Entisen omistajan tapaaminen

[kodinvaihtaja]

Miten kotia vaihtaneet koiranne ovat reagoineet jos ovat tavanneet edellisen omistajansa? Onko sillä ollut merkitystä kuinka kauan koira on ehtinyt olla uudella/vanhalla omistajalla? Ovatko koirat olleet iloisia? Olisivatko lähteneet vanhan omistajan mukaan? Onko rotujen välillä eroja suhtautumisessa? Entä miten kauan koiralla meni uuteen kotiin sopeutumisessa?

[*kiranas*]

tapasin 2kk koeajalla kotia parisen kertaa ja aivan pähkinöiksi koira meni perheestä. ja sen jälkeenkin ollaan epäsäännöllisesti tavattu ja pienen pätkän koira oli siellä hoidossa ja solahti sinne hyvin. sanoisin, että 6kk kesti isompi sopeutuminen, mutta kahdessa kuukaudessa sain selvyyden meidän kemioista edes siten, että olin valmis pitämään koiran. koiraa siis tarjottiin mulle, kun tiedettiin mun olevan ilman koiraa sillä hetkellä. en olisi pienempään koeaikaan edes suostunut.

koira tuli kasvattajalta ja siitä luovutiin laumakemioiden vuoksi ja pidän yhteyttä heihin muutoinkin. tänä vuonna ei olla ehditty tapaamaan, mutta eiköhän tuo koira mene ihan pähkinöiksi loppuelämänsä ajan heistä, samalla tavalla kuin koirat yleensä menevät kasvattajistaan. asuihan tuo koira heillä kuitenkin sen kaksi ekaa vuotta elämästään, joten ihan luonnollista, että on tutut ihmiset aiheuttaa ratkeamisen liitoksistaan.

kyllä tuo koira on kasvattajan luota aina mun autoon tullut. tosin se ei autoilusta tykkää, joten tuskin koira silloin on pohtinut jäävänäsä edelliseen kotiin versus mun kotiin. tosin nykyään autoon meno ja autossa olo on helpompaa. en tiedä kumman koira valitsisi jos yrittäisi. kyllä se mustakin tykkää, jonkun verran ainakin ja ainakin siellä kahvitellessa koira haketui mun jalkoihin nukkumaan, joten kaipa mä ihan hyvä tyyppi olen senkin mielestä.

[aik kod vaiht]

Rodusta riippuen yhden ilon ilmaus on ollut voimakkaampaa kuin toisen. Ihmisrakas reagoi isommin kuin se joka on muutoinkin ilmaisussaan viilipytty. Kumminkin jokaisesta on nähnyt että vanhat omistajat ovat olleet varsinkin alkuaikoina spesiaaliläheisiä muihin tuttuihin ihmisiin verrattuna. Yksikään ei ole kumminkaan halunnut esim lähteä vanhojen omistajien mukaan vaan on ollut selvästi tyytyväinen ja kotiutuneen oloinen uuteen kotiinsa. Ajan mittaan vanhat omistajat ovat muuttuneet kuin keiksi tahansa vieraiksi mutta tutuiksi ihmisiksi. Yksi ei meinannut monen vuoden jälkeen alussa edes tunnistaa vanhaa omistajaansa.
Mulle tulleet aikuiset on sopeutuneet tosi hyvin tosi äkkiä, ihan päivissä. Jo ekana päivänä ovat hakeneet paljon läheisyyttä uuden kodin ihmisistä jne, mutta tässä varmaan voi olla eroja.
Miten teillä on mennyt, aloittaja? Onko jotain mistä olet huolissaan tai mitä mietit?

[Koiruuksia]

Meille aikoinaan tulleet kodinvaihtajat olivat aika nopeasti kuin kotonaan. Vanhan omistajan nähdessään olivat toki innoissaan mutta lähdön hetkellä ei ollut mitään epäilystä että olivat meidän mukaamme lähdössä.

Sama kahden oman koiran kanssa jotka muuttivat tyttärelleni asumaan. He käyvät täällä luonnollisesti ja Peppi ja Milli ovat aina innoissaan kun tulevat.
Lähdön hetkellä lähtevät kuitenkin tyttären perheen mukaan takaisin uuteen/nykyiseen kotiinsa, eivät taakseen vilkuile.

[MJK]

Meidän reilu 2-vuotias kodinvaihtaja sopeutui heti meille, ehkä siksi että se oli elänyt siihen saakka ulkona tarhassa ja meillä tuli suoraan sisälle asumaan.
Se otti minut jo heti kotimatkalla omaksi ihmisekseen ja on edelleen todella paljon minun perään.
Entistä omistajaa tavattiin näyttelyssä reilun puolen vuoden päästä, tunsi kyllä mutta ei mennyt pähkinöiksi, oli ehkä vähän jotenkin hämillään. Ei ollut ollenkaan lähdössä hänen perään vaan minun mukaan.

[Neljä]

Mulla on ollut kaikkiaan neljä aikuista kodinvaihtajaa. Ne ovat kaikki tulleet mulle ongelmallisen käytöksensä takia eli suhde vanhaan omistajaan on myös ollut jollain tavalla vinksallaan.

Paitsi yhdellä kodinvaihtajallani oli suhde omistajaan kunnossa. Muu perhe oli sille niin suuri stressin aihe, että siitä eroon pääseminen helpotti koiraa silminnähden. Sain sen luottamuksen varsin nopeasti, se piti työskentelystä kanssani ja sillä oli hyvää seuraa toisesta koirastani. Päällisin puolin se siis sopeutui hyvin, mutta se oli niitä koiria, jotka antavat sydämensä vain kerran. Se oli vanhan omistajansa koira elämänsä loppuun asti. Me asuimme lähekkäin, ja tapasimme ensimmäisen kerran kodin vaihdon jälkeen jo muutamien viikkojen päästä. Edes sillä ensimmäisellä kerralla koiralla ei ollut aikomustakaan jäädä vanhaan kotiinsa. Ei, vaikka kiintymys vanhaan omistajaan oli niin syvää kuin se oli. Se koira taisi olla realisti

Muut koirani ovat suhtautuneet vanhoihin omistajiinsa kuten muihinkin tuttuihin ihmisiin. Kaikki ovat ilahtuneet ja hakeneet huomiota, mutta eivät jääneet siihen mitenkään nyhjäämään.
Olen tavannut vanhat omistajat siinä vaiheessa, kun koira luottaa minuun ja on asettunut hyvin taloksi. Minun kaikkien kodinvaihtajieni kanssa on siis aluksi vähän kaikki asiat vaikeita, esim. pannan pukemisesta ja hoitotoimista alkaen. Lähtötilanne ennen kodinvaihtoa on ollut niille niin vaikea, että se sitten purkautuu tuollaisena pintahälynä. Sitten kun päästään lähemmäs niitä asioita, jotka ovat koiralle oikeasti vaikeita, niin se on minusta merkki siitä, että koira luottaa ja on asettunut taloksi. Sitten koira on valmis tapaamaan vanhan perheensä.

Tämä viimeisin oli ollut minulla 4 kk siinä vaiheessa kun se tapasi vanhan omistajansa. Tapaaminen meni hyvin enkä katsonut tarpeelliseksi lähteä mukaan näyttelyyn, jonne olivat siitä menossa. Se oli virhe. Koira nimittäin taantui sen näyttelykäynnin aikana miltei samalle tasolle, millä se oli tullessaan. Korjaaminen oli toisella kerralla paljon työläämpää kuin ensimmäisellä kerralla. Käyttämäni ulkopuolisen kouluttajan mukaan tällainen yksilö olisi tarvinnut systemaattista ohjausta vähintään puoli vuotta ennen vanhan omistajan kanssa reissuun lähtemistä. Varmuuden vuoksi olen sen jälkeen mennyt näyttelyreissuille mukaan ja antanut remmin vasta kehään mennessä.