Lemmikit

Kissimyyr, yhä kirjoitti:Täytyy sanoo etten tunnista Tigerin maailmankuvaa, en tunne ketään aikuista jolle kaverit ja viina menee perheen ohi, vai puhutaanko me jostakin kakskymppisistä.

Sama. Paljon ihmisiä tunnen mutta en tuollaisia. Ja niistä kakskymppisistä, oma poikani on 25 ja hänen erilaisissa kaveriporukoissaan on jo kauan ollut niin että jos joku alkaa seurustella, niin porukka vaan kasvaa sitä mukaa. Ne poika- ja tyttöystävät kuuluu alusta lähtien mukaan.

Täytyy sanoo etten tunnista Tigerin maailmankuvaa, en tunne ketään aikuista jolle kaverit ja viina menee perheen ohi, vai puhutaanko me jostakin kakskymppisistä.

Olenko onnekas vai mikä, kun tuntuu kovin vieraalta tämä keskustelu. Vastakkain kotona perhearki puolison ja lasten kanssa ja hauskanpito kaverien kanssa. Vaikka olen erittäin hetero-cis-nainen, niin melkein identifioidun enemmän siihen mieheen tässä tapauksessa. Tässä vaiheessa tietysti myöhäistä, mutta en ikinä sitoisi itseäni arkeen lasten kanssa. Se olisi kamalaa. Miten se mies vasta tässä vaiheessa tuli sitä ajatelleeksi?

Omalla miehellä on hauskoja kavereita, ja jos niiden kanssa ollaan (juodaan) niin mennään kyllä yhdessä. Ei tulisi mieleenkään että minä jäisin yksin kotiin. Ollaanhan me pariskunta ja tykätään toistemme seurasta - miksi muuten oltaisiin yhdessä? Toki ne asuvat kaukana ja niitä nähdään harvoin.

Aloittajan tapauksessa olisi kyllä jss:n paikka.

Jos aivojen mielihyväkeskus on koulutettu toimimaan kemikaalilla, niin ehkä on vaikea tavoittaa iloa ilman sitä. Lyhyellä googlettamisella vaikuttaa olevan hyvinkin yleistä, että toipuvat addiktit kuvailevat elämää tylsäksi ja tunne-elämää köyhäksi. Voi olla, että luonne alunperin on ollut impulsiivinen, jännitystä, vaihtelua kaipaava ja siksi humalakin on ollut palkitsevaa.

Dacrest kirjoitti:Jotenkin tuntuu, että monet miehet kestävät sitä tylsää arkea kunhan pääsevät välillä kavereiden kanssa ryyppäämään. Ne kaverit, hauskanpito ja alkoholi on pyhä kolminaisuus ja lähes kaikki sen ulkopuolella on pelkkää velvollisuuksista huolehtimista (mm perhe ja parisuhde).
Ei tietenkään kaikilla, mutta yllättävän monella.

Jep. Suurimmalle osalle (varsinkin nuorista/nuorehkoista) miehistä vapaa-aika kavereiden kanssa (johon vielä useimmiten kuuluu alkoholi) menee ihan kirkkaasti seurustelukumppanin/perheen kanssa vietetyn ajan edelle. Olen itsekin huomannut tapailemieni miesten kanssa, että aina jos oli jotain yhteistä suunnitelmaa, niin ne peruuntui heti, jos joku miehen kaveri ehdotti jotain samalle ajankohdalle. Toisin päin homma ei tietenkään mennyt koskaan. Eikä nää tyypit edes tajua käyttäytyvänsä mäntisti, vaan keskivertomies on niin kiinni kasvanut siihen kulttuuriin, että omat jutut menee aina parisuhdejuttujen (=ämmien kotkotusten) edelle.

Maailma tulee olemaan aina täynnä niitä meghaneita jotka haluaa kahlita, erottaa ja omistaa yksinomaan koiraan siihen omaan pesänrakennukseen, samoin kuin niitä jerekaralahtia jotka haluu yhä uuden nannan ja nunnan ja samalla päihteet
Jotkut edellä mainituista ihmistyypeistä käyttävät joko henkistä tai fyysistä väkivaltaa, pahimmassa tapauksessa molempia

Niin no, sekin on mahdollista että. miehille ei yleensä parisuhde ole kuin yksi välttämätön paha kun ja koska yksi tai usea elätettävä, ihan luonnollista haukata happea miespuolisten kamujen kanssa jos kumppani on enemmän rasite kuin elämän ilo (sama koskee naisia) ja a moni mies on sillä lailla itsekäs että ei välttämättä koe edes kauheasti mitään rakkautta vaan velvollisuuksia ja velvoitteita, riippuu toki suhteen laadusta, ja alkoholi on vain yksi monista pakokeinoista

Vieras kirjoitti:"Jotenkin tuntuu, että monet miehet kestävät sitä tylsää arkea kunhan pääsevät välillä kavereiden kanssa ryyppäämään. Ne kaverit, hauskanpito ja alkoholi on pyhä kolminaisuus ja lähes kaikki sen ulkopuolella on pelkkää velvollisuuksista huolehtimista (mm perhe ja parisuhde)."

Tuli mieleeni, paljonkohan tällaisessa vaikuttaa niiden perheettömien kavereiden asenne ja käytös perheellistä kohtaan? He eivät välttämättä ymmärrä ja hyväksy ollenkaan että perheellisellä on nyt muutakin elämää ja velvollisuuksia, vaan pitäisi vaan mennä ja rällätä kuten ennenkin ja sieltä voi tulla hirveää painostusta. Oma mieheni lopetti minut tavattuaan/perheen perustamisen jälkeen ryyppyreissut velipuolensa kanssa, koska ei vaan halunnut sellaista enää. Ne reissut oli sekopäisiä.
Sen sijaan että velipuoli olisi ymmärtänyt tilanteen, hän alkoi siellä täällä puhua kuinka minä olen niin saatanan mustasukkainen ja pirttihirmu, etten päästä miestäni enää yhtään mihinkään ja miesparka kärsii vankilassaan.. Soitteli meille sitten öisin julmetussa humalassa ja haukkui minua mitä törkeimmin. Välit velipuoleen on nyt täysin poikki ja lopullisesti.

Mutta aloittajalle sanoisin että alkaisin järjestää eroa. En olisi tuollaisen miehen kanssa, en.

Tuo. Plus sitten se että kun on oma elämä ryssitty juomalla, halutaan muut samaan jamaan. Eli myrkyllinen kaveripiiri vaan ruokkii noita fiiliksiä.

On se kyllä äärettömän surullista, että alkoholi on se paras osa elämää. Ei ole parisuhdemateriaalia minusta

smörgen kirjoitti:Ensimmäisenä tulee mieleen, että mitä sinä saat siitä suhteesta? Kuulostaa sellaiselta, että itse lähtisin lasten kanssa lätkimään. Juokoot rauhassa.

Tämä.
Vahvasti tämä.

"Jotenkin tuntuu, että monet miehet kestävät sitä tylsää arkea kunhan pääsevät välillä kavereiden kanssa ryyppäämään. Ne kaverit, hauskanpito ja alkoholi on pyhä kolminaisuus ja lähes kaikki sen ulkopuolella on pelkkää velvollisuuksista huolehtimista (mm perhe ja parisuhde)."

Tuli mieleeni, paljonkohan tällaisessa vaikuttaa niiden perheettömien kavereiden asenne ja käytös perheellistä kohtaan? He eivät välttämättä ymmärrä ja hyväksy ollenkaan että perheellisellä on nyt muutakin elämää ja velvollisuuksia, vaan pitäisi vaan mennä ja rällätä kuten ennenkin ja sieltä voi tulla hirveää painostusta. Oma mieheni lopetti minut tavattuaan/perheen perustamisen jälkeen ryyppyreissut velipuolensa kanssa, koska ei vaan halunnut sellaista enää. Ne reissut oli sekopäisiä.
Sen sijaan että velipuoli olisi ymmärtänyt tilanteen, hän alkoi siellä täällä puhua kuinka minä olen niin saatanan mustasukkainen ja pirttihirmu, etten päästä miestäni enää yhtään mihinkään ja miesparka kärsii vankilassaan.. Soitteli meille sitten öisin julmetussa humalassa ja haukkui minua mitä törkeimmin. Välit velipuoleen on nyt täysin poikki ja lopullisesti.

Mutta aloittajalle sanoisin että alkaisin järjestää eroa. En olisi tuollaisen miehen kanssa, en.

Jotenkin tuntuu, että monet miehet kestävät sitä tylsää arkea kunhan pääsevät välillä kavereiden kanssa ryyppäämään. Ne kaverit, hauskanpito ja alkoholi on pyhä kolminaisuus ja lähes kaikki sen ulkopuolella on pelkkää velvollisuuksista huolehtimista (mm perhe ja parisuhde).
Ei tietenkään kaikilla, mutta yllättävän monella.

Riippuvuus on oma helvettinsä. Alkoholiin on helppo paeta kaikkea arjen p*skaa sekä omaa pahaa oloaan, ja kun juo, aina löytyy samanhenkisiä kavereita ja on hauskaa. Tai "hauskaa".
Se menee selkäytimeen: hauskaa ei voi olla ilman alkoholia. Ja kun pysyttelee selvinpäin, menettää kaveripiirin - tilalle täytyisi keksiä jotain muuta. Jotain, josta todella nauttisi.

Eräs (työssäkäyvä) alkoholisti, joka 20 vuoden jälkeen lopetti juomisen useaksi vuodeksi, lopulta totesi ettei hänen elämänsä selvänä ole sen parempaa. Ja alkoi juomaan uudestaan: on ainakin kavereita ja hauskaa, vaikka krapulat ovat kaameita, rahaa palaa baareihin ja parisuhde kärsii.
On pari muutakin tapausta tuttavapiirissä, jotka vuosien raittiuden jälkeen ovat palanneet vanhoihin tapoihin. Lopullinen raitistuminen näyttäisi olevan vaikeaa, kun se pyhä kolminaisuus on niin syvällä selkäytimessä.

Mun mielestä ap:n miehen toipuminen on pahasti vaiheessa; ajatusmallit eivät ehkä ole muuttuneet.
Alkoholisti on ainakin alkoholin suhteen narsistinen ja kätevästi syyttää muita pahasta olostaan (joka on hyvä syy juoda) ja usein parisuhteessa syyttää puolisoaan (koska tämä ei anna juoda).

Alkoholisti, joka ei syystä tai toisesta pääse juomaan, on kärttyisä tai vähintäänkin vetäytyvä.
Vaikka korkki on kiinni, se ei vielä tarkoita riippuvuuden selättämistä.

Se, että aikuinen ihminen katkeroituu ja syyllistää muita omista valinnoistaan, eikä osaa arvostaa perhettään, kertoo aika paljon. Tilanne on huono, jos kumppani joutuu "kävelemään munankuorilla" ettei ärsyttäisi toista ja keskusteluyhteys on poikki.
Ap:n kannattaa ottaa yhteyttä johonkin vertaistukiryhmään (näitä löytyy mm alkoholistien läheisille), ennenkuin hävittää itsensä tuollaisessa parisuhteessa. Huomaamatta se toisen puolelta tuleva jatkuva syyllistäminen sekä varpaillaolo alkaa vaikuttamaan itsetuntoon ja epätervettä tilannetta alkaa pitämään normaalina.

Alan ammattilainen en ole, mutta jonkun sortin kokemusasiantuntija. Mulle voit laittaa yv:tä jos haluat asiasta yksityisemmin keskustella.

Sama kysymys, mitkä ovat ne hyvät puolet miehessä, tuo on kuin asuisi pommin kanssa, koskaan ei tiedä milloin elämä räjähtää.

Jotakin ulkopuolista keskusteluapua tuohon tarvittaisiin miehelle, tai ollaan lopun alussa. Pelastaisin itseni ja lapset, nyt viimeistään alkaisin miettiä suunnitelmaa b ja c, miten elämä ilman miestä.

Niinhän tuo on kuten jo edellä sanottu. tavallinen perusarki on sitä arkea juuri ja jokainen meistä tekee siitä omilla valinnoillaan joko rikasta elämää tai tylsää. Ei kai se juominen ole ainoa asia millä elämään saa sisältöä? Aika patti tilanne, toivottavasti selviää.

^Se on just noin. Perusarki on _tylsää_ mutta tarpeellista. Ilman sitä on vaikea saada värejä elämäänsä, elämyksiä, kokemuksia ja erilaista arkea. Jos nyt sattuu olemaan miljonääri, se muuttanee tulokulmaa mutta noin tavan duunarina arki on välillä tylsää.
Toipuvan alkoholistin oma prosessi on selkeästi kesken, muiden niskaan sitä on turha vierittää. Se on sama kuin juomisessa, alkoholistilla on aina syy ja selitys juomiseen, muiden syy ja siihen selitykset.

jos arki on tylsää, niin tekeekö mies itse mitään saadakseen sisältöä arkeensa? varmaan ei ole edes kertonut mitä kaipaa arkeensa, koska on helpompaa tiuskia.

mä villisti veikkaan, että todella monen ihmisen arki on tylsää. se on töissä käymistä, kotona olemista, kodin hoitoa, lasten ja elukoitten ynnä muitten pyörittämistä. ihan samaa se kaikilla muillakin on. jos alkaa seinät kaatumaan päälle, niin sitten tarttee se oma perse hilata ovesta ulos ja alkaa tekemään jotain. jos taas viina on ainut hauska juttu tai elämän sisältö niin toivottaisin hyvää loppuelämää jossain muussa osoitteessa. syytönhän sä hänen kiukutteluun olet, joten herra voisi vähän katella peiliin jos pystyy.

Tuollaisen kommentin jälkeen toteaisin miehelle että : " Tuossa on ovi, herra on hyvä ja menee elämään mielenkiintoisempaa elämää aivan vapaasti.
Juo tai ole juomatta, ei voisi enää vähempää kiinnostaa. Ihan turha minulle kiukutella jos juominen on edelleen noin tärkeää että ihan menee elämä pilalle kun ei ole voinut juoda."

Luulisi tosiaan että olisi muutaman raittiin vuoden jälkeen tajunnut, että mikä on elämässä tärkeää ja mikä ei.

Ensimmäisenä tulee mieleen, että mitä sinä saat siitä suhteesta? Kuulostaa sellaiselta, että itse lähtisin lasten kanssa lätkimään. Juokoot rauhassa.

Aviomieheni on ollut juomatta jo vuosia ja pieniä ala- ja ylämäkiä on mahtunut näihin aikoihin. Pitkään on mennyt ihan hyvin, kunnes muutama viikko sitten pamautti suoraan, että ”tämä arki on ihan h*lvetin tylsää sinun ja lasten kanssa”. Katkerasti lisäsi, että on tehnyt virheen valitessaan minut ja lapsiperhearjen. Kavereitaan hän ei voi tavata, koska ei voi juoda. Eikö niitä voi selvinpäin tavata? Kiukuttelee, tiuskii eikä yleensä kuuntele mitä asiaa minulla on. Usein joudun miettimään sanomisiani, ettei kiukustu. Siispä monesti jäävät asiat sanomatta ja olen vain hiljaa.
Näistä asioista en voi lähipiirille puhua, joten avaudun tänne.
Kokemuksia, kohtalotovereita?