Ystävyyden tulkinta

[Hyasinth]

Hei, asiantuntijaraati. Auttakaa tulkitsemaan ystävän käytös.

Ystävä sanoi viimeksi tavatessamme, että tule käymään kahvilla. Soitellaan. On paljon kotona, eikä töissä joten olisi kiva tehdä jotain yhdessä. Eräänä päivänä sitten soitin hänelle, ei vastannut. Laitoin viestin että mitä asiaa minulla oli, että olisin vaan kysynyt lähtisikö kahville tms.

Vastasi että mielellään olisi lähtenyt, mutta tänään kiirettä, soitellaan joku toinen päivä.
No siitä meni jotain viikko, soitin uudelleen. Ei vastausta, viestin taas että mitä oli asiaa, että hän voi harkita pääseekö.

Sitä rataa jatkui vähän aikaa, kunnes huomasin ettei hän ole kertaakaan vastannut puhelimeen sen jälkeen kun viimeksi nähtiin. Hän sanoi viimeisessä viestissä, että ei valitettavasti nyt kerkeä, mutta hän soittaa huomenna.
Huomista ei koskaan tullut. Meni kolme kuukautta.

Tulkitsin että tämä on ns. hiivutusta, eli ystävä haluaa etäännyttää kunnes ei enää tule viestejä eikä soittoja?
Onko tämä tyypillinen tapa?

Surin asiaa jonkin aikaa, aloin sopeutua yllättävään käänteeseen. Olin innoissani ollut tapaamisista ja suunnitellut kaikkea kun hän sanoi, että olisi paljon aikaa ja sitä rataa. Pettymys tuntui siltä kuin matto olisi vedetty jalkojen alta.

Päädyin, että aina ei voi voittaa. Ja päädyin siihenkin, että tuntuu hullulta että se jotenkin kolahti niin paljon. Kuuluisiko tällainen kestää ja sitten vaan odottaa? Tuleeko jossain vaiheessa ns. pahoittaa mielensä. Ei mulla paljoa ystäviä ole, joten ei ole kokemusta mistään kaveripiirin pyörittämisestä tottunein ottein, siksi koen että olen vähän hukassa ja pihalla.

Kunnes hän laittoikin viestin että nähdään. Tuntui siltä että olisi repaistu vanha rupi auki, koska juuri olin hyväksynyt että ystävyys päättyi ja koskaan en saa tietää miksi. Vastasin kohteliaasti, mutta edelleen sillä oletuksella että tuo on vaan sitä kohteliasta etäisyyden ottoa pikku hiljaa, enkä lähtenyt sopimaan tapaamista, vain että nähdään tässä kun ehditään.
Sitten hän soitti yhdesti, en vastannut.

Olen tottunut, ettei ystäviä tässä iässä yli 40v enää joka päivä tapailla, ja jokaisella on omat kiireensä. En ole vain tottunut siihen, että joku sanoo oikein mielin kielin että soitellaan, ja sitten ei haluukaan tavata. Alkoi pyöriä mielessä kaikki keskustelut, että mitä olen ehkä sanonut väärin, mitä sanoin viimeiseksi ja saatoinko käytökselläni jotenkin loukata tai aiheuttaa sen että olen ällöttävä.
Nyt tunne itseni ällöttäväksi kun mietin tätä ystävää niin paljon, enkä pääse yli.

[Dacrest]

Teot puhuvat enemmän kuin sanat, ystävyydessäkin.

[JMTNT]

Minusta tuo ei ole ystävyytesi arvoista. Jos haluaa pitää kaverin kaverina, niin silloin täytyy myös pitää sanansa. Laittaisin hänelle viestin, että luulin toista hänestä, enkä ole leikkikalu.Mutta nykypäivänä viestejä ei aina oteta niin vakavasti, kun niitä satelee tiheään. Lupaukset on silti pidettävä.

[Hyasinth]

Kiitos vastauksista.
Tuntuu että en taida laittaa mitään viestiä enää. Kävi mielessä itselläkin tuo sana "leikkikalu", kun tuntui että olen pompoteltavana.
Mutta laittamalla jotain viestiä antaisin varmaan hänelle lisää leikkikaluja minun "petkuttamiseen".
Hän varmaan sanoisi ettei tosiaankaan tiennyt että aiheuttaa jotain leikkikalutunteita, ja saattaa olla että uskoisin häntä, tulisin vedetyksi samaan kehään, ja jätetyksi uudelleen.
Se vasta olisikin jo nöyryytysten huipentuma.

[Hyasinth]

Saa laittaa lisääkin, kiinnostaa kuulla onko muilla vastaavia tilanteita ollut.

[JMTNT]

Arvelen, että aloittaja on nainen ja ystävä on mies, jolla omat ongelmansa ja siksi on kadoksissa, päihteet?!

[Hyasinth]

Itse olen vähän päälle 40 nainen, ja ystäväni tai ilmeisesti ex.ystävä on minua noin kolme vuotta vanhempi nainen.
Päihteitä käyttää ilmeisesti kohtuudella, ei vaikuta juopolta ja itse en käytä ollenkaan, siitä ollaan puhuttu ja hän ei koskaan vaikuta olevan mitenkään baari-orientoitunut. Eihän sitä koskaan toki tiedä.

[Koiruuksia]

Antaisin olla. Jos ei ole aikaa, ei ole kiinnostusta. Voi olla että haluaa sinun olevan ns. varalla silloin kun ei ole mitään muuta mielenkiintoisempaa.

[Fran]

Mä vähän samaistun tuohon kaveriin. Mä en tykkää yhtään puhua puhelimessa, koska keskityn puheluun enkä osaa multitaskata. Viestittelen paljon mielummin, koska silloin pystyn tekemään muutakin samaan aikaan. En myöskään perusta ex tempore -vieraista. Kai mä oon vähän erakoitunut... Mut siltikin, silloin harvoin kun joku käy, tykkään kavereita nähdä ja jutella naamakkain. Mun vaan täytyy osata varautua siihen että joku tulee kylään.

Sen verran mä tuosta ystävästä poikkean, etten ketään pyydäkään kylään, ellen oikeasti halua nähdä.

[Hyasinth]

Antaisin olla. Jos ei ole aikaa, ei ole kiinnostusta. Voi olla että haluaa sinun olevan ns. varalla silloin kun ei ole mitään muuta mielenkiintoisempaa.

Hyvä pointti, ajattelinkin antaa olla. Siltä osin, etten enää häneen ota yhteyttä enkä vastaa. Mielessäni joudun varmaan jonkun aikaa vatvomaan kelaa, että pääsen yli. Tää kirjoittaminenkin jo auttaa, tuntuu etten ole ajatusten kanssa niin yksin.

Mä vähän samaistun tuohon kaveriin. Mä en tykkää yhtään puhua puhelimessa, koska keskityn puheluun enkä osaa multitaskata. Viestittelen paljon mielummin, koska silloin pystyn tekemään muutakin samaan aikaan. En myöskään perusta ex tempore -vieraista. Kai mä oon vähän erakoitunut... Mut siltikin, silloin harvoin kun joku käy, tykkään kavereita nähdä ja jutella naamakkain. Mun vaan täytyy osata varautua siihen että joku tulee kylään.

Sen verran mä tuosta ystävästä poikkean, etten ketään pyydäkään kylään, ellen oikeasti halua nähdä.

Kiitos hyvästä näkökulmasta Franillekin, itse asiassa tuosta oli tämän kaverin kanssa puhe.
Hän sanoi nimenomaan, ettei aina jaksa puhua puhelimessa, ja osoitin ymmärtäväni ja siksi aina soitinkin vain kerran, ja laitoin viestin. Ymmärrän täydellisesti sen, kun joku ei vaan jaksa puheluita ja pitää äänettömällä. En itsekään joka puheluun vastannut heti, vaan laitoin esim. että soitellaan myöhemmin. Kun soitin, niin sen takia laitoin viestin perään ettei hänen tarvitse kokea painetta soittaa takaisin/kysellä, ellei ole aikaa jaaritella. Jos sama asia tulee viestilläkin selväksi, eli tavataanko vai eikö.

Siihen syyllistyin itse, että ehdotin joskus ekstemporee tapaamisia. Mulle tuottaa vaikeuksia se, jos viikkoja ennen pitää sopia ja ns. virallisia sovittuja tapaamisia on, joten sitten kavereille tekee mieli vaan joskus soittaa. Varsinkin kun hän itse sanoi, että tule piipahtamaan. Mielestäni se tarkoittaa just ekstempore.
Kerran soitin vaan siksi, että olin tullut eläinlääkäristä koiran kanssa ja tuntui että tarvitsen ystävää. Ei vastannut. Siinä vaiheessa en enää laittanut nyyhkytarinaa, koska oli ollut jo merkkejä ilmassa.

Hän saattoi soittaa mulle kans koira -jutuissa, ja kerran lähdin kesken treenien hallilta, häntä kuskaamaan koiraansa eläinlääkäriin ettei tarvitse taksia tilata..

Hän itse on sellainen, ettei hänestä puhelimessa meinaa päästä eroon millään. Hän siis puhuu, puhuu, puhuu, ja ennen soitteli mielellään välillä kysyäkseen jotain, ja sitten ajautui selittämään. Naurettiin monesti kippurassa hänen kommelluksiaan, ja tuntui että aivan mahtava kaveri on kyllä kun joskus soittaa vain kertoakseen, että oli jotain hassua mokannut ym. Meillä oli teemoja, ja aina kun siihen teemaan liittyvä sattumus tuli, hän saattoi soittaa illallakin vielä nauraakseen jotain mun kanssa.

Ehkä tää selittää miksi olen niin hämilläni..kun kyse ei ollut mistään tyypistä joka ei osaa puhua, ja vähintäänkin olisin odottanut että hän voi vaikka sanoa, että nyt on ajanjakso jolloin ei ehdikään näkemään. Se tarkoituksellisen oloinen feidaaminen tuntui kuin iskulta palleaan, kun miettii tätä historiaa.

[Hyasinth]

Ekstempore vielä, tarkoitti sitä että hänkin saattoi soittaa edellisenä iltana silloin kun oltiin vielä väleissä.
Ja kaikki tapaamiset ei olisi ollut hänen luonaan, vaan tyyliin sattuuko olemaan liikkeellä, nähtäisikö huomenna ym.
En siis ollut missään hänen pihalla väijymässä, että tuun yllätysvierailulle
Mutta siinä mielessä ekstempore, että lyhellä varoitusajalla eli tyyliin mitä teet ylihuomenna/huomenna, ja siihenhän voi sanoa jos sellainen ei käy.
Hän saattoi esim. kesällä soittaa mulle illalla, että tuunko aamupäivästä käymään. Eli ei se olisi kovin ihmeellistä ollut. Jos hän oli töissä, sitten oli eri juttu. Hänellä oli pitkä saikkukin yhteen väliin, ja paljon vapaa-aikaa.

[Fran]

Selvennyksen jälkeen kuulostaa siltä, että joko kaveri haluaa ottaa suhun etäisyyttä, tai sitten hänen henkilökohtaisessa elämässään on vastoinkäymisiä, joiden takia ei jaksa olla yhteydessä suhun tai muihinkaan.

Itselläkin osasyy erakoitumiseen on se, että on niin kuormittunut ettei varsinkaan työpäivän jälkeen jaksa olla sosiaalinen. Ja samasta syystä ei kotikaan ole aina siinä kunnossa että kehtaisi jonkun päästää sisään... Ennemmin sitä lähtee kahville jonnekin muualle, ja siihen päivän tai parin varoitusaika on oikein passeli.

[Hyasinth]

Varmaan eka vaihtoehto eli haluaa vain muhun ottaa etäisyyttä..

Tai halusi.
Se suurin outous mulle oli se, että hän sai siis tavoitteensa saavutettua. Otettua etäisyyttä, jätin hänet rauhaan ja kaikki ok. Hän ei tarvitse minua, minä en roiku, kaikki hienosti.

Mutta hän siis aloitti viestittelemään kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja yritti soittaakin.

Viesti oli kepeä eikä mitenkään ottanut kantaa siihen, miksi suunnitelmat peruuntuivat ja miksi tällainen "tauko" on ollut.

Tää pisti mut lopullisesti sille kannalle, etten enää hänen kanssa ole tekemisissä. On melko pelottavaa kun toinen ei ole tietääkseenkään, että oltiin juuri kolme kuukautta puhumatta sen jälkeen, kun "soitan sulle huomenna".

Jos hänellä on joku syy ollut etäisyyden tarpeeseen, siis olen ollut väärän lainen, ehdottanut vääriä tapaamisia, laittanut vääränlaisia viestejä vääriin aikoihin tms. tästä oon valmis ottamaan vastuun. Uskon että hän teki itsensä kannalta oikean ratkaisun, ja toivon kaikkea hyvää.
Mikään ei viittaa siihen, että hän olisi paha ihminen vaan täytyy olla joku vika minussakin. Oli mikä oli, siinä vain menee mulla raja jos joku gaslight on päällä ettei ole huomaavinaan mitään..Hän saattaa milloin tahansa uudelleen kadota kuitenkin, vaikka nyt hänelle vastaisinkin.

[JMTNT]

Ihan selvästi on ystävälläsi ongelmia, jotka salasi sinulta, mutta ei pystynyt ryhdistäytymään. Surullista, että jouduit tilanteen huomaamaan vasta nyt, mutta ei tuo ole ainoa ihminen maailmassa, joten uusiin tuuliin. Tsemppiä!!!

[Dacrest]

Älä liikaa mieti, onko vika kenessä. Ihmiset vaan käyttäytyvät eri tavoin ihmissuhteissa ja etenkin jos on stressiä päällä, jaksaminen ei aina riitä yhteydenpitoon. Tai se on hyvin ailahtelevaa.

Mullakin on ystävyyssuhteita, joissa välillä pidetään tiiviimmin yhteyttä ja välillä on pitkiäkin taukoja. Se ei välttämättä riipu mistään mitä toinen on tehnyt tai sanonut.

[Hyasinth]

Kiitos tsempistä. Näinhän tässä täytyy ajatella. Uusiin tuuliin.

Ainakin täytyy olla iloinen siitä, että tämän välirikon takia olen mennyt itseeni ja miettinyt monet teot uusiksi, mitä muistan ikinä tehneeni hänen seurassaan, käynyt läpi toimintatapojani ja reaktiotapoja, mukaan lukien tunnereaktio tähän tilanteeseen, ja olen toki löytänyt itsestäni ja käytöksestäni parannuskohteita. Oppimiani asioita pääsen ehkä testaamaan joskus, se vaan ei tapahdu enää tässä ystävyydessä.

[Hyasinth]

Älä liikaa mieti, onko vika kenessä. Ihmiset vaan käyttäytyvät eri tavoin ihmissuhteissa ja etenkin jos on stressiä päällä, jaksaminen ei aina riitä yhteydenpitoon. Tai se on hyvin ailahtelevaa.

Mullakin on ystävyyssuhteita, joissa välillä pidetään tiiviimmin yhteyttä ja välillä on pitkiäkin taukoja. Se ei välttämättä riipu mistään mitä toinen on tehnyt tai sanonut.

Miten ne tauot aina alkaa? Sanotteko että soitan huomenna ? Se on niin hämmentävää..
Aivan niin, parempi kai olisi ettei ainakaan liikaa syytä itseään, jokaisessa suhteessa on kaks osapuolta. Toi stressi on tosi hyvä pointti jonka koitin varsinkin alussa pitää mielessä, kun huomasin hänen hiivuttavan yhteydenpitoa. Ajattelin just alkuun, että no, jokaisella on ristinsä kannettavana ym.
Nyt tuli vastaan se, että minun oma hermorakenne ei kestänytkään.
Näemmä minulle on aivan liian kuormittavaa saada vuoroin kylmää vuoroin lämmintä vettä niskaan ja yritän just päästäkin yli siitä tunteesta. Voi olla että seuraava kuka tekee vastaavaa, saakin enemmän minun ymmärrystä. Eli tottuuko tähän, ja opinko ehkä jotain sitten kun olen itse stressissä.
Minulla on kavereita aina ollut eri elämäntilanteissa, eri paikkakunnilla. Yksikin kaveri soittaa ehkä kerran vuodessa, ja juttu jatkuu siitä mihin se jäi.
Avain on se että niiden suu ei puhu eri tarinaa, mitä jalat tekee. Kavereita jotka tiedostaa asian, että eipä tule soiteltua ja se voidaan ääneen todeta.
Ja teenkö mitään ystävällä/tekeekö hän mitään minulla jos hän ei koe voivansa sanoa suoraan. Ainakin opin itsestäni sen etten kaipaa
hyvänpäivän tuttuja, yksi syy on että sellaisille esim. muuttoapua kaivatessa olen yleensä hyvä kaveri taas

[Dacrest]

^kaikki eivät pysty/halua sanoa asioita suoraan, omista syistään johtuen.

Hyvä että mietit omia tunnereaktioitasi. Jos oma kuormitus kasvaa toisen käytöksen takia, on parempi ottaa etäisyyttä ja omaa aikaa. Koska ihmissuhteissa on aina vähintään kaksi osapuolta, niiden dynamiikka on ainutlaatuista. Jos tuntuu että jää jumiin lähennytään - etäännytään -kuvioon, jatkuviin odotuksiin ja pettymyksiin, kannattaa perehtyä erilaisiin ihmissuhdemalleihin.

Tänään viimeksi puhuin ystävän kanssa, joka puhelimeen vastatessaan saattaa sanoa "soitan sulle illalla", eikä hänestä kuulu sen jälkeen kuukauteen. Olen vain opetellut ottamaan rennosti, enkä turhaan mieti syitä.

Aika monta mankelia elämässä läpi käyneenä tiedän, ettei omakaan käytökseni ole aina loogista. Just sen stressin alla, tai kun elämässä tapahtuu liikaa, ei vaan joko jaksa pitää yhteyttä, tai ei halua kuormittaa muita omilla murheilla.

[Hyasinth]

Kiitos näkökulmasta Dacrest.
Mielenkiintoinen tuo lupaus vs. toiminta.
Saattaa olla että minulla on yksinkertaisesti paljon vähemmän asioita mietittävänä, tai sitten vielä kuormittavampi tapa olla olemassa, jossa ehdin yhtä kaveria ja hänen tekemisiään sitten huomaamaan. Ei livahda aivojen läpi se lupaus vs. toteutus, ja laitan merkille soittiko vai eikö.
nykyäänhän on se kulttuuri ettei työpaikkahakemuksiin ei mihinkään vastata, ei edes aina sitä että kiitos yhteydenotostasi mutta ei kiitos. Siihen saa nykypäivänä aika pian karaistua, että jos jonkun pyynnön maailmalle laittaa, se kannattaa unohtaa saman tien.

Olen aika varovainen moralisoimaan, just sen takia että pitää huomioida että olen itse neuroottinen lupausten pitäjä, syyllistyjä, ja toinen ei välttämättä jaksa olla sellainen..
Emme sovi hänen kanssa yhteen. Joutuisin vaimentamaan omat tunteet jatkuvasti.
Ehkä hän vaistosi sen myös, ja ajatteli ettei jaksa.
Kummallista kyllä, hänelläkin oli ennen tapana noteerata mikäli ei vastannut puhelimeen niin aina laittoi viestin, aina soitti jos lupasi. Jouduin jopa toppuuttelemaan, ettei se nyt maailmaa kaada jos ei joka puhelua ota. Kyllästyin kun puolet puhelusta meni sen pahoitteluun, että miksi ei vastannut heti tai miksi ei vastannut viimeksi. Ja hän rentoutuikin sitten ihan toiseen ääripäähän

[Hyasinth]

Siis tiedättekö sen tyylin että "Joo mulla kesti vastata, kun olin ulkona ja molemmat lapaset kädessä, ja koira veti ja sitten puhelin siinä soi ja ajattelin kuka siellä mahtaa olla, ja toivottavasti et luullut että en vastaa ja nyt soitin kun oli laturi puhelimeen " ym

No ei ihan noin tarkasti, mutta tuli joskus vähän liikaa selityksiä asiaan, jota ei ole pakko selittää edes.

[JMTNT]

Minusta juuri tuo, että ihminen leimataan olioksi, jolle voi tai ei viitsi/ehdi vastata on ihmis arvoa alentavaa. Toista kunnioittava ihminen ymmärtää viestin lähettäjän lämmön viestin saajalle. Ei tää digiaika ole sitä, että kun mä en viitsi/jaksa/ehdi, vaan ihmisen tunnetaso pitäisi olla lähimmäisen rakkaus.

[Hyasinth]

Kyllä hänelläkin on facebookissa ollut aikaa päivittää ja tykkäillä samaan aikaan. Ihan tarkoitushakuiselta tuntui siksikin.
Lakkasin seuraamasta hänen päivityksiä joskus jo aika pian, kun hän lakkasi mulle vastaamasta.
Klikkasin ettei ne näy mulle enää, ellen erikseen mene tarkistamaan. Eikä stoorit.
Facebookissa laitetaan ihmisiä tärkeysjärjestykseen, eli kenelle näkyy mikäkin päivitys. Epäilemättä siellä on vain tietyt päivitykset näkösillä, ja ne ystävän salaiset jutut on piilotettu minun silmiltäni.
Eikä siinä mitään vikaa ole, mutta antaa se digimaailma eväät dehumanisoida omia kavereita jopa.
Jako parhaisiin kavereihin, perheeseen ja sikoihin varmaan alkoi siitä kun tuli numeronäytöt puhelimiin, ja nyt on vielä tehokkaampaa somen avulla.

[Dacrest]

^ehkä analysoit liikaa?
Mua ahdistaisi, jos joku syyllistyisi/syyllistäisi mun face-tykkäyksiä vs viesteihin/puheluihin vastaamisia. Oikeasti, kaikkea ei kannata ottaa henkilökohtaisesti.

[Hyasinth]

Nyt olen ainakin analysoinut tätä omallakin mittapuulla ihan liikaa.
Oikeastaan koko illan.
Juu, en seuraa mitään hänen juttujaan facessa, ja yleensä ei ole tarvetta syyllistää. Päin vastoin. Se mitä face näytti ensin vahingossa, ei ollut tarkoituksellista kyyläämistä. Tunteilleni en voi mitään, mutta voin kytkeä pois päältä ne aparaatit mitkä häiritsee.

[JMTNT]

^Jako parhaisiin kavereihin, perheeseen ja sikoihin varmaan alkoi siitä kun tuli numeronäytöt puhelimiin, ja nyt on vielä tehokkaampaa somen avulla.

Olen tietotekniikan kehitystä seurannut työssäni vuosia. Tuli edistys ja sen myötä numerointi, eli sotut ym. Ihminen muuttui numeroksi ja viestintä on = vastaan, jos ehdin/jaksan/haluan ym. Ja sitä ei moni pysty omaksumaan.
Toivon sulle aloittaja hyvää jatkoa, sillä elämässä kuitenkin kaikki järjestyy, jos niin haluaa.

[Hyasinth]

Kiitos JMTNT. Näistä jutteluista tuli jo parempi mielikin. Kyllä tää tästä!

[Valkosipulisilakka]

"Jos hänellä on joku syy ollut etäisyyden tarpeeseen, siis olen ollut väärän lainen, ehdottanut vääriä tapaamisia, laittanut vääränlaisia viestejä vääriin aikoihin tms. tästä oon valmis ottamaan vastuun. Uskon että hän teki itsensä kannalta oikean ratkaisun, ja toivon kaikkea hyvää."

Minusta esimerkiksi tuo yllä lainattu kuulostaa aika itsekeskeiseltä. Ystävällä voi toki olla syitä, mutta eiväthän ne todennäköisesti millään lailla liity aloittajaan. Aloittaja ehkä yliarvioi merkityksensä ystävän elämässä?

Itselläni on ystävä, jonka kanssa yhteydenpito on vähän aloituksen kaltaista. Ollaan hänen kanssaan tunnettu vuodesta 1993 ja oltu kai hyviäkin kavereita. Nyt ystävyys on enemmän katkolla kuin ikinä. En usko, että "vika" olisi minussa. En varmasti ole tehnyt mitään väärin. Meillä on nyt vähän eri elämäntilanne. Oma ainokainen lapsi asuu jo omillaan ja elelen sinkkuna ja aikaa olisi. Kaverilla on vielä kolme lasta kotona ja aviomieskin, perhe vie häneltä paljon aikaa. Olen huomannut, että hän vastaa puhelimeen lähinnä silloin, jos ketään muuta ei ole kotona. Hän soittaa vain, jos on ajamassa autolla johonkin eikä voi multitaskata muuta kuin puhelimessa puhumista. En itse stressaa sitä, että emme nyt isommin ole yhteyksissä. Elämäntilanteet muuttuvat ja uskon, että joskus vielä pidetään yhteyttä.

[Hyasinth]

Minusta esimerkiksi tuo yllä lainattu kuulostaa aika itsekeskeiseltä. Ystävällä voi toki olla syitä, mutta eiväthän ne todennäköisesti millään lailla liity aloittajaan. Aloittaja ehkä yliarvioi merkityksensä ystävän elämässä?

Ensinnäkin kiitos näkökulmasta, kiva että tuli tähän ketjuun vielä juttua. Oikeesti, kiitos. Tuntuu muutenkin niin kivalta, että saa tätä taakkaa purettua ja jaettua, ja tieto vahvistuu etten ole tosiaan se "maailman napa" tässä, enkä missään muussakaan asiassa.

Tähän lainaukseen, siis todellakin mulle tuli tuo sama olo, että olen siis aivan heittämällä yliarvioinut oman roolini tämän ystävän elämässä ensin alunperin, siinä vaiheessa kun vielä olimme tekemisissä. Sitten vielä kun hän rupesi hiivuttamaan, ja ajattelin ties mitä.

Hän puolestaan on selkeästi aliarvioinut roolinsa mun elämässä. Onneksi hän ei tiedä, miten jauhan tätä hommaa, tai miten alussa tuntui että petyin.
Tällä hetkellä tulen koko ajan iloisemmaksi siitä, että hän hiivutti yhteydenpidon koska ei musta tunnu enää yhtään siltä, että haluaisin nähdä ketään tai mitään. Jotenkin olo niin kuin vanhalla kissan raapimapuulla ..

Olen huomannut, että hän vastaa puhelimeen lähinnä silloin, jos ketään muuta ei ole kotona. Hän soittaa vain, jos on ajamassa autolla johonkin eikä voi multitaskata muuta kuin puhelimessa puhumista.

Mulla on samanlainen ystävä. En minäkään hänen soitteluistaan stressaa. Hän on tosi pitkäaikainen ystävä, mutta hänen kanssa on ollut aina tietynlaine "frienemy"-suhde, eli välillä hän haukkuu minut pystyyn ja lyttyyn.
Kertoo mielipiteensä kyllä monesti niin suoraan, etten älyä edes loukkaantua. Olen vähän kuin tavarat jotka jäävät pystyyn, kun pöytäliina vedetään niin siististi alta. Ja vuosien varrella hän on aina ollut tavoitettavissa kun oikeasti jotain ihmistä tarvitsen luurin päähän, ja palaute on yleensä ollut sen verran rehellistä että uskon, että suuttuessaan hän kertoo sen mulle, eikä ala pelaamaan mitään pelejä.
Pystyn siis luottamaan että jos hän ei soita minulle, kyseessä ei ole mikään peli.

Tämä ystävä josta nyt on puhe, on lapseton ja asuu n. 5 km säteellä minusta. Meitä yhdisti melko samanlainen elämäntilanne.

[Vieras]

Mulla jäi kaksikin kaveria samanlaisen käytöksen vuoksi. Ensimmäisen kohdalla vuosia sitten ihmettelin ja pyörittelin asiaa mielessäni. Olin vuoroin loukkaantunut ja vuoroin jotenkin häpeissään että olenko minä aiheuttanut itse sen että ystävä käyttäytyy noin. Ymmärrän siis hyvin että asia mietityttää ja pyörii mielen päällä hyvinkin paljon, se noissa nimittäin on ikävintä että jätetään ikään kuin roikkumaan ilman selityksiä.

[Hyasinth]

Kiitos vieras kokemuksen jakamisesta, Huoh, ikävä kuulla että kaksin kappalein sulle siunaantunut näitä samoja.

Ratkaisevin on varmaan se oma tunne. Jos tuntuu siltä, että jokin on pielessä, niin ei se varmaan ihan harhaa ole.
Kuinka paljon käytös poikkeaa totutusta, ja millainen olo siitä jää. Joku toinen kaveri voi ghostata 10 vuotta, eikä se herätä sitä samaa tunnetta.

Itellä jää se kumma "isku palleaan"-tyylinen tunne, mikä tuli jostain vaan hiipimällä..
Vähän se sama tunne, kuin oli kaljatölkin suhauksen kuullessa kun exä päätti aloitella tissuttelua muka vaivihkaa. Kuuntelin vaistoa, ja se lysti loppui yllättävän nopeaa, otin jalat alle.

Yritän ottaa oppia näistä "ystävyyssuhteiden konmarittajista" sen, että ei hekään suuremmin menetä mitään minun mukanani. Ei minunkaan tarvitse jossitella että jospa se ei ollutkaan mitään, jospa ja jospa.

Jos ystävä yhtäkkiä päättäisi monen kuukauden jälkeen ollakin ystävä jolla vaan on hetkellisesti ollut vaikeaa, lopputulos ja tilanne on kannaltani sama - ollut koko sen ajan: Ei ystävää. Valitsemani numero ei ole käytettävissä