Mukavia kissakuvia kaikilla.
Unna ja Niila ovat olleet nyt minulla runsaan vuoden ja on mielenkiintoista ja mukavaa seurata kuinka vieläkin tapahtuu edistystä kesyyntymisen suhteen. Unna on viimeisen parin viikon aikana keksinyt, että voi tulla syliin ja muutenkin viettää aikaa paljon lähellä. Tänään tuli työhuoneeseen kovaa maukuen kesken Teams-palaverin kun taisi tulla ikävä.

Hän on kissaksi poikkeuksellinen siinä ettei välitä lainkaan korkeista paikoista. Mitään terveydellistä syytä ei ole, koska ponnistusvoimaa löytyy kun tekee leikkiessään valtavia loikkia. En tiedä johtuuko menneisyydestä rescue-kissana mutta Unna olisi varmaan onnellisin, jos häntä silittäisi toisella kädellä ja toisella syöttäisi Dreamsies-karkkeja.