Missä vaiheessa olet lemmikinpidon kanssa?

[kari k]

Lapsena ja teininä meillä oli kotona sekarotuinen, ja aikuisikä on mennyt lähes kokonaan eri kokoisten koiralaumojen kanssa asustellessa. Viimeisimmän oman koirani hautasin jokunen vuosi sitten. Nyt on mennyt jo jonkun aikaa niin ettei asunnossa ole enää omia, eikä muidenkaan lemmikkejä.

Nuorihan minä vielä olen, mutta olen ajatellut että vähintään joku kymmenen vuotta voisi mennä nyt lemmikittömänä. Sen jälkeen joku mukava whippet tai sekarotuinen kenties. Riippuu vähän millaiset tulot -ja menot tulevat sitten joskus olemaan, saati muu elämäntilanne onko koiralle paikkaa vai ei. Vai kiinnostaako koiraan menevällä rahalla tehdä kokonaan jotain muuta, kustantaa vaikka lapsen harrastus? Eläinlääkäreiden hinnoittelut jarruttaa koiranhankinta-fiiliksiä aika paljon, sillä rahalla kun saisi paljon muutakin tarpeellista.

Sen tiedän aika varmaksi, että minkään koiralauman keskellä en halua enää koskaan olla. Vähemmän on enemmän, ja tuntuu mielekkäämmältä.

[DeepForest]

Sattuipa hyvä aihe, kun aika vasta tätä asiaa pohdin. Minulla on nyt pitkästä aikaa vain yksi koira, kun vanhempi kuoli pari kuukautta sitten äkillisesti sairaskohtaukseen vähän vaille kymmenvuotiaana. En ollut yhtään varautunut luopumaan siitä vielä, ja jotenkin olen ollut hukassa. Pelotti nuoremman puolesta, miten se sopeutuu ainoaksi koiraksi, mutta tähän asti on onneksi sujunut hyvin.

Tällä hetkellä en osaa kuvitellakaan ottavani pentua, mutta jotenkin tuntuu kuitenkin, että kyllä koiralla pitäisi koirakaverikin olla. Terveyden puolesta saatan olla välillä "jalaton" ja näitä tilanteita varten täytyy olla turvaverkko kunnossa ja kysyä mielipidettä muiltakin kuin itseltäni mahdolliseen laumanlisäykseen. Sinänsä puitteet ovat onneksi kunnossa ja mahtuisi useampikin koira.

Ilman koiraa olisi kyllä varmasti tosi vaikea olla.

[Sanna22]

Tällä hetkellä ei ole koiraa ja nähtävästi ei enää tulekaan

Onhan minulla niitä ollut 5, joista 4 yhtäaikaa

Tässäpä koiristani :
pun.irlanninsetteri - saksanpaimenkoiramix narttu Mindy "Mindy" 10.4.2008 - 15.11.2021
karjalankarhukoira - labradorinnoutajamix Pimu "Bella"
näyttelylinjainen saksanpaimenkoira narttu Alessandra "Vilma" 8.12.2008 - 11.4.2013
saksanpaimenkoira - tiibetinmastiffi - suomenajokoira - suomenpystykorvamix narttu Nalle "Nalle" 9.12.2008
näyttelylinjainen saksanpaimenkoira narttu Xeroge's Olivia "Donna" 8.6.2009 - 22.3.2017

koiristani : https://sannankoiralauma.blogspot.com/
myytävät tuotteet : https://myydaankoiratavaraa.blogspot.com/
parisuhteistani : https://sannansuhteet.blogspot.com/

sanna-22@meiliboxi.fi

[Hovarontti]

Hyvä kysymys ja tätä ollaan pohdittukin. Kissoja ei enempää tule, Diiva saa olla kuningattaren paikalla niin kauan kuin jaksaa olla. Koira puolella ollaan mietitty että kyllä me vielä yksi hovawart otetaan, jos siis saadaan/löydetään sopiva, tai jos tuo oma uros saisi jälkeläisiä. Sen jälkeen ehkä joku pienempi ja helpompi rotu, koska meillekin ikää tulee. Hoffi on kuitenkin aika vaativa rotu ja täytyy ajatella myös niin että meillä on kykyä antaa koiralle riittävästi aktiviteettiä ja liikuntaa, se ei ole itsestään selviö enää 15- 20 vuoden päästä. Toisaalta sitten ihan koiraton kotikin tuntuu jotenkin "väärältä" ja ikävältä, siksi mietimme että ehkä joku pienehkö "seurakoira" voisi olla se ns. viimeinen koira jonka hankimme. Tämä siis ajatus asteella vain.

[savolainen]

Just nyt ollaan siinä tilanteessa, että kaikki kolme koiraa on jo 10v ja päälle, kahden vanhimman aika lasketaan viikoissa, lähtevät sitten samalla kertaa. Yksin jäävä ei ole eläessään ollut ainoa koira, joten on täysi mysteeri sopeutuuko olemaan kahden kissan kanssa, vai mitä tapahtuu. Uutta koiraa en ole ajatellut, tarvitsen toipumisaikaa.

[Helmi*]

^Voimia, savolainen!

[Qppa]

Ajatuksissani tämmöinen 2-3 koiran kattaus olis vielä ainakin 20-25 vuotta, sit vois ehkä alkaa miettiä josko vähempiki riittäis.
Mutta näitä on vaikea suunnitella, mennään koira kerrallaan kuten tähänkin asti.

[TlGER]

Mä niin toivon, että Queenie elää pidempään kuin Romina, koska en usko, että Romina sopeutuisi yksinoloon.

[havana]

Koiria ollut yhtäjaksoisesti 30 vuotta ja tuosta ajasta 22 vuotta vähintään kaksi koiraa ja 10 vuotta 3 koiraa. Viimeisin vanhus siirtyi pilven reunalle helmikuussa ja sen jälkeen olikin "vain" yksi koira. Tosi outoa ja tosi helppoa. Mutta ei enää, talossa on nyt myös 11-viikkoinen pentu Vanhempi on 7-vuotias. Piti vähän taas tuoda haastetta elämään kahden terrierin muodossa. Mutta on tullut pohdittua koiranpitoa, kolmea en ota enää ikinä ja hyvin todennäköisesti nyt on viimeistä kertaa kaksi koiraa yhtä aikaa. Ja mikä se ihan viimeinen koria tulee olemaan, nykyinen pentu vai tuleeko sen jälkeen vielä uusi, samanrotuinen vai joku muu. Aika näyttää.

[Titaanijäärä]

Täysin lemmikitön talo tuntuu ainakin tämän hetken mietteissä kovin ankealta (joskin toki huolettomalta), joten varmaan vähintään joku hamsteri, nanoakvaario tai vaikka torakkapurkki on jossain nurkassa niin kauan kuin suinkin siitä kykenee huolta pitämään... Juuri nyt on vähän semmoinen tunne että tuota lintupuolta voisi kyllä supistaa luonnollisen poistuman myötä, kissojen tultua kun koko huushollissa lennätys on aika lailla taakse jäänyt ja tuolla lintuhuoneessa keskenään kyhnätessä jäävät turhan vähälle huomiolle. Linnunlaulu kyllä etenkin talvisaikaan on niin piristävää että kanarialaisia varmaan ainakin jokunen on jatkossakin, mutta tavoitteena varmaan olisi sellainen määrä jonka voisi helposti pidemmän reissun ajaksi tarvittaessa kuskata pikkuhäkissä muualle hoitoon.
Toinen kissa on vasta vuoden vanha, joten siitä kyllä pitäisi riittää iloa vielä pitkään jos vaan terveenä pysyy eikä mitään onnettomuuksia satu. Jos tuo vanhempi lähtee kovin aikaisin (nyt 7v) niin varmaan pitää vielä joku uusi kaverikissa ottaa nuoremmalle, mutta sen/niiden jälkeen pitää sitten katsoa mikä on oma terveystilanne vieläkö uusia tulee...
Akvaariot on suht helppoja ylläpitää, joten niitä voi vielä vähän vanhempana ja vaivaisenakin vielä hoitaa jos haluaa, varmaan kyllä nuo suurimmat altaat jossain vaiheessa poistuu.
Ja tokihan kiinnostus mihin tahansa voi jossain välissä joko lopahtaa tai roihahtaa uudelleen, ja toisaalta elämän ja terveystilanteen käänteitä on paha etukäteen ennustaa, niin että mitään kovin kiveen hakattua suunnitelmaa on aika turha etukäteen tehdä...

[Darre]

Koirallista elämää on ollut yli 20 vuotta, ensin suht iäkkäänä tullut kodinvaihtajaseropi ja sen jälkeen mitteleitä. Tällä hetkellä vanhin koira on 13 v. ja kun se vaihtaa maisemaa niin ei ole suunnitelmissa ottaa pentua ainakaan heti. Kahdesta muusta koirasta vanhempi on 8 v. ja nuorempi 4 v. Ei ole tosin mitään aavistusta miten nuorin koira sopeutuisi ainoaksi koiraksi, joten joudun ehkä jossain vaiheessa miettimään pennun hankintaa. Olisihan siitä sitten seuraa eläkkeelle jäämisen jälkeen Mutta joka tapauksessa koiramäärä tulee vähenemään, rotua en luultavasti vaihda jollei ihmeitä tapahdu.

[Avokaado]

Mulla on ollut vain kaksi (sairasta) koiraa ja toisestakin on aikaa jo toistakymmentä vuotta. Tuskin olisin koskaan koiraa itselle ottanut, jos en olisi työkyvyttömyyseläkkeelle jäänyt niinkin nuorena. Otin koiran itselleni syystä, että se vie mua ulos ja en olisi liikaa tuijottanut omaa napaa siinä tilanteessa. Koiranotto oli hyvä ratkaisu. Olin sitä mieltä, että pidän koiraa taloudessa niin kauan kuin kun oma ikä ja kunto riittää.

Kun sitten niitä sairastelevia koiria hoidin ja hyysäsin, niin päätös oli jokseenkin selkeä, etten enää kolmatta koiraa otakaan. Enkä ole ottanut, joten kyllä ne pyhät päätökset pyörretään viimeistään siinä vaiheessa, kun ei enää jaksa syystä tai toisesta. Mä en olisi enää jaksanut kolmatta sairasta koiraa. No, sitähän en tiedä, vaikka kuinka terveen yksilön olisin saanut, mutta en lähtenyt siihen arpajaisleikkiin enää. Kunto ei myös vanhetessa parane itse kellään, joten koirattomana on siinä mielessää huomattavasti helpompaa. Onnekseni ulkosalla on koiranomistajia, jotka auliisti antavat koiriaan rapsutella ja silitellä. Se riittää mulle.

[msk]

Meillä on koirien iät nyt sheltti (kohta toivottavasti 12 vuotta, borrierit täyttävät ensi kesänä 5, rottweilernarttu täyttää kohta 4 ja sitten tuo puolivuotias rottweiler urospentu.
Sen terveydestä ei ole vielä tietoa mutta kaikki nuo aikuiset koirat ovat terveitä luustoltaan ja ulospäin muutenkin. Tai, toisen borrierin luustoa ei ole kuvattu, toisen on. Eivät kutise, oksentele, ripuloi, syövät kaikkea ja vatsat ovat kunnossa. Turkit ovat kunnossa eikä ole ollut tulehduksia.
Vanha tervaskanto oikein on tuo sheltti, ikänään käynyt eläinlääkärissä muuten kuin rokotuksilla, luustokuvissa, steriloinnissa ja hammaskiven poistossa nyt vanhemmiten.

Tuli Avokaadon viestistä koirien terveys mieleen.
Olen ollut onnekas, ja enemmän mulla on näiden yli 40 koirallisen vuoden aikana terveitä koiria ollut kuin sairaita.

[Claymore]

Kaneja tuskin tulee enää näiden kahden jälkeen. Nyt olen 40v ja vessalaatikoiden siivoaminen alkaa olemaan raskasta. Lisäksi polviin ottaa kun pitää pyydystää kynsien leikkaamista varten.

Koiria on ollut lapsuudesta saakka ja niitä ilman tuskin kykenen olemaan. Ahdistaa kun meidän vanhus on jo 9v ja tiedossa ettei yhteisiä vuosia ole enää paljoa jäljellä. Koiran molemmat vanhemmat on jo haudattu aikaa sitten. Nuorin koira on nyt onneksi vasta 3v, mutta en tiedä osaanko olla edes vain yhden koiran kanssa sitten kun tuosta vanhemmasta aika jättää. Tuo lenkillä käyminen ja harrastaminen melkeinpä ainoa jolla jaksaa puskea arjen läpi eikä iske masennusta. On jopa huonollakin kelillä syy lähteä pihalle päivittäin.

[kualcc]

Ikää on vasta 33 v niin tässä on vielä hyvin aikaa tehdä vaikka ja mitä, mutta tällä hetkellä tuntuu että kun laumasta luonnollisen poistuman kautta väki vähenee, niin en näin isoa laumaa jatkossa enää halua. Enimmillään ollut viisikin koiraa samaan aikaan, mutta välillä tuntuu että se 1-2 koiraa olisi varmasti ihan hyvä. En tiedä osaisinko olla täysin ilman koiraa.

[Thirteen]

Tällä hetkellä kolme koiraa, joista yksi on aika iäkäs eli luonnollinen poistuma tulossa. Mutta vastaavasti yksi on hankinnassa lähitulevaisuudessa. Eli varmaan lukumäärä tulee olemaan tuo kolme seuraavat 10 vuotta. Ei enää koskaan enempää. Kissoja ei enää tule.

Koiria on ollut 40 vuotta. Parhaimmillaan noin 20, silloin kun oli aktiivista kasvatusta ja harrastamista. Kissoja oli jossain vaiheessa kuusi. Ei enää ikinä tuollaista määrää... silloin tosin oli kunnon tilat koirille ja silloisen mieheni kanssa olimme molemmat aktiivisesti mukana koiramaailmassa.

[Kissimyyr6]

Mistäpä sitä tietää. Kun vastaan tulee kyllin surkea tapaus, niin eiköhän se tänne mahdu. Etätyöt/aidattu piha antaa lisätilaa, sopii myös henkisesti eikä vaan fyysisesti joku pieni reppana vielä. Vaikka on jo useampi.

Ellei olisi aidattua pihaa/etätöitä, ei aika ja tila millään riittäsi. Ne vie (aikaa ja rahaa), mutta ne tuo sellaista mitä ei rahalla saa

[MikkoP]

Koiranpentuja on käyty katsomassa kun on pyydetty, mutta mitään ratkaisua ei oo tehty. Kuin että koirat saa nyt toviksi jäädä.
Muita elukoita on katseltu. Vielä vähän aika sitten tutkisteltiin kummitussirkkoja, mutta sekin sitten jäi. Nyt olisi hevosen hankkiminen työn alla. Katsotaan mihin johtaa vai johtaako mihinkään.
Myös kissa on muutaman kerran mainittu perhepalavereissa.

Nyt tällä hetkellä meillä olisi vain kolme koiraa ja kaksi käärmettä.

[Nelth]

Kun sitten niitä sairastelevia koiria hoidin ja hyysäsin, niin päätös oli jokseenkin selkeä, etten enää kolmatta koiraa otakaan. Enkä ole ottanut, joten kyllä ne pyhät päätökset pyörretään viimeistään siinä vaiheessa, kun ei enää jaksa syystä tai toisesta. Mä en olisi enää jaksanut kolmatta sairasta koiraa. No, sitähän en tiedä, vaikka kuinka terveen yksilön olisin saanut, mutta en lähtenyt siihen arpajaisleikkiin enää. Kunto ei myös vanhetessa parane itse kellään, joten koirattomana on siinä mielessää huomattavasti helpompaa. Onnekseni ulkosalla on koiranomistajia, jotka auliisti antavat koiriaan rapsutella ja silitellä. Se riittää mulle.

Samat aatokset pyörineet mielessä... Kymmenen vuoden aikana kolme koiraa, joista ekalta löytyi kasvuhäiriö alle vuosikkaana ja lopetettiin sen myötä kehittyneen nivelrikon vuoksi viisivuotiaana. Nyt sitten vanhemmalla spanielilla krooninen sisäelinsairaus, mihin syö lopun ikäänsä immunosuppressiivista lääkettä ja käydään siksi muutaman kerran vuodessa verikoekontrolleissa. Tällä ei onneksi sairaus ole ainakaan toistaiseksi näkynyt arjessa kuin säännöllisenä lääkkeiden antamisena, vrt. edesmenneen luusto vaati aktiivisempaa huomiota. Kolmannellakin koiralla oli jo 2-vuotisselkäkuvissa yksi spondarisilta, mutta se on ollut oireeton ja sormet ristissä toivon pysyvänkin sellaisena mahdollisimman pitkään. Laskin vastikään, että tähän kymmeneen koiralliseen vuoteen mahtuu ehkä kolme vuotta, kun ei ole tarvinnut säännöllisesti jotain kroonista terveysongelmaa koiralla hoitaa.

Ihan vielä en itse ole luovuttamassa, mutta kyllähän tämä miettimään pistää. Samalla olen totaalisen kyllästynyt rotukoiramaailmassa vallitsevaan ulkomuotokeskeisyyteen sekä monien rotujen parissa havaittavissa olevaan terveys- ja luonneasioista vaikenemiseen tai suoranaiseen peittelyynkin. On tällä hetkellä katsottuna yksi rotu, josta voisin seurakoiran ottaa, koska näen kyseisen rodun harrastajien puhuvan aktiivisesti ja rakentavaan sävyyn ongelmista. Toisena vaihtoehtona on haave siitä, että voisin joskus tarvita työkoiran/tavoitteellisen harrastuskoiran ja siten ottaa koiran ns. käyttökasvattajalta. En tiedä onko harhaa, mutta vaikuttaisi siltä, että käyttöön koiria kasvattavissa on havaittavissa ehkä keskimäärin vähän tolkullisempia asenteita ja arvoja.

[Laku]

Melkein 30 vuotta koiria, sitten vuosi ilman mitään ja nyt on marsuja 2 kpl. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä ei tule enää koiria, muista en tiedä. Marsuhimo kasvaa koko ajan mutta koitan hillitä intoa

[aunet]

Erittäin hyvä keskustelu. Harmittaa ja surullista vaan kuulla niiden ihmisten kokemuksia, joilla ollut sairaita koiria. Kyllähän se luonnetta kysyy hoitaa sairasta eläintä, jos toivoa paremmasta ei ole. Kärsimys on lopetettava alkuunsa, siitä en puhu.

Itselläni siis kohta puolivuosisataa koiria, jotka olleet perusterveitä. Liekö ollut onnea kaikki, mutta olen myös tehnyt taustatyöni tarkasti, jos sille voi luonnon kanssa paljon perustaa. Tapaturmat on vieneet niin koiratkin kuin omistajankin hoidolle, jos sille tarvetta on ollut. Sekaan mahtuu myös yksi sekarotuinen helevetin peini lenkkeilevä kissa, jonka kanssa sain elää 22 vuotta. Lopulta voimat loppuivat Väinöltä, lekurilta armon sai Hän.

[msk]

Eiköhän se ole enimmäkseen ihan tuuripeliä.
Taustat olen minäkin selvittänyt ja siellä oli ties kuinka pitkälle vain tervelonkkaisia koiria. Tuolle omalle sattui sitten E/E.
Kuten sanoin jo aiemmin, on ollut kuitenkin enimmäkseen terveitä koiria.

Sairaan koiran kanssa eläminen on raskasta, sitä en kenellekään toivo.

[Iidis79]

Teoreettinen kysymys:
Mitä jos saisit yllättäen mahdollisuuden saada pennun kiinnostavasta yhdistelmästä tai muuten sellaisen mitä olet haaveillut, jota et ole suunnitellut, ainakaan taloudellisesti ja sulla olis vain vähän aikaa (jotain viikko pari) tehdä päätös ja hankkia rahat pentuun (1000€-2000€) ja järjestää asia.
A) sulla on aina sen verran rahaa että saat pennun
B) jätät väliin ja harmittelet
C) otat lainaa
D) joku muu mikä

[Iidis79]

Melkein 30 vuotta koiria, sitten vuosi ilman mitään ja nyt on marsuja 2 kpl. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä ei tule enää koiria, muista en tiedä. Marsuhimo kasvaa koko ajan mutta koitan hillitä intoa

Ihan sama, paitsi että olin vain viime talven ilman lemmikkiä ja keväällä 2 marsua. Koira kyllä haaveissa ja suunnitelmissa. Onhan noi marsut ihan hauskoja, mut ei korvaa koiraa.

[Valkosipulisilakka]

Minulla on ollut koiria yhtäjaksoisesti reilut 42 vuotta. Itselläni on ikää 56 v. Nyt on koiria kolme, enkä missään nimessä usko, että nämä ovat viimeiset. Toiveissani on, että vielä kasikymppisenä minulla olisi jotain pieniä suht rauhallisia koiria.

Koirien koosta on kyllä ehkä tingittävä. Minulla on ollut enimmäkseen isoja palveluskoiria, nykyisistäkin koirista kaksi on noin 35-kiloisia palveluskoiria, joiden kanssa myös harrastan pk-lajeja. Tajuan toki, että en kasikymppisenä pärjää noin isojen koirien kanssa. Nyt jo mietin, pitäisikö ottaa seuraavaksi harrastuskoiraksi joku kevyt 20-kiloinen, joka ei voi vetää minua kumoon.

Uskon, että voin pitää koiria vielä kauan. Toki elämä on arvaamatonta, mutta olen perusterve ja vailla lääkityksiä. Oma äitini täyttää parin kuukauden päästä 80 v ja pärjäisi kyllä mainiosti pienen koiran kanssa. Hän on terve ja liikunnallinen, joskin lievä osteoporoosi on todettu eli ei parane taluttaa isoa raisua koiraa, joka voisi kiskaista hänet kumoon. Edesmennyt mummunikin olisi hyvinkin voinut pitää koiraa liki kuolemaansa saakka.

Minulla on onneksi ollut suht terveitä koiria. Sitä olen toki miettinyt, että kun minunkin eläkkeeni jäänee aika pieneksi, niin sitten ei enää yhtä paljon olisi varaa maksullisiin koiraharrastuksiin saati massiivisiin eläinlääkärikuluihin. Silti uskon, että otan vielä muutaman koiran elämäni aikana.

[Dsamanka]

Teoreettinen kysymys:
Mitä jos saisit yllättäen mahdollisuuden saada pennun kiinnostavasta yhdistelmästä tai muuten sellaisen mitä olet haaveillut, jota et ole suunnitellut, ainakaan taloudellisesti ja sulla olis vain vähän aikaa (jotain viikko pari) tehdä päätös ja hankkia rahat pentuun (1000€-2000€) ja järjestää asia.
A) sulla on aina sen verran rahaa että saat pennun
B) jätät väliin ja harmittelet
C) otat lainaa
D) joku muu mikä

Teoreettinen vastaus on a. Säästöjä on kyllä sen verran, että talous ei mene kuralle, jos jostain yhtäkkiä ilmestyisi se täydellinen yhdistelmä ja mahdollisuus saada siitä pentu. Käytännössä sitten muut asiat kuin raha vaikuttaisivat hankintapäätökseen, omassa tapauksessa tällä hetkellä eniten pentuun käytettävissä olevan ajan vähyys. Toki, jos yhdistelmä olisi aivan täyttä timanttia, niin saisin kyllä aikaa järjestettyä hyvinkin. Tässä tapauksessa yhdistelmässä pitäisi natsata ihan joka osa-alue ja jo syntyneistä pennuista pitäisi olla näkyvillä minulle sopivaa potentiaalia sen enemmän asiaa nyt tarkentamatta. Kuten jo aiemmin tässä ketjussa sanoin, en ole tällä hetkellä valmis tinkimään mistään kriteereistäni. Jossain toisessa hetkessä voin olla valmis ottamaan myös vähemmän täydellisen vaihtoehdon.

[Umac]

Teoreettinen kysymys:
Mitä jos saisit yllättäen mahdollisuuden saada pennun kiinnostavasta yhdistelmästä tai muuten sellaisen mitä olet haaveillut, jota et ole suunnitellut, ainakaan taloudellisesti ja sulla olis vain vähän aikaa (jotain viikko pari) tehdä päätös ja hankkia rahat pentuun (1000€-2000€) ja järjestää asia.
A) sulla on aina sen verran rahaa että saat pennun
B) jätät väliin ja harmittelet
C) otat lainaa
D) joku muu mikä

A.
Täysin teoreettista siis joo, ajattelematta mitään muuta.

[msk]

Riippuu ihan olemassa olevasta tilanteesta.

Jos ei olisi pennunpaikkaa vapaana niin en voisi ottaa vaikka ilmaiseksi saisin.
Esimerkiksi nyt juuri, ja seuraavat 3 vuotta ainakin on sellaista aikaa että en pystyisi pentuun satsaamaan kun talossa on yksi tällä hetkellä 6kk ikäinen pentu.
Tämä siis oletuksena että olisin muuten kykeneväinen pennun ottamaan.

Jos olisi pennun paikka vapaana ja tulossa olisi todella (mulle) huippuyhdistelmä jollaisesta olen AINA haaveillut niin ihan sama mistä rahat repisin
Ottaisin pennun.

[Claymore]

D: Meillä tuo 9v pappakoira ei enää oikein jaksa pentuja ja sen verran ajateltava papan hyvinvointia etten lähtisi sen ansaittuja eläkevuosia pilaamaan omien halujen takia. Juuri tuossa syntyi halutusta yhdistelmästä pentue ja rahakin kasassa olisi, mutta ei se meidän vanhuskoiraa ajatellen olisi yhtään reilua. Pappa nauttii omasta rauhasta ja väliin haastaa tuota 3v kaveria leikkimäänkin välillä, mutta nauttii myös kainalossa nukkumisesta huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi parisen vuotta sitten.

[Titaanijäärä]

Jos noin muuten olisi se pentu mahdollista ottaa ajan yms muun elämäntilanteen ja olosuhteiden kannalta, niin pelkän rahan suhteen normaalisti A, eli kaivellaan tarvittaessa pahan päivän jemmarahastoa. Jos nyt sattuisi olemaan tilapäinen likviditeettikriisi vaikka jonkun muun isomman hankinnan jäljiltä, niin varmaan tuolta äijältä saisi jotain ruinattua (onks se nyt C vai D...).
Millään kulutusluotolla en kyllä mitään elikoita ostelisi, ainakaan jos ei olisi sataprosenttisen varmaa että suunnilleen kuukauden päästä rahatilanne paranee huomattavasti. Omalla kohdallani jos pikavipille olisi tarvetta niin ei välttämättä se pennuosto olisi ihan päällimmäinen huoli talousmenoissa ja odottelisin suosiolla tilanteen paranemista ennen kuin edes harkitsisin uutta suuta ruokittavaksi.