Krooninen pentukuume

[Iidis79]

Kissan pennun tai kahden sellaisen ottaminen tuntuu hurjalta ajatukselta, että siinä sitten ois kissaksi opetteleva pentu ja kissaa opiskeleva koiraihminen.

Meille tuli vuonna 2005 kaksi kissanpentua ja pian niiden jälkeen vielä kolmaskin
Mulla ei ollut juurikaan mitään kokemusta kissoista sitä ennen.

Tiettty tollasta "shokki terapiaa" vois kokeilla. Elämä oli ennen helppoa, nyt se on ... pientä kaaosta ja tilanteita täynnä.

Joo tollanen sijaiskodissa kasvanut pentu vois olla hyvä vaihtoehto.

[Iidis79]

Miksei vois olla sellasta mini lapinkoiraa, sellanen noin 8-12kg ja helpommalla turkilla vähän niinkun mittelspitz. Luonne on se mitä mä haen. Mittelit on aika lähellä, mut luonne ei ole ihan se mitä lapinkoiralla.

[Myrkkymuratti]

Kommentoin vielä, että suosittelen lämpimästi ottamaan kaksi pentua. Niistä on valtavasti seuraa toisilleen, myös omistajan poissa ollessa. Tai miksei myös aikuiset kissakaverukset. Yhdistyksillä on paljon kissoja, jotka etsii uutta kotia kahdestaan. Vastoin yleistä harhaluuloa kissat on varsin sosiaalisia eläimiä, ja nauttivat tuttujen lajitoverien seurasta. Kuitenkin aikuisen kissan, varsinkin yksin aikuistuneen, totuttaminen uusiin kissoihin on aina vähän arpapeliä, joten myöhemmin kaverin hankkiminen voi olla haastavaa.
Jos haluaa vain yhden kissan, niin säännöllisesti näkyy ilmoituksia kissoista, jotka etsivät kotia nimenomaan ainoana kissana. Ehkä niistä löytyisi sopiva kisu. Vaikka saahan sitä haluta nimenomaan pennun, jos siltä tuntuu

[Myrkkymuratti]

Aika moni shelttiyksilö voisi mennä noihin kriteereihin.
Mutta se turkin helppohoitoisuus voi myös mennä pieleen. Ja rodun terveystilannekaan ei ole mielestäni yhtä hyvä kuin ennen. Tai sitten nykyään vaan tutkitaan ja osataan diagnosoida paremmin.

Meillähän on kohta 12 vuotias sheltti joka on ollut koko ikänsä terve. Ja myös terveeksi kuvattu ja tutkittu.

Juu, saa vinkata jos sopiva sheltti on kotia vailla On tuo ollut rotuvaihtoehtona mielessä, ja "paperilla" kuulostaa hyvältä, mutta livenä vastaan tulleet tapaukset ei oikein oo vakuuttaneet. Aran oloisia sipsuttelijoita, tai sit ylikierroksilla agilityn parissa ensin hinkuvat ja vinkuvat kentän laidalla, ja kun pääsevät kentälle, haukkuvat tauotta koko radan läpi.
..ehkä mun täytyy siirtyä tonne rotupohdintaketjuun jatkamaan aiheesta

[Myrkkymuratti]

Aika moni shelttiyksilö voisi mennä noihin kriteereihin.
Mutta se turkin helppohoitoisuus voi myös mennä pieleen. Ja rodun terveystilannekaan ei ole mielestäni yhtä hyvä kuin ennen. Tai sitten nykyään vaan tutkitaan ja osataan diagnosoida paremmin.

Meillähän on kohta 12 vuotias sheltti joka on ollut koko ikänsä terve. Ja myös terveeksi kuvattu ja tutkittu.

Juu, saa vinkata jos sopiva sheltti on kotia vailla On tuo ollut rotuvaihtoehtona mielessä, ja "paperilla" kuulostaa hyvältä, mutta livenä vastaan tulleet tapaukset ei oikein oo vakuuttaneet. Aran oloisia sipsuttelijoita, tai sit ylikierroksilla agilityn parissa ensin hinkuvat ja vinkuvat kentän laidalla, ja kun pääsevät kentälle, haukkuvat tauotta koko radan läpi. Lapsena kävin kyllä ulkoiluttamassa shelttiä, joka oli luonteeltaan päinvastainen, lähes passiivinen. Ei hätkähtänyt saati innostunut mistään, ainakaan meidän vieraiden tenavien seurassa, tallusti vaan kärsivällisesti perässä kunnes palautimme sen kotiovelleen.
..ehkä mun täytyy siirtyä tonne rotupohdintaketjuun jatkamaan aiheesta

[Myrkkymuratti]

Aika moni shelttiyksilö voisi mennä noihin kriteereihin.
Mutta se turkin helppohoitoisuus voi myös mennä pieleen. Ja rodun terveystilannekaan ei ole mielestäni yhtä hyvä kuin ennen. Tai sitten nykyään vaan tutkitaan ja osataan diagnosoida paremmin.

Meillähän on kohta 12 vuotias sheltti joka on ollut koko ikänsä terve. Ja myös terveeksi kuvattu ja tutkittu.

Juu, saa vinkata jos sopiva sheltti on kotia vailla On tuo ollut rotuvaihtoehtona mielessä, ja "paperilla" kuulostaa hyvältä, mutta livenä vastaan tulleet tapaukset ei oikein oo vakuuttaneet. Aran oloisia sipsuttelijoita, tai sit ylikierroksilla agilityn parissa ensin hinkuvat ja vinkuvat kentän laidalla, ja kun pääsevät kentälle, haukkuvat tauotta koko radan läpi. Lapsena kävin kyllä ulkoiluttamassa shelttiä, joka oli luonteeltaan päinvastainen, lähes passiivinen. Ei hätkähtänyt saati innostunut mistään, ainakaan meidän vieraiden tenavien seurassa, tallusti vaan aina kärsivällisesti perässä kunnes palautimme sen kotiovelleen.
..ehkä mun täytyy siirtyä tonne rotupohdintaketjuun jatkamaan aiheesta

[msk]

Shelttejä harvemmin on kodinvaihtajina niin että minäkin niistä kuulisin
Mutta pidän korvat auki

[aavikkohusky]

Ehdin potea lievää koirapentukuumetta pari vuotta. Tai tarkemmin oma aikuinen koira -kuumetta. Kodinvaihtajia kattelin pitkään, mut meidän komboon kissaa, vanhaa narttua, lapsia jne ei löytynyt oikein sopivaa. Nyt tossa pyörii yksi paimenkoiropentu ja voi helvata miten rasittavaa. Just tossa kusta&paskaa lattialta siivotessani mietin että helvetti ei kyllä enää ikinä luovutusikäistä pentua. Olimme käyneet lenkillä alle tunti aiemmin ja siellä väännetty isot tortut ja pissat jne eli en todellakaan osannut ennakoida uutta "jättitoimitusta" näin pian. Nyt on sellai vaihe, et ulkona kaikki on liian kivaa ja jännää eli tekee sinne osan tarpeista ja loput sisälle kun on tylsempää ja turvallisempaa. Huoh.

Eiköhän tosta tulee ihan ookoo koiro *jonain päivänä* mut just nyt on usko loppu. Niin ja siis on muutakin haastetta kuin vain toi sisäsiisteys ja varmaan itsellä ns. huonot hermot mikä ei oo pennun vika sit taas.
Tarttisin varmaan jonkun koiranpentublues-tukiryhmän ja ehkä päälle myös jotain happy pillsejä.

[Jasmike]

Aavikkohusky, luulen tietäväni aika hyvin mitä tarkoitat. Just tuon kaltaista on se toinen puoli pentuarjesta munkin mielestä. Aikoinaan jonkun erityisen rasittavan pennun kotiuduttua kun tein palstalle aloituksen "Muita joitten mielestä pentuaika on rasittavaa ja lähinnä välttämätön paha?" -tyylisellä otsikolla, se ketju täyttyi ennätysnopeasti vajaassa tunnissa! Olin yllättynyt mutta myös helpottunut miten moni muukin kertoi kokevansa pentuaikoina samanlaisia ajoittaisia väsymyksen ja toivottomuuden tunteita. Itse asiassa minulle jäi mielikuva, että käytännössä suurin osa pentuvuotta elävistä kokee joskus niin.

Onhan pentuajassa tietenkin se mukavampikin puoli, kun saa nähdä miten koira muotoutuu ja kehittyy, mutta silti ajattelen pentuajan olevan lähinnä välttämättömyys, joka on kestettävä saadakseen aikuisen, kivan koiran.

Ihan hyvin voit perustaa vaikka tänne pupputukiryhmän , aivan varmasti saat tukea ja tsempitystä monelta muultakin.

[Jasmike]

Ja kyllä siitä hyvä vielä tulee, aivan varmasti. Kun mietit, miten ihana koira sulla on puolen vuoden tai vuoden kuluttua, se auttaa jaksamaan vähän paremmin. Sisäsiisteyden oppiminen helpottaa jo paljon. Kyllä sekin sieltä varmasti vielä tulee. Joillakin kehitys saattaa tapahtua tosi nopeastikin, kun aika on kypsä. Joku sisäinen kypsyys tms.
Välillä yrittäkää tehdä jotakin oikein kivaa mistä sekä sinä että pentu nautitte. Menkää metsään tms missä omistajakin saa levätä ja rentoutua.
Paljon, paljon tsemppiä sinne, hyvä siitä vielä tulee! ❤

[Iidis79]

pennut on ihania,mut kyllä sen muuten skippais ja hyppäis sinne noin 6kk-1v osioon, vaikka siinäkin sitten pahimmillaan omat haasteensa.

[msk]

Sisäsiisteys on pennullakin kyllä sellainen asia joka on aiika kamala jos se kestää ja kestää.
Ei ole omiaan ainakaan omalla kohdalla nostamaan fiilistä.
Pentuaika kun voi oikeasti muutenkin olla rasittavaa ja väsyttävää.

Onneksi *koputtaa puuta* Meillä on pennut oppineet ihan heti siihen että kun ulos mennään, niin mitään kivaa ei tapahdu ennenkuin on pissit tehty. Ja kakat tulevat yleensä ruokailun jälkeen.
Aluksi kuskaan pentua sen hereillä ollessa pihalle 15 minuutin välein.
Nyt on kotona 19 viikkoinen pentu ja sen vien pissille noin tunnin välein sen ollessa hereillä.
Yöt on onneksi nukkunut alusta saakka sisälle pissimättä/kakkaamatta. Aluksi herätti kerran/kaksi yössä kun oli hätä.
Kaikki matot on lattioilla (paitsi keittiössä ei ollut missä pentu vietti aluksi enemmän aikaa porttien takana) eikä ole vahinkoja sattunut kuin yksi silloin ihan pienenä, tuli pissit etuteisen matolle kun mies kupeksi ja kupeksi oven avaamisen kanssa ja pentu ei enää kertakaikkiaan pystynyt pidättämään.

Nyt ei ole enää portteja keittiössä ja sielläkin on matot.

Aika vähän on tämä pentu ollut yksinään, muutamina päivinä viikossa max 4 tuntia kerrallaan. Ei ole tehnyt silloin mitään tarpeitaan sisälle. On ollut keittiössä.
Huomenna taas on muutamia tunteja yksinään, otan varmuuden vuoksi keittiön matot siksi aikaa pois ja pentu saa olla siis keittiössä.

[RJS]

Ei ole pentukuumetta. Siitä pitää huolen kotona oleva 15 viikkoinen pentu, jonka kanssa sattuu ja tapahtuu

[aavikkohusky]

Aavikkohusky, luulen tietäväni aika hyvin mitä tarkoitat. Just tuon kaltaista on se toinen puoli pentuarjesta munkin mielestä. Aikoinaan jonkun erityisen rasittavan pennun kotiuduttua kun tein palstalle aloituksen "Muita joitten mielestä pentuaika on rasittavaa ja lähinnä välttämätön paha?" -tyylisellä otsikolla, se ketju täyttyi ennätysnopeasti vajaassa tunnissa! Olin yllättynyt mutta myös helpottunut miten moni muukin kertoi kokevansa pentuaikoina samanlaisia ajoittaisia väsymyksen ja toivottomuuden tunteita. Itse asiassa minulle jäi mielikuva, että käytännössä suurin osa pentuvuotta elävistä kokee joskus niin.

Onhan pentuajassa tietenkin se mukavampikin puoli, kun saa nähdä miten koira muotoutuu ja kehittyy, mutta silti ajattelen pentuajan olevan lähinnä välttämättömyys, joka on kestettävä saadakseen aikuisen, kivan koiran.

Ihan hyvin voit perustaa vaikka tänne pupputukiryhmän , aivan varmasti saat tukea ja tsempitystä monelta muultakin.

Kiitos Jasmike! Onhan toi söpö, mut päällimmäisin tunne on juurikin väsymys ja ajoittainen toivottomuus. Siinä toivottomuuden ytimessä hiukka ahistaa kattoa omia tuttujen tai pentuesisarusten omistajien pentuajan hehkutusta. Järki kyllä sanoo, että jonnekin faceen postataan vaan ne parhaat puolet eikä arkista paskaa.

[msk]

Pentuaika kyllä menee ja on useimmiten ihan hauskaakin koska pennuthan nyt vaan ovat aika koomisia ja huvittavia.
Mutta jatkuva pissojen ja kakkojen siivoaminen sisältä on kyllä ainakin itselleni sellainen asia että siihen väsyisin, jopa pennun kanssa.

[aavikkohusky]

Sisäsiisteys on pennullakin kyllä sellainen asia joka on aiika kamala jos se kestää ja kestää.
Ei ole omiaan ainakaan omalla kohdalla nostamaan fiilistä.
Pentuaika kun voi oikeasti muutenkin olla rasittavaa ja väsyttävää.

Onneksi *koputtaa puuta* Meillä on pennut oppineet ihan heti siihen että kun ulos mennään, niin mitään kivaa ei tapahdu ennenkuin on pissit tehty. Ja kakat tulevat yleensä ruokailun jälkeen.

Tähän me on pyritty, mut ton mielestä ulkona on aina kaikkea jännää. Ja siis onhan siellä. Linnut lentää, oravat hyppii puissa, jossain rapisee, on hämärää, on rusakon kakkaa, naapurissa koira räksyttää, joku ajaa moottirpyörällä ohi jne. Nooooh kyllä se tästä varmasti kunhan tulee joku sopiva kehitysvaihe kohdille eikä rusakonkakke oo enää ihan niiiin jännittävää

[msk]

Kyllä ne yleensä sisäsiisteiksi oppii
Meillä on helpottimena oma piha jossa ei ihan kamalasti trafiikkia ole
Mutta sisäsiisteyden puute, olkoonkin pikkupentu, olisi ainakin minulle todella rasittavaa joten ymmärrän ajatuksesi.

[Jasmike]

"Järki kyllä sanoo, että jonnekin someen postataan ne parhaat puolet eikä arkista paskaa."

Aivan varmasti just näin, Aavikkohusky. ❤

[Mea]

Minulla on krooninen pentukuume ja rrrakastan pentuja! Ei se haittaa että sotkevat ja ovat vähän riiwiöitä. Pentuaika on ihan liian lyhyt! Rakastan kaikkia toki aikuisinakin yhtä lailla, mutta kyllä pentu on aina pentu. En kovin helposti ottaisi aikuista koiraa, paitsi rescuen, mutta siihen eivät taidot ehkä riittäisi.

[Umac]

Minusta pennut on ihania mutta rasittavia ja en siis ymmärrä mitään pentukuumeilua saati kroonista muotoa siitä.
Olin aivan helv....väsynyt tämän nykyisenkin kanssa koko joulu-tammikuun meille tullessaan ja tämäkin niin helppo ja nopea mm. sisäsiisteyden kanssa ja muutenkin.
Ajatuskin nyt pennusta on aivan tosi yök, ei kiinnosta pätkääkään. Sillä minun on varmasti helppo käydä pentuja katsomassa? Ikinä ei tule edes mieleen asti, että taskuihin tippuisi yllätyspentu tms.

[msk]

Olen monesti miettinyt että miksi koirat eivät voi elää yhtä kauan kuin esimerkiksi hevoset.
Mulla on edelleen kova ikävä edesmennyttä rottweilerurosta.



Olen ihmetellyt eilen kaksi kertaa että miten tuo pentu tekee asioita ihan kuin edesmennyt Oiva.
Otimme keittiön portit pois ja eilen oli ekaa kertaa ruokintatilanne jossa pentu ei ollut porttien takana.
Se meni makaamaan ruokailuhuoneen puolelle samaan paikkaan jossa edesmennyt Oiva usein makoili kaikessa rauhassa ja odotti ruokaa.


Reino teki eilen Oivat myös toisessa asiassa.
OmatoimiOiva on saanut manttelinperijän. Sehän oli hyvin omatoiminen monessa asiassa, esimerkiksi ulos omalla päätöksellä lähtemisessä.

Kirjoitin eilen blogiin näin:
OmatoimiReino oli lähdössä äsken itsekseen pihalle. Oli jo avannut etueteisen oven ja oli nousemassa painamaan tassullaan ulko-oven auki kun ehdin hätiin.
Mistä hiivatista se tuonkin on tajunnut että tassulla painamalla saa oven auki?
Ei ole meillä yhtään ovia availevaa koiraa täällä.
Nyt siis Reinoa lukuunottamatta.

[Kissimyyr]

Koirakuume on krooninen. Mutta mitä sitten kun tulee kesä ja purjehdus, jompikumpi jää vähiin.

Vaikka jos sopiva rescue ilmaantuu, niin se voi olla menoa. Mulla vaan on koirien suhteen tiukat vaatimukset, toisin kun kissojen. Joista vaatimuksena on oikeastaan että se on todella kurjassa tilanteessa ja pelastamista vailla: mitä surkeampi alku, sitä riemukkaampi lopputulos, yleensä.

[MJK]

Mutta mitä sitten kun tulee kesä ja purjehdus, jompikumpi jää vähiin.

Eikö nuo ole hyvin helposti yhdistettävissä, kun ottaa koiran mukaan purjehtimaan?

[aavikkohusky]

Tänä aamuna kun herätyspilpatti kuulin pennun vinkuvan vienosti. Rakettina ylös, pentelekoiro kainaloon ja pihalle. Saman tien isot pissat ja perään kunnon kaket. Kämpästä ei löytynyt ylläriä mistään eli jiihaa! Päivällä toki sit lorottanu sisälle, mut toi aamuinen antaa jo toivoa kummasti.

[msk]

Kyllä se siitä

[Jasmike]

Ai miten hienoa! Siitä se lähtee!

[kualcc]

Meille tuli pitkästä aikaa pentu tämän vuoden keväällä. Edellisestä pennusta olikin jo 8 v aikaa, ja alkuun kyllä vähän hirvitti että mihin sitä on taas ryhtynyt. Varsinkin kun sen edellisen pennun aikaan asuin yksin eikä tarvinnut huolehtia samalla ihmislapsesta, eikä tarvinnut sopia puolison kanssa koirankoulutuksen pelisäännöistä. Lisäksi aiemmat koirat on olleet alkukantaisia vinttikoiramaisia pystykorvia, niin hyppäys paimentavaan pystykorvaan (lapinporokoira) on vaatinut itseltä myös melko paljon opettelua ja totuttelua, että miten tällaisen paimenen kanssa nyt oikein pitääkään operoida.

Nyt pentu on jo kohta 9 kk ja ihan tolkun koira siitä on kasvanut. Vähän on ollut haastetta muiden kulkijoiden kohtaamisen treenaamisessa, kun asutaan niin syrjässä keskellä metsää että normaalissa arjessa ei muita vastaantulijoita juuri ole, ja kylälle on sen verran matkaa ettei pentua kovin usein ihmisten ilmoille ole vaan ehtinyt viemään, mutta onneksi ipana on reipas ja nopea oppija. Porotyöhön hänet ensisijassa otettiin ja hyvin on näyttänyt kykynsä siinäkin, rohkeutta riittää mutta järki pysyy päässä.

[TlGER]

Järki kyllä sanoo, että jonnekin faceen postataan vaan ne parhaat puolet eikä arkista paskaa.

Mä olisin aikoinaan halunnut perustaa rehellisen blogin koirankasvatuksesta, koska siinä oli aihe, josta ei löytynyt netistä mitään muuta kuin sokerikuorrutettua huuhaamateriaalia. Mutta se jäi, koska sellaiselle ei kertakaikkiaan pystynyt repimään mistään hetkeäkään aikaa, kun se pentujen hoitaminen on ympärivuorokautista, helvetillisen rankkaa työtä.

[msk]

Mikä sitten on sitä "arkista paskaa?"

[Dsamanka]

Kun seuraa facea ja ig:tä niin sinne laittaa tosiaan helposti vain kaikki onnistumiset ja kivat hetket. Sitten ne "arkiset paskat" jää kertomatta. Kun treenit menivät tällä kertaa aivan penkin alle. Kun koira rähjäsi lenkillä jokaiselle ohikulkijalle. Kun se lähtikin jäniksen perään, eikä tullut kutsusta luokse. Kun olit itse töiden jälkeen väsynyt ja koiran lenkki jäi sinä päivänä lyhyeksi. Näitä jokaisen elämään kuuluvia, ei niin hohdokkaita hetkiä. Asioita, joiden pitäisi olla ihan normaaleita, mutta somen täydellisiä tilejä seuratessa se saattaa välillä unohtua.