Meillä ei ole ollut omaa kissaa pariin vuoteen ja siksi olen tutuille mainostanut, että meille saa tuoda kissoja (ja kilttejä pikkukoiriakin) hoitoon.
Ensin meille tuli hoitoon kaksi kissaa erään roturyhmän kautta. Ihan suloisia ja käsiteltäviä kyllä, mutta koska olivat aika nuoria, niin aiheuttivat myös tuhoa. Yöllä tiputtelivat kukkaruukkuja ikkunalaudalta ja päivisin vonkuivat ja raapivat ulko-ovea, koska ulkona olisi kivempaa kuin sisällä. Olin ihan huojentunut, kun lähtivät kotiinsa
Sitten tuli hoitoon kaverin seniorikissa. Ai että meillä oli mukavaa, kun kisu lähinnä nukkui sohvalla vieressä ja viihtyi pihassa nätisti istuskelemassa ja tuulta haistelemassa. Muutenkin oli todella rauhallinen vaikka ikäänsä nähden hyvässä kunnossa.
Nyt meillä on parhaillaan kaksi kaverin keski-ikäistä maatiaiskissaa. Ovat meillä kuukauden verran kaiken kaikkiaan ja nyt ekan viikon mentyä, olen jo aika lailla hermoraunio

Hirmu vilkkaita tapauksia. Kaikessa mukana koko ajan ja kaipaavat hirveästi huomiota ja leikittämistä sekä ulkoilua. Kaikki ovet, ovenpielet, porraskaiteet, ikkunat, matot ja kaapinovet raavitaan ellei ole vieressä kieltämässä. (Heille on laitettu raapimistolppa, joka onneksi myös kelpaa.) Ovella huudetaan ja kerjätään ulos, keittiön pöydillä hypitään (ei ole meidän omille kissoille koskaan ollut sallittua), tietokoneiden johtoja on purtu poikki, huonekasveja myös nakerretaan (myrkyllisiä, iik!). Omille kissoille on aina ollut ihan selvää se, mitä saa tehdä ja mikä on kiellettyä. Nämä ovat kuin 2-vuotiaita lapsia, joille ei ole koskaan sanottu ei.
Olekin tullut siihen tulokseen, että omia kissoja en enää halua, enkä taida hoitokissojakaan enää ottaa
