Ogalle hyvää matkaa

Meillä oli täällä hieman aamudraamaa.
Olin Lakun kanssa ihan normaalilla aamukävelyllä kun kotiportille tullessani olin avaamassa porttia.
Laku kiinnostui jostain hajusta ja nykäisi postilaatikon taakse ryteikköön.
Minulta lipesi ote hihnasta ja Lakuhan lähti sen hajun perään kipittämään lujaa vauhtia.
Se kurvasi tieltä sellaiselle peltotielle (ei auttanut kutsut eikä viheltelyt) ja ennen kuin pääsin itse sinne asti niin Lakua ei näkynyt enää missään.
Pienoinen paniikki.
No, ajattelin että en voi tehdä mitään muutakaan kuin jäädä siihen odottelemaan ja samalla viheltää ja kutsua Lakua oikein iloisesti ja kehua sitä.
Siinäpä sitten pelko persiissäni kutsuin jonnekin kadonnutta koiraani.
Mietin että koiria on ollut vuodesta 1978 ja nytkö se sitten tapahtuu että oma koirani katoaa.
Tuossa menee 9-tie noin 500m linnuntietä eikä se ole matka eikä mikään koiralle.
Onneksi Laku lähti muuhun suuntaan niin ettei se nyt ehkä ihan ensimmäisenä sinne päätyisi.
Tuntui etttä olin ollut siinä kutsumassa Lakua vähintään kaksi tuntia mutta todellisuudessa ei siinä ole voinut mennä puolta minuuttiakaan kun näin miten Laku juoksee minua kohti.
Kehuin sitä ja oletin että se tulee luokseni mutta kilinkellit, se melkein tulikin mutta kurvasikin sitten minusta katsottuna oikealle ja jatkoi ravaamista tätä meidän hiekkatietä pitkin kohti 9-tietä.
Älä mene 9-tielle, rukoilin mielessäni ja onneksi Laku kaartoikin tien päässä olevan naapurin talon kulmalta takaisin sinne mistä oli aikaisemmin tullutkin. Siellä ei ihan heti ole tietä.
Jäin taas siihen huutelemaan Lakua, viheltelin ja kutsuin, kehuin hienoksi pojaksi ja viheltelin lisää ja kutsun nimeltä toistuvasti.
Ei siinäkään montaa kymmentä sekutia mennyt (vaikka tuollaisessa tilanteessa minuuttikin tuntuu tunnilta) kun näin taas kuinka Laku juoksee minua kohti. Ehdin ajatella että mulla räjähtää pää jo se ei nytkään tule ihan luokse että san sen kiinni mutta tuli se. Katsoi minua silmiin kuin sanoa: "Vau mamma, mulla oli kivaa!" Kehuin sitä ja annoin makupaloja ja sitten lähdimme kotia kohti.
Missä lie huidellut ja minkä hajun perässä. Joku hajuhan se selkeästi oli joka sitä niin kovasti siellä kiinnosti. Luulen että siellä on liikkunut joku juoksunarttu.
Laku on ollut vähän sen suuntainen.
No mammalla ei ollut kivaa. Apua miten pelkäsin etten näe enää Lakua ollenkaan tai ainakaan elävänä.
Positiivista oli se, että sain todeta että ei se näköjään kauaa ole poissa näköpiiristä.
Todella huonolla tuurilla olisi sattunut ohi jolkotteleva susi kohdalle.
Täällä on jollain nartulla aivan varmasti juoksu tämän tiemme taloissa. Tai jossan lähistöllä kuitenkin.
Onneksi kaikki päättyi hyvin. Laku nukkuu kyljellään tuossa jaloissani eikä inahdakaan.
Nilkka huutaa hoosiannaa mutta pitää tänään lepuuttaa sitä mahdollisimman paljon.
