Kirjoittaja Ninni » 26.08.2024 23:21
Mella M, en tiiä tuota kaveriasi mikä hänellä on sitten syynä. Vai puhutko vitsillä?
Mutta tuskin on idiootti.Kaverisi tai "kaverisi"?
-haluaa säilyttää vapautensa, eli hän on kapinallinen. Itsekin olen tavallaan, eli en halua kaupan keräävän minusta tietoa enemmän, kuin tiedän itsestäni itsekään. Ja haluan mennä ja tulla kaupasta niin, että on mahdollisimman vähän krääsää mietittävänä. Ei tarvitse ojentaa myyjälle luuria, korttia, tai mitään muuta kuin se miten maksaa ostokset. Olen tarkasta säästösilmästäni huolimatta valmis jopa maksamaan parikymppiä ylimääräistä, jopa muutamankin kympin siitä, ettei tarvitse säätää. Tai siis eihän minun kuuluisi joutua siitä maksamaan, mutta jos muu yhteiskunta pyörii niiden korttien kanssa, niin joku hinta voi olla eessä sille, ettei niihin lähde.
Ihmettelen toisaalta niitä, joiden lompsassa ei tunnu se kymppi tai edes satanen sinne tai tänne, miksi HE vaivautuvat niiden plussien ja äppien kanssa.
En toki tunne monia sikarikkaita, jos yhtäkään tietääkseni, mutta ne jotka sanoo ettei heidän tarvi seurata koko hintoja tai välittää mistään, niin mikä on vaivannäön taustalla. Eivätkö he arvosta aikaansakaan?
Jos on tuntipalkka enemmän kuin työttömän viikon ruuat tulevat maksamaan, niin kai he jo irrottautuvat siitä kortti oravanpyörästä? Luulisi? Vai onko taustalla poliittinenkin vakaumus, miksi ihmiset niitä etukorttihässäköitä kannattaa? Poliittinen vakaumus selittää ainakin sen, miksi se on kahvipöydässä erittäin tulenarka aihe. Että mitä korttia käytät, vai käytätkö.
Sama homma vuokralla asuvakaan ei välttämättä asu vuokralla siksi, että on niin tyhmä, vaan siksi että tekee tietoisen valinnan siinä ja ihailee kun joku muu omistaa sekä riskit, vaivan, että rahalliset hyödyt siitä tilanteesta. Mutta moni näkee sen vuokralla asujan nimenomaan järjenvastaisesti toimivana.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001730258.htmlLöyty vanha uutinen, sanotaankohan tuossa mitään tosia asioita?
Mella M, en tiiä tuota kaveriasi mikä hänellä on sitten syynä. Vai puhutko vitsillä?
Mutta tuskin on idiootti.Kaverisi tai "kaverisi"?
-haluaa säilyttää vapautensa, eli hän on kapinallinen. Itsekin olen tavallaan, eli en halua kaupan keräävän minusta tietoa enemmän, kuin tiedän itsestäni itsekään. Ja haluan mennä ja tulla kaupasta niin, että on mahdollisimman vähän krääsää mietittävänä. Ei tarvitse ojentaa myyjälle luuria, korttia, tai mitään muuta kuin se miten maksaa ostokset. Olen tarkasta säästösilmästäni huolimatta valmis jopa maksamaan parikymppiä ylimääräistä, jopa muutamankin kympin siitä, ettei tarvitse säätää. Tai siis eihän minun kuuluisi joutua siitä maksamaan, mutta jos muu yhteiskunta pyörii niiden korttien kanssa, niin joku hinta voi olla eessä sille, ettei niihin lähde.
Ihmettelen toisaalta niitä, joiden lompsassa ei tunnu se kymppi tai edes satanen sinne tai tänne, miksi HE vaivautuvat niiden plussien ja äppien kanssa. :shock:
En toki tunne monia sikarikkaita, jos yhtäkään tietääkseni, mutta ne jotka sanoo ettei heidän tarvi seurata koko hintoja tai välittää mistään, niin mikä on vaivannäön taustalla. Eivätkö he arvosta aikaansakaan?
Jos on tuntipalkka enemmän kuin työttömän viikon ruuat tulevat maksamaan, niin kai he jo irrottautuvat siitä kortti oravanpyörästä? Luulisi? Vai onko taustalla poliittinenkin vakaumus, miksi ihmiset niitä etukorttihässäköitä kannattaa? Poliittinen vakaumus selittää ainakin sen, miksi se on kahvipöydässä erittäin tulenarka aihe. Että mitä korttia käytät, vai käytätkö.
Sama homma vuokralla asuvakaan ei välttämättä asu vuokralla siksi, että on niin tyhmä, vaan siksi että tekee tietoisen valinnan siinä ja ihailee kun joku muu omistaa sekä riskit, vaivan, että rahalliset hyödyt siitä tilanteesta. Mutta moni näkee sen vuokralla asujan nimenomaan järjenvastaisesti toimivana.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001730258.html
Löyty vanha uutinen, sanotaankohan tuossa mitään tosia asioita?