postailen sinnekin lähinnä vain kissakuvia ja satunnaisia ajatelmia, tietyistä asioista tietää vain hyvin harvat ja valitut. Jos joku täysin random tai puolituttu alkaa udella liikaa, vastailen savolaisen ympäripyöreästi kiertäen niin että kysyjä luulee saaneensa vastauksen. Muutama vuosi sitten olin vajaan viikon sairaalassa, huonetovereiksi sattui kolme hauskaa tyyppiä joiden kanssa tuli leikkaus/kipulääkepöhnässä käytyä mahtavia keskiyön keskusteluja ja kerrottua ehkä enemmän kuin yleensä ennestään tuntemattomille joita ei tule enää koskaan näkemään.

Se onko aloituksen kysymykset diipadaapaa on kiinni ehkä myös siitä mikä se ammatti ja asuinpaikka on. Voi olla eroa sillä onko helsinkiläinen IT-alan duunari vai 600 asukkaan pikkukunnan lastensuojeluviranomainen.
On myös sellaisia ammatteja joita ei halua kaikille kailottaa.

vastaan hyvin ympäripyöreästi, ilman mitään tarkkoja speksejä. Varmaan vastapuolesta tuntuu sitten siltä että hohtimilla saa nyhtää vastauksia ja että olen töykeä. Monesta asiasta voidaan jutella, mutta ihan henkilökohtaiset asiat pidän itselläni ja perheen sisällä, ne ei vaan kuulu tuntemattomille.

En pidä uteliaista ihmisistä, kotona on opetettu että ei sovi udella, kai se sieltä juontaa juurensa. Yksi sukulainen minuun kerran suuttui kun alkoi kyselemään palkan määrää yms tosi henkilökohtaista ja sanoin suoraan että ei kuulu sinulle. Sain sitten ikävän ja röyhkeän maineen, mutta ei tosiaan henkilökohtaiset asiat kuulu ihmiselle jota näkee ehkä kerran 5 vuoden aikana saatika sitten ihan tuntemattomalle.

En kyllä puhu mielestäni mitään henkilökohtaista.
Sikäli "mielestäni" kun minusta aloituksen esimerkit on minusta vaan ympäripyöreätä diipadaapaa, mutta ei ilmeisesti kaikille.

Työkaveri puhui juuri ku kävi lääkärissä peräpukamien takia. Mulle tuo menisi jo liian henkiläkohtaisiin, mutta ei ilmeisesti hänelle.

Voin jutella niitä näitä ja ympäripyöreitä, kovin yksityiskohtaiset kysymykset kierrän. Harvoin kyllä tulee vastaan näitä älyttömän uteliaita. Voin kertoa, että asun Helsingissä ja olen it-alalla töissä, mutta tarkemmin firmaa tai kotiosoitetta en tuntemattomille halua kyllä kertoa.

En puhu vieraille ihmisille mitään. Olen vuosien ajan kärsinyt sairaasta häiriköstä joka on selvitellyt puhelinnumeroita, osoitteita, työpaikkoja, kaiken. On ottanut yhteyttä kavereihini ja värvännyt omia kavereitaan selvittelemään asioita ja ottamaan yhteyttä minuun tai läheisiini. On kierrellyt työpaikoissani juttelemassa jokaisen työkaverini kanssa ja kertonut minusta paskaa, mm. törkeistä rikoksista joita olen tehnyt. Kun en oikeasti ole tehnyt rikoksia. Kaiken huippu oli että yhdellä työpaikalla minut "tunnettiin" jo valmiiksi ennen kuin edes aloitin työt siellä, hän oli käynyt siellä ja monessa muussakin paikassa kertomassa totuuksia.
Olen muuttanut kauas hänestä mutta edelleen olen äärettömän varovainen siitä mitä kerron ihmisille itsestäni. Hiljalleen olen koittanut opetella kertomaan edes työkavereille jotain, vieläkään en hyväksy uusia työkavereita esim. someseuraajiksi.
Kun jossain satojen kilometrien päässä joku luontopolulla vastaantulija juttelee ja kyselee niin vastaan iloisesti täyttä puuta heinää. Jos joku kysyy mistä olen vastaan jonkun satunnaisen tutun kaupungin jostain. Siinä ei ole järjellä sijaa vaikka tiedänkin että todennäköisesti satunnainen vastaantulija toisella puolella Suomea ei ole häirikön lähettämä.

Mulla on varmaan sen verran paha bitchy resting face, ettei oo kukaan tainnut tulla jutustelemaan / utelemaan tuossa määrin mitä ap:n kuvauksessa on kerrottu.
Sit ne (vieraat ihmiset) kumminkin näyttää keskimäärin kovin ilahtuneilta kun niille puhuu, että kaipa se tulee sitten niin isona yllätyksenä.

Mutta ei, en kerro vieraille itsestäni. Saatan jutella kyllä, jopa avata keskustelun ventovieraan kanssa, mutta ei niin että tulisi mieleenkään vuodattaa elämäntarinaansa siinä jollekin Sirkka-Liisalle ja Seppo-Uoleville. Hittoakos se niille kuuluu.

En oikein mitään, en arvosta utelijoita. Kohtelias voi olla myös vastaamatta oikein mihinkään.

Oma-aloitteisesti en välttämättä hirveästi satunnaisille vastaantulijoille tarinoi semmoista "onpas lämmintä tänään" tai "voi kun söpö koiranpentu"-kummempaa, mutta jos joku vasiti kyselee niin eipä mun elämässäni yleensä mitään niin salaista tapahdu ettenkö voisi kertoilla tuntemattomammallekin melkein mitä vaan jos kerran kiinnostaa.

Hyvin vähän enää nykyään.
Ennen olin avoimempi kaikille, nykyään jopa mietin joidenkin ystävien kohdalla mitä kerron kuulumisia.
Tai siis sellaista ympäripyöreää mitä kestää kuulla kylällä puhuttavan.

Tuplat.

No jaa, mun mielestä toi aloituksessa mainittu on tommosta perus diibadaaba smalltalkia, eikä mitään utelua, tuskin se kysyjä edes muistaa viiden minuutin päästä, mitä on vastattu, kunhan haluaa rupatella. No lapsista kysymisestä en itse henkilökohtaisesti tykkää, mutta sellaiselle, jolla on lapsia, se on varmaan maailman arkipäiväisin keskustelunaloitus. Että kyllä mä kerron kaikille kaiken, jos niitä jostain ihmeen syystä kiinnostaa Mistään ällöjutuista en kyllä keskustelisi vieraiden enkä tuttujen kanssa, olin ihan pöyristynyt kun eilen vessajonossa jotkut jauhoivat suureen ääneen allekusemisista, kierukoista, ja miten ne narut vaikuttaa seksin harrastamiseen, ja samalla joku äiti-ihminen oli vieressä pesemässä lapsen käsiä...

Vieras1 kirjoitti:...moni kertoo täällä kaiken omasta elämästään ja jakaa kuvia(silloinhan ne asiat kertoo melko isolle määrälle tuntemattomia ihmisiä

Oman naaman ja/tai nimen kanssa moni varovaisempi mutta eläinten kohdalla asia on toisin. Esim. kasvattaja saattaa jakaa jo vaikka mitä kuvia netissä ennen luovutusikää, moni lähtökuva uusien omistajien kera ja mikä vain (koira)tapahtuma on täysin avoin kuvattavaksi. Ja nettiin julkaistavaksi.

Tosiasiassa meistä moni jakaa pintapuolisia tietoja, asioita jotka jo on esim. netissä. Oli se kuva kodista, omasta pärstästä (LinkedIn, firman sivut jne) koska valtaosa meistä on ns. perusmassaa. Sitten täysin erikseen he joilla turvakieltoja esim. työn puolesta. Siinäkin voi joutua itsestään riippumattomista syistä nettiin. Kuten kävi eräälle Risen virkakoiraohjaajalle laitoksen laittaessa kilpailu/koekuvia nettiin. Siinä meni se kasvottomuus ja nimettömyys, työntekijän omasta huolellisesta ja aiemmin suunnitellusta anonyymista suunnitelmasta huolimatta. Mutta elämä jatkuu.

Omien rajojen vetäminen on tosi ok ja älkööt kukaan laittako mitään mitä ei halua tai minkä kokee epämiellyttäväksi.

Jaa niin se ap kysymys: en muista koskaan joutuneeni tilanteeseen, missä täysin uppo-outo lähtisi ekasta lauseesta kyselemään lasten lukumäärää, matkasuunnitelmaa tai kengänkokoa. Noin muuten juttelen ihan suvereenisti niitä näitä vaikka hotellin terassilla tai kaupan kassajonossa.

Netissä ei kannata jakaa kuin sellaista tietoa minkä kohdalla ei haittaa vaikka sen näkisi "koko maailma."
Se, minkälaisia asioita nämä kenenkin kohdalla ovat, vaihtelee aivan taatusti hyvinkin suuresti ihmisten välillä.