Lemmikit

Tuo Pekka Poudan pennun otto pisti mietityttämään tuliko vanhalle koiralle riesa?

Ei 9-vuotias sen rotuinen ole vielä mikään vanha...mulla alkaa olla kohta 9-vuotias isommasta rodusta ja ikä ei näy vielä missään. Ja edellisestä ei 12-vuotiaanakaan huomannut mistään ikää, tuli sitten kasvain mihin piti lopettaa.

Entisen koiran ehdoilla. Jos on vielä vireä ja sopeutuvainen niin miksikäs ei. Tuo Pekka Poudan pennun otto pisti mietityttämään tuliko vanhalle koiralle riesa?

Se aloittajan pentuhan tosiaan ehtii vaikka kasvaa isoksi, ennen kuin vanhempi saavuttaa vanhuusiän. joten hyväkin olla ajoissa liikkeellä toisin kuin ak.
Min' joskus 10 vkohdalla luulin että mulla on vanhoja koiria, mutta sitten vasta kun ne tuli veteraanista todelliseen vanhusvaiheeseen, jossa alkaa kuulo heiketä, hampaat olla hoidon tarpeessa taas, erilaisia pikkuvaivoja, alkoi olla hommaa ja piti huomioida ihan eri tavalla. Esim lenkit lyheni ja sai viedä esim melkein kuin pentuja ulos, monta kertaa päivässä. Yks pidätysvaivainenkin jne.
Eli melkein kuin olisi hoitanutkin pentua. Siinä vaiheessa pennun ottaminen enää on työlästä. Nyt tämän jäljellä olevan kanssa ei ole paljoa mitään spessuja vaivoja, paitsi kuulo alkaa heiketä.

Eli koira vasta lähestyy veteraani-ikää, eli on vielä elinvoimainen.
Ottaisin pennun. Vanhempi koira luultavasti saa pennusta myös energiaa ja elämäniloa. Saatte parhaimmillaan monta hyvää vuotta kahden koiran kanssa.
Toki on hyvä järjestää pennulle ja vanhemmalle koiralle myös omaa rauhaa ja aikaa.
Suosittelen myös ottamaan samaa rotua olevan tai muuten saman tyyppisen koiran kun vanhempikin koira on. Ettei ole esim isoa kokoeroa.

Lisään vielä, että siinä tapauksessa en ottaisi, jos:

a) ei ole mahdollisuutta eristää pentua ja vanhusta, tai pitää kuri, ettei pentu kiusaa vanhaa liikaa. Pitää olla silmää väsymiselle. Pentukin voi väsyä.
b) jos on uhkana että se vanhus jää vähälle huomiolle.

Koiraa ei voi ottaa toiselle koiralle, mutta jotenkin itsellä olisi kiusaus ottaa joku rauhallinen puudeli, vaikka itse tykkään reippaista isoista harrastuskoirista. Mutta se on rotuvalintakin, mikä tekee paljon yhtälössä. Voisihan sitä itsekin vanhemmiten rauhoittua, ja alkaa harrastaa rauhallisempia koirarotuja.

Ottaisin.
Olen nyt siinä tilanteessa, että olen yksin vanhan koiran kanssa, ja tuntuu että onko liian "myöhäistä" ottaa pentu? Koska olemassa oleva koira on niin vanha, ettei se jaksaisi enää leikkiä pennun kanssa. Pitäisi vahtia, ettei vanha väsy liikaa.
Vanhalle koiralle tulisi ehkä stressi, kuten se pennun tulo on monesti itsellekin, pentublueseineen ja muine mahdollisine "oireineen".

Mä suunnittelen kaikesta huolimatta pennun ottoa, ja huomasin että aivan hyvin voi alkaa katselemaan koska ei sitä pentua välttämättä kuitenkaan saa heti syliin, kun vaan päättää että minä ostan sen. Myykö kasvattaja, löytyykö sopivaa, missä se on, mistä linjoista, mistä suvusta, seropi, kodinvaihtaja? Monta mutkaa.
Ajattelin että ainakin jos otan pennun, se vanhempi on ykkönen ja se ei saa olla siltä mitenkään pois.
Vanhempi saa enemmän huomiota, ja lähdetään edelleen yhdessä samoille kävelylenkeille, ja jätetään mahdollinen pentu siksi aikaa kotiin
Pentuhan oppii siinä samalla yksinolon, ja sen ettei se ole maailman napa.

Toisaalta se ehtii ehkä leimautua vanhaan koiraan, joka sitten pian kuolee?

Asioilla on puolensa ja puolensa, mutta itsestä tuntuu kans siltä, että en kestä sitä oloa ilman koiraa.

Tein mielestäni hölmösti kun en ottanut pentua ajoissa kasvamaan, kun koiralauma olisi ollut vielä vahva. Toisaalta yritin olla vastuullinen, että varmasti riittää rahat vanhusten eläinlääkäreihin, (ja kyllä sitä rahaa menikin ja tulee menemään). Lisäksi en halunnut alkaa pentukuumeilemaan, kun halusin antaa kaiken huomion vanhoille.

Nyt harmittaa, että miksi en ajatellut enemmän itseäni. Toisaalta en kadu mitään. Mutta ymmärrän aloittajaa ja paniikkia.

jos toinen koira on terve fyysisesti ja jaksaa riekkuvaa penskaa ja itse jaksaa alkaa kasvattamaan sitä, niin mikä ettei.

Jos ajattelen tervettä itseäni niin ottaisin, todellakin ottaisin

Minä ainakin ottaisin. Oletan että toinen koira on terve, siis kivuton, ja elinvoimaa vielä on. Vanhempi koira on paras kasvattaja pennulle kaikissa asioissa, niin hyvässä kuin pahassa. On pennullekin kivempaa, kun on lajitoveri, kun sisaruksista ja emästä joutuu luopumaan. Eikun kaupoille hop!

Niinkö meinaat Tiibetinhelmi Sitä minäkin tässä järkeilen, että kun on ennestään kokemusta kahdesta koirasta kerrallaan ja tiedän mitä se on, on jotenkin luontevampaa ajatella nyt toisen ottamista. Mutta koskaan ei ole tällaista paniikkia ollut ja että osittain sen pahimman ajatuksen takia iskee tunne että toinen koira täytyy ottaa nyt. Se tuntuu oudolta. Vaikka olenkin elänyt melkein koko elämäni koiran kanssa Että ehkä se tavallaan onkin normaalia. Tai en tiedä.

Ottaisin, jos on sopiva pentu kiikarissa. Mutta ehkä minä olen kaikkein väärin henkilö vastaamaan tähän...

Koiran ottaminen toki on loppujen lopuksi aina jossain määrin itsekkäistä syistä, mutta silti.
Meillä on nyt veteraani-ikää lähestyvä koira jonka kanssa olen ja touhotan kotosalla koko ajan lukuunottamatta etätöiden tekoa. Koira on mukana lähes kaikessa mitä teen ja on seuralaisena tosi tärkeä.

Meillä on elämäntilanne muuttumassa talvella siten että puoliso tulee asumaan viikot toisaalla, asunut nytkin pari päivää viikosta mutta jatkossa muutamien vuosien ajan on vain viikonloppuisin kotona.

Olen ajatellut että ei puolison poissaolo haittaa, onhan minulla tuo koira. Kunnes iski kauhea ajatus että entä, jos koiralle jotain sattuu tai se täytyy vanhuuttaan päästää pois. Ajatus aiheutti melkein paniikin. Tiedän että en kestäisi olla ilman koiraa. Meillä on melkein aina ollut kaksi koiraa kerrallaan mutta olin ajatellut että nyt yksi riittää, kunnes.

Olen pohtinut toista koiraa ennenkin mutta etenkin tuon ajatuksen jälkeen aloin katsella pentua. Osaksi siksi että koiralla olisi lajitoveri, osaksi siksi että se ehkä takaisi minullekin koirakaverin pidemmäksi aikaa. Lisäksi ajattelen että pentu on hyvä ottaa nyt kun on toinen koira talossa, siitä hyviä kokemuksia. En halua odottaa siihen että olen ilman koiraa ja sitten otan pennun, kun olen kaikki viikot yksin. Nyt olisi vielä puolisokin auttamassa pentuvaiheessa.

Mielipiteitä?