Mulla oli vuosituhannen alussa syntynyt sekalinjainen sakemanniuros, väriltään lähes musta. Siihen aikaan käyttö-/sekalinjaisia ei paljon ollut ja katukuvassa näkyi lähinnä perinteisen värisiä manttelikuvioisia. Ihmiset eivät tunnistaneet koiraa sakemanniksi ja joskus kuulinkin ettei tuon värisiä sakemanneja ole olemassakaan. Mitä sitä vänkäämään, kun jonkun koira-asiantuntijan mielestä se on sekarotuinen.
Kerran olin menossa koirapuistoon, jossa jo oli vanhempi nainen kääpiösnautseriuroksen kanssa - mun uros oli sosiaalinen toisten koirien kanssa.
Annoin koirien haistella aidan läpi ja kun sopuisasti heiluttivat häntiään, kysyin voidaanko tulla. Se sopi.
Istuttiin ja juteltiin, koirat touhusivat omiaan ja viihtyivät hyvin yhdessä. 10-15 minuutin päästä tämä nainen kysyi koirani rotua ja kuultuaan "saksanpaimenkoira", nainen sai jonkun kohtauksen. Hän haukkoi pitkän aikaa henkeään, eikä pystynyt puhumaan. Siinä vaiheessa kun olin lanssia soittamassa, hän tokeni. Jatkettiin rentoa juttelua.
Mun koira oli tietysti luonteeltaan sosiaalinen. Mutta kuinka paljon tähän sosiaalisuuteen vaikutti ettei rotua tunnistettu, joten ihmiset (ja todennäköisesti toiset koiratkin) suhtautuivat siihen kuin "normaaliin" koiraan - eikä kuten "vihaiseen" sakemanniin.