Koirapulina

[msk]

Pitäisi tehdä kakku Pepille ja Millille, täyttävät tänään 5v.

Meillä on kyllä niin mahtavat koirat. Oli ihan vieras koira yökylässä, nukkui yläkerrassa. Kenenkään pasmat eivät menneet sekaisin vaan olivat ihan lunkeja.
Pihalla olivat eilen ja tänään vuorotellen eikä siinäkään ollut mitään ongelmaa.
Yksi ihan uusi vieras ihminenkin oli mukana, kaikki rakastivat häntä kilpaa

[aunet]

Kaunis naamataulu tuolla miehellä!

Lueskelin tuossa joitain lehtien uutisotsikoita, ja Kuopion Hirvilahdella palanut eilen poroksi asuntovaunu sekä viereinen omakotitalo. Talossa ei ketään ihmisiä kotona, mutta ohikulkijan ansiosta palohälytys tehty ja talosta sisältä pelastettu 12 koiraa. Muurin takana oli koko juttu mutta sen mukaan koirat ovat hengissä kaikki. On ne perkeleellisiä nuo tulipalot!

Säikähdin ihan että onko juuri avattu uusi koirahoitola kyseessä, kun on samalla alueella, mutta näin ei ilmeisestikään ole.

[msk]

Kaunis naamataulu tuolla miehellä!

Eikö olekin!

[quote="aunet"Lueskelin tuossa joitain lehtien uutisotsikoita, ja Kuopion Hirvilahdella palanut eilen poroksi asuntovaunu sekä viereinen omakotitalo. Talossa ei ketään ihmisiä kotona, mutta ohikulkijan ansiosta palohälytys tehty ja talosta sisältä pelastettu 12 koiraa. Muurin takana oli koko juttu mutta sen mukaan koirat ovat hengissä kaikki. On ne perkeleellisiä nuo tulipalot!

Säikähdin ihan että onko juuri avattu uusi koirahoitola kyseessä, kun on samalla alueella, mutta näin ei ilmeisestikään ole.[/quote]

Ai kamala!. Tulipalot ovat kyllä niin kammottavia.

[Iidis79]

Ei pitäs kyllä pysäköidä mitään autoa tai varsinkaan asuntoautoa/vaunua talon viereen. Muistan jostain lapinpoliisit sarjasta kävi samalla tavalla, siinä tosin paloi joku koulu tms jossa kaikki kylän virallinen toiminta, tais olla kirjastoa siinä ja jotain terveyskeskusta.

[Iidis79]

Iloinen naama miehellä tosiaan.

[msk]

[kualcc]

Lueskelin tuossa joitain lehtien uutisotsikoita, ja Kuopion Hirvilahdella palanut eilen poroksi asuntovaunu sekä viereinen omakotitalo. Talossa ei ketään ihmisiä kotona, mutta ohikulkijan ansiosta palohälytys tehty ja talosta sisältä pelastettu 12 koiraa. Muurin takana oli koko juttu mutta sen mukaan koirat ovat hengissä kaikki. On ne perkeleellisiä nuo tulipalot!

Tuo olisi ihan painajaismainen tilanne. Muistan jokusen vuoden takaa miten Lapissa jollakin huskyharrastajalla oli talo palanut ilmeisesti pistokkeeseen laitettavan hyttyskarkoittimen sytyttyä palamaan, ja hän menetti siinä monta koiraa ja melkein kuoli itsekin. Hullua miten pienestä se tulipalo voi saada alkunsa ja miten äkkiä se leviää, kun toisinaan tuntuu helkkarin vaikealta sytyttää edes saunan pesään tulia..

[Mea]

Onko kukaan käyttänyt tätä: https://www.tassuapu.fi/ ? Päädyin sivulle muualta kun luin kyynpureman ensiapuun liittyvää artikkelia. Oma ensiapuosaaminen on surkeaa, pitää lukea tuolta ainakin blogia. Harrastuskalenteri kiinnostaisi.

[Umac]

Olen nähnyt vain vilaukselta. Tolkun toimijat kuitenkin taustalla.

[piku]

Tosiaan harvoin jätän koiria yksin pihalle, nyt jätin siksi aikaa kun imuroin. Katsoin kerran ikkunasta että siellä istuvat aidan vieressä. Sain imuroitua ja menin hakemaan matot ja koirat sisään ja portti oli auki (tuuli avannut). Napista painaen karjaisin luoksetulokäskyn niin kovaa kuin keuhkoista lähti ja lähdin tietä kohti. Toinen tottelevainen juoksi mäkeä pitkin heti, kehuin ja pistin talteen ja lähdin etsimään puolikuuroa tottelematonta. Se menee aina naapuriin katsomaan koiria, mut ei ollut siellä. Hain toisen koiran mukaan ja karjuen onnuin pitkin tietä ja hälytin naapureita etsimään. Jossain vaiheessa olin niin paniikissa etten tuntenut polvikipua ja pystyin juoksemaan. Juuri päätin mennä takaisin naapurin koiran häkin luo, kun toinen naapuri käveli tietä pitkin ja koira seurasi kauniisti vierellä. Kovin ilahtui kun näki meidät, että tekin täällä!

Onneksi löytyi, koko karkureissu kesti ehkä vartin, vaikka tuntui tunnilta. Mutta luultavasti olin ekalla kierroksella siitä n. 10 metrin päässä, ja tämä sankari oli jossain puskassa piilossa, ettei nyt vaan hauska seikkailu keskeytyisi. Prkl. Sidoin portin, ei aukene enää. Polvi ei myöskään arvostanut juoksemista, ihan jännitti äsken nousta seisomaan.

[Tiibetinhelmi]

^Tosi kamala tilanne, piku! Tiedän tuon paniikin tunteen...onneksi loppu hyvin kaikki hyvin! Ja porttikin tuli varmistettua.

[Avokaado]

^^ Parasta että koira löytyi.

[msk]

Hui kamala! Tiedän tunteen. Onneksi löytyivät nopeasti.
Meillä oli aikoinaan nuoret espanjanmastiffit muutaman tunnin kadoksissa. Painajainen.

[aunet]

Koiran katoaminen on painajaismaista, sekunnit on tunteja, etenkin kun omistaa puoli kilometriä kevyesti 30 sekunnissa etenevän. Juuri äsken otin kiinni karhukoiran, koiralla valjaat ja flexi perässä. Ikkunasta huomasin kun pyöri aitauksen ympärillä. Sain kuin sainkin flexin kanssa kolistelevan koiran kiinni. Karttulan kuulumisiin laitoin ilmon heti ja p.numeron. Pian omistaja löytyikin ja haki koiran kotio. Oli tempaissut flexin omistajan kädestä. Ei anna luonto periksi jättää koiraa juoksentelemaan ja vielä flexi perässä. Onneksi kävi näin, koira tuli hyvin luo houkuttelulla, en pysty itse juoksentelemaan jalkavammani takia kenenkään perässä.

[piku]

Tämä yksilö rakastaa karkaamista ja todellakin lähtee jos on mahdollista. Pisin karkuaika on ollut puoli tuntia kauan kauan sitten, se oli yhtä painajaista. Niin oli kyllä tämäkin, kun ei ollutkaan katsomassa sitä naapurin koiraa. Onneksi naapurin rouva jäi pihalleen katsomaan kun painelin toiseen suuntaan.

Ja todellakin otan aina kaikki karkurit kiinni, jos vain saan.

[Umac]

Hienoa, että löytyi noin nopeasti! Itsekin auttaisin karkulaista, olen auttanut, jos sellaisia vastaan tulee.

[Mea]

Voi pikku Iloa. En tiedä miksi, mutta se pelkää ruohonleikkuria aivan sairaasti. Tuli sitten kotipihasta tai kuuluu jostain kaukaa. Mitään muita ääniä se ei pelkää, tuossahan menee pöriseviä autoja ja trimmeri pörisee ja imurikin, mutta ne ovat sille ihan evvk. Lauantaina otettiin miehen kanssa pienempi leikkuri vajasta ihan vain katsottavaksi kun siinä on vikaa, ei siis käynnistetty edes (koska se ei käynnisty), ja Ilo tunnisti sen. Se sai hirveän sätkyn ja juoksi sisälle. Löysin pikkuraukan keittiön tiskialtaasta! En tiedä millä se sinne oli päässyt. Mikähän tässä on takana, että sillä on ruohonleikkurifobia. Voisiko kasvattajan luona olla sattunut jotain, tämä on kesäpentu ja ne olivat paljon ulkona? Vai voisiko se olla tullut muuten vaan. Tämä oli uutta että se tunnistaa ruohonleikkurin ulkonäöltä. Olen kuitenkin ottanut koirat sisälle kun leikkaan, sattuneesta syystä.

[msk]

Voi pientä
Onko niin paniikissa jos vaikka naapurista kuuluu ruohonleikkurin ääni että ei suostu syömään?
Mietin vaan että jos jollain superherkulla onnistuisi syöttää samalla kun kuuluu vaimeaa ruohonleikkurin ääntä niin siitä voisi vähitellen alkaa siedättämään.

[Mea]

Tuota voisi kyllä kokeilla. Yleensä jos ääntä kuuluu jostain, olen laittanut ovet ja ikkunat kiinni ja sitten sitä ei juurikaan kuulu. Voisin koittaa suostuisiko vaikka luuta pureskelemaan, niistä kaikki tykkäävät.

[msk]

Luun syömistäkin voi kokeilla jos koira vaan kykenee rauhoittumaan siihen hommaan.
Herkkumakupalat on ainakin takuuvarma siedätyksessä.
Aluksi hiljaisemmalla äänellä ja vähitellen voimistaen (omalla pihalla leikkuri ensin mahdollisimman kaukana päällä) niin että koira pysyy rauhallisena eikä ala panikoimaan.

Ongelmana tuossa on se, että et voi etukäteen suunnitella milloin se naapurin ruohonleikkurin ääni kuuluu ja miten kauan. Oman leikkuriin tietenkin voi vaikuttaa.
Olisi parempi jos ääni kestäisi aluksi ihan vähän aikaa, ja sitäkin aikaa sitten pidennettäisiin vähitellen.

Tsemppiä!
Toivotaan että Ilo siedättyisi äänelle.

[Mea]

Joo, tämä on vähän hankala tapaus kun naapureihin ei voi vaikuttaa, ja omaa leikkuriahan ei voi jättää itsekseen käyntiin, niin tarvittaisiin miestä avuksi.

Ilo muuten vauvana ja siitä vähintään puoli vuotta eteenpäin pelkäsi aivan järjettömästi autokyytiä, ja voi pahoin myös. Oksensi ja kuolasi. Sai lääkäristä pahoinvointilääkkeitä mutta eivät auttaneet mitään. Mutta sitten se siedättyi jotenkin itsestään, ja nyt kulkee autossa ihan ilman mitään sanomista tai huonoa oloa. Hyppää sinne joskus itse, mutta se kerkisi oppimaan että minä nostan, niin usein se tottumuksesta odottaa kyytiä maasta takakonttiin. Mutta ei siis pelkää lainkaan. En tehnyt sellaista "auto päälle ja sammuksiin", "auto metrin eteenpäin", jne totuttamis-showta. Erittäin hyvin meni ilmankin.

[piku]

Mä ehkä lähtisin siitä, että ruohonleikkuri on ulkona valmiiksi, ja sitte herkkuluu, tai ruokinta aina vaan lähempänä leikkuria.

Tai nauhottaisin sitä ääntä ja syksymmällä, kun nurtsia ei enää leikata, soittaisin ääntä, ensin toooosi hiljasella jne.

[aunet]

Laita pelkkä leikkuri näkösälle muutamaksi päiväksi, eka kauemmaksi ja pikku hiljaa lähemmäs. Älä laita sitä käyntiin ollenkaan. Palkkaat koiran jos se suostuu omatoimisesti tulemaan silloin ulos, älä tee mitään numeroa koneesta eläkä liikuttele sitä. En pakottaisi koiraa edes herkuilla ulos jos ei itse uskalla tulla. Nuo Ilon reaktiot on sen verran voimakkaita, että pahimmillaan pahennat koko asiaa ja lietsot paniikkia. Kun ajat nurmea anna koiran olla sisällä ihan suosiolla, kenties ikkuna auki. Olisi tietty hyvä jos joku olisi sisällä seuraamassa sen reaktioita, ja kenties palkkaamassa. Voihan olla, että kasvattikodissa on ajettu nurmea ja kone on "ampunut" jotain koiraan tai sen lähelle. Ei tarvii olla kuin käpy niin se lähtee kuin ohjus ja sattuu niin saatanasti, mihin ikinä osuukaan.

Mulla oli yksi pentukoira aikoinaan, joka oksensi joka kerta kun auto oli liikkunut tietyn matkan. Aina sama juttu, noin viiden kilometrin kohdalla. Hän ei pelännyt autoa, mutta ei rakastanutkaan kun aina tuli huono olo. Asiaa tutkittuani useampi tuttu lekuri sanoi sen johtuvan todennäköisesti tasapainoelimen kehittymättömyydestä. Kokeilin myös, vain kerran, pahoinvointilääkettä ja olkoon viimenen kerta se. Tiettyyn ikään mennessä tasapainoelin kehittyy ja huimauksen pitäisi loppua. Kas kummaa näin kävikin. Koira oli noin yhdeksän kuinen kun oksennus loppui kuin seinään. Sempä jälkeen häntä ei autosta ulos saanutkaan, rakasti matkustusta.

Näin oli meidän tapauksessa onneksi, mutta tiedän koiria jotka voivat pahoin koko elämänsä auton kyydissä. Silloin ei auta kuin pitää autoilu minimissään, jos mahdollista.

[Qppa]

Tosiaan harvoin jätän koiria yksin pihalle, nyt jätin siksi aikaa kun imuroin. Katsoin kerran ikkunasta että siellä istuvat aidan vieressä. Sain imuroitua ja menin hakemaan matot ja koirat sisään ja portti oli auki (tuuli avannut). Napista painaen karjaisin luoksetulokäskyn niin kovaa kuin keuhkoista lähti ja lähdin tietä kohti. Toinen tottelevainen juoksi mäkeä pitkin heti, kehuin ja pistin talteen ja lähdin etsimään puolikuuroa tottelematonta. Se menee aina naapuriin katsomaan koiria, mut ei ollut siellä. Hain toisen koiran mukaan ja karjuen onnuin pitkin tietä ja hälytin naapureita etsimään. Jossain vaiheessa olin niin paniikissa etten tuntenut polvikipua ja pystyin juoksemaan. Juuri päätin mennä takaisin naapurin koiran häkin luo, kun toinen naapuri käveli tietä pitkin ja koira seurasi kauniisti vierellä. Kovin ilahtui kun näki meidät, että tekin täällä!

Onneksi löytyi, koko karkureissu kesti ehkä vartin, vaikka tuntui tunnilta. Mutta luultavasti olin ekalla kierroksella siitä n. 10 metrin päässä, ja tämä sankari oli jossain puskassa piilossa, ettei nyt vaan hauska seikkailu keskeytyisi. Prkl. Sidoin portin, ei aukene enää. Polvi ei myöskään arvostanut juoksemista, ihan jännitti äsken nousta seisomaan.

Täällä kans yks omatoimibortsu kävi aamulenkillä sillä aikaa kun täytin kompostikuivikesaavin. Se oli jaloissa hyörimässä ja sit yhtäkkiä ei ollutkaan. Se on nyt paristi tän vuoden puolella silmän välttäessä livistänyt ilmeisesti naapuritilalle työnhakuun tai naisia naurattlee tai jotain. ARGH. No, retket ovat kestäneet sen ~15 minuuttia, joten edellisistä kerroista oppineena jäin pihaan hengailemaan ja vähän innostin tyttöjä leikkihaukkumaan ja buustailin sitä ilakointiääntelyä vielä narupallolla, moista hommaahan ei pallohullu paimenpoika vaan pysty vastustamaan. Sieltä se kirmas pikavauhtia puskista mukaan ilonpitoon. Ihan sikaärsyttävää. Olen niin (liian) tottunut näihin pihassa pysyviin, eikä tääkään lähde jos vaan ehdin pysäyttää, enkä vaan jumankauta opi ikinä että se lähtö tapahtuu niiiin äkkiä ja huomaamatta.

Ja tosiaan, aiempina vuosina tilan bortsu kävi meillä vähän väliä kohnimassa ja on täältä joskus haettu lampaitakin että uskoisin ymmärrystä riittävän näihin vaeltajiin. Todennäköisesti enemmän kuin multa itseltäni.

Niin ja ymmärrän Meaa myös ihan äärimmäisen hyvin. Tää samainen bortsupoika on äärimmäisen ääniherkkä kaveri ja joka päivä on meillä siedättymistä ja viilipyttyilyä, tapahtui ympärillä mitä tahansa.
Nappoa pelottaa monenmoiset äänet; tuuli, sade, ukkonen, pakkasen pauke, lentokoneet, telkkarista tulevat ovenkolahdukset, aseen laukaukset ja myös lintujen äänet. Kaikki uudet äänet arveluttaa, osaan tottuu ja osasta saa paniikin, äänenvoimakkuudesta riippumatta. Tän kesän suurkammotus on ollut pulun huhuilu, keväällä sai tärräkohtauksia korpin huuteluista, toisaalta rakennuspuuhista kantautuvat sirkkeliäänet tai paineilmanaulain ei aiheuttanutkaan mitään järkyttäviä pakokauhuja. Pelkotilat ja ahdistus on niin suuria ettei pysty syömään, eikä toimimaan. Jähmettyy, läähättää, tärisee ja äänen jatkuessa tunkee naaman päälle vapisemaan, ilmeisesti se on se turvallisin paikka maailmassa pienelle poikaselle ja ihan älyttömän hauska herätys esim. tuulisena yönä kun naaman päälle tunkee 20kg vatkaavaa bordercollieta..

Nyt hain viikko sitten Sileon tulevien ukkosten (tai ilotulitusten) varalle, mutta arjessa ei auta kuin vaan tottua siihen että maailmassa on monenmoisia ääniä ja niihin ei kuole. Toki jos ihan sietämättömäksi elämä käy, harkitaan jatkuvia lääkityksiä tai muita lopullisempia ratkaisuja, mutta toistaiseksi kuitenkin pärjäillään näin. Olen nyt pari viikkoa antanut tuolle tryptofaania ruuan seassa ja sen myötä on kyllä jotenkin kaikkiaan rennompi. Äänet pelottaa, mutta toimintakyky ei mene pienestä niin totaalisesti, eikä jää niihin kammoihin samalla lailla kiinni. Tai sitten vaan kuvittelen, pääasia että elämä ei oo yhtä pelkotilaa, lumevaikutusta tai ei. Suosittelen kokeilemaan siedätyksen tukena.

[Mea]

^ Voi toista. Meillä tosiaan on onneksi vain ruohonleikkurifobia kyseessä, mikään muu ääni ei pelota. Edes sellainen joka omissa korvissani kuulostaa suunnilleen samalta, kuten joku mopon pärinä tiellä. Ukkosella kaikki neljä makasivat reporankoina olkkarin lattialla, vaikka melkein pelotti itseänikin.

[piku]

Meillä nuorempi pelkää sähkökatkoja (sähkökaappi napsuu), edellisen takia jännittää ukkosta, sen lisäksi isoja kärpäsiä sisällä (en tajua) ja kompressorin ääntä. Ei pelkää ilotulitusta. Ihan en tajua logiikkaa, mutta vissiin sellanen on.

[Mea]

Kertokaapas koira-asiantuntijoiksenne, mitä meille tapahtui äsken lenkillä. Mukana oli Ilo (partisnarttu) ja Onni (kultsu-uros). Onni on melkoinen räyhääjä toisille koirille ja jonkin verran myös ihmisille, ja Ilo on iloisesti matkinut sitä tapaa. Useimmiten lenkillä ei tule vastaan ihmistä eikä koiraa, joten en ole viitsinyt tuohon puuttua, eikä se itseäni häiritse.

No äsken tuli sitten mies ja keskikokoinen koira, vähän Onnia pienempi. Mies teki sen saman minkä ne aina, eli juuttui paikalleen pitelemään koiraansa (ärsyttävää!), ja minun tehtäväkseni jäi päästä siitä ohi. Olen aina tuollaisissa tilanteissa onnistunut roudaamaan Onnin ja Ilon ohi jollain konstilla. Mieli tekisi kyllä myöskin juuttua paikalleni, koska se on paljon helpompaa, ja siinähän sitten seistäisiin varmaan tuomiopäivään asti. Sitä paitsi tällä miehellä, joka oli minua selvästi isompi, oli ehkä 25 kg koiraa, ja minulla yli 50 kg. Että kiitos tästäkin.

Mutta nyt ei ohi meno onnistunutkaan. Se johtui siitä, että Onni kiilasi itsensä jalkojeni väliin, etujalat jalkojeni kohdalla, ja räyhäsi siinä. En päässyt mihinkään, koska en uskaltanut nostaa jalkaa Onnin yli, ettei mene tasapaino. Ja Onni juurrutti itsensä niin paikalleen etten saanut sitä tönittyä jaloilla mihinkään suuntaan. Kun yritin vähän kävellä eteenpäin niin Onni tuli perässä enkä saanut sitä pois sieltä jalkojen välistä. No lopulta mies huomasi ahdingon ja kiskoi itse koiransa meidän ohi, minkä jälkeen Onni rauhoittui ja jatkettiin kuin ei mitään.

Mitähän tuossa tapahtui? Pelkäsikö Onni sitä toista koiraa, ja minun lähelläni oli turvallista rähistä? Vai puolustiko se minua? En kyllä yhtään tiedä.

[MJK]

Tää samainen bortsupoika on äärimmäisen ääniherkkä kaveri ja joka päivä on meillä siedättymistä ja viilipyttyilyä, tapahtui ympärillä mitä tahansa.
Nappoa pelottaa monenmoiset äänet; tuuli, sade, ukkonen, pakkasen pauke, lentokoneet, telkkarista tulevat ovenkolahdukset, aseen laukaukset ja myös lintujen äänet. Kaikki uudet äänet arveluttaa, osaan tottuu ja osasta saa paniikin, äänenvoimakkuudesta riippumatta. Tän kesän suurkammotus on ollut pulun huhuilu, keväällä sai tärräkohtauksia korpin huuteluista, toisaalta rakennuspuuhista kantautuvat sirkkeliäänet tai paineilmanaulain ei aiheuttanutkaan mitään järkyttäviä pakokauhuja. Pelkotilat ja ahdistus on niin suuria ettei pysty syömään, eikä toimimaan. Jähmettyy, läähättää, tärisee ja äänen jatkuessa tunkee naaman päälle vapisemaan, ilmeisesti se on se turvallisin paikka maailmassa pienelle poikaselle ja ihan älyttömän hauska herätys esim. tuulisena yönä kun naaman päälle tunkee 20kg vatkaavaa bordercollieta..

Kyllä mä miettisin jo ihan tosissaan, että onko tuollaisella koiralla mukavaa olla ja elää kun ihan päivittäistä tuollainen on. Kuulostaa kyllä melko hirveälle koiran kannalta katsottuna tuollainen pelkääminen
Toivottavasti asia otetaan huomioon myös lähipiirin koirien jalostuskäytössä.

[msk]

Mean tapauksessa on aika monia eri vaihtoehtoja Onnin käytökselle. Aika mahdotonta sanoa kun ei ole nähnyt tilannetta.

Oltiin tänään Reinon kanssa luustokuvissa. Sinne tuli siinä meidän vuoroamme odottaessamme muutamia pieniä Reinolle räksyttäviä koiria.
Reino olisi halunnut vaan innoissaan mennä moikkaamaan, tietenkään ei päästetty ja aika äkkiä Reino sitten rauhottuikin istumaan ja vain katselemaan niitä muita koiria.
Ääntäkään ei päästänyt, katseli vain. Ja taas oli kaikki ihmiset niin ihania!
Voi huokaista, vieläkään ei ole sattunut kohdalle eläinlääkärissä hankalaa koiraa.

[Qppa]

^^Oot ihan oikeessa ja kyllä mä tätä kelaa pyörittelen itsekin, mutta ihan vielä en oo valmis luovuttamaankaan. Koira täyttää 3v marraskuussa ja ihan alusta asti ollut todella todella herkkä kaveri, äänet ja kaikki uudet asiat ovat olleet tuolle aivan liian jännittäviä. Tuo pelkäs myös mua ensimmäiset puoli vuotta, koska olin se kauhea ihmishirviö joka leikkasi häneltä kynnet ja puki valjaat, vei autoon, mitä milloinkin. Ne reaktiot oli niin valtavan voimakkaita. Ihan kaikissa hoitotoimenpiteissä ja pukemistilanteissa jäykistyi, tärisi, pahimmillaan myös laski alleen ja silloin ekaa kertaa mietin että onko tästä tyypistä eläjäksi ollenkaan. Kun otin valjaat, hihnat tai kynsisakset käsiini, tyyppi liukeni paikalta ja piiloutui saunaan tai pöydän alle tärisemään. Silloin jo tiesi että tässä koirassa on vähän extrahommaa tiedossa ja on sitä sitten työstettykin. Ja kylläpä se otti syvältä sydämestä kun ei tullut mun lähellekään nojatuoliin, mutta isännän syli kyllä samassa laiskanlinnassa kelpasi.

No, nykyään juoksee valjaisiin riemusta huutaen ihan itse ja kynnetkin ojentaa reippaasti leikattavaksi ja sylistäkin lopulta kehkeytyi se maailman turvallisin paikka, mutta työtä se on vaatinut. Helvetisti. Äänipelot on vaikeampi juttu. Varsinkin kun niiden kohteena on myrskyt tai just jotkut hiton linnut jotka nyt mekkaloi kun ne mekkaloi. Varsinkin kun asutaan täällä metsän keskellä. Pelot tuntuu korostuvan vuodenaikojen vaihtuessa kun ympäristö äänineen, maisemine ja hajuineen muuttuu ja sitten ne hiljaksiin loivenee, kunnes taas lintujen tilalle tulee lumiaurat tai metsäkoneet jotka merkitsee taas pienen pojan päässä hetken ihan varmaa maailmanloppua. On se raskasta ja pistää miettimään että missä kohtaa se raja tulee vastaan.

Mutta ei täällä onneksi joka päivä tuuli nurkkia kolisuta, ukkonen pauku ja pulutkaan ei meillä parveile, joten elämä on vielä pääasiassa kaikkea muuta kuin pelkäämistä. Eilen muuten metsästä kantautuneelle pulun huutelulle höristi korviaan, mietti että jännittäiskö vai leikkiskö, ja valitsi jälkimmäisen. Semmosia pieniä toivon pilkahduksia, josko se vielä oppis luottamaan että maailma ei ole kaatumassa niskaan. Korpin huutelut sitä ei enää jännitä yhtään vaikka keväällä nekin oli ihan kammotus, ne kun pesii tossa tontin laidalla ja niillä oli aika paljon asiaa siinä hautomisaikaan.