Samaa olen miettinyt. Miksi joillekin ihmisille on niin vaikea saada sinne aivoihin uusi menetelmä tai tapa.
Olen tosi paljon kuullut koirien, varsinkin hevosten (ja myös lapsien osalta, mutta enää vähemmän) näitä vanhoja oppeja. Miehen isäpuoli on yksi hyvä esimerkki. Onneksi joutuivat iän myötä luopumaan hevosista. Hänellä oli hyvin vanhat hevosmiesopit käytössä. Yleisin koulutuskeino oli se "PERRRRKELE" ja jollain lyöminen/huitaisu jos hevonen teki jotain mitä ei olisi saanut. Kun aloimme miehen kanssa 25 vuotta sitten olemaan yhdessä ja kävimme miehen äidin ja tämän miehen luona hevosia katsomassa niin kerran kysyin sitä touhua katsoessani että mahtaisiko naksuttimesta olla apua että hevonen tietäisi milloin se tekee oikein ja sille voisi kertoa sen sensijaan että sille kiroillaan ja sitä lyödään kun se tekee omistajan mielestä väärin. Mieheltä putosi leuka polviin saakka. Ei varmaan tajunnut mitä kuuli, mutta ymmärsi kuitenkin että puhuin hevosen palkkaamisesta kun se tekee oikein. Oli hetken hiljaa ja sitten kääntyi sanoen jotain että PRKL, kaikenlaista...
Ja hevoset olivat hänelle todellakin kaikki kaikessa. Halusi hoitaa niitä mahdollisimman hyvin. Mutta sitten tuo koulutuspuoli oli ihan jostain hyvin kaukaa ja varmasti perimätietona omalta ukilta saatu. Eikä siihen haluttu edes ajatella mitään muutoksia. Eikä edes tajuttu että miksi pitäisi?
Sama se on varmaan monilla ns. vanhan liiton koiraihmisilläkin. Näin on aina tehty ja hyvä niin. Ei haluta ajatellakaan että asiat voisi tehdä paremmin tai jotenkin toisella tavalla.
Kuitenkin ne koirat ovat useimmille varmaan rakkaita perheenjäseniä joita halutaan hoitaa mahdollisimman hyvin ja ehkä pidetään itseään myös oikein hyvänä koiranomistajana eikä nähdä siinä omassa toiminnassa mitään vikaa.
Oma äitini on pyytänyt minulta anteeksi. On sanonut että ei silloin tiedetty muusta. Ei ollut muuta tietoa että miten lapsia olisi pitänyt kasvattaa ja kohdella. Yritettiin kasvattaa lapset hyvin ja niin että heistä kasvaisi kunnollisia ihmisiä. Niin tehtiin kuin muutkin ja heidän vanhempansa sitä ennen. Minä olen myös pyytänyt omilta lapsiltani anteeksi joitain asioita. Olemme puhuneet niistä. Lapseni ovat sanoneet minulle että "teit varmasti parhaasi ja luulit toimivasi oikein kun niin silloin toimittiin." Se on aivan totta. Onneksi on lapsenlapset, heidän kanssaan on saanut toimia viisaammin ja kun he eivät ole tässä aina (kuten omilla vanhemmillaan) niin ei ole myöskään pinna koskaan kireällä niin osaa olla heidän kanssaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Ja onneksi on paljon koiria joiden kanssa on osannut toimia paremmin kuin sen ensimmäisen tai paremmin kuin ensimmäisen hyvin dominoivan rottweilerini kanssa aluksi.
Noista koiratyypeistä. Rottweilerit koulutuskentillä olivat monesti pelottavia vielä 80-luvullakin. Jurnuttivat ja murisivat omistajalle ja toimivat hitaasti.Väitän että johtui ihan koulutustyylistä joka ei sopinut dominoiville tai muten henkisesti hyvin vahvoille koirille. Tietenkin oli myös toisentyyppisiä rottweilereita varmaan jotka eivät nousseet vastarintaan kuten eivät varmaan useimmat saksanpaimenkoiratkaan.
Vielä 1995 kun hankin ensimmäisen rottweilerin joka oli hyvin dominoiva ja se alkoi murisemaan minulle kun käskin sitä samalla tavalla miten olin koiriani käskenyt aina, niin minulle sanottiin että asiaan pitää puuttua sillä lailla että koira viedään "kellariin" eli sille näytetään riittävän voimakkaiden ja asian osaavien miesten toimesta että se ei ole mitään. Ymmärsin että koiran mieli tavallaan murrettaisiin niin että sen jälkeen se olisi helpompi käsitellä.
En tietenkään suostunut tuollaiseen! Apua, en todellakaan.
Kun mietin että miten voisin saada paremman suhteen koiraan niin ajauduin naksukurssille. Se oli tosi hyvä. Siellä me kurssilaiset olimme vuorollamme koiria ja meillä oli kouluttaja. Oli jokin asia joka meidät piti saada tekemään ja kouluttaja naksautti aina kun menimme sinne päinkään tai teimme jotain vähänkin oikeaan suuntaan. Se oli todella vaikeaa tajuta että mitä pitää tehdä. Väitän että koirat ovat tässä paljon parempia kuin ihmiset
Tuo oli tosi hyvä kurssi ja kun aloin naksutella omalle koirallalleni niin meille aukesi aivan uusi ulottuvuus. Koirasta tuli innokas oppija, murinat jäivät pois ja suhteemme parani tosi hyväksi. Tuosta lähti minulle myös ihan kokonaan uusi oivallus siitä miten koiraa voi kouluttaa. Yksi suurimmista oivalluksista koko sinä aikana kun minulla on koiria ollut. Naksutin oli siis tuohon aikaan aika uusi juttu suuren koirankoulutusmassan tietoisuudessa.
Kammottaa ajatuskin siitä minkälainen koirasta olisi tullut jos olisin suostunut siihen ehdotukseen. Kun en suostunut, minulle sanottiin että koirani tulee vielä käymään päälleni ja se joudutaan lopettamaan. No, niin ei käynyt vaan meillä oli tosi hyvä suhde ja koira oli kuin ajatus. Ei mitään ongelmia.
Kun minä muutuin, koira muuttui ja kaikki muuttui.
Syy miksi hankin oman rottweilerin, oli 80-luvun loppupuolella koulutuskentällä näkemäni rottweileruros johon tutustuin sitten todella hyvin. Se oli miehen omistuksessa ja jestas että se oli mielestäni upea koira. Toimi hienosti eikä murissut tai jurnuttanut. Silloin ajattelin että joku päivä minullakin on tuollainen.
Vaikka olen jo "vanha" mummo niin seuraan edelleen mielenkiinnolla kaikkea koiran koulutukseen liittyvää ja luen kirjoituksia joita eri paikoissa huomaan.
Paljonhan on tässä vuosien varrella keksitty pyörä uudelleen mutta ihan oikeitakin hienoja juttuja olen lukenut ja mieleeni painanut että osaisin paremmin olla omien koirieni kanssa.
Itämaisia, suuria ja vahvoja koiria on, ja niitten kanssa pärjää hyvin aivan muilla metodeilla.
Ehkä koirien kouluttaminen kertoo eniten ihmisestä itsestään. Samaan sarjaan menee tämä koulutusgurujen oppien kritiikitön toisteleminen. Jotkut ihmiset nyt vain ovat sellaisia, että kaipaavat elämäänsä vahvan ja vakuuttavan persoonan sanomaan, miten pitää olla ja elää.