Linkkiä ei ole, mutta havaintoja tästä kissarescueperheestämme.
Ensinnäkin kissa on hankala eläin pitää, nyt kun on kokemusta isosta kissatarhasta olen ruvennut ajattelemaan, ettei kissaa saisi lainkaan pitää pienessä asunnossa vailla päivittäistä valvottua vapaata ulkoilua (eli iso tarha). Joo, tiedän ettei ole niin realistista, mutta silti. Mikään kiipeilysydeemi ei vaan korvaa aitoja puita, lampia ja pensaita, ja lintuja säksättämässä. Sitten kissa pakenee liikaan nukkumiseen (tästä on tutkimustakin) ja ihminen luulee, että sillä on kaikki hyvin, vaikka se oikeasti on tylsistymässä hengiltä.
Sitten toinen itsestäänselvyys, se että pennut erotetaan emosta ja muuttavat ihan muualle. Nyt kun olen seurannut noita emoa ja sen pentua jotka ovat olleet meillä pari vuotta, niin alan kyseenalaistamaan senkin että kissoilla ei olisi tarvetta sukulaisiin. Eli jos minä saisin päättää, näitä sukuasioitakin otettaisiin huomioon, sisarukset samaan kotiin jne. Toki ne jäävät henkiin kuten ihminenkin vailla yhtäkään sukulaista, mutta kyllä se elämänlaatuun vaikuttaa.
Sitten noi myös selvästi perustavat jonkinlaisia parisuhteita, steriloinnista huolimatta. Meidän karkailevalla coonilla selvästi on "poikaystävä" jota se käy naapurissa tapaamassa. Makaavat vierekkäin tuntikausia ja selvästi seurustelevat, selvä tunneside. Ja yksi meidän tyttökissaon ominut meidän kollin on selvästi mustakukkainen ja omistava, kolli itse ei niin välittäisi kaikesta siitä pussaamisesta ja vieressä nukkumisesta. Eli myös yksipuolinen rakkaus näkyy olevan mahdollista.
Kissat on hirveän paljon monimutkaisempia ja älykkäämpiä kun yleisesti tajutaan
