Kirjoittaja aunet » 28.04.2026 19:06
Hyvä Juha! Samaa mieltä.
Just tultiin Kuopiosta mätsäriareenalta vuosikkaan Ketun kanssa. Kisassa ei mukana oltu kun en pysty handlaamaan, olisi kai tuomari antanut kävellenkin mennä, jos olisin kysynyt. Mutta harjoiteltiin monta uutta asiaa, ihan parkkiksella jo autosta ulos tuloa, kun ympärillä huutaa ja meuhkaa mitä ihmeellisimpiä koiria. Haahuiltiin alueella ja kun Kettu oli selvästi rauhoittunut, kävin kehässä näyttelyhihnalla seisottamassa ja kiertämässä kehää. Ankara tuuli heilutteli kehänauhoja ja jätesäkkejä ympärillä. Vieressä kulki myös kaksi junaa. Eräs vieras tuli katsomaan hampaita kun pyysin. Käppäiltiin vielä alueella vielä tovi toisten seassa. Lopuksi hiukan leikkiä syrjemmällä yhden terrierin ja collien kanssa, kun yhdessä niin sovittiin. Kaiken kaikkiaan hyvä oppireissu Ketulle, monta uutta asiaa tuli. Käytös oli reipasta ja kiitettävää perähikiän pennulle.