Iidis79 kirjoitti:Msk:lle onnea uudesta pennusta näin vähän jälkikäteen. Sä sittenpäädyit kumminkin vielä rottis urokseen vaikka sitä pitkään mietit.
Mulla sydän halajaa uutta porokoiraa, mut realiteetit ovat ne, että järkevämpää etsiä enempi seurakoiraa.
Kiitos.
Jos edesmennyt uros olisi elänyt "odotetun" elämän, niin saattaa hyvinkin olla että emme olisi enää sen jälkeen ottaneet rottweileria.
Jouduimme kuitenkin päättämään koiran lopetuksesta aivan äkkiarvaamatta ja yllättäen.
Se oli valtava järkytys ja suru johon emme olleet ollenkaan varautuneet koska koira oli todella hyvässä kunnossa.
Mies sitä alkoi ensin puhumaan, että jos kuitenkin.
Kun sitten vielä kävi niin hyvä tuuri että oli juuri syntymässä mieleinen pentue (jonka olin jo bongannut astutusvaiheessa, mutta eipä se silloin sen enempää kiinnostanut koska ei ollut pennunhankkiminen mitenkään ajankohtaista) johon onneksi syntyi niin paljon pentuja että sieltä riitti meillekin uros vaikka paljon olikin jo alustavia yhteydenottoja tullut.
Piti kyllä harkita pennun ottamista ihan kunnolla ja sitten vielä toiseenkin kertaan koska jouduin sairaalaan 2 viikkoa ennen pennunhakua.
Diagnoosina vakava sairaus. Päätimme kuitenkin ottaa pennun. Olin sairaalassa pennun luovutuspäivänä vielä joten mies haki pennun poikani kanssa.
Tulin kotiin hieman heidän jälkeensä
Joku on sanonut että ihminen ei saa sitä koiraa jonka haluaa vaan sen jonka tarvitsee.
Olisin halunnut ehdottomasti pitää tämän edesmenneen uroksen, en olisi halunnut pentua.
Näin jälkikäteen ajatellen kuitenkin, kun asiat nyt menivät niinkuin menivät, niin pennun tulo on pakottanut minut liikkeelle ja toipuminen on edennyt odotettua paremmin. Hyvähän tilanne ei ikävä kyllä ole mutta voisi olla huonompikin. Olin joku aika sitten yön yli osastolla saamassa suonensisäistä hoitoa ja kokeita tehtiin paljon. Tilanne on onneksi parantunut tosi paljon siitä mitä se oli kun jouduin päivystyksen kautta osastolle. Ennuste on varovaisen valoisa.
Mies oli pennun tulon jälkeen kuukauden lomalla ja olimme sopineet että hänellä on sen ajan päävastuu pennusta. Olin aika huonossa kunnossa kotiutuessani.
Nyt mies on ollut jo toista viikkoa töissä ja minä olen vielä sairauslomalla.
Pärjään pennun (ja muiden koiriemme ja kissojemme) kanssa oikein mainiosti. Pennun kanssa on puuhailtava ja sille on opetettava tiettyjä juttuja päivittäin, olen pysynyt aktiivisena ja nukkunut pennun kanssa yhdessä päikkäreitä.
Luulen, että jos meillä olisi vain aikuisia koiria, olisin helposti jäänyt sängyn pohjalle.
Näin jälkeenpäin voisi siis todeta, että tarvitsin pennun tässä tilanteessa.
Jos joku olisi sanonut mulle maaliskuussa että olet juhannuksena vakavasti sairas ja teillä on rw urospentu niin olisin hulluna pitänyt.
Mullahan oli kaikki ok ja olemassa oleva rwu oli elämänsä kunnossa.
Tässä tämä 13 viikkoinen Korvaeläin, Reino.

Eilen oltiin ekaa kertaa kävelyllä maastossa sairaalasta tuloni jälkeen.


You don´t have a soul.
You are a Soul,
you have a body.
C.S Lewis