Mikä tunne työelämästä tänä pänä

[Vieras]

Moninaisia ajatuksia itsellä on aiheesta sekä uran että nykytilanteen takia vaan yleisemminkin, pieni värinä että työelämässä hiukan ehkä kus*e juttuja, tai ehkä sitten ei. Kuinka tyytyväinen olet, et ole omaan työelämääsi, meneekö rutiinilla, meneekö uusiin tuuliin tai jotain muuta. Kysymyksellä haluaisin hahmottaa ajatuksia keski-ikäisten kokemuksista tässä kohtaa ensisijaisesti sillä koen että työt on raskaita, eläkkeet kaukana ja kauempana ja en tiedä kuinka jaksan tätä kaikkea vielä parikymmentä vuotta sairastumatta ja jatkuvasti painaen - onko täällä henkilöitä jotka pääsee työssä helpommalla ansaitusti, ja kuinka sen teitte?

[Umac]

No omalla alalla ihmiset ihan poikki. Mutta ei minulla oikein ole sellaista kokonaiskuvaa muuta kuin mutuillen ja ystäväpiiristä: lähellä eläkettä pudottaudutaan pois, siis tyyliin vuosi kaksi aiemmin ja korkeintaan keikan heittoa. Vuorotteluvapaa. Herkästi tehdään valintoja, että esim. haetaan sellaiselle alalla missä voi tehdä etätöitä. Hypätään pois, näitä tarinoita kuuli kun kertoi omasta lähtemisestään. Mitähän muuta?
Niin, itse olen miettinyt, että jatkossa tekisi vain osan vuodesta töitä. En tiedä tuleeko näin tapahtumaan mutta juurikin sen faktan takia, että käärinliinassa ei ole taskuja. Suu säkkiä myöten jne. Tämän voi kaataa mikä vain, toisen tai molempien sairastuminen, katto putoaa tai jotain. Ei meillä ainakaan ole miljoonia tai puoltakaan ottaa ellei luovu paljosta. Eli kodista esim.

Itse työssä helpomalla pääsy...? Mun kavereilla se konkreettinen lähtö pois taitaa olla se suurin ryhmä. Eli alaa vaihtavat. Jatkokouluttautuvat.
Jos jotain tilastoja penkoisi niin varmasti tules-vaivat ja sairaudet lisääntyvät ja psyykkinen vointi kuormittuu. Sairista pukkaa?

Instassa muuten mm. uraohjaajia joista osa saa apua. Sen perinteisen työkkärin lisäksi. Toisaalta työkkäri ei varmaan ole vaihtoehto jos kyseenalaistaa koko homman järkevyyden? Niinhän me kaikki välillä teemme, koko elämää koskien. Että mitä järkeä tässä kaikessa oikein on edes.

[Vieras]

Tarkoitin tuolla helpommalla pääsyä sitä että on vakiinnuttanut asemansa ja työnsä ja nyt nauttii vain hedelmistä keski-ikäisenä. Eikö se ole perus? Vai onko, haluaisin juuri kuulla siitä maailmasta missä palkka kulkee, ei stressiä, kaikki hyvin ja eläkeonnela odottaa aivan kohta
ja siitä maailmasta vieressä missä on sitä tätä ja tuota ja kuinka niin kävi ja mitä siihen liittyy
ja siitäkin mitä kolmekymppisten arki on

[Helmi*]

Mitä nyt olen kuunnellut työelämässä olevia, tuntuu ihmiset olevan aika poikki. Eläkkeelle/muualle lähtijöiden tilalle ei palkata ketään, työt jaetaan. Niin se on ollut meilläkin.

Mulla on varhennettuun eläkkeeseen aikaa enää vajaa 2 vuotta. Olen nyt ottanut sen linjan että toki teen kaikki työni, mutta välttämättä en osallistu kehittämiseen niin perusteellisesti mitä ennen. Niin paljon etänä kun vaan on mahdollista. Työstä nauttien, mutta ei enää puurtaen muutoin kun väliaikaisesti. En osaa sanoa miten suhtautuisin asiaan jos olisin kolmekymppinen.

[Vieras]

Terveydenhuoltoalan kriisiin, Umacin postaukseenkin liittyen, ihmiset ovat todella saaneet tilanteesta tarpeekseen, osa ei tyydy enää pelkkiin irtisanoutumisiin, vaan päätyvät ammattioikeuksiensa poistamisiin, mitkä ovat nouseet paljon.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/895a9 ... 1366ac4f47

[Iidis79]

Paljon on keski-ikäisiä jotka eivät elä mitään ihanuutta työelämässä. Eli ei todellakaan ole mikään perus. Monet meidän ikäluokassa ovat juuri niitä jotka ovat joutuneet vaihtamaan alaa, opiskelemaan aikuisena ja löytämään uuden työn ja aloittamaan ihan pohjalta.
Tänä päivänä töihin ei vaan mennä. Rekrytoinnit vie viikkoja jopa kuukausia. Syynätään ja syynätään. Työnantaja ei välttämättä sitoudu hyviinkään työntekijöihin vaan vaihtaa, ja työpaikalla on "pyöröovet".
Nelikymppinen nainen on ikäloppu ja edelleen punainen vaate työnantajalle.

[Työelämästä]

Paljon on keski-ikäisiä jotka eivät elä mitään ihanuutta työelämässä. Eli ei todellakaan ole mikään perus. Monet meidän ikäluokassa ovat juuri niitä jotka ovat joutuneet vaihtamaan alaa, opiskelemaan aikuisena ja löytämään uuden työn ja aloittamaan ihan pohjalta.
Tänä päivänä töihin ei vaan mennä. Rekrytoinnit vie viikkoja jopa kuukausia. Syynätään ja syynätään. Työnantaja ei välttämättä sitoudu hyviinkään työntekijöihin vaan vaihtaa, ja työpaikalla on "pyöröovet".
Nelikymppinen nainen on ikäloppu ja edelleen punainen vaate työnantajalle.

Tämä on niin alasta ja ihmisestä kiinni. Ensinnäkin, moni haluaa opiskella sen uuden ammatin aikuisena ihan vapaaehtoisesti. Se on yleistynyt tosi paljon että lähdetään sille lapsuudenhaave-alalle tai hypätään muuten vaan kokeilemaan uutta. Tottakai osa lähtee opiskelemaan kun töitä ei muuten ole mutta yleisempää lienee ihan vapaaehtoinen opiskelu.
Ja monille työpaikoille voi "vaan mennä", eli töitä saa helposti. Tällaisia aloja on paljon ja sitä työvoimapulaa. Sukulaispoika vaihtaa työpaikasta toiseen ihan vaan menemällä kysymään. Vastakysymys on usein että koska voit aloittaa. Että ei ne rekryt kauaa aina kestä.

Myöskään nelikymppinen nainen ei todellakaan ole mikään punainen vaate kaikilla aloilla vaan hyvinkin toivottu. Esimerkiksi sosiaalialalla on monesti näin, 40-50-vuotiaat saa erittäin hyvin töitä. Kun alkaa lähestyä kuuttakymppiä niin voi olla vaikeampi työllistyä mutta sekin riippuu alasta. Moni eläkeläinenkin halutaan vielä töihin.
Itse täytän pian 50 ja silti voin valita työpaikkani. Vaikka on paljon aukkoja CV:ssä niin on monipuolinen työkokemuskin. Ja silti viihdyn mieluummin työntekijätasolla, eli kerrankin kun hain yhtä työntekijätason paikkaa, tarjosivat esimiesasemaa koulutukseni ja kokemuksen takia. En halunnut koska haluan päästä helpommalla.

Työnantajiakin on erilaisia, toiset pitää omistaan kiinni kynsin hampain, toiset palkkaa esimerkiksi halvemmaksi tulevan. Jotkut hoksaa menetyksen vasta kun hyvä työntekijä on jo lähtenyt ja viisastuu siitä. Mutta onhan silti taloustilanteet vaihtelevia ja joutuvat lomauttamaan ja muuta. Se taas ei usein johdu mitenkään työnantajan paskuudesta.

[Työelämästä]

Ja tietenkin työn saaminen johtuu myös hakijasta itsestään. Ominaisuuksista, taustasta, sopivuudesta. Tai onko vaikka terveysrajoitteita. Mutta noin yleisesti ei voi yleistää että töitä ei enää saa tuosta vaan tai ei ainakaan nelikymppiset naiset. Niin se ei ole.

[Valkosipulisilakka]

Minä olen keski-ikäinen nainen ja työelämän pitäisi nyt ehkä olla hedelmistä nauttimista? No en nyt sanoisi niinkään. Työ on raskasta ja kuormittavaa, aina vain pitäisi ehtiä enemmän ja paremmin. Stressi ja riittämättömyydentunne on aina läsnä.

Lisäksi minua stressaa meillä käytössä oleva henkilökohtainen palkanlisä. Esimies on kehityskeskustelussa useampaan kertaan todennut, että en ole lähelläkään sen saamista. Suoritus on rimaa hipoen riittävä, mutta kaukana hyvästä. Ei hän sitä nyt kovin tylysti ole sanonut, mutta ei rohkaisevastikaan. Itse pärjään mielestäni kuitenkin suht hyvin, olen onnistunut mm. hoitamaan hankalia ihmissuhderistiriitoja esimiestyössäni. Jotenkin minulla on semmoinen fiilis, että persoonani vain on väärä omalle esimiehelleni. Olen ollut tässä työssä reilut 10 v ja esimieheni omassaan 5 v eli hän ei ole ollut valitsemassa minua tähän. Ei olisi valinnut, jos olisi saanut päättää.

Enimmäkseen tykkään työstä sen raskaudesta huolimatta, mutta ei ole kivaa, kun en ole arvostettu. Mielestäni tuossa on myös vähän pärstäkerroinasiaa. Meillä on kaksi uudehkoa miespuolista kollegaa. Toinen on minusta ollut hyvä ja asioihin tarttuva, mutta näkee, ettei hänen persoonansa miellytä esimiestä. Toinen taas on kiva ekstovertti suupaltti, joka kyllä tekeekin jotain, mutta minusta puhuu ja feikkaa enemmän. Hänestä esimies tykkää ja tiedän hänen saaneen suorituslisän. Jotenkin ikävää tajuta, että en koskaan tule saamaan arvostusta ja palkanlisää, koska olen "vääränlainen". No, positiivista on se, että mun esimies toimii eri työpisteessä, joten häntä ei ole pakko nähdä päivittäin.

[Mea]

Jos näin voi sanoa, minä nautin siitä hedelmästä että kävin oikean koulutuksen nuorena ja nyt on työvuosia alla niin että se näkyy jo palkassa ja siinä ettei töitä tarvitse hakea. En koe itseäni työuupuneeksi, meillä on mukava porukka ja työ on ihan kivaa enimmäkseen.

Meiltä tiimistä lähtee yksi pois ja uutta haetaan tilalle. Vietin pikkujouluissa aikaa yhden meidän tiimiläisen kanssa, joka huomasi siellä jonkun jota oli haastateltu uudeksi meille. Sanoin että haepa se tähän meidän pöytään niin jutellaan sen kanssa. No se tuli sitten, ja voi sentään. Se ei vilkaissutkaan minuun, vaan puhui vain ja ainoastaan tälle meidän toiselle (miespuoliselle) tiimiläiselle! Edes silloin kun kysyin siltä jotain, se ei vastannut minulle. Olin todella hämmentynyt, en ole koskaan tottunut tuollaiseen kohteluun meidän täysin miesvaltaisella alalla! Ei varmaan ikinä ole käynyt noin näiden 20 vuoden aikana, muistaisin kyllä. Arvaatte varmaan otetaanko sitä meille. Epic fail.

[Myrkkymuratti]

Omassa työssäni huomaan, että joillain eläkeikää lähestyvillä työntekijöillä on asenne, että ovat jo siirtyneet odottelemaan sitä eläkkeelle pääsyä. Hoitavat perustyön rutiinilla, mutta eivät enää ole kiinnostuneita osallistumaan mihinkään kehittämisjuttuihin tai kuulemaan mistään uudesta. Minusta se on ihan ymmärrettävää ja ok, jos kuitenkin sen perushomman tekee asiallisesti, eli ei ole tympiintyneen oloinen. Monet myös siirtyvät viimeisiksi vuosiksi tekemään lyhyempää työaikaa, joko terveyssyistä tai ihan omasta halusta.

Toisaalta on myös työntekijöitä, jotka eläkkeelle jäätyään käyvät vielä useiden vuosien ajan tekemässä keikkaa tilapäisinä sijaisina. Ovat kommentoineet että se on mukavaa, koska ei ole mitään pidempiaikaista vastuuta.

Itse olen nyt muutaman vuoden kokenut työssäni pientä leipiintymistä, ja miettinyt pitäiskö vaihtaa ammattia. En vain ole keksinyt, mitä muuta haluaisin tehdä. Ei ole kyse työpaikkani olosuhteista, vaan itse työn ytimestä. Jotenkin sydän ei ole mukana työssä samalla tavalla kuin aiemmin, ja "vain työnä" tehtäväksi työksi ammattini tuntuu henkisesti liian kuormittavalta.

[Thirteen]

Mulla on käynyt tavallaan hyvä tuuri, nyt näin päälle viisikymppisenä sain työn (pyydettiin tavallaan) jota teen pääasiassa kotona, välillä myymälässä. Työtä, jossa sopivasti uutta ja sopivasti vanhaa ja joka liittyy harrastuksiini eli eläimiin. Palkka ei päätä huimaa muihin aloihin verrattuna mutta toisaalta ei ole työmatkakuluja pahemmin ja arvostan eniten sitä, ettei tarvitse miettiä työjuttuja vapaa-ajalla. Olen ollut yrittäjänä, muuten vastuullisissa tehtävissä, jotka vaikuttivat vapaa-aikaankin yms. joten nyt tämä tuntuu juuri sopivalta tässä vaiheessa elämää.

Ammatillista kunnianhimoa mulla ei ole ollenkaan.

[Hovarontti]

ei vaan jaksaisi, puuduttaa, motivaatio kateissa, löysässä hirressä roikkumista kun sopparaita uusitaan vuoden - 3 vuoden välein. Ei ole oikein luottoa tulevaisuuteen ja tätä homma on tehty jo yli 15 vuotta. Tältä alueelta ei oikein töitä tämän ikäiselle enää löydy, kun kaikki koulutuskin on vanhentunutta. Muuttaa en halua. Sinnitellään

[msk]

Eläkeikään vielä 6 vuotta. Olen ollut nykyisessä työssäni vuodesta 2006 eli aika kauan, kohta 17 vuotta.
Työnkuva on muuttunut koko ajan, ihmisiä on irtisanottu ja/tai määräaikaista työsuhdetta ei ole jatkettu.
Työmäärä on luonnollisesti kasvanut jäljelle jääneiden osalta kun ihmisiä tekemässä on vähemmän.
Työnkuva muuttui taas tänä syksynä vaativammaksi kun palasin pitkän sairausloma jälkeen takaisin töihin.
Onneksi tällä kertaa sitten myös työmäärä pienentyi yhden monta vuotta hoitamani asian jäädessä kokonaan pois.

Nyt varsinkin uuden vakavan sairausdiagnoosin saaneena olen kyllä jonkinlaisessa eläkettä odottelevassa tilassa.
Tykkään työstäni ja teen sen hyvin, tykkään työkavereistani vaikka suurimmalta osin etänä työskentelenkin,
Toimistolla on kuitenkin aina kiva käydä.
Omassa asenteessa on nyt tämän viimeisen sairauden myötä tapahtunut ehkä suurin muutos.
Teen työni edelleen hyvin mutta en ota enää stressiä mistään enkä myöskään tee yhtään yli sovitun työajan.
Meillä on keväisin aina kaikkein kiireisintä ja joka ainoa kevät olen (kuten muutkin samaa työtä tekevät) tehnyt jopa 10-12 tuntisia päiviä että ehdin tekemään ajallaan kaiken tarvittavan.
Olen jo ilmoittanut esihenkilölleni että tuo ei tule jatkumaan enää ensi keväänä, ja jos en ehdi tekemään töitäni normaalilla työajalla niin ne viivästyvät tai jäävät määräajassa tekemättä TAI hän palkkaa apuvoimia avukseni.
Saavatko muut apua? Epäilen, mikä on tietenkin väärin. Saano minä apua? Jää nähtäväksi. Kuten myös se että tarvitsenko apua?
Tänä vuonna olemme liikkeellä ns. normaalia aikaisemmin estääksemme kevään mahdottoman kiireen, stressin ja töiden ruuhkautumisen.
Saa nähdä onnistuuko.

Joka tapauksessa, aion nämä loppuvuoteni (jos vaan terveyttä riittää työssä olemiseen) ottaa rauhallisemmin ja työskennellä VAIN suunnitellun viikkotuntimäärän joka on 7 tuntia päivässä. Ruokatunti on omaa aikaa. Kokonaistyöaika on siis 7 ja puoli tuntia päivässä.
Onneksi työni ei ole sellaista että siitä olisi kenenkään henki kyseessä.

Yleistunne työelämästä on, että ihmisistä halutaan puristaa yhä suurempia tehoja ulos työntekijöiden vähentyessä ja työmäärän kasvaessa.

[Vieras]

Tuopa se on omakin yleistunne, ja samalla on monia alueita joissa homma on aivan rikki esim. koulupsykologit, neuvolat, amikset ym. noista on kirjoitettu viimeksi huolestuttavaa informaatiota.Vaikea ymmärtää kuka tai ketkä hyötyvät työelämän kurjistamisesta. Kirjoitan enemmän myöhemmin kun töiltäni ehdin-.

[Umac]

Terveydenhuoltoalan kriisiin, Umacin postaukseenkin liittyen, ihmiset ovat todella saaneet tilanteesta tarpeekseen, osa ei tyydy enää pelkkiin irtisanoutumisiin, vaan päätyvät ammattioikeuksiensa poistamisiin, mitkä ovat nouseet paljon.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/895a9 ... 1366ac4f47

Oho, jopas niitä poistopyyntöjä mennyt!

[Helmi*]

msk:n kanssa samoilla linjoilla hyvinkin pitkälle. Täysin terve en ole itsekään, ja muutakin kiirettä elämässä on työn lisäksi (mm. iäkäs äitini, isä menehtyi viikko sitten). Lisäksi mun ainoa tiimiläinen on jäämässä eläkkeelle vuoden kuluttua eikä tietenkään tilalle palkata ketään. Töissä miesvaltaisella alalla, en vaan enää jaksa nostella mitään raskasta enkä riekkua työpaikalla. Joten osittain varhennettu eläke on mun ratkaisuni, sitä ovat meillä tehneet muutama muukin. Ja etäpäiviä mahdollisimman paljon, inhoan niitä tosi aikaisia, repiviä aamulähtöjä.

[msk]

Etätyömahdollisuus on kyllä aian mahtava asia!
Lämmin osanottoni Helmille isän poismenon johdosta.

[Kynsiviila]

Olen niin kiitollinen, että itsellä työasiat ovat hyvin. Olen kohta 50, eli työikää on vielä reippaasti jäljellä. Meillä on mahtava työyhteisö, tiimi ja esihenkilö. Töitä on enemmän kuin tarpeeksi, välillä se kuormittaa paljonkin ja tässä täytyy olla valtavasti epävarmuuden sietokykyä, kyky priorisoida ja vastaan isosta kokonaisuudesta taloudellisin vastuin. Mutta toisaalta pidän kovasti työstäni ja erityisesti sen vaihtelevuudesta. Työ on asiantuntijatyötä ja pystyn tekemään pääosin etätöitä.

[Vieras]

Kynsiviila: saanko kysyä oletko edennyt vuosi vuodelta organisaation sisällä vai kuinka on löytynyt noin hyvä paikka? Niin moni on todella kuormittunut työelämästä eri syistä ja olisi hyvä esimerkki vaihtelun vuoksi, kuinka onnistuu työelämässä kypsässä iässä ja pystyy nostamaan osakkeitaan.

[Helmi*]

Kiitos msk!

[smörgen]

Kyllä työelämä on muuttunut aika paljon. Itselläni töitä takana yli 25 vuotta keskeytyksettä. Toinen tutkinto työn ohessa menossa eli on tullut opiskeltuakin ja ihan vapaaehtoisesti, olen halunnut kehittää omaa osaamistani.

En todellakaan koe, että nelikymppinen nainen olisi punainen vaate, päin vastoin. Ainakin IT-alalla osaavalle tekijälle on aina töitä ja palkka sekä henkilöstöedut on hyvät. Työntekijöistä pidetään myös hyvää huolta, eikä kuormiteta liikaa. Kauhistuttaa kuulla, miten esim. hoitoalalla työntekijöitä kohdellaan!
Itse olen siis varsin tyytyväinen. Vaikka työ on vaativaa, en koe että se kuormittaisi liikaa. Mahdollisuus lähes 100% etätyöhön helpottaa tietenkin paljon. Tulotaso on sen verran hyvä, että mahdollistaisi osa-aikaiseksi siirtymisen tai vaikka työelämästä aiemmin pois jäämisen. Molemmat on itsellä harkinnassa.

[TlGER]

Luulisi 40+ v. naisen olevan houkuttelevampi työntekijä kuin kolmekymppisen, joka jää kuitenkin ennemmin tai myöhemmin mammalomalle.

[Koppelo]

Voisin allekirjoittaa tuon Kynsiviilan kokemuksen itekin. Vastuullinen asiantuntijatyö. Aivan älyttömän ihana työporukka, ihan ok palkka, ja työstä ja sen vaihtelevuudesta tykkään tosi paljon. Jos työtä on ollut liikaa, sitä on jaettu uudelleen, ja taas jaksaa. Vapaita saa kun pyytää, työpäivät voi pitkälti suunnitella itse sen mukaan, mitä tekee mieli tehdä.
Ihan paras työ, missä olen ollut, vaikka monenlaista työpaikkaa on tullut nähtyä ja koettua. Tähän työhön mut suorastaan revittiin, vaikka ikää oli 45 Suoraan asiantuntijatehtävään menin, vain jotenkuten soveltuvalla työkokemuksella. Tästä alasta ja työstä ei ennestään kokemusta ollut. Etenemismahdollisuuksia olisi, mutta en piittaa. Olen esimiehenä toiminut aiemmissa työpaikoissa, ja oli ihan kiva kokemus, mutta mulle riittää vähempikin työmäärä.

Etätyö on mulle iso plussa. Jos se joskus tulevina vuosina vähenee, vaihdan työpaikkaa. Ja vähän jo "petailen" yhtä mielenkiintoista, harrastukseen liittyvää työpaikkaa sillä mielellä, että ottakaa mut sitten töihin, jos..

[Mella M]

Itse en ole kokenut ikää ongelmaksi. Nytkin tiedän, että saisin heti töitä, jos haluaisin palata vanhoihin hommiin, mutta en halua. Ikää siis 48 v. Tämä siis tilanne ainakin julkisella puolella. Sen toki ymmärrän, että työnantajan tulee miettiä ihmisen sopivuutta myös työyhteisöön ja varmasti yksityisellä puolella kovin nuoreen työyhteisöön ei oteta välttämättä vanhempia ihmisiä, jos kokemus on ollut, että se ei vaan toimi. Joillakin aloilla ne työyhteisöt saattaa olla hyvinkin nuorta porukkaa. Itse en ole kokenut koskaan ongelmaksi moni-ikäisyyttä ja minulle ei esim. ole mitään ongelmaa sen kanssa, jos esimies on nuorempi, mutta jossain työyhteisöissä voi olla tällaisista huonoja kokemuksia. Mutta siis ainakin julkisella puolella koen, että ikäsyrjintää tai ylipäätään ikään tuijottamista on huomattavasti vähemmän.

Oma tunne työelämästä on aika kurja. Itse paloin lähes loppuun ja kyllästyin aivan totaalisesti jokaisessa työpaikassa siihen, että aikaa meni aivan valtavasti se miettimiseen, että miten resurssiongelmat saadaan ratkottua. Se oli tosi väsyttävää ja turhauttavaa ja oli karmeaa nähdä miten huonosti moni voi ja miten jo nuoret ihmiset olivat väsyneitä ja kauhuissaan suuresta vastuusta ja olivat pettyneitä työelämään. Nyt opiskelen aivan uusia asioita ja en oikein näe muuta vaihtoehtoa tulevaisuudessa kuin olla yksityisyrittäjänä. En kaipaa yhtään niitä lähes samojen teemojen ympärillä pyörineitä palavereja. Toki ikävä tulee varmasti aivan kohtuullisen hyvää kuukausipalkkaa, mutta eipä se korvaa sitä turhautumisen ja vitutuksen määrää, minkä työ aiheutti. Oli toki paljon hyvääkin ja aina aivan mahtavia ihmisiä joka paikassa, mutta asioiden organisointi, töiden tasainen jakautuminen ja resurssivaje on monessa paikassa aivan järkyttävää.

[smörgen]

Pakko vielä kommentoida ikäasiaa vähän: itse olen siis yksityisellä puolella ja vedän asiantuntija/tuotekehitystiimiä. Kaksi viimeisintä rekryä tiimiin on molemmat 50+ ikäisiä. Eli kyllä se kokemus painaa vaakakupissa joillain aloilla ja tietyissä rooleissa ja nimenomaan on plussaa, jos on pitkä työkokemus ja sitä ikää. Etenkin, kun haetaan pitkäaikaista työntekijää, nuori ikä ei välttämättä ole mikään valtti - nuoret vaihtaa työpaikkaa yleensä herkemmin.

[Koppelo]

Komppaus smörgenille. Mun jälkeen meille on tullut useita naistyöntekijöitä, joista kaikki on olleet n.50-vuotiaita, tai vielä enemmän. Toiseen yksikköön saman ikäisiä naisia ja miehiä, sellaisiakin, joilla ei enää ole montaa vuotta eläkkeeseen. Sinne on tullut myös muutamia noin 3-kymppisiä, mutta enemmistö rekrytyistä on reilusti vanhempia. Meillä arvostetaan etenkin monipuolista työkokemusta ja myös elämänkokemusta, sitä että asiat pysyy hallinnassa tilanteessa kuin tilanteessa. Ja myös pysyvyyttä, koska siitä on iso etu työssä. Meistä iäkkäämmistä sen monesti tietää jo, että pärjätään ja osataan.

[Mella M]

Tottakai vanhemmillekin ihmisille löytyy töitä ja heitä rekrytään jatkuvasti, mutta silti se on aivan fakta, että yli viisikymppisen ja varsinkin naisen on jo vaikeampi saada töitä kuin nuoremman ja miehen jos ei nyt puhuta esim. sotealasta ja muista julkisista aloista. Tätä ei hirveästi yksittäiset esimerkit auta vaikka tilanne on saattanut vähän parantuakin. Itse en ole tätä tosiaan ainakaan vielä omalla kohdalla kokenut.

[smörgen]

^Varmasti on riippuvaista alasta, kuinka helppoa tai vaikeaa on työllistyä. Halusin vain tuoda esiin, että omalla alalla (yksityinen, IT-ala) palkataan kyllä oikein mielellään naisia ja niitä 40-50+ ikäisiä. Ja ohi niiden nuorempien miesten eli ei ole kyse siitä, etteikö hakijoissa olisi vain keski-ikäisiä naisia.

[Kynsiviila]

Olen isossa organisaatiossa, ollut jo noin 20 vuotta, useammassakin eri tehtävässä. Sen kautta aika laaja-alainen osaaminen, jota täällä arvostetaan Olen pystynyt etenemään uralla ilman esimiesvastuuta, sitä en halua. Olen myös ollut mukana useammassa rekrytoinnissa ja milloinkaan ikä ei ole vaikuttanut siihen, haastatellaanko vai ei, viimeksi oli melkein koulun penkiltä valmistuneista 60-kymppiseen. Näihin töihin osaajia ei suoraan valmistu mistään, toki tietysti perusosaaminen pitää olla, mutta ihan ehdottomasti suurin juttu on se, että saadaan "hyvä tyyppi", eli sellainen, joka sopii meidän tiimiin ja siinä iällä tai sukupuolella ei ole merkitystä.

Meillä tuo resurssivaje on välillä valitettavan tuttua, mutta onni on oma tiimi, jonka kanssa ikäviä asioita voi purkaa, siinä ei koe jäävänsä yksin. Välillä tehdään enemmänkin ylitöitä, ja juuri nyt on jäätävä työkuorma. Sen vastapainona vapaata voi ottaa melkein koska vain, jokaisen oletetaan tiedostavan mihin kohtaan sen töiden kannalta pystyy ottamaan. Voi ottaa omaa aikaa päivällä ja vaikka lähteä koiran kanssa treenailemaan ja jatkaa töitä illalla kun muuten on hiljaista. Jne.