Se määrä ihan vaan touhuja ja kaikenlaista "hommaa" (fyysistä tekemistä sekä aivojumppaa) mitä esim. rottweilerpentu tarvitsee ollakseen ns. mukava pentu,(ja varsinkin kasvaakseen mukavaksi aikuiseksi koiraksi) voi olla vaikea käsittää. Oli jopa miehelleni vaikka hän on tässä mukana elänyt muutaman rottweilerpennun tulon. Kun sitten otti oman pennun niin vaikka keskustelimme asiasta hyvin perusteellisesti ja kerroin mitä pennun kanssa sitten kannattaa tehdä ja miten sitä viedä eteenpäin (mulla oli silloin tilanne että olin toipumassa vakavista lannerangan hermojuurivaurioista ja siksi sanoin että en pysty sillä hetkellä sitoutumaan rottweilerpentuun, että jos meille sellainen tulee kuten mies halusi niin hänen täytyy siten ihan itse se hoitaa) niin hänelle tuli sitten kuitenkin aika lailla yllätyksenä että mitä se sitten on sen pennun kanssa. Ja se että kuinka paljon se tosiaan vaatii aikaa ja energiaa että pennusta kasvaa mukava aikuinen koira. Oli seurannut sivusta mutta ei kuitenkaan tajunnut.
Moni palveluskoirarotuinen pentu on ihan eri asia kuin monen muun roturyhmän pentu. Palveluskoiraroduilla on monesti aivan eri tavalla energiaa, sinniä ja halua tehdä asioita. On taistelutahtoa, saalisviettiä ja myös dominanssia jota voi esim. rw urospennulla olla niin että siitä riittäisi monelle muullekin koiralle. Kaikilla pennuilla on paljon energiaa mutta on aivan eri asia onko huushollissa vaikkapa sheltinpentu tai rottweilerinpentu.
Jos ei ole koskaan aiemmin ollut kokemusta aktiivisesta palveluskoirarodun pennusta niin voi tulla yllätyksenä se miten paljon ne tarvitsevat niitä "laulu ja leikkituokioita" ollakseen sitten muina aikoina suunnilleen neljä tassua lattiassa ja muutenkin sellaisia että niiden kanssa voi samassa huushollissa elää ilman hävityksen kauhistusta. Monesti jo ihan vaan pennun koko ja sen voimat voivat tulla yllätyksenä varsinkin jos on aiemmin ollut pienempiä koiria.
8 viikkoinen rottweilerpentu voi painaa jopa 10 kiloa. Ja pahimmassa/parhaassa tapauksessa haluaa suunnilleen koko hereilläoloaikansa purra kaikkea mikä liikkuu. Ja loppuajan repiä ja silputa kaiken minkä näkee, vähän liioitellen sanottuna. Tekemisen tarmo ja halu käyttää leukoja on kuitenkin hyvin suuri. Ja jotta elämästä ei tulisi ihan helvettiä sen pennun kanssa niin sen tekemisentarmo on saatava purettua johonkin omistajan ja myös pennun kannalta järkevään ja sallittuun tekemiseen.
Se työmäarä (puhun nyt rottweilerista kun niistä on 30 vuoden kokemus) mitä pennun kanssa tehdään (jotta sen kanssa on kiva elää) voi olla ihan hengästyttävä. Kirjaimellisesti. Ja se tulee monelle ensikertalaiselle yllätyksenä.
Sitten on vielä se että sille pennulle pitää opettaa käytöstapoja siitä hetkestä lähtien kun se tulee taloon. On pidettävä kristallinkirkkaana se ajatus, että minkälaisen 50 kiloisen aikuisen koiran kanssa haluaa elää? Ja sen mukaan sitten ohjattava pentua ihan joka päivä, aina uudelleen ja uudelleen niissä tilanteissa joihin liittyy tällaisia asioita. Vaikka väsyttäisi, vaikka olisi pää kipeä, vaikka ei millään jaksaisi. Pentu ei varmasti halua aina tehdä kuten omistaja haluaa. Sillä on voimakas oma tahto, se protestoi ja puree. Se voi laittaa vastaan ja kun ajatellaan että pentulle tulee koko ajan painoa lisää noin kilo per viikko niin aika äkkiä ollaan aika isokokoisen pennun kanssa tekemisissä (ja esimerkiksi ihmisten pureminen on saatava alkuviikkoina pois) ja se ne pentuhommat vaativat sitten ajoittain ihan oikeaa voimaa vaikka pääpaino onkin pennun palkitsemisella silloin kun se tekee oikein. Onneksi ovat yleensä ahneita, se helpottaa hommaa aika lailla.
On muistettava, että pentuaika on se milloin koiran käytös muovataan, pentuajan jos fuskaa, ajattelee että se on vielä niin pieni niin kohta olet sen 50 kiloisen hallitsemattoman koiran kanssa ihmeissäsi. Näitä on paljon, ihan liian paljon. Eikä se ole koiran vika.
Omistaja on lepsuillut, laiskotellut, ei ole juuri sillä hetkellä huvittanut, ja halunnut päästä pentuaikana helpolla ja sitten se ongelma on edessä kun koira kasvaa.
Tai sitten ei ole osannut, jaksanut, mitä ikinä ja on ollut pennun kanssa vaikeuksissa jo ihan alusta saakka.
Ihmiset ottavat mielikuvia kun ottavat pennun. Mutta ikävä kyllä mielikuvittelemalla ja toivomalla ei ole käsittääkseni yhtään pentua vielä tavoille opetettu.
Se vaatii tietynlaista päättäväisyyttä ja sinnikkyyttä, päätöstä jaksaa toimia koko sen pentuajan kuten tarvitsee vaikka ei ihan joka hetki huvittaisikaan. Varsinkin jos on tottunut aina istumaan/olemaan se kännykkä naamassa kiinni. Ihan minkä tahansa rodun kanssa alkaa menemään pieleen jos ei ihan oikeasti ottaudu siihen pentuaikaan sen kyseisen rodun tarvitsemalla tavalla. Siinä vaiheessa voi väärällä asenteella olevaa alkaa kaduttamaan koko pennun ottaminen. (kun se joskus hetkellisesti kaduttaa vaikka olisi miten kokenut ja tietäisi mitä tekee
)
Pennun kanssa eläminen vaatii sinnikkyyttä ihan sisäsiisteysjutuista saakka. Ison koiran pentulammikot ovat suuria. Jos ei jaksa viedä pentua ulos riittävän usein niin niissä on aikamoinen siivoaminen.
Pikkurotujen kanssa lätäkkö on pienempi. Voi olla ettei sitä koeta niin suureksi ongelmaksi jos on helppo esim. vaan heittää vähän talouspaperia päälle ja siivota myöhemmin.
Ja se että miten sen pennun kanssa ollaan siellä ulkona kun se on viety tarpeilleen, ei ole ihan yhdentekevää sekään sisäsiisteyden oppimisen kannalta.
Tästäkin oli miehen kanssa puhuttu mutta silti hän teki ihan jotain muuta. Alkoi leikkimään pennun kanssa ja viipotti pitkin pihaa pentu perässään.
Tuli sitten sisälle ja sanoi ettei pissinyt. Kohta olisi sitten pissinyt sisälle ellen olisi käskenyt heitä uudelleen ulos. Sillä kertaa mies muisti mitä piti tehdä. Pitää seisoa siellä vaan tylsästi paikallaan ja odottaa. Ja pentu meni heti pissille. Se jälkeen voi sitten tehdö ihan mitä lystää mutta mitään kivaa ei tapahdu ennen kuin on pissi/kakka tullut.
Koira on tapaeläin. Kun se pikkupennusta saakka oppii että ulos mennessä tehdään se pissi ihan heti ekana niin se alkaa tekemään sillä lailla aina. *
Sitten kun vaan vie pentua tarpeeksi usein ulos niin ei ole sisäsiisteysongelmia.
Toki hyvin pienikokoisten talvipentujen kanssa tulee ongelmaksi että kovalla pakkasella ne jäätyvät ennen kuin ehtivät tehdä mitään mutta yleistäen, ei se sisäsiisteyden opetus ole vaikeaa. Vaatii vaan (ylläripylläri) sinnikkyyttä ja säännönmukaisuutta sekin.
Ihmisten pitäisi ihan vakavasti miettiä että minkälaista muutosta pennun tulo tarkoittaa elämään ihan konkreettisesti. Ja jos on palveluskoirarodun pentu niin miten paljon pentu/kasvava koira/nuori koira tarvitsee aikaa ja miten paljon (ja mitä) sen kanssa kannattaa puuhata että se saa energiansa tuhlattua ja sen kanssa on mukava elää ja liikkua kaikissa paikoissa ilman ongelmia. Siinä ei voi monestikaan pennun hereilläoloaikana lötkötellä sohvalla ja katsoa sarjoja tai roikkua netissä puhelin naaman edessä. Tai nukkua aamulla pitkään viikonloppuisinkaan.
Suurin osa koirien käytösongelmista kun johtuu kahdesta asiasta. Pentujen kanssa ei tehdä sitä työtä minkä ne tarvitsevat jotta niistä kasvaisi mukavia, hyväkäytöksisiä aikuisia koiria. Ja sitten ne eivät aikuisina saa tarpeeksi liikuntaa ja muuta rodunomaista tekemistä jota tarvitsevat.
Ei se sen monimutkaisempaa ole. Yleisesti ottaen, niitä viiripäisiä koiria on onneksi aika vähän. Toki niitäkin on mutta väitän että suurimmassa osassa koirien käytösongelmista se syypää löytyy sieltä hihnan toisesta päästä.
Ihmisten pitäisi ymmärtää ja myöntää se minkälaisen rodun kanssa pärjäävät, mihin pystyvät ja mihin eivät. Ja vielä se että minkälainen toiminta on sille omistajalle mukavaa? Mitä hän on ihan oikeasti valmis tekemään ja harrastamaan, ei vain mielikuvissa. Ihan oikeasti. Siis todella ihan oikeasti.
Tästä syystä meille ei ikinä ole tullut (eikä tule) esimerkiksi käyttölinjaisen malinoisin pentua. Ihan liikaa energiaa minulle ja vaatisi sellaisia aktiviteetteja joita minä en harrasta ja jota en oikeasti enää elämääni halua enkä fyysisesti jaksa. Villi veikkaus on, että käyttömalinois voisi olla kanssamme asuessaan aikuisenakin rasittava ja mahdollisesti sillä voisi jopa olla jotain käytösongelmia/häiriökäyttäytymistä koska se ei saisi täällä elää sellaista elämää mihin se on tarkoitettu. Täällä ei olisi sille tarpeeksi ns. rodunomaista toimintaa eivätkä energiatasomme kohtaisi. Kumpikaan osapuoli ei olisi tyytyväinen.
Jos pennun ottaja ei ihan oikeasti tajua myös tätä puolta rodunvalintaa tehdessään niin äkkiähän se koira on kamala, huono ja vaikka mitä.
Syytetään koiraa vaikka syy on usein niissä olosuhteissa joissa koira elää.
Joskus käy niin onnellisesti että tuollaisessa tilanteessa oleva omistaja katsoo peiliin ja muuttaa toimintaansa (alkaa vaikka harrastaa koiran kanssa sille rodunomaista toimintaa ja alkaa liikutttamaan koiraansa riittävästi) ja hokkuspokkus - koiralla ei ole enää häiriökäyttäytymistä vaan se on tosi kiva ja mukava harrastuskaveri.
Varmaan useammin koira vaihtaa kotia ongelmakoiraleima otsassaan.
Tulihan paasaus
Olkaatten hyvät.
Jotta tosiaan paljon pitäisi jutella mahdollisen uuden rodun omistajien kanssa ja aloittaa siitä, että puhutaan edes samasta asiasta 
