Koiran ihanneluonne?

[Dacrest]

Minkälaisen luonnepaketin kasaisit koiralle jos voisit vapaasti valita?
Onko käsiin sattunut luonteeltaan täydellinen yksilö?
Kuinka paljon rotu vaikuttaa käsitykseen ihanneluonteesta?

Aamulenkillä nähtiin naapurit.
Toinen mun collieista rakastaa ihmisiä, huomiota ja rapsutuksia - se ei jää kenelläkään epäselväksi.
Toinen on pidättyväinen, eikä haluaisi vieraan ihmisen koskevan. Menee (jos menee) ihan rennosti haistelemaan punttia, mutta väistää päätä kääntämällä jos ihminen yrittää rapsuttaa. Jatkaa kyllä heti puntin haistelua.
Ihmiset kuvittelevat että kaikki lähelle tulevat koirat haluavat huomiota/rapsutuksia. Jollei koira halua, se on arka, eli pidättyväisyyttä ei ymmärretä.

Jos saisin valita, kaikki mun koirat olisivat "avoimen välinpitämättömiä", eli ignooraisivat vieraat ihmiset. Eivät välittäisi koskeeko ihminen vai ei.
Toiseksi toivotuin on tuo "hieman pidättyväinen", eli saa hillitysti väistää ihmisen kosketusyrityksiä.
Vasta kolmantena toivomuslistalla tulee täysi avoimuus.
Arkuus tai aggressiivisuus eivät tietenkään ole toivottavia. Jätetään ne oman reviirin vahtimiset pois, ajattelen tilannetta esim kadulla jossa jäädään random-vastaantulijan kanssa juttelemaan.

Tottakai rotu vaikuttaa, mutta tuntuu että tänä päivänä kaikkien koirien pitäisi olla äärimmäisen avoimia, tai muuten niissä on jotain vikaa.

Jos joku mainostaisi pentuja sanoin: vahvahermoisia, hieman pidättyväisiä, kohtuullisen kovia, hieman dominanssia, olisin jonossa.
Mutta kaikki on vaan avoimia, helppoja, kilttejä ja kivoja.

[Thirteen_2]

Ihana aihe! Mä pidän koirista, jotka pysyvät 'kasassa'. Eri tilanteissa, ihmisten kanssa. Pysyvät rauhallisina, eivät hajoile pähkinöiksi, kiipeile pitkin seiniä, huutele läpiä päähänsä jne. Myös treeneissä ovat rauhallisia, mun ihannekoira ei ole kiihkeä, korkeaviettinen tms.
On ollut aika ihanneluonteisia vuosien varrella, myös niitä jotka ovat todella kaukana ihanteestani... tämän hetkinen koirani, jota siis treenaan, on labukaksi rauhallinen mutta sillä on vahva työmotivaatio, varsinkin maastossa. Muualla sen liiallinen pehmeys näkyy välillä ja se täytyy huomioida.

Sain muuten paikan MH luonnekuvauksesta toukokuulle!

[tuhti]

Tätä piti oikein miettiä. Ihanne on omistajaansa kiintyvä, vieraisiin varautuneesti, välinpitämättömästi tai avoimesti suhtautuva koira. Arkaa tai ihmisaggrea en haluaisi. Kovaa koiraa en myöskään, omaan käteen sopiva on hieman pehmeä luonne. Oma rotuni toimii itsenäisesti ja rotunsa edustajia minulla on ollut kaikkea itsenäisestä ihmisen kanssa tekemisestä nauttiviin yksilöihin asti. Suuri itsenäinen työskentelymoodi on hyödyksi rodunomaisessa tekemisessä mutta tuo haasteita arkeen. Tällä hetkellä toinen omistani toimii loistavasti rodunomaisessa hommassa mutta on yllätyksekseni ja ilokseni myös ihmiseen tukeutuva arjessa, helppo ja kiva koira tältä osin ja yllättänyt ominaisuuksiensa kombolla useasti. Tykkään myös koiran sellaisesta piirteestä, että se on rauhallinen kotona eikä ravaa perässä kyselemässä, mitä seuraavaksi tehtäisi. Oikeastaan inhottava piirre koirassa on jaloissa nyhjäävä perskärpänen Ihanneluonne on myös rauhallinen ja tasapainoinen uusissa tilanteissa, seisoo tukevasti omilla tassuillaan, eikä tarvitse erityiskikkoja pysyäkseen tasapainossa ympäristönsä kanssa. En haluaisi itselleni rauhatonta tai eroahdistunutta koiraa. Koira-aggre tai vahtitaipumus on myös ei-ei -listalla. Elämäntyyliini sopii koirasosiaalinen luonne. Kaupunkiympäristössä myös vahtivietti hankaloittaisi arkea. Koska saalisvietti on omalla rodullani voimakas, en koe sitä ongelmaksi vaan se on erittäin toivottu ominaisuus, jonka kanssa on oppinut elämään. Toisentyyppinen koira voisi tuntua väsyneeltä lapaselta Paljonhan voi koiran perusluonteen puutteita paikata kouluttamalla mutta ihanneluonne koirassa on sellainen, että sen kanssa ei tarvitse suuria manöövereitä tehdä, jotta arki olisi mutkatonta.

[Thirteen_2]

Mun ihannekoirassa ei saa olla yhtään aggrea, ei muihin koiriin tai ihmisiin! Ollut liikaa koiria, joiden kanssa pitänyt olla silmät selässäkin koko ajan, ei enää ikinä. Siksi nykyisin noutaja

[tuhti]

Rodun valinta itselle jo toisaalta on karsinut pois sellaiset luonneominaisuudet, joista en koirissa pidä. Mutta rodun sisällä taas voi olla sen verran vaihtelua, että ei varma voi olla ihan kaikesta. Toisaalta monesti on vaikea varmasti sanoa, mikä koirassa on ns. luonnetta ja mikä käytöksessä johtuu vaikkapa kroonisesta kivusta. Ja pennun herkkyyskausien tapahtumillakin on vaikutusta luonteen kehitykseen. Mutta kun pysyy itselleen mieluisessa rodussa, ainakin tietää suuret raamit, joiden sisällä se vaihtelu luonteissa näkyy. Joten omassa rodussani vaikkapa paimennustaipumus ja sen ilmentymät arjessa esim. maahan heittäytyminen tuijottamaan vastaantulevia koiria, on melko epätodennäköistä. Ehkä se on enemmänkin rotutyypillistä käytöstä mutta paimenluonteisen koiran kanssa en olisi omimmillani.

[Tiibetinhelmi]

Mä olen jo niin tottunut elämään tiibetinkoirien kanssa, että jos mulla olisi sellainen "kaikkien kaveri" ja jokapaikanhössö, en tiedä, miten osaisin sen kanssa olla. Näihin on kaikkiin sisäänkirjoitettu tietynlainen varautuneisuus tai pidättyväisyys vieraita kohtaan, tosin tipsuista kaikki eivät ole rotumääritelmäänsä lukeneet. Näin on ihan hyvä.

[Umac]

Omista rwu Camu oli sitä, lt +217. Tasapainoinen, avoin maailmaa kohtaa, kova ja reipas käytös kaikkea kohtaan. Jos joku haastoi riitaa, käänsi menosuuntaa ja kusas, poistui paikalta. Luotettava ja arjessa helppo. Ottaisin koska vaan sen luonteisen uudelleen mistä vain rodusta mikä nyt haaveissa olisi. Oli silläkin rajansa ja toki puolusti itseään jos iholle tultiin mutta hillityn hallittu ja kuulolla koko ajan.

[*kiranas*]

itse kun olen introvertti niin voisin ottaa ympäristöään ignooraavan koiran
mä olen muutamia tuollaisia tavannut ja tykkään kyllä, että vieraista ei välitetä pätkääkään.

[Valkosipulisilakka]

Oma entinen saksanpaimenkoira oli aika lailla ihanne: vahvahermoinen omilla jaloillaan seisova itsevarma koira, joka ei piitannut vieraista ollenkaan. Se ei pelännyt ketään tai ollut epäluuloinen, vieraat ihmiset vain eivät kiinnostaneet sitä. Täytyy kyllä myös sanoa, että tästä johtuen sai tehdä kovasti töitä sen suhteen, että se kiinnostui minusta, eli se oli pentuna kovin itseriittoinen ja vaati paljon työtä, että se oppi, että tuota muijaa kannattaa kuunnella. Omasta mielestään se olisi pärjännyt yksinkin ja tiesi itse paremmin.

Minusta ainakin nykypäivän palveluskoirien luonnejalostus on mennyt metsään. Koirat ovat järjestään kovin kiihkeitä ja hektisiä. Niillä riittää kyllä virtaa ja viettiä ja ne tekevät näyttäviä koesuorituksia, mutta ne voivat arjessa olla todella rasittavia. Esimerkiksi seurakaverin malinoisia pidetään ihan huippuna ja joo, kyllä se pärjää kokeissa. Mutta kotona ja autossa se suikaloi raivokkaasti kaikki petipehmikkeet ja irtaimiston, jotka sen ulottuville on jätetty. Se pärjää kotona riisutussa koirahuoneessa, mutta ei sitä voi koko asuntoon jättää. Minulla ei huumori kestäisi tuollaista.

[Koiruuksia]

itse kun olen introvertti niin voisin ottaa ympäristöään ignooraavan koiran
mä olen muutamia tuollaisia tavannut ja tykkään kyllä, että vieraista ei välitetä pätkääkään.

Basenji
Mä alan tykkään tästä omasta ihan koko ajan enemmän.

[Koiruuksia]

Omista rwu Camu oli sitä, lt +217. Tasapainoinen, avoin maailmaa kohtaa, kova ja reipas käytös kaikkea kohtaan. Jos joku haastoi riitaa, käänsi menosuuntaa ja kusas, poistui paikalta. Luotettava ja arjessa helppo. Ottaisin koska vaan sen luonteisen uudelleen mistä vain rodusta mikä nyt haaveissa olisi. Oli silläkin rajansa ja toki puolusti itseään jos iholle tultiin mutta hillityn hallittu ja kuulolla koko ajan.

Mulla on jokainen rottweileruros (paitsi eka, Juti jolla oli joissain tilanteissä vähän remmirähjän vikaa) sopinut tuohon muottiin.
Siksi rottweilerilla todennäköisimmin onkin juuri sellainen luonne josta tykkään ja joka on mulle ihanne.
Ikävä kyllä nyt on menossa viimeiset kaksi. Ellei sitten tule täydellisen sopiva kodinvaihtajanarttu täydellisen sopivaan aikaan vastaan.
Se on ainoa tapa minkä nyt näen että meille voisi vielä rottweiler tulla.

Olen avannut tämän ketjun monta kertaa ja miettinyt että minkälaisia ominaisuuksia osaisin nimetä koiran ihanneluonteeseen. En osaa. Hyvä rottweiler. Siinä se on.

[Iidis79]

Mun eka koira Nero, lapinkoira/samojedi oli kyllä täys 10! Hyvät hermot.
Elmo lpk tulee hyvänä kakkosena, ainut miinus paukkupelosta. Ehkä vähän liian äänekäs, haukkui innostuessaan, ei sinällään haitannut, ja paha taipumus piippaamiseen.
Kumpikaan ei remmirähjä tai eroahdistunut. Ne on pitkälti arjessa kaikista paskimmat asiat koirassa.
Ruska whippet siedettävä. Jonkinlaista eroahdistusta ja taipumusta tavaroiden tuhoamiseen, myös aikuisena. Muuten kuin ihmisen mieli.
Kaikki mainitut ihmisystävällisiä, mutta ei mitään tyhjän miellyttäjiä tai syliin tunkijoita.

[dinah]

Ihanne olisi, että koirat olisivat rodulle tyypillisen luonteisia. Helpottaisi ihmeesti rodun valitsemista jos voisi luottaa siihen, että rodun luonteen kuvaus pätisi edes suurimpaan osaan sen rotuisista.

[Koiruuksia]

Mun ihannekoirassa ei saa olla yhtään aggrea, ei muihin koiriin tai ihmisiin! Ollut liikaa koiria, joiden kanssa pitänyt olla silmät selässäkin koko ajan, ei enää ikinä. Siksi nykyisin noutaja

Sori, ihan pakko puuttua tähän.
En minäkään haluaisi koiraa jonka kanssa pitää olla silmät selässäkin peläten että se puree jotain ihmistä. Tai toista koiraa.
En herranjestas haluaisi.
Mutta on kuitenkin ihan eri asia tuollainen "sähkösirkkeli" kuin tayspäinen koira jolla on tarvittaessa aggressiota.
Esimerkiksi omat rottweilerit. Ne ovat oletusarvoisesti varmaan normaalia rauhallisempia ja ihmisille ystävällisiä.
Ei tarvitse olla silmiä selässä, eivät ne tee kenellekään mitään sen enempää kuin joku noutajakaan.
Mutta kyllä, niistä löytyy tarvittaessa aggressiota jos tarvitsee vaikka puolustaa omistajaansa tai omaa aluettaan.Toisille koirille aggressiivista (vastasi itselleen räkytyksiin ja jos joku tuli päälle niin turpaansa sai) rottweileria mulla ei ole ollut ekaa lukuunottamatta.
Vastuu on ihan varmasti suurempi rottweilerin kuin noutajan kanssa. Koska on tieto mihin rottweiler kykenee.

Ja tästä tuli mieleen muistot 80-luvun alussa kun treenikaverin kultainennoutaja puri häneltä käden auki kyynärpäästä ranteeseen.
Myöhemmin puri vielä perheen pientä lasta päähän ja sitten lopetettiin.

[Thirteen_2]

Joo, itse mietin lähinnä amerikanakitoja eli yleensä vieraskoira-aggressiivia. Amakitat eivät koskaan riehu, nehän päästää toisen koiran ihan siihen lähietäisyydelle ennen kuin käyvät kiinni. Eikä sirkkelistä tietoakaan, puruote on ja pysyy. Noilta ajoilta on jäänyt irtokoira-pelko ja syvälle.

Mulla on ollut ainoastaan yksi koira, joka kävi ihmisiin kiinni, sakemanni. Sekään ei käynyt raivolla kiinni vaan kun tuli tilaisuus ja joku tuli liian lähelle, se epävarmuuttaan puri. Epävarma, terävä ja kykeni puremaan, ei ollut kiva koira.

[Koiruuksia]

Amerikanakita on kyllä sellainen koira mitä en ottaisi. Komeita ovat mutta muuten ei tunnu ollenkaan rodulta jossa olisi mitään kiinnostavaa.

[Tiibetinhelmi]

^Juu ei. Komeita kyllä, mutta tulevat huonosti toimeen muiden koirien kanssa. Jopa omassa kodissa. Ei mulla ole mitään käyttöä sellaiselle koiralle.

[Koiruuksia]

Ei mullakaan.

[Iidis79]

Joo kyllähän vartioivalla tai puolustavalla koirarodulla pitää olla vähän aggressiivisuutta, että se sitten tarvittaessa toimii.

Joskus oli tehty tutkimus pahimmat purijat ja noi perus noutajat olivat siellä yläpäässä listaa. Varmaan ihan sen takia, että ne on niin yleisiä ja helpon perhekoiran maineessa, ja sitten kun osuukin täpäkkä yksilö tai vain luonnevikainen väärään perheeseen, joka ei osaa kasvattaa/kouluttaa koiraa niin sitten on ongelmia.

Mun aggessiivisin ja pahin koira oli whippet, mitä ei yleensä rodusta uskoisi. Mutta senkin taustalla huono kasvattaja, ja muutenkin huonot lähtökohdat elämälle emästä lähtien.
Se oli epävarma ja pelkopurija ja epäluotettava. remmirähjä, huusi ja haukkui siis kaikki pennut, nartut, nuoret ja vanhat, ja sitten näykki ja meni sitten lopuksi vielä puremaan naapuria joka oli vaan omalla pihallaan.

[Tiibetinhelmi]

^No jopa kuulostaa hurjalta!

[Koiruuksia]

J
Mulla on ollut ainoastaan yksi koira, joka kävi ihmisiin kiinni, sakemanni. Sekään ei käynyt raivolla kiinni vaan kun tuli tilaisuus ja joku tuli liian lähelle, se epävarmuuttaan puri. Epävarma, terävä ja kykeni puremaan, ei ollut kiva koira.

Ei varmasti ollut.
Monestihan nuo remmirähjät ja muutenkin kaikkia ja kaikkea vastaan sotajalalla olevat koirat ovat epävarmoja.
Siihen kun lisätään vielä vaikkapa terävyys ja suuri vilkkaus niin ei ole mukava koira arjessa sellainen.
Ja vielä jos hermorakenne on heikonlainen niin ei kiitos.

Mulla on olleet lähes kaikki koirat sen verran selväpäisiä että suurista luonne-eroista huolimatta arki on ollut niiden kanssa mukavaa.
Ja niin on tälläkin hetkellä. (Lukuunottamatta Lakun ja kissojen asioita joihin pitää edelleen jatkuvasti kiinnittää huomiota. Se ei ole mukavaa vaikka mitään varsinaisia ongelmia ei enää olekaan. Mutta asiaa ei kannata kuitenkaan unohtaa. Onneksi kissat aktivoituvat eniten vasta illalla, päivisin lähinnä nukkuvat)
Hyvin erilaisia, erilaisilla luonneominaisuuksilla painotettuja koiria on ollut näiden lähes 50 koirallisen vuoden aikana. Silti lähes kaikki ovat olleet kivoja ja "helppoja" koiria. Joidenkin kanssa (kuten rottweilerit) on pitänyt tehdä paljon töitä pentuna ja nuorena mutta lopputulos on "helppo" koira.
Basenji on aivan mahtava koira (tai siis ainakin Laku, muista ei ole kokemusta) ja jos se vahtisi niin en miettisi enää mitään muita rotuja.

[JMTNT]

Umac. Olisi mukava tietää Camun sukulinja, kun rottiksia olen seurannut niiden Suomeen tulon alusta asti.

[Umac]

^Toki, tässä Camu KoiraNetissä
KoiraNet-jalostustietojärjestelmä https://share.google/w0t7fpzpeXK8OwgNW

Jim-isällä oli iso jälkeläismäärä, asui Merimailla. Nykyään jälkrläismäärä rajatumpi, oletan?
Emä oli tasapainoisen oloinen, pentueessa pari pitkäkarvaista/tuuheaakin.
Oli kyllä hyvä koira!

[JMTNT]

Muistan tuon Jimin jonka Merimaat toi Saksasta. En kuitenkaan koskaan käyttänyt sitä, kun pysyin kotimaisissa koirissa. KATWEILER LUCKY oli kuitenkin oman kantani kasvatti. Mukavaa jatkoa Ukko koirallesi ja teille.

[Belgiter]

Collieni Alva oli ihana ja jos tarjottaisiin sama koira terveessä paketissa, ei tarvitsisi kahdesti kysyä.

Ensimmäisenä ja tärkeimpänä: koira on itsevarma ja tasapainoinen, vailla pelkoja ja arkuuksia, ei hermoile turhia ja sillä on hyvä tilannetaju. Sen voi viedä mihin vaan joutumatta murehtimaan. Alva oli juuri sellainen. Pulman perään joutuu vähän enemmän kattomaan. Alva saattoi vaikuttaa hieman tossulta, mutta se johtui vaan siitä, ettei sen tarvinnut tehdä itsestään numeroa. Mutta Alvan kirsulle ei hypitty!

Minulle sopii ennemmin liian sosiaalinen kuin vetäytyvä koira. Olen sen verran kyläluuta. Ei kuitenkaan liian mielistelevä tai liiveihin uiva kuitenkaan. Alva oli hillityn ystävällinen vieraita ihmisiä kohtaan, Pulma hieman innostuneempi, mutta sillä tulee taas terävyys läpi joissain tilanteissa. Mutta näitten kanssa on ollut hyvä olla. Välinpitämättömästi suhtautuvan kanssa pystyn elämään ja se voi olla joissain tilanteissa helppo.

Koirasosiaalinen, ehdottomasti. Ei taaskaan tarvitse vallan toisista villiintyä, mutta on vaan helpompi elää, kun ei tarvi olla silmiä selässä ja koiran voi hätätapauksessa pukata samaan autoon vieraan koiran kanssa ilman ongelmia.

Riistavietitön. En metsästä, joten ei ole tarvetta sille. Arvostan koiraa, jota on helppo pitää irti. Olen hoitanut koiraa, joka häviää peuran perään, jos karkaa ovesta tai pääsee irti remmistä. Todella rasittavaa. Koira itsekin kärsii vapauden puutteesta (se on päälle huonosti koulutettu eikä anna helposti kiinni).

Saalisvietti saa olla kohtuullinen ja kohdistua mieluiten leluihin eli on hyödyksi harrastuksissa. Alva ei jahdannut mitään muuta kuin leluja, joskin vanhempana se hieman syttyi kiusaamaan kissaa ja tähyili oravia, kun itse säksätin niille. Pulmaa kiinnostaa peurat ja rusakot, mutta kääntyy aika lailla heti takaisin, jos on karannut perään. Pulmaa on pennusta asti koulutettu olemaan jahtaamatta vastaehdollistamisella. Toimi niihin asioihin, joiden kohdalla älysin sitä käyttää pentuna. Koira on myös ahne ja sitä on helppo kouluttaa myös ruokapalkalla. Koiralla kuuluu olla hyvä ruokahalu, mutta ei niin pitkälle, että se murtautuu pakonomaisesti kaappeihin ruuan perässä tai syö ohimennen sukkia ja muuta suolitukosmateriaalia.

Pulma on välillä turhan impulsiivinen ja tuo collien pitkäpiuhaisuus oli helpottava ominaisuus. Ihanne olisi ehkä näiden kahden koiran välistä. Nämä sai kumpikin luonnetestissä saman arvosanan terävyydestä ja puolustushalusta. Pulma on kuitenkin reaktioissaan äkkinäisempi, mistä on minulle välillä kiusaa. Alva ei koskaan testitilanteen ulkopuolella haukkunut ihmiselle tai edes koiralle.

Toisaalta pidän eloisuudesta ja uteliaisuudesta. Laiskan koiran kanssa oltaisiin yks kivireki koko parivaljakko. Suunnattoman toiminnantarpeinen ei kuitenkaan tarvitsisi olla. Osaan olla näet laiska. Alva osasi rauhoittua itsestään, mikä oli ehdottomasti hyvä ominaisuus. Pulma on eloisa, Alva oli ehkä hieman hidastettu elokuva. Mutta Alva oli myös helppo. Pulma tykkää reagoida kaikkeen. Kumpikaan ei ole ollut mikään "silppuan kaiken, jos en saa tekemistä"-tapaus.

Koira on kohtuullisen seurallinen ja yhteistyöhaluinen. Minua ei yhtään haittaa, että seurataan vessaan tai nukutaan vieressä, ja yhdessä touhuilu on kivaa. Mutta saa ottaa myös omaa tilaa, ettei tule eroahdistusta.

Puolustustaipumukseksi mulle riittää, että koira on "iso ja musta" tai että se haukkuu tarvittaessa. Mutta tämä on se kohta, missä tasapainoisuus ja tilannetaju tulevat esiin. Koiran ei arkielämässä tarvitse ilmentää mitään, mutta tosipaikassa se kertoo, missä menee raja. Alvasta en oikein tiennyt, en kuitenkaan uskaltanut sen kanssa liikkua pimeässä jokirannassa. Toisaalta Pulma vouhottaa kaikki rasahdukset, joten ei senkään kanssa viitsisi missään kauhean epäilyttävässä paikassa kulkea. Ja sitten se ei sanonut mitään, kun isäni hiipparoi mökillä.

[Hemu82]

En oikein tiedä osaanko tähän vastata tai no se mun edellinen koira oli oikeastaan aika lailla täydellinen mulle. Toki se joitain koiria kohtaan kohdistunut aggressiivisuus oli välillä vähän rasittavaa, mutta sekin oli typerien ihmisten aiheuttamaa. Eikä onneksi kaikkia koiria kohtaan ollut sellainen. Usein vaan saattoi varmuuden vuoksi rähistä huonojen irtokoirakokemusten takia mut sit jos toinen oli ystävällinen niin ei mitään. Mutta siis oli mulle todella helposti luettava koira ja uskon ettei monelle olisi ollut enkä sen takia oikeastaan kenenkään käsiin sitä luottanut. Se oli sit taas äärimmäisen ihmisystävällinen ja sitä sai suunnilleen kuka vaan rapsuttaa ja aina otti ilolla vastaan kaikki vieraat.
Niin venäläis-eurooppalainen laika siis oli kyseessä jos joku ei tiennyt.

Tää nykyinen jakutianlaika nyt on vielä ihan kakara, mutta toisaalta ärsyttää toi pidättyväisyys ja toisaalta se on taas ihan kiva asia. No jos miettii vaikka näyttelyitä niin ei oo niin hyvä asia kun ei tykkää et siihen kosketaan. Täytyy olla todella tuttu yleensä, että saa koskea. Ja tosiaan monen suusta kuullut just sen et "onpa se arka". No selitä sitte et ei se oo arka. Ja kyllä toi siis yrittää ihmisiä hyppiäkin jos liian läheltä tulevat, mutta jos ihmiset oma-aloitteisesti haluavat tutustua niin ei kiinnosta.

Mulla ei niinkään riistavietti häiritse kun ei oo silleen tarvetta pitää koiraa vapaana. No edellsitä nuorempana pidin, mutta tosiaan alkoi lähtemään sen verran pidemmälle hajujen perässä et oli aina jossain jotain oravaa haukkumassa ja sit tosiaan noiden huonojen irtokoirakokemusten takia en viitsinyt ottaa riskiä et törmää metsässä irti ollessaan toiseen koiraan. Mutta tätä nykyistä ei voi kyllä sitäkään vähää pitää vapaana. Riistavietti on melkoinen ja ihan sama onko jossain mennyt hirvi tai hiiri niin ei kuule eikä näe mitään. Silloin mennään. Ja kaikki linnut myös kiinnostaa. Sen voisin kyllä haluta pois, koska meillä on lemmikkilintuja eikä ole kiva rajoittaa niiden vapaanaoloa. Varsinkaan kun nää on edellisen koiran kanssa tottuneet, että voi mennä pitkin lattioita niin nyt ei voi. Tuo nuorin lintuhan edellisen koiran kanssa söi samalta lautaseltakin ja myös puruluita suusta yritti ottaa. Ei tämän nykyisen kanssa tulisi kuuloonkaan. Toki linnut ovat iltaisin vapaana, mutta saa kyllä olla itse valppaana koko ajan ettei joku mene lattialle. Muuten ei kyllä oikein vielä tämän kakaran luonteesta osaa sanoa mitään onko lähelläkään unelmaa.
Sen takiahan en samaa rotua viitsinyt ottaa, koska en olisi varmaan samanlaisella luonteella varustettua saanut ja olisin verrannut liikaa edelliseen. Toki en siksikään kun en siellä metsällä ole käynyt. No tulee kyllä tietty verrattua nykyistäkin edelliseen aika paljon kun tämä on ollut todella hankala pentu.

[TaMar]

Kiltti ja rauhallinen lapanen

Mun collie oli luonteeltaan mulle melko ihanteellinen. Se oli rauhallinen ja kiltti, mutta lähti ihan tarpeeksi hyvin käyntiin esim. agilityssä. Se oppi asiat todella nopeasti ja oli kaikenkaikkiaan ihan hirveän helppo koira arjessa. Vähän rohkeampi se olis voinut olla, koska se kyllä säikähteli monia asioita, mitä se ei ollut aiemmin tavannut. Ei se varsinaisesti kuitenkaan arka ollut, eikä onneksi paukkuarka (paitsi vanhoilla päivillään se alkoi pelätä ukkosta). Ihmisiin ja muihin koiriin se suhtautautui aika välinpitämättömästi, mikä tavallaan kyllä sopi mulle, mutta toisaalta oli vähän tylyä aina kaikille sanoa, että joo ei tätä kiinnosta. Varsinkin kun lapset ei ollu sille ihan ok.

Mulla ei hermot ja osaaminen riitä mihinkään muuhun kuin tosi helppoon koiraan, minkä vuoksi tämä sheltti/collie -linja on mulle ollut ihan hyvä. Ja nyt kun tuota shelttini kehitystä seurailen, luulen, että tulen olemaan aika tyytyväinen sen luonteeseen. Se on rohkea, sopivan itsenäinen ja sopivan kova niin, että se pääsee pelottavista asioista tosi hyvin yli. Se haluaa tehdä asioita yhdessä ja on kotona rauhallinen. Sheltiksi se myöskin haukkuu aika vähän, mistä olen helpottunut koska en kestä räkyttäviä koiria. Tällä hetkellä sillä on kaksi luonteen piirrettä, joita en koiralleni toivoisi. Sillä on saalisviettiä sheltiksi ihan liikaa, ja sosiaalisuus menee ylisosiaalisuuden puolelle. Se tähyilee metsässä vähän väliä äänien ja hajujen perjään, eikä sitä pysäytä mikään, jos se näkee pupun tai peuran. Se saattaa sännätä johonkin, vaikka eläin ei edes olis näkyvillä enää. Tän kanssa joudun tekemään todella paljon töitä. Ylisosiaalisuus aiheuttaa sen, että kävely ihmisten ilmoilla on kauhean työlästä kun pitää koko ajan aktiivisesti auttaa sitä ohittamaan ihmiset ja koirat rauhallisesti. Tällä hetkellä varsinkin lasten kanssa se ei pysty yhtään hillitsemään itseään kun se on niin onnessaan. Saa nyt nähdä mitä siitä tulee kunhan se oikeasti aikuistuu, mutta epäilen sen jäävän vähän turhankin sosiaaliseksi.

[Koiruuksia]

Kyllä se taitaa olla niin että perusrottweilerilla on mulle ihanneluonne.
Rottweilereita on ollut 3 urosta ja yksi narttu. Tällä hetkellä on uros ja narttu.
Eivät ole tietenkään olleet mitään toistensa klooneja mutta niillä on kuitenkin ollut paljon arvostamiani ominaisuuksia luonteissaan.Eikä juurikaan mitään mihin en olisi ollut tyytyväinen.
Ne ovat tasaisia luonteeltaan. Eivät ikinä tee yhtäkkiä mitään. Jos jotain "uhkaavaa" tapahtuu niin ne arvioivat rauhallisesti että tarvitseeko asia toimenpiteitä?
Usein ei tarvitse jolloin ne ovat paikallaan ja katselevat tilantee kehittymistä.
Jos tarvitaan toimenpiteitä nin silloin tapahtuu. Ellen sano että ei tarvitse.
Eivät koskaan josssain pimeässä lenkillä ala räyhäämään jollekin epäilyttävän näköiselle ihmiselle. Katselevat hyvin tarkasti kyllä ja ovat valmiina.
Koirasta huomaa hyvin miten se on jotenkin valmistautuneen näköinen. Valmiina toimimaan jos tarvitsee.
Kun se ihminen on sitten mennyt ohi, niin koiran olemuksen rentoutumisen näkee.

Omaa aluettaan (täällä tätä hehtaaria) vahtivat tarvittaessa aggressiivisestikin. Silti meille voi tulla kuka tahansa kylään ja koirat heiluttavat häntiään mutta se tarkoittaa että meidän (tai toisen meistä) pitää olla portilla vastassa tulijoita. Portista on ei kannata tulla pihalle jos me emme ole siinä mukana vastaanottamassa. Siksi portti on aina lukossa.

Niiden kanssa voi mennä minne tahansa, ei tarvitse pelätä että tekevät yhtäkkiä jotain ihmisille tai toisille koirille. Toki omistajana tajua että mitä siinä hihnassa on, ja pidän huolen ettei kukaan tule koiransa kanssa liian lähelle. Tarvittaessa väistän. Mutta rottweiler ei ole se joka rähisee jos sellaista tapahtuu.

On totta että rottweiler ei sovi kaikille. Se tarvitsee henkisesti vahvan omistajan. Se teettää paljon työtä luovutusikäisestä alkaen aina jonnekin yli vuosikkaaksi. Ihan perusjuttujen opetteluun ja siihen että pentu/muori koira on hallinnassa.Mulla on koko ajan kirkkaasti mielessä minkälaisen aikuisen koiran haluan. Ei se ilmaiseksi tule. Mutta se työ myös palkitsee. Rottweiler on minulle kuitenkin helppo koira jos joku ymmärtää.
Rottweiler on aivan mahtava rotu ja itken verta kun hyvin todennäköisesti nämä kaksi ovat viimeiset.

Basenji on myös (puhun nyt tästä omasta) koira jolla on hyvin paljon sellaisia ominaisuuksia joista tykkään. Se ei kuitenkaan vahdi tippaakaan eikä edes hauku, joten "vahtikoiraksi" siitä ei ole. Ihanaksi kainalonlämmittäjäksi ja pusujen antajaksi kyllä aivan täysi kymppi
Se on myös omilla jaloillaan seisova koira joka ei pienistä eikä isommistakaan hätkähdä. Itsenäinen kuten rottweilerkin, eikä ole senkään vertaa miellyttämisenhalua kuin rottweilerilla. Kuitenkin oikein hyvin koulutettavissa.

[Dacrest]

Oon tätä viime aikoina pohtinut paljon.
Mikä olisi se loppuelämän rotu, joka vaan istuisi käteen.

Luonteeltaan aikalailla ihannekoiria on ollut kaksi.

Mun eka sakemanni, joka vastasi rotumääritelmän kuvausta: "luonteeltaan tasapainoinen, vahvahermoinen, itsevarma, hyvin avoin, säyseä (paitsi ärsytettynä), tarkkaavainen ja ohjattavissa oleva. Sillä täytyy olla luontaiset vietit, hyvä stressinsietokyky sekä itsevarmuutta, mitä seura-, vahti-, suojelu-, palvelus- ja paimenkoiralta edellytetään."

Tavallaan kaksi koiraa samassa paketissa: kotona rauhallinen ja kiva perhekoira, mutta töitä kun tehtiin, niitä tehtiin tosissaan (monipuolinen pelastusetsintäkoira).
Kaikki jotka koiraa näkivät vain kotioloissa, pitivät sitä vähän nöösinä. Treenikaverit joskus kysyivät, miten pärjäät tuon kanssa arjessa.

Luonnetestissä sai yli 200 pistettä: ominaisuuksia oli vähintäänkin riittävästi, mutta kaikki tasapainossa.
Ulkomuodoltaan "tavallinen" sakemanni, ilman liioiteltuja piirteitä.
Tuollaisen kun saisi uuden, ottaisin.

Toinen oli perhoskoira. Mutkaton peruskoira hyvällä hermorakenteella. Sellainen elämää kestävä, aina iloinen ja tyytyväinen - tehtiin sitten mitä vaan tai oltiin tekemättä.
Näitähän saa, mutta haluaisin vähän isomman koiran.

Eli etsinnässä terverakenteinen perussakemanni tai iso perhoskoira - mielellään niukemmalla turkilla.

[Tiibetinhelmi]

^Tai molemmat!