Kissoja

[Avokaado]

Jahas, Titaanijäärälläkin pörhistellään.

Suskan kissalla myös omanlaisensa tapahtuma.

Tyttären nuorempi kissa oli uskaltaunut illalla jo kissatyynyn viereen nukkumaan, mutta pelottava naamapuoli oli käännetty sohvan selkänojaa päin.

[Titaanijäärä]

Kun Riitua kiusattiin suomipipokuvauksissa niin Kaisla sai nyt puolestaan kärsiä lucianeitona. (Missähän vaiheessa katit tekee toriin ilmoituksen "kaksi sisäsiistiä kissaa etsii uutta parempaa kotia"...)

[msk]

Voi toista

[Luftis]

Meinaa itku tulla ikävästä ja kaipuusta, kissatonta elämää 2018 alkaen.


Kiti (4/2010-3/2018) tykkäs datailla mun kanssa tälleen, sai ainakin olla lähellä, vaikka 6kg kissaa hartioilla ei ole kovin kevyt koriste. Tiesin sillä hetkellä kun Pessin sydän lakkasi lyömästä, että vuosi ja Kiti menee perässä. No, reilu puolivuotta Pessin lopetuksesta tuo katti sai diagnoosin munuaisviasta, jota yritettiin lääkitä, vaikka lääkäri sanoikin että se todennäköisimmin vain vähän pitkittää elämää. Diagnoosina oli muistaakseni kystinen nefriitti, eli rakkulaiset munuaiset (ihmisellähän on rakkula munasarjat joillain vaivana ja toivon ettei Kitin vaiva ollut niin kivulias). Kuulemma perinnöllinen ja tulee joko toiselta tai jopa molemmilta vanhemmilta. Lopulta sen vei jokin aivoperäinen häiriötila, ell kuvaili sitä epileptiseksi kohtaukseksi. Hoitoja olisi ehkä ollut tarjolla, mutta olimme molemmat sitä mieltä, että armeliaampi lopettaa, kuin kiusata vanhaa kissaa joka olisi todennäköisesti lopetettu kuitenkin.


Pessi (2012-3/2017) mun rakas pieni mettänpeikkoni, loppuun asti pelkäsi kovia ääniä ja muita ihmisiä, itse olisin voinut vääntää vaikka solmuun ja kissa olis kattonu silmät rakkautta täynnä ja sanonut "miu?" Niin pieni ja siro, ettei ole toista tullut vastaan, paino heilui siinä 2-2,5kg. Rassulla oli kai joku kasvain suolessa ja lähes kaikki veriarvot aivan päin prinkkalaa, koin armeliaammaksi lopetuksen, kuin edes yrittää hoitaa. Tämäkin kävi ilmi tasan siitä, että tulohetkestä sisäsiisti kissa yritti tiristää pissiä lattialla lojuneen laukun päälle.

Hämmästyttävän hyvin tulivat toimeen, vaikkeivat olleet ikinä ihan ylimpiä ystäviä, mut oli niillä ainakin toisistaan seuraa kun olin töissä. Joku ihme yhteys niillä oli, Kitiä piti käyttää välillä muutenkin kuin rokotuksilla ell ja Pessi oli kuin eksynyt pieru kunnes Kiti tuli kotiin. Ainoa sähinäkähinä niillä oli, kun käytin Pessin sterkattavana ja toin kotiin operaation jälkeen, oli siinä hetki valvomista ettei isompi käy tokkuraisen pienemmän kimppuun. Edes silloin kun toin Pessin noin 16vkosena kotiin ei ollut ihmeempiä, Pessi sähisi ja karjui kuin leijona kopassaja Kiti paineli sohvan taa piiloon.

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ MÄ HALUUN KISSAN!!!!1!!!1!!!!!!

[Hetuli]

Mulla on 11,5 -vuotias Elli-kissa. Vanhempi kaveri Onni lähti sateenkaarisillalle keskiviikkona, koska nivelrikon aiheuttamia kipuja ei saatu kuriin. Onni aloitti Solensia-pistokset kesällä -22 ja runsas vuosi meni mukavasti mutta loka-marraskuun vaihteessa tilanne paheni ja gabapentiini sekä kupulääkkeetkään eivät auttaneet vaan kissa ontui ja oli muutenkin kivuliaan oloinen.

Kissat tulivat toimeen mutta mitään sydänystäviä ne eivät koskaan olleet, johtuen luultavasti enemmän Onnin etäisyyden tarpeesta ja hieman arvaamattomasta luonteesta. Onni oli melkein 17, joten ikäeroa oli 5,5 vuotta.

Nyt mulla on pohdinnassa, että hankinko jossain vaiheessa Ellille kaveria vai jatkaisiko hän eloaan ainoana kissana. Itse pitäisin ajatuksesta, että on useampi kissa talossa. Olen pohdiskellut mahdollisuutta sekä vanhemmasta kissasta tai kahdesta nuoremmasta. Yksi pentu roikkumassa noinkin vanhan kissan kimpussa ei ole hyvä ajatus.

Olisi mukava kuulla mielipiteitä/kokemuksia.

[msk]

Jos sulla on siellä tilaa (mahdollisesti 2 kerrosta tai muuten tilava asunto, ulkotarha?)niin että uusi/uudet kissat ja nykyinen kissa eivät joudu törmäyskurssille/joudu tuijottelemaan väkisin toistensa naamoja niin itse hankkisin varmaan 2 aikuista kissaa jotka ovat kavereita keskenään. (ja tulevat mielellään toimeen myös muiden kissojen kanssa etteivät ala kiusaamaan olemassa olevaa kissaa)
Näillä kahdella kissalla olisi toisistaan seuraa ja olemassa olevan kissa saisi kentien virkistystä niiden touhuja seuratessaan.

Yksi vaihtoehto on sitten tietenkin ottaa 2 pentukissaa riippuen tietenkin olemassa olevan kissan kunnosta ja mielenvirkeydestä.
Pentujen kanssa tulisi todennäköisesti paremmin toimeen.

Yhtä pentua en ottaisi koska se olisi sitten aika varmasti "kiusaamassa" hyvin aktiivisena ja toiminnantarmoisena sitä olemasa olevaa vanhempaa kissaa.
2 pentua leikkivät ja rallaavat keskenään ja vanhempi kissa saa mahdollisesti virkistystä niiden touhuja katsellesaan.
Tämä on siis oma ajtukseni asiasta. Joku toinen saa olla ihan eri mieltä

[Luftis]

Jos pennun meinaa ottaa niin suosittelisin että ottaa samantien kaksi.

Kiti katti kun jäi yksin kun Pessi oli lopetettava niin Kiti silminnähden masentui.
Kissaa kävi jo sääliksi ja päätin etsiä sille kaveriksi pennun.
Seuraava noin 6kk meni ja totesin että tuo aikuistumassa oleva pentu rääkkää vanhan kissan hengiltä, ihan vain sillä, että oli jatkuvasti härkkimässä sitä leikkikaveriksi.
Pentu muutti uuteen kotiin ja eleltiin vanhuksen kanssa kahdestaan sen elämän loppuaika.
Jälkeenpäin on harmittanut että oli luovuttava pennusta, se oli täysipäisin kissa jonka omistin.
Utelias, leikkisä ja jos ei leikkinyt tai nukkunut, puski keinolla kuin keinolla syliin. Ei ollut moksiskaan vieraista tai jos sattu kattilankansi putoamaan käsistä lattialle, uteliaana tuli ihmettelemään niin vieraita kuin sitä lattialle tippunutta kattilankantta.
Ja pentu lähti ihan siksi, että oli viimeiseksi taloon tullut ja aikoinaan päätin, että kerta olin ottanut kissan riesakseni (Kiti) hoidan ja huuolehdin siitä kunnes on aika päästää irti ja että lähtö on mahdollisimman arvokas.

[JMTNT]

Mun mielestä kissa samaistuu ihmiseen, jos sillä ei ole kissakaveria. Ainakin mun kissa tuli nukkumaan mun tyynyn viereen, kun itse menin nukkumaan ja kun menin vessaan, niin kissa tuli mun jalkojen ja WC-pöntön väliin. Me oltiin yhtä.

[smörgen]

Meillä kissat kyllä nukkuu vieressä tai peiton alla ja tulee mukaan vessaan, vaikka niitä on kuusi kappaletta (ei onneksi kaikki joka kerta!). Toki rotu varmaan vaikuttaa myös ja yksilöissä on eroja.

[Titaanijäärä]

Kyllä meidänkin kaksi kattia seurailee ihmisten rytmiä ja hiippailee illalla perässä makkariin joko sänkyyn tai johonkin lähistölle nukkumaan. Ja muutenkin kyllä aktiivisesti osallistuvat kaikkeen vähänkään kiinnostavan oloiseen tekemiseen ja aika usein jompikumpi (joskus jopa molemmat) lojuu sylissä kun sohvalla istuu.

[Titaanijäärä]

Välillä tuntuu että tuo juniori oikein tarkoituksella kaivaa verta nenästään...

[Koiruuksia]

Mä mietin nykyään aika usein Sylviä, että miten kauan sillä on vielä hyvää elämää.
Sillähän on kilpirauhasen liikatoiminta (joka on lääkityksellä ihan hallinnassa), munuaisten vajaatoiminta ja sitten se saa satunnaisesti (onneksi hyvin harvoin) "kohtauksia", sillä on hyperestesia.
Noin yleisesti ottaen Sylvi on oikein aktiivinen ja liikkuvainen. Täyttää nyt keväällä vasta 11. Vuotuinen eläinlääkärikäynti on kesällä taas edessä. Otetaan verikokeet ja katsotaan muutenkin että mikä on Sylvin tilanne.
Sen turkki on kuitenkin huonossa kunnossa, rasvainen ja "sotkuinen", turkista jotenkin näkee että Sylvi on sairas.
Sylvi on sylihalipusukissani, aivan tavattoman hellyydenkipeä ja tykkää olla sylissä. Pussailee kovasti.
Tulee olemaan aivan kamala päivä se jolloin Sylvistä on luovuttava. Nähtäväksi jää miten veljekset suhtautuvat asiaan. Ne täyttävät heinäkuussa 8 vuotta.
Moritzille on varattu aika eläinlääkärille, se yskii ja köhii. Toivotaan ettei ole mitään vakavaa. Maxilla on reikä sydämessä mutta se on elellyt tähän saakka ihan normaalia elämää sydämensä kanssa. Pitäisi viedä se sydänultraan että näkisi mikä on tilanne siellä. Joskus päätin että jos jommalle kummalla veljeksistä tulee jotain minkä vuoksi se täytyy lopettaa niin veisin molemmat sitten samalla kertaa.
Nuo ovat eläneet yhdessä syntymästään saakka ja ovat aina yhdessä, jotenkin riippuvaisia toisistaan. En tiedä, jotenkin tuntuisi tosi pahalta jättää toinen yksin. Pahalta tietenkin tuntuisi se toinenkin vaihtoehto.

Näihin kissoihin päättyy jossain vaiheessa meidän kissallinen elämämme jota on nyt tähän mennessä kestänyt kohta 20 vuotta.

[Pinni]

Meillä kohta vuosi kissatonta elämää, melko tyhjää, vaikka talossa useampi koira onkin.

Väärin luettu (useasti, ennenkuin sain tavattua oikein ): Sylilihapusukissa...(Ai kauheeta )

[Titaanijäärä]

Meillä on vasta reilu neljä vuotta kissallista eloa täynnä ja kyllä jo nyt kauhistaa ajatus siitä että noista joskus aika jättää (vaikka tuon juniorin sähläykset välillä saakin verenpaineen nousemaan... ). Riituhan täyttää kesällä 9v eikä onneksi vielä ole mitään ihmeempiä vaivoja ollut.

[Iidis79]

Ja mä vielä vasta haaveilen kissoista.
Mietin että jos löytyis kaksi kolli pentua niin se ois kiva, Hesyllä olikin, mutta mä nyt en vielä voi ottaa.

[Titaanijäärä]

Irtokissat. Paitsi että nyt alkaa olla maastossa paljon ihan syytakeettomia linnunpoikia jotka vasta testailee miten se lentäminen menikään, niin meidän Riitu ei tykkää tontille tunkevista vieraista yhtään. Se menee ihan lukkoon johonkin mourumoodiin ja kun ei tarhaverkon läpi pääse tunkeiljan kimppuun niin alkaa sitten mätkiä sitä sijaiskohdetta mihin pääsee käsiksi, eli Kaislaa. Ja Kaisla sitten ei yhtään tajua mitä tapahtuu kun sen mielessä se on napa jota koko muu maailma rakastaa ehdoitta ja se rakastaa kaikkia. Viikonloppuna kuulin sen sähisevän ensimmäistä kertaa ikinä kun Riitu käveli irtokissakohtauksen jälkeen kohti ja pelkäsi että saa taas ilman syytä köniinsä.

Onneksi siinä kohdassa vieras oli jo poistunut näköpiiristä ja Riitu rauhoittunut sen verran että ei tuohon enää reagoinut, niin sitten molemmat palasi varsin nopeasti taas normaaliin kaverisuhteeseen. Mut pelottaa jos noita tilanteita kovin paljon tulee niin onko vaarana että omien kissojen välit menee solmuun.

[Umac]

^Tuon ymmärtää, hemmetin epäreilu tilanne omille ja miten paljon noista jauhettu.

[Koiruuksia]

Kyllä sekin on vaarana että omien kissojen välit menee solmuun

Itse laittaisin tuollaisessa tilanteessa feromonit pöhöttämään.

[Titaanijäärä]

^Tuo muuten pitääkin tehdä jos yhtään näyttää että jää jotain kyräilyä päälle... Tällä hetkellä kaikki ok, ja yhteiselo normaalia hippapainia, lötköttelyä ja pihatarkkailua.

[Koiruuksia]

Hienoa että on rauhallinen tilanne

[smörgen]

Meillä myös alkaa omilla tappelu, kun irtokissa heiluu kissatarhan liepeillä. Hitto, että sylettää ne kissojen vapaanapitäjät!!

[Kissimyyr yhä vaan]

:mrgreen:

Mä mietin nykyään aika usein Sylviä, että miten kauan sillä on vielä hyvää elämää.
Sillähän on kilpirauhasen liikatoiminta (joka on lääkityksellä ihan hallinnassa), munuaisten vajaatoiminta ja sitten se saa satunnaisesti (onneksi hyvin harvoin) "kohtauksia", sillä on hyperestesia.
Noin yleisesti ottaen Sylvi on oikein aktiivinen ja liikkuvainen. Täyttää nyt keväällä vasta 11. Vuotuinen eläinlääkärikäynti on kesällä taas edessä. Otetaan verikokeet ja katsotaan muutenkin että mikä on Sylvin tilanne.
Sen turkki on kuitenkin huonossa kunnossa, rasvainen ja "sotkuinen", turkista jotenkin näkee että Sylvi on sairas.
Sylvi on sylihalipusukissani, aivan tavattoman hellyydenkipeä ja tykkää olla sylissä. Pussailee kovasti.
Tulee olemaan aivan kamala päivä se jolloin Sylvistä on luovuttava. Nähtäväksi jää miten veljekset suhtautuvat asiaan. Ne täyttävät heinäkuussa 8 vuotta.
Moritzille on varattu aika eläinlääkärille, se yskii ja köhii. Toivotaan ettei ole mitään vakavaa. Maxilla on reikä sydämessä mutta se on elellyt tähän saakka ihan normaalia elämää sydämensä kanssa. Pitäisi viedä se sydänultraan että näkisi mikä on tilanne siellä. Joskus päätin että jos jommalle kummalla veljeksistä tulee jotain minkä vuoksi se täytyy lopettaa niin veisin molemmat sitten samalla kertaa.
Nuo ovat eläneet yhdessä syntymästään saakka ja ovat aina yhdessä, jotenkin riippuvaisia toisistaan. En tiedä, jotenkin tuntuisi tosi pahalta jättää toinen yksin. Pahalta tietenkin tuntuisi se toinenkin vaihtoehto.

Näihin kissoihin päättyy jossain vaiheessa meidän kissallinen elämämme jota on nyt tähän mennessä kestänyt kohta 20 vuotta.

Oikeasti toivon kaikkea hyvää, mutta mun (kurjan) kokemuksen mukaan siinä kohtaa kun kissa ei enää jaksa hoitaa turkkia, on jo jotakin aika huolella vialla (ellei kyse ole rodusta, jonka karva on ihan takkua terveenäkin ellei koko ajan kampaa, näitäkin on).

Meillä noi kroonisesti sairastavat on viety min 2 kertaa vuodessa laajaan ellin tarkastukseen, rahaa menee mutta saa mielenrauhan. Kun aina voi olla tullut uutta kremppaa, tai lääkitystä pitää säätää.

Lohduksi, kissalla ON todella monta henkeä, meillä on korjaantunut hyvässä uudessa kodissa mm. sydämen laajentuma ja munuaisten toiminta (jälkimmäinen ei pitäisi kai olla edes mahdollista, mutta labra väittää toisin). Mutta ne löydettiin ajoissa.

[Koiruuksia]

Sylvi on turkkiaan lukuunottamatta oikein reipas ja virkeä, kiipeilee ja hyppii ihan entiseen malliin. Ruokahalu on hyvä ja kissa muutenkin virkeä. Täytti 11v hetki sitten. En minä sitä turkin vuoksi aio piikille viedä.
Sylvi siis hoitaa turkkiaan, mutta turkki näyttää rasvaiselta.
Verikoket otateen kerran vuodessa ja hampaat katsotaan aina samalla. Kohta on taas verikokeiden aika.

[kualcc]

Näillä näkymin meille tulee vihdoin syksymmällä kissa. Mieluummin olisin ottanut kerralla kaksi, mutta koska tuttavan kissalle tuli vain kaksi pentua joista he itse haluavat pitää toisen, täytyy nyt ensin ottaa yksi ja katsoa jos sille myöhemmin löytyisi kaveri tarvittaessa. Ihan maatiaiskissan pentu on, kodinvaihtajaemosta joka uudella omistajalla leikkuulle mennessään osoittautuikin tiineeksi, eikä heillä ollut sydäntä keskeyttää tiineyttä. Aiemmat kissat meillä oli itämaisia lyhytkarvoja ja rotu on rakas edelleen, mutta en tykkää yhtään miten ulkonäkökeskeiseksi niiden jalostus on tänä päivänä mennyt. Minusta ne ylisuuret leuassa roikkuvat korvat ja liioitellun kapea pää ei ole mitenkään erityisen kivan näköisiä.

[Iidis79]

Näillä näkymin meille tulee vihdoin syksymmällä kissa. Mieluummin olisin ottanut kerralla kaksi, mutta koska tuttavan kissalle tuli vain kaksi pentua joista he itse haluavat pitää toisen, täytyy nyt ensin ottaa yksi ja katsoa jos sille myöhemmin löytyisi kaveri tarvittaessa. Ihan maatiaiskissan pentu on, kodinvaihtajaemosta joka uudella omistajalla leikkuulle mennessään osoittautuikin tiineeksi, eikä heillä ollut sydäntä keskeyttää tiineyttä. Aiemmat kissat meillä oli itämaisia lyhytkarvoja ja rotu on rakas edelleen, mutta en tykkää yhtään miten ulkonäkökeskeiseksi niiden jalostus on tänä päivänä mennyt. Minusta ne ylisuuret leuassa roikkuvat korvat ja liioitellun kapea pää ei ole mitenkään erityisen kivan näköisiä.

Onko kissoilla jotain sellasta ikää minkä aikana ne helpommin hyväksyy uuden kissan, niinkun just tällasessa tapauksessa? Eli vaikka alle vuoden ikäinen vaikka jos ottaa toisen suunnilleen saman ikäisen.

Mä tykkään kanssa niistä itämaisista, mutta ne on kyllä jo aivan liioiteltuja ne korvat.

[Titaanijäärä]

Luulen että tuo kaverin hyväksyminen on enemmän yksilöistä kiinni ja siitä miten tulokas esitellään, kuin tietystä iästä,vaikka varmaankin pennun kanssa helpommin onnistuu kuin aikuisen. Riitu oli "ainoana lapsena" ollut melkein 7v kun otettiin pentu kaveriksi. Toki tehtiin totutus varovasti kun se tosiaan aina kiroilee melko voimallisesti jos irtokissoja tulee tarhan liepeille notkumaan. Vaikka Riitu ei kasanukkumiseen taivu kuin äärimmäisessä hädässä (ts käytännössä joskus sylissä), niin muuten ne on kyllä pääsääntöisesti hyvät kaverit.

[kualcc]

Minäkin sanoisin, että riippuu kovin yksilöstä. Ne meidän aiemmat itispojat suuttuivat jo toisilleenkin, jos joskus käytin toisen eläinlääkärissä yksinään ja se tuli takaisin kotiin vieraan hajuisena. Nopeasti ne sitten kyllä taas toisensa muistivat, kun vieras haju haihtui ja ne olivatkin ihan paita ja peppu, veljeksiä kun olivat. Meillä oli yhdessä vaiheessa väliaikaismajoituksessa myös yksi toinen kissa, ja se oli melkoisen temppuilun takana että sain kaikki kissat tottumaan toisiinsa. Mutta tiedän myös kissoja, jotka voi vaan nakata samaan porukkaan keskenään ja ne ovat asian kanssa ihan ok heti alusta alkaen. Tämä tosin ilmeisesti on harvinaisempaa, kun kissat ovat aika reviiritietoisia tyyppejä kuitenkin.

[kualcc]

Huomenna mennään katsomaan meidän tulevaa kissua ekaa kertaa. Pennut on nyt reilu 6-viikkoisia, ja mitä niistä on kuvia nähnyt niin ne alkaa näyttää jo ihan oikeilta kissoilta, kovin minikokoisia vaan. Ja ne liikkuvatkin jo niin ketterästi, eikä meno ole enää semmoista huteraa möyrimistä ja keikahtelua. Sitten pitäisi vielä malttaa odotella elo-syyskuun taitteeseen, että pääsee hakemaan pienen kotiin.

[Titaanijäärä]

Oi vauvakissoja! Kaisla tais olla jotain kuukauden ikäinen möngertelevä pikkuankerias kun käytiin sitä ensimmäistä kertaa katsomassa, seuraavalla kerralla jo hyvinkin leikkisä ja kontaktia ottava. Ja voi että olikin pitkiä ne viikot odotella että sai sen viimein kotiin!

[kualcc]

Olihan ne aivan laittoman söpöjä! <3 Poika (punainen) vaikutti rohkeammalta, mutta laiskemmalta. Se tuli ensimmäisenä meitä haistelemaan ja tuli reippaammin lähelle ihmettelemään, mutta kun meidän tyttö alkoi pentuja leikittämään, niin siinä missä tyttöpentu (kilppari) olisi varmaan jatkanut leikkimistä loputtomiin, oli poikapentu vähän väliä hakeutumassa emon maitobaariin ja meni lopulta massunsa viereen torkkumaan. Ei ihme, että siellä kutsuvat poikapentua Pullaksi, oli meinaan vähän sen näköinenkin. Tytär oli sitä mieltä, että meidän pennusta tulee Elsa (koska Frozen alkaa hiljalleen mennä kiinnostavuudessa Ryhmä Haun ohi), mutta katsotaan. Tässä on vielä toista kuukautta odoteltavaa, niin nelivuotiaalla kyllä ehtii siinä ajassa mieli muuttua varmaan sata kertaa..