Paljonko kerrot täysin tuntemattomalle ihmiselle itsestäsi?

[ihmettelevä]

Kesälomareissuilla joissain luontokohteissa, leirintäalueilla tai muualla joku ventovieras alkaa lähes aina jutella vaikka kuinka itse yrittää väistellä. Tämä vieras sitten utelee mistä olet, oletko ekaa kertaa täällä, minkä alan ihminen, entä onko lapsia ja niin edelleen. Ei tulisi mieleenkään alkaa itse tuollaisia kysellä, miten kukaan voi olla niin utelias?
Paljonko sinä vastailet tällaisiin uteluihin ja miksi vastaat tai miksi et? Mietin kertooko joku kaiken itsestään tällaisissa tilanteissa. Minä pyrin vaihtamaan puheenaihetta samantien, mainitsen sateesta ja jatkan matkaa. Evvlk, en vaan voi käsittää.

[*kiranas*]

mahdollisimman vähän. pidän henkilökohtaiset asiani henkilökohtaisina myös töissäkin.

mun suhtautuminen on aikaisemmin ollut hieman kaksijakoista.
toisaalta ihan sama mitä random tyyppi kyselee, ei se välttämättä muista asiaa enää huomenna. ja varmasti henkilö on samanlainen ekstrovertti hölösuu kaikille kohtaamilleen ihmisille. joten toisaalta onko sillä niin väliä mitä toinen kysyy tai mitä niihin vastataan. mutta tää ajatus ei vaan sovi mulle vaikka olen sitä pyöritellytkin joskus.

itse haluan välttää ihmisiä ja keskusteluita, kun työni on niin sosiaalista. noteeraan, kommentoin ja jeesaan kyllä jos pystyn. jos keskustelen. pidän aiheet yleisinä ja ympäripyöreinä enkä kysele toisen henkilökohtaisia asioita, koska ei mua kiinnosta kenenkään ventovieraan elämä yhtään.

teen sosiaalista työtä, jossa tulen tutuksi ihmisille ja koen raskaana henkilökohtaiset avautumiset, kun sellaisia kohdalle tulee.

[Mella M]

Mä just olin 2 viikkoa reissussa (Norja, Suomen Lappi) ja välillä leirintäalueillakin ja tapasin aika paljon ihmisiä. En tiedä miten pitkälle keskustelun pitäisi mennä, että joku alkaisi kysellä lapsista tai muitakaan kovin henk. koht juttuja. Jossain leirintäalueella on aika yleistä, että joku saattaa kysyä, että mistä olen, millaisen matkan olen tekemässä ja mihin menossa seuraavaksi tai kyselee kokemuksia jo käymistäni paikoista. Itse olen reissatessa usein jutellut tuntemattomien kanssa ja lähes aina ainakin aluksi, se aihe liittyy siihen reissuun tai vaikkapa sen leirintäalueen tai muun majoituspaikan fasiliteetteihin, tyyliin "onpas täällä huonosti keittiötilaa tai olispa täällä useampi pesukone tai tiedätkö miten tämä suihku toimii jne. Nyt kun olin vaeltamassa, niin moni vastaantulija halusi kysyä säästä, näkyvyydestä tai hyttystilanteesta esim. tulevassa laaksossa tai huipulla tms. Hyvin harvoin koen, että joku kyselisi uteliaisuuttaan mitään tai mitään kovinkaan henkilökohtaista ja jos kysyy, niin sitten hakeudun siitä tilanteesta pois jos ihminen ei tunnu siltä, että haluan vastata. Sitten taas toisaalta olen joskus jutellut vaikka mitä aivan tuntemattoman kanssa eikä mulla ole mitään mielikuvaa näistä ihmisistä enää hetken päästä.

Että joo, en saa paskahalvausta jos joku minulle puhuu, en ole tyly enkä mökötä. Jos en ole juttutuulella tai ihminen tuntuu tungettelevalta, niin poistun tilanteesta.

[Ihmettelevä]

Ei nämä kaiken mahdollisen utelijat onneksi kovin yleisiä olekaan mutta joskus kyllä ja se jaksaa hämmästyttää. Tuo Mella M kertoma, esimerkiksi reiteistä tai retkikohteista kysely on täysin normaalia, siitä nyt ei ollutkaan kyse. Mutta esimerkiksi tänä aamuna tulin pienen leirintäalueen suihkusta hiukset märkinä ja pois kiirehtäen, niin siinä vessan SIIVOOJAA kohteliaasti tervehdittyäni hän alkoi kysellä mistä olen, minne menossa, miten matkustamme, onko meillä lapsia mukana, onko vielä pitkä loma? Kiirehdin pois enkä vastannut puoleenkaan, katson nuo asioiksi joita joku kaveri voisi kysellä, ei satunnainen tyyppi jossain. Eikä ollut paikan omistaja
Edellisen kerran superutelija tuli vastaan tunturilla, siitäkin piti väkisin lähteä pois kun ei kyseleminen loppunut lainkaan. Joskus laavuilla ollut tällaisia ja monessa paikkaa. Että on niitä. Tosin kun mietin niin kaikki jo myöhäisemmässä keski-iässä olevia naisia. Miehissä hyvin harvinaista.

[aunet]

En ole höpöttelijä, mutta kohteliaasti vastaan kun kysytään. Vastauksen totuuden perästä en mene vannomaan, riippuu kuka kysyy. Ystävät on asia erikseen kysymysten ja vastausten suhteen. Noin promillen mielen tilassa puhun kyselijän unten maille aikas pian. Ja sittempä juttelen itekseni loppu illan, aamuun saakka kenties. Eli vastaus otsikon kysymykseen: tilanteesta riippuen kertomusten määrä ja sisältö muuttuu.

[msk]

Tuntemattomalle utelijalle en kerro mitään henkilökohtaista. Toki vastaan kysymyksiin lyhyesti. Ja jos oikein intoutuu tenttaamaan ja kyselemään henkilökohtaisuuksia niin vastaukset niukkenevat ja lopulta poistun tilanteesta.
Noin yleisesti voin kyllä keskustella tuntemattomienkin kanssa ilman ongelmia olen avoin ja sosiaalinen kyllä.

[Vieras1]

En tiedä vastaisinko kun ei ole koskaan tuollaisia kyselty. Ennemmin kuitenkin kertoisin yksittäiselle ihmiselle kuin että avaisin koko elämäni täällä netissä. Ihmettelen suuresti sitä, että moni kertoo täällä kaiken omasta elämästään ja jakaa kuvia(silloinhan ne asiat kertoo melko isolle määrälle tuntemattomia ihmisiä ) Mulla ei tulisi mieleenikään laittaa eläimieni saatikka omaa kuvaani tänne tai mihinkään nettiin. Mutta me olemme kaikki niin erilaisia ja minä varmasti hyvinkin erilainen kuin suurin osa ihmisistä.

[msk]

Netissä ei kannata jakaa kuin sellaista tietoa minkä kohdalla ei haittaa vaikka sen näkisi "koko maailma."
Se, minkälaisia asioita nämä kenenkin kohdalla ovat, vaihtelee aivan taatusti hyvinkin suuresti ihmisten välillä.

[Umac]

...moni kertoo täällä kaiken omasta elämästään ja jakaa kuvia(silloinhan ne asiat kertoo melko isolle määrälle tuntemattomia ihmisiä

Oman naaman ja/tai nimen kanssa moni varovaisempi mutta eläinten kohdalla asia on toisin. Esim. kasvattaja saattaa jakaa jo vaikka mitä kuvia netissä ennen luovutusikää, moni lähtökuva uusien omistajien kera ja mikä vain (koira)tapahtuma on täysin avoin kuvattavaksi. Ja nettiin julkaistavaksi.

Tosiasiassa meistä moni jakaa pintapuolisia tietoja, asioita jotka jo on esim. netissä. Oli se kuva kodista, omasta pärstästä (LinkedIn, firman sivut jne) koska valtaosa meistä on ns. perusmassaa. Sitten täysin erikseen he joilla turvakieltoja esim. työn puolesta. Siinäkin voi joutua itsestään riippumattomista syistä nettiin. Kuten kävi eräälle Risen virkakoiraohjaajalle laitoksen laittaessa kilpailu/koekuvia nettiin. Siinä meni se kasvottomuus ja nimettömyys, työntekijän omasta huolellisesta ja aiemmin suunnitellusta anonyymista suunnitelmasta huolimatta. Mutta elämä jatkuu.

Omien rajojen vetäminen on tosi ok ja älkööt kukaan laittako mitään mitä ei halua tai minkä kokee epämiellyttäväksi.

Jaa niin se ap kysymys: en muista koskaan joutuneeni tilanteeseen, missä täysin uppo-outo lähtisi ekasta lauseesta kyselemään lasten lukumäärää, matkasuunnitelmaa tai kengänkokoa. Noin muuten juttelen ihan suvereenisti niitä näitä vaikka hotellin terassilla tai kaupan kassajonossa.

[TlGER]

No jaa, mun mielestä toi aloituksessa mainittu on tommosta perus diibadaaba smalltalkia, eikä mitään utelua, tuskin se kysyjä edes muistaa viiden minuutin päästä, mitä on vastattu, kunhan haluaa rupatella. No lapsista kysymisestä en itse henkilökohtaisesti tykkää, mutta sellaiselle, jolla on lapsia, se on varmaan maailman arkipäiväisin keskustelunaloitus. Että kyllä mä kerron kaikille kaiken, jos niitä jostain ihmeen syystä kiinnostaa Mistään ällöjutuista en kyllä keskustelisi vieraiden enkä tuttujen kanssa, olin ihan pöyristynyt kun eilen vessajonossa jotkut jauhoivat suureen ääneen allekusemisista, kierukoista, ja miten ne narut vaikuttaa seksin harrastamiseen, ja samalla joku äiti-ihminen oli vieressä pesemässä lapsen käsiä...

[Shepherd]

Tuplat.

[Shepherd]

Hyvin vähän enää nykyään.
Ennen olin avoimempi kaikille, nykyään jopa mietin joidenkin ystävien kohdalla mitä kerron kuulumisia.
Tai siis sellaista ympäripyöreää mitä kestää kuulla kylällä puhuttavan.

[Titaanijäärä]

Oma-aloitteisesti en välttämättä hirveästi satunnaisille vastaantulijoille tarinoi semmoista "onpas lämmintä tänään" tai "voi kun söpö koiranpentu"-kummempaa, mutta jos joku vasiti kyselee niin eipä mun elämässäni yleensä mitään niin salaista tapahdu ettenkö voisi kertoilla tuntemattomammallekin melkein mitä vaan jos kerran kiinnostaa.

[Vieras]

En oikein mitään, en arvosta utelijoita. Kohtelias voi olla myös vastaamatta oikein mihinkään.

[Kinga]

Mulla on varmaan sen verran paha bitchy resting face, ettei oo kukaan tainnut tulla jutustelemaan / utelemaan tuossa määrin mitä ap:n kuvauksessa on kerrottu.
Sit ne (vieraat ihmiset) kumminkin näyttää keskimäärin kovin ilahtuneilta kun niille puhuu, että kaipa se tulee sitten niin isona yllätyksenä.

Mutta ei, en kerro vieraille itsestäni. Saatan jutella kyllä, jopa avata keskustelun ventovieraan kanssa, mutta ei niin että tulisi mieleenkään vuodattaa elämäntarinaansa siinä jollekin Sirkka-Liisalle ja Seppo-Uoleville. Hittoakos se niille kuuluu.

[Vieras]

En puhu vieraille ihmisille mitään. Olen vuosien ajan kärsinyt sairaasta häiriköstä joka on selvitellyt puhelinnumeroita, osoitteita, työpaikkoja, kaiken. On ottanut yhteyttä kavereihini ja värvännyt omia kavereitaan selvittelemään asioita ja ottamaan yhteyttä minuun tai läheisiini. On kierrellyt työpaikoissani juttelemassa jokaisen työkaverini kanssa ja kertonut minusta paskaa, mm. törkeistä rikoksista joita olen tehnyt. Kun en oikeasti ole tehnyt rikoksia. Kaiken huippu oli että yhdellä työpaikalla minut "tunnettiin" jo valmiiksi ennen kuin edes aloitin työt siellä, hän oli käynyt siellä ja monessa muussakin paikassa kertomassa totuuksia.
Olen muuttanut kauas hänestä mutta edelleen olen äärettömän varovainen siitä mitä kerron ihmisille itsestäni. Hiljalleen olen koittanut opetella kertomaan edes työkavereille jotain, vieläkään en hyväksy uusia työkavereita esim. someseuraajiksi.
Kun jossain satojen kilometrien päässä joku luontopolulla vastaantulija juttelee ja kyselee niin vastaan iloisesti täyttä puuta heinää. Jos joku kysyy mistä olen vastaan jonkun satunnaisen tutun kaupungin jostain. Siinä ei ole järjellä sijaa vaikka tiedänkin että todennäköisesti satunnainen vastaantulija toisella puolella Suomea ei ole häirikön lähettämä.

[smörgen]

Voin jutella niitä näitä ja ympäripyöreitä, kovin yksityiskohtaiset kysymykset kierrän. Harvoin kyllä tulee vastaan näitä älyttömän uteliaita. Voin kertoa, että asun Helsingissä ja olen it-alalla töissä, mutta tarkemmin firmaa tai kotiosoitetta en tuntemattomille halua kyllä kertoa.

[MikkoP]

En kyllä puhu mielestäni mitään henkilökohtaista.
Sikäli "mielestäni" kun minusta aloituksen esimerkit on minusta vaan ympäripyöreätä diipadaapaa, mutta ei ilmeisesti kaikille.

Työkaveri puhui juuri ku kävi lääkärissä peräpukamien takia. Mulle tuo menisi jo liian henkiläkohtaisiin, mutta ei ilmeisesti hänelle.

[Hovarontti]

vastaan hyvin ympäripyöreästi, ilman mitään tarkkoja speksejä. Varmaan vastapuolesta tuntuu sitten siltä että hohtimilla saa nyhtää vastauksia ja että olen töykeä. Monesta asiasta voidaan jutella, mutta ihan henkilökohtaiset asiat pidän itselläni ja perheen sisällä, ne ei vaan kuulu tuntemattomille.

En pidä uteliaista ihmisistä, kotona on opetettu että ei sovi udella, kai se sieltä juontaa juurensa. Yksi sukulainen minuun kerran suuttui kun alkoi kyselemään palkan määrää yms tosi henkilökohtaista ja sanoin suoraan että ei kuulu sinulle. Sain sitten ikävän ja röyhkeän maineen, mutta ei tosiaan henkilökohtaiset asiat kuulu ihmiselle jota näkee ehkä kerran 5 vuoden aikana saatika sitten ihan tuntemattomalle.

[Vieras]

Se onko aloituksen kysymykset diipadaapaa on kiinni ehkä myös siitä mikä se ammatti ja asuinpaikka on. Voi olla eroa sillä onko helsinkiläinen IT-alan duunari vai 600 asukkaan pikkukunnan lastensuojeluviranomainen.
On myös sellaisia ammatteja joita ei halua kaikille kailottaa.

[kanelbulle]

Riippuu aika paljon tilanteesta ja tyypistä. Noin yleisesti ottaen en halua että kukaan tietää musta juuri mitään, esim. töissä olen hyvin tarkka siitä minkä verran kerron, Facebook-kavereille tuli nuorempana oltua aivan liian avoin ja nykyään postailen sinnekin lähinnä vain kissakuvia ja satunnaisia ajatelmia, tietyistä asioista tietää vain hyvin harvat ja valitut. Jos joku täysin random tai puolituttu alkaa udella liikaa, vastailen savolaisen ympäripyöreästi kiertäen niin että kysyjä luulee saaneensa vastauksen. Muutama vuosi sitten olin vajaan viikon sairaalassa, huonetovereiksi sattui kolme hauskaa tyyppiä joiden kanssa tuli leikkaus/kipulääkepöhnässä käytyä mahtavia keskiyön keskusteluja ja kerrottua ehkä enemmän kuin yleensä ennestään tuntemattomille joita ei tule enää koskaan näkemään.

[kuvatus]

Riippuu vähän tilanteesta. Utelijalle en kertoisi kovin paljoa, mutta joskus on sattunut tuntemattomien kanssa mielenkiintoisia keskusteluja, joissa on tullut jaettua henkilökohtaisia juttuja ja kokemuksia vastavuoroisesti. Se ei ole tuntunut mitenkään ahdistavalta, päinvastoin.

[piku]

En osaa juurikaan ajatella mitä suusta tulee, joten saatan kertoa ihan mitä vaan, kuten vaikka jonkun mainitsemat peräpukamat. Olen kovasti yrittänyt treenata, että mietin edes hetken ennen kun avaan suun, mutta ei se aina onnistu. Ehkä pientä kehitystä viime vuosina. Toki on asioita jotka jää tämän ulkopuolelle, mutta ne ovatkin sitten jo eri levelillä muutenkin.
Jos joku ihan selkeästi kuulustelee ja vaikuttaa liian iholle tulevalta, suljen suuni kokonaan ja poistun ahdistuneena.

[Tiibetinhelmi]

Ja noille täysin tuntemattomille utelijoillehan voi vastata ihan mitä tahansa puuta heinää! Itse varmaan tekisin niin jos kävisi oikein ärsyttämään.

[msk]

Olen joskus miettinyt samaa, mutta en sitten saa kuitenkaan suustani tulemaan mitään kivoja valheita.
Vastailen lyhyesti tyyliin on tai ei niin pitkälti kun se on mahdollista.

[Mea]

Oikeastaan on melko sama puhutaanko säästä vai kysytäänkö henkilötunnusta, tulos on kuitenkin se että haluan tilanteesta pois. En kestä yhtään vieraille juttelemista. Suomessa on ihanaa kun enimmäkseen saa olla rauhassa. Ei kauas tarvitse mennä kun alkaa juttelu kassajonossa ja hississä - vihaan!

[TlGER]

Hyi hitto mikä niljake osui mun viereen lennolla. Jo ennen kuin kone edes liikahti, tyyppi oli ehtinyt ladella: paljon tuo tatuointi maksoi, saanko ottaa siitä kuvan, mitä teet työksesi, mistä ostit sun puhelimen, missä asut, kenen kanssa, kuinka monta lasta, olisko sulla näyttää kuvia sun lapsista (sanoin siis, että asun miehen ja lasten kanssa, ettei se vaan yrittäisi iskeä)... Eikä toi kyseleminen sinänsä, vaan se taka-ajatus. Jos joku herttainen höppänä mummo olisi esittänyt samat kysymykset, niin en olisi jaksanut pahastua, mutta joku irstas pervo ensin havittelemassa jotain lasten kuvia ja sen jälkeen vonkaamassa, niin hyi yrjö, mikä lie pedofiili Onneksi se suoranainen ehdottelu alkoi vasta loppumetreillä, jolloin pääsin liukenemaan paikalta. Kertakaikkiaan kuvottavaa. Ja kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että kyseessä oli afrikkalainen ukko

[Avautuja]

Mä saatan mennä joskus paniikkiin, ja hölpötän turhan avosuisesti.

Se on tahatonta osittain, eli en mitenkään osaa laskelmoida että hetkinen, jos kerron tämän, niin siitä saattaa seurata A tai B, tai jos kerron Y, niin se tietää asian X.

Tilanteita voi olla vaikkapa että olen jotenkin poissa tolaltani ja tulee jokin äkkinäinen tilanne, tai joudun pitkään olemaan hiljaa jonkun vieressä ja sitten aletaan juttelemaan, tai sitten yritän "lievittää" jotain sosiaalista angstia sillä, että muka alan selittää jotain. Ja koska en halua toisilta kysellä mitään.

Kerran tuli joku auttamaan esim. kun autoni oli konepelti auki ja katsoin jotain. Säikähdin sitä ukkoa niin, että en jotenkin ajatellut ja kohta olin lauseen lomassa kertonut asuvani yksin ja melkein osoitteenkin. Ei se ukko mitään mun perään lähtenyt, mutta jos se olisi ollut joku hörhö, niin hohhoijaa. Mikä mahtava avautuminen, taputtelin itseäni olalle oikein, että hienosti taas toimittu lörppö.

Nämä hävettää jälkeen päin mutta aina säännöllisin väliajoin huomaan, että avauduin taas liikaa. Tapahtuu myös ihmissuhteissa että ihan vain vahingossa tulen pamauttaneeksi jotain, mitä ei ollut tarkoitus.

[Rudytar]

En tykkää sellaisista suorista kyselyistä varsinkaan jossain töissä. Enkä varsinkaan kun tullaan vielä kyselemään jotain uskon asioita.

[Umac]

Otsikkoon liittyen: https://yle.fi/a/74-20051218
Jani, 41, kertoo kuinka tuntematon nainen ahdisteli seuruetta vaelluksella – kysyimme kokemuksia kohtaamisista toisten retkeilijöiden kanssa
--- 41-vuotias Jani kertoo tilanteesta, joka alkoi, kun kaksi tuntematonta naista saapui tulipaikalle.
– Toinen tenttasi meitä kuin Napakympissä ja tilanne oli erittäin painostava. Jossain kohtaa, kun häiriköinnistä ei tullut loppua, lähdimme tunturiin, jotta saisimme hetken rauhaa.
Häiriköinti ei kuitenkaan loppunut siihen.
– Reissun jälkeen nainen käytti meiltä tentattuja tietoja hyväkseen ja kävi yhden seurueen jäsenen työpaikalla sekä lähetti kohtuullisen romanttisia viestejä hänelle.

Ihan hemmetin ahdistavaa, imo