Kylän huonoiten käyttäytyvä koira

[hyvät neuvot]

Tulee mieleen kaksi sanontaa: siellä on todennäköisesti hyvä ja kiihkeä käyttökoira, ja omistaja yrittää opettaa sen kävelemään sunnuntaisin ympäri toria lauhkeana. Eli on ostettu Ferrari, vaikka ajetaan vain torille vasullinen mansikoita hakemaan ja oikea valinta olisi ollut potkuri.
Toinen sanonta on se, että vaihtamalla paranee. Mutta ego on ihmisellä geneettinen samoin kuin koirilla. Jotkut tosiaan vie koiran vaikka mieluummin piikille asti, kuin myöntää ettei tule koskaan muuttumaan sellaiseksi mitä koira tarvitsee.

[Dacrest]

Mun patenttineuvo nuorten, huonosti käyttäytyvien/hallitsemattomien paimen- tai palveluskoirien kanssa on mennä palveluskoirakentälle, ohjattuun tottelevaisuusryhmään ja käydä siellä säännöllisesti.

Sieltä löytyy paljon osaamista. Omistaja oppii opettamaan, lukemaan, leikittämään sekä palkkaamaan koiraansa. Siellä nähdään mikä on koiran osaamis- ja häiriönkeston taso.
Omistaja alkaa hahmottamaan mitä koiralta pystyy vaatimaan ja kuinka paljon työtä nuoren, energisen koiran kouluttaminen vaatii.

[hyvät neuvot]

Dacrest on oikeassa.
Ihmistyypistä nyt riippuu, mikä on ap:n reaktio.
a) eihän nyt koulutukseen voi mennä, koska siellä voisi selvitä ettei kaikki olekaan koiran vika.
b) olen virheetön ihminen, mutta mulla on oikeus olla yhtä hyvä kouluttaja kuin muutkin. Joten en mene kouluttajalle. Haluan olla hyvä opiskelematta, haluan olla synnynnäisesti lahjakas.
c) haluan viedä koiran piikille, mutta niin ettei se näytä minun omalta syyltä. Odotan että koiralle tulee suolistohäiriö IBS jonka jälkeen teen kasvattajasta facebookiin ison valituksen, ja kerään sympatiat lopettamalla koirani pitkän taistelun jälkeen sairauden uuvuttamana. (=stressiripulin)

[Koiruuksia]

Hyvä neuvo Dacrestilla.

[Kissimyyr yhä vaan]

Tulee mieleen kaksi sanontaa: siellä on todennäköisesti hyvä ja kiihkeä käyttökoira, ja omistaja yrittää opettaa sen kävelemään sunnuntaisin ympäri toria lauhkeana. Eli on ostettu Ferrari, vaikka ajetaan vain torille vasullinen mansikoita hakemaan ja oikea valinta olisi ollut potkuri.
.

Vähän samoja ajatuksia, enkä tarkoita syyllistää nyt omistajaa. Jotenkin tuntuu myös tilanne jäätyneen, tarvittaisiin minustakin ulkopuolista näkemystä. Miten koira pääsee purkamaan energiaansa? Kun pelkkä hihnalenkki tutussa ympäristössä ei tuollaiselle millään riitä, eikä minusta kuulosta hyvältä se paini sisällä ihmisen kanssa.

Se on sitten toinen asia, että mistä koiralle löytyisi leikkikaveri, ulkoilukaveri. Vaikka sitten alkuun koppa päässä, ymmärrän ettei riskejä haluta ottaa. Kuitenkin puolivuotias on aika pieni vielä. Sitten se kuitenkin on jo sen ikäinen, että tarvitsisi juuri niitä kokemuksia torilta ja muualta, just sitä uutta ja päätä väsyttävää. Meillä on 7 kk vastaava rescue, ja parhaiten minusta koira rauhoittuu kun on käyty uusissa paikoissa sosiaalistumassa JA liikuttu, molemmat tarvitaan.

Ja sitten se nenätyö, sitä ei voi kyllin korostaa. Paimenta ei saa väsytettyä pelkällä yksipuolisella hihnaliikunnalla, ei vaan riitä. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta suosittelen koirasienestystä, mikään ei ole päälle niin rankkaa kuin metsä täynnä erilaisia lahottajia, sieltä oikean hajun löytäminen saa koiran pään väsymään tosi tehokkaasti. Siinä kk päästä tullee ekat kanttarellit, ja kirjastosta saa oppaita, uusi rata valmiina metsässä joka päivä.

Ja turha miettiä mitä muut ajattelee tuolla ulkona, rohkeasti vaan just sinne missä on ihmisiä ja kaikkea uutta koiralle.

[Tarkkana]

Omistaja oppii opettamaan, lukemaan, leikittämään sekä palkkaamaan koiraansa. Siellä nähdään mikä on koiran osaamis- ja häiriönkeston taso.
Omistaja alkaa hahmottamaan mitä koiralta pystyy vaatimaan ja kuinka paljon työtä nuoren, energisen koiran kouluttaminen vaatii.

Just näin. Olen aloittanut tähän ketjuun vastaamisen jo monta kertaa ja aina se kaatuu siihen, että olisi niin paljon sanottavaa. Tässä se tuli hienosti niputettuna ja selkeästi. Itse asia ei huku kaiken muun sekaan.

Minä kun vähän luulen, ettei se pentu räyhää, vaan pitää leikkiärinää. Se ei luultavasti purrut toista koiraa, vaan takaa-ajoleikki meni ylitse ja se näykkäsi. On ihan eri asia, että pureeko alle 6-kuinen pentu aggressiolla vai näykkääkö se saalisvietissä. Kumpikaan ei tietenkään lopu itsestään eikä omistajan omin avuin, mutta palveluskoirayhdistyksen kautta saa oikeanlaista apua. Ehkä pääsisi vielä mukaan maastolajien ryhmään nuppiaan väsyttämään.
Palveluskoirien koulutuskentät jäävät varmaan tauolle kesäksi eli aika nopeasti pitäisi toimia.

[niin..]

Kaikki toimenpiteet vaatii sinnikkään ja sitoutuneen omistajan, koska ei tuo kuitenkaan helpolta koiraltakaan vaikuta.
Mutta se koira ei muutu itkemällä. Sitoutuminen on minusta epätodennäköistä päätellen aloittajan asenteesta että "nokun tää koira" -tyylisesti.
Jotenkin tulee sellainen fiilis että ei muuta, kuin peli poikki koska ei oma-aloitteisuutta ole muutenkaan ap:lla.
Jokainen paimenrotuisen omistaja jolla on netti, tietää mitä vaativan paimenen kanssa PITÄISI tehdä eli mikä olisi se ensimmäinen askel
Se olisi oikee omistaja jo ekan viestin jälkeen laittanut että noniin kiitoksia vinkeistä , kouluttajalle soitettu ja maanantaina on treenit.
Eikä mitään ruikutuksia.

[*kiranas*]

vähän jos vedän mutkia suoriksi.
tää ketju on aloitettu 1.5. jos siitä lähtien olisi koko ajan tehty töitä päivittäin ja koko ajan käytöksen muokkaamisen puolesta, niin jotain tuloksia olisi nyt 18.5. nähtävissä. vaikka töissäkin kävisi samalla.
jos tuntuu, että ongelmat lisääntyvät, niin edelleen ota yhteys johonkin kouluttajaan, koska ei se elämä ainakaan tule helpottumaan. koira tekee sitä mikä sitä palkitsee, tällöin käytösmallien purkamiseen menee aikaa. pennulla on helppoa sammuttaa käytöstä, jota se lähtee ilmentämään, mutta opittua käytöstä on muokattava toiseen suuntaan. koira myös imee ohjaajan fiiliksiä, joten siihenkin on syytä kiinnittää huomiota. vanha neuvo - älä treenaa jos on huono päivä on hyvä, mutta jos koiran vuoksi on joka päivä huono, niin sitten se on jo muokattava omaakin käytöstään siinä samalla.

[Sopuli]

Minulle myös tuli tarve muistuttaa, että lopeta ensimmäisenä stressaaminen siitä, mitä muut ajattelee. Tietenkään et päästä koiraa kenenkään lähelle, mutta muuten maailmaan ääntä ja huonoa käytöstä mahtuu. Jos on itse aina niin täydellinen, että on vara siitä rutista, valittakoon sitten omassa norsunluutornissaan. Kun itse olet kireänä ja hermona, olette sitä helposti koiran kanssa molemmat. En ymmärrä kulttuuria, missä toisia pitää jotenkin katsoa nenänvarttaan pitkin ja jopa suoranaisesti kiusata. Vaikka jäämällä myös viereen möllöttämään, jos toisella on selkeitä ongelmia ja hän väistää sivuun ohituksen ajaksi. Tai yrittämällä väkisin kohdata huomatessaan toisen kiertävän. Mieluummin meidän tulee tukea toisiamme ja osoittaa sympatiaa. Vaikka toinen ei ohittajan silmään näyttäisi tekevän ongelmalle mitään, hän ei taatusti siitä nauti.

Muuten onkin neuvoja tässä jo ollut. Tsemppiä!

[Kissimyyr yhä vaan]

Komps sopuli. Plus, että tuomitseeko kukaan oikeasti perseilevää pentua. Ja kannattaako sellaisen ihmisen mielipiteestä mitään välittää.

[Tarkkana]

Kaikki toimenpiteet vaatii sinnikkään ja sitoutuneen omistajan, koska ei tuo kuitenkaan helpolta koiraltakaan vaikuta.
Mutta se koira ei muutu itkemällä. Sitoutuminen on minusta epätodennäköistä päätellen aloittajan asenteesta että "nokun tää koira" -tyylisesti.
Jotenkin tulee sellainen fiilis että ei muuta, kuin peli poikki koska ei oma-aloitteisuutta ole muutenkaan ap:lla.

Vähän rajaa sentään. Tosiasia on, ettei noista ammattikouluttajista useimmilla ole mitään käsitystä siitä, miten tällaisia ongelmia ratkotaan. He osaavat joko viedä kisakoiria eteenpäin tai ovat erikoistuneet tavanomaisempien haasteiden korjaamiseen. Menee aika tavalla aikaa ihan siihen, että löytää aloittajan haasteisiin sopivan kouluttajan ja häneltä vapaata aikaa. Lisäksi pitäisi olla lompakossa ylimääräistä.

Miltei miltä tahansa palveluskoirakentältä saa asiantuntevaa apua. Onneksi Dacrest huomasi vinkata siitä eilen.

[Eip]

Kyllä itse vetäisin koiralle rajoja.
Minulla on ollut eri tavalla hankala koira joka vaikutti etenkin pentuna oikeasti hullulta, siis siltä ettei sillä ole kaikki ehkä hyvin. Yritin aivan liikaa sitä kautta että opetellaan ja ignoorataan ja ymmärretään ja pohditaan ja -

Juuei. Jossain kohtaa silloinen puoliso sanoi että hän ei toki ole koiraihmisiä mutta antaisi tuossa kohtaa jo ihmislapsellekin tukkapöllyä, että katso miten sinun oma lempeä vanhempi koirakin vetää pennulle kunnon rajat jo tässä iässä jos riekutaan yötä myöten tai purraan naamaan kiinni! Ja että pentuhan jumaloi vanhempaa koiraa.

No niinpä. Kuri, reiluus ja selkeys ja ihan vain aika ja ikä teki tehtävänsä. Mutta ei siitä olisi pidemmän päälle mitään tullut jos olisin kokeillut vain huomiotta jättämistä ja että aivan taulapäinen pentukoira saa päättää kuinka kauan jumitetaan eteisessä tai milloin perhe pääsee yöpuulle tai suojatien yli.
Kuukaudet 5-11 olivat jotain mihin ei sanat riitä :D

Koira lähestyy nykyään seniori-ikää ja lujaa sillä menee edeellen, tänään mm. karkasi vinttiin ja veti siellä parkouria. Mutta hyvä koira se on ja arjessa pääsääntöisesti mukava. Joskus sillä edelleen viiraa öisin tai kun puhelin soi tai yhtäkkiä jokin vastaantulija on itse paholainen, mutta en vaihtaisi pois. Tietyiltä osin kuin ihmisen mieli kunhan oppi peruskäytöstavat. Hermorakenteessa ei nähdäkseni ole juurikaan vikaa itseasiassa vaikka pentuna vaikutti siltä. Tervekin on luustokuvia myöten, vaikka junnuna luulin että vähintään sitten kivut löytyisi selitykseksi sille, ettei osaa asettua ja puree sekapäisenä jopa elottomia esineitä.

[Dacrest]

^rajojen veto on tärkeää.
Kokemattomalla omistajalla on usein vaikeaa hahmottaa, minkälaisia rajoja, missä pennun kasvuvaiheessa ja miten pitäisi asettaa.

Eli onko pentu vielä kykenevä hallitsemaan vaikkapa hampaiden käyttöään (ikätaso)?
Ennen mitään tukkapöllyjä: onko koiralle oikeasti_opetettu miten sen toivotaan käyttäytyvän? Saako se sopivassa suhteessa liikuntaa, aktiviteettia sekä lepoa että siltä voi tilanteessa vaatia hillittyä käytöstä? Osaako omistaja lukea ja ohjata koiraansa, vai aiheuttaako toiminnallaan vain lisää härdelliä?

Olen huomannut tiettyjä yhtäläisyyksiä, jotka kertovat ettei omistaja handlaa edes perusasioita koiran kouluttamisesta:
- hihnassa vetäminen ja remmirähjäys
- koiran hallitsematon kiihtyminen (esim autoista, toisista koirista, polkupyöristä...)
- koiran palkkaamiseen "tilanteissa" on kokeiltu kaikki namit ja markkinoilla olevat lelut, mutta mikään ei kelpaa
- omistajan häiriköinti haukkumalla, hyppimällä, raapimalla, puremalla jne, esim lenkille lähtiessä tai kun omistaja puhuu puhelimessa
- lenkillä koira roikkuu jatkuvasti hihnassa
- koiran korvat häviävät heti, kun jotain mielenkiintoista tulee näköpiiriin
- kaikki jo saavutetut tulokset nollaantuvat kun yksi irtokoira tulee kerran iholle


Omistajat voi jakaa kahteen kategoriaan:

Tyyppi 1)
Mitä tahansa neuvoja annat, tällä tyypillä on aina kymmenen selitystä valmiina, miksei se toimi tai miksei niin voi tehdä.
Todennäköisesti ei ole valmis tekemään töitä koiransa kouluttamiseksi, vaan etsii helppoja kikkoja ongelman ratkaisemiseksi ja siksi kysyy neuvoja yhä uudestaan, vaikka saa aina samat vastaukset.
Tän tyypin mielestä kellään muulla ei ole ikinä ollut yhtä vaikeaa koiraa, siksi kenenkään neuvoja on turha kuunnella.
Arvostaa vain kalliita neuvoja ja ignooraa ilmaiset - siksi on aina etsimässä uutta ongelmakoirakouluttajaa.

Tyyppi 2)
Kuuntelee, miettii, kokeilee ja opettelee.
Tän tyypin omistajat etenevät_aina koiransa kouluttamisessa.

Tarvitseeko edes sanoa, että tyypin 2 ihmisiä näkee palveluskoirakentillä.

[Vieras]

Omista pk-vuosista on todella paljon aikaa, mutta mukava kuulla että sielläkin on menty tuohon asioiden äärelle pysähtymisen, yksilöllisen pohtimisen ja ennakoinnin suuntaan. Olisihan tietysti ollutkin erikoista, jos ei olisi. Silloin siis koiria vielä nypittiin ketjukaulaimella, "perseilevä" koira piti ennen kaikkea uskaltaa ottaa "kunnolla käskyn alle" ja tietysti asenne, että pitkä kokemus takasi osaamisen. Eli nimenomaan ei mietitty ja pohdittu yhdessä, vaan kokeneempi antoi suorat neuvot joita kuunneltiin. Ihmistenkin kesken arvostettiin sellaista suoraan sanomisen kulttuuria, mikä oli muka jotenkin selkeää ja arvostavaa. Itsekin vain myhäilin tyytyväisenä, kun kouluttaja totesi, että koira menee täydellisesti, vaikka sinä ohjaat päin h*lvettiä. Tunsin olevani jotenkin luottamuksen arvoinen, kun minua halutaan niin suoraan ohjata paremmaksi.

Nykyään höntsäilen yksityisessä koirakoulussa, missä meininki on totaalisen erilainen. Ei voi kuin ihailla nuoria tyyppejä, jotka käyvät läpi uskomattomia ajatuskuvioita ikään kuin koiransa puolesta, ja saavat ne toimimaan kuin unelma. Porukalla todella pohditaan, mitä koira missäkin tilanteessa haluaa, ja minkä elementin poistaminen tai lisääminen saa sen haluamaan samaa kuin ohjaaja. Itse tunnen itseni monesti suoraan sanoen typeräksi. Mutta se on ihanaa! Nähdä, kuinka maailma muuttuu koirillekin paremmaksi.

[Dacrest]

^tänä päivänä ei pärjää missään koiraharrastuksessa vuosikymmenten takaisilla koulutusopeilla. Maailma menee eteenpäin, uutta tietoa tulee ja sitä täytyy seurata.

Ehkä suurin muutos on tapahtunut koiran opettamisessa: nykyään siihen panostetaan paljon. Joskus muinoin esim seuraamisessa riitti, kun koira käveli suunnilleen sivulla. Nykyisin sekin pilkotaan moneen osaan, tehdään paljon treeniä, luodaan koiralle vahva motivaatio (paljon palkkausta) ja ohjaajan toimintaan (mm vartalon asento, palkan suunta ja oikea-aikaisuus) kiinnitetään paljon huomiota. Asioita myös mietitään porukalla: syntyykö joku virhe ohjaajan toiminnasta ja miten treeniä pitää muuttaa että saadaan koira ymmärtämään asia.
Lähtökohtaisesti koiraa opetetaan ja motivoidaan, sekä mietitään paljon positiivisia ja negatiivisia vahvisteita.

Muistan ysärillä ekan sakemannini seuraamisen: se oli varmaan kauhean näköinen suoritus. Pysyi pomminvarmasti vierellä, mutta se oli ainoa positiivinen asia mitä suorituksesta pystyi sanomaan. Pk-puolella se oli kuitenkin ihan ok ja tokossakin käytiin pokkaamassa ykköstulos ja palkintosija. Tänä päivänä ei menisi läpi missään.

[aunet]

Niin ja pitäisi erottaa aloittajan tapauksessa se, että halutaanko koirasta ns.yhteiskuntakelpoinen ja että hänen kanssaan on kiva ulkoilla ja elää, vaiko onko tähtäimessä jonkinasteinen kisakoira. Ensin mainitulle riittää aivan toisenlainen "seuraaminen" ym. tarkkuus kuin kisasuoritukseen tähtäävälle. Pointtini oli, että lieneekö tämä asia omistajalle itselleenkään oikeasti selvää ja vaaditaanko koiralta suorituksia, joita on nähnyt pitkälle koulutetun koiran tekevän? Kuten täällä on useaan otteeseen mainittu, pienin askelin ja asia kerrallaan, ei kokonaisia suoritusketjuja, joita pentu ei millään voi osata saati hallita ihan tosta vaan. Ja sitten omistaja turhautuu ja viimein hermostuu, ja pienimmätkin opit valuvat hukkaan.

[Kissimyyr yhä vaan]

Kai tässä on edetty, ja menty sinne ihmisten ilmoille pennun kanssa? Meillä kahden pennun kanssa tiedän että on päiviä kun tekisi koirista mieli tehdä hanskat , mutta eihän koira voi oppia ellei se saa tilaisuutta olla siellä ihmisten ilmoilla, ja aikuisen perseilijän kanssa on vastaavasti vaikeampaa, eikä ihmisten ymmärryskään ehkä riitä. Osa kirjoittaa aika lyttäävästi, mutta niinhän se on aina netissä, vaikka sanoisit veden olevan märkää tulee joku pätemään, että ei muuten ole