Koiran ottaminen toki on loppujen lopuksi aina jossain määrin itsekkäistä syistä, mutta silti.
Meillä on nyt veteraani-ikää lähestyvä koira jonka kanssa olen ja touhotan kotosalla koko ajan lukuunottamatta etätöiden tekoa. Koira on mukana lähes kaikessa mitä teen ja on seuralaisena tosi tärkeä.
Meillä on elämäntilanne muuttumassa talvella siten että puoliso tulee asumaan viikot toisaalla, asunut nytkin pari päivää viikosta mutta jatkossa muutamien vuosien ajan on vain viikonloppuisin kotona.
Olen ajatellut että ei puolison poissaolo haittaa, onhan minulla tuo koira. Kunnes iski kauhea ajatus että entä, jos koiralle jotain sattuu tai se täytyy vanhuuttaan päästää pois. Ajatus aiheutti melkein paniikin. Tiedän että en kestäisi olla ilman koiraa. Meillä on melkein aina ollut kaksi koiraa kerrallaan mutta olin ajatellut että nyt yksi riittää, kunnes.
Olen pohtinut toista koiraa ennenkin mutta etenkin tuon ajatuksen jälkeen aloin katsella pentua. Osaksi siksi että koiralla olisi lajitoveri, osaksi siksi että se ehkä takaisi minullekin koirakaverin pidemmäksi aikaa. Lisäksi ajattelen että pentu on hyvä ottaa nyt kun on toinen koira talossa, siitä hyviä kokemuksia. En halua odottaa siihen että olen ilman koiraa ja sitten otan pennun, kun olen kaikki viikot yksin. Nyt olisi vielä puolisokin auttamassa pentuvaiheessa.
Mielipiteitä?
