Lemmikit

Vanhat koirat ovat ihania, niin viisaita, itsetietoisia ja välillä jääräpäisiä. On haikeaa tiedostaa että yhteinen aika on käymässä vähiin.

Carla, 12,5-vuotias setteri, on vielä ikäisekseen hyväkuntoinen ja eloisa, mutta tänä syksynä vanheneminen on selvästi kiihtynyt.
Kuono on harmaa ja kuulo tasaisesti heikentynyt. Autoon, sohvalle tai sängylle hyppääminen on käynyt kankeammaksi.
Uni on välillä niin sikeää, ettei se herää edes silittelyyn. Entisen nopean pystyyn ponnahtamisen ja välittömän liikkeelle lähtemisen sijaan ilme on heräämisen jälkeen yhä useammin tällainen:


Kesällä vanhan koiran etuudet laajenivat ja elämänsä ensimmäistä kertaa se pääsi nukkumaan sänkyyn. Ilmojen kylmettyä Carla ei enää haluakaan nukkua omalla pedillään lattiatasossa, vain sohva tai sänky käy. Ainahan lattialla vähän vetää, taitaa vanhaa koiraa jo kylmä kolottaa.
Samoin pihalla viihtyminen on ilmojen kylmettyä vähentynyt.

Ruoka maistuu entiseen tahtiin ja lenkille se lähtee edelleen mielellään. Autoillaan usein uusiin paikkoihin, joissa saa juoksennella vapaana ja haistella uusia hajuja.

Aikaisemmin Carla kotona aina väisti jos makasi jotenkin tiellä. Nyt, mun tehdessä ruokaa, se saattaa heittäytyä levyksi keittiön lattialle ja vaikka sitä kuinka tökkisi keittiön kaapin ovella persuksiin, se ei koe tarvetta väistää.

Vilkashan tuo on ollut aina, mutta viime kuukausina mukaan on tullut outoa levottomuutta. Jos olen ulkona kuistilla, Carla saattaa pyytää puolen minuutin välein sisään ja ulos. Ja sisään ja ulos. Rasittavaa.

Samoin nukkumaan käydessä se toisinaan ryntäilee sohvan ja sängyn väliä, ikäänkuin ei osaisi päättää, kummassa nukkuisi.
Mietin, onko sillä jotain leposärkyä, jolloin mukavan asennon löytäminen on vaikeaa. Vai voiko olla alkavan dementian oireita?
Ensin kokeillaan, olisiko back on trackistä ja glukosamiinista apua. Jos levottomuus pahenee, konsultoidaan eläinlääkäriä kipulääkkeiden kokeilemiseksi.

Vai onko tää levoton käytös vain vanhan koiran oikkuja? Yleensä niitä kaikille tulee, esim yksi edesmennyt koira ei vanhemmiten suostunut enää kävelemään pyörätie reunassa, vaan keskellä tietä. Ja toinen päätti 11-vuotiaana, ettei enää matkusta auton paksissa, ainoastaan takapenkillä.

Miten muiden vanhuksilla ikääntyminen näkyy?

Meillä on Nuppu sheltti, 3 viikon päästä 13 vuotta jos luoja suo.

Nupulla vanheneminen näkyy eniten siinä että siltä on mennyt kuulo lähes kokonaan. Kyllä se vielä jotain kuulee mutta niin vähän että ollaan otettu käyttöön pilli ja muutama viittoma sen varalle että kuulo ehtii mennä kokonaan niin ettei kuule pilliäkään.
Toki Nuppu on rauhallisempi kuin ennen ja nukkuu myös niin sekeästi ettei esim. kuule kun tulemme kotiin.
Olenkin nyt alkanut tekemään sitä että menen keittiöön kolistelemaan jotain tai paukautan jokun oven niin Nuppu yleensä havahtuu siihen ja herää.

Nuppu on aina saanut nukkua vieressämme mutta sänkyyn se ei pääse itse hyppäämään. Sohvalle vielä pääsee. Ulkoraput ja portaat yläkertaan menee vielä sujuvasti ylös ja alas.
Nuppu tykkää leikkiä ja meillä onkin usein rottweilereiden ollessa pihalla, Nupun kanssa täällä sisällä leikkituokio. Vähän pitää toppuutella ettei Mummo riehu liikaa.

Nupulla oli monta viikkoa kestävä kamala yskä jota epäiltiin ensin (kyläeläinlääkärin toimesta) sydämen vajaatoiminnaksi ja Nuppu sai sydänlääkkeen.
Käytin se omalla eläinlääkärillä sydänultrassa ja sydän on täysin terve, onneksi.
Nuppu sai 7 viikon kortisonikuurin ja yskä loppuikin lähes kokonaan. Jotain satunnaisia kevyitä yskäisyjä on vielä tullut. Ja Nuppu on kolme kertaa kuurin aikana ryystänyt ihan kuin olisi nenäpunkki tai jotain vastaavaa. Nupulle on varattu itsenäisyyspäiväviikolle (kun kortisonikuuri on loppunut) tarkistuskäynti omalle eläinlääkärille, Katsotaan sitten mitä tehdään. Olisiko sillä nenässä jotain? Pitääkö keuhkot tähystää?

Muuten Nuppu voi oikein hyvin, pomppaa makuulta ylös ilman ongelmia ja on hyvin skarppi. Ja ahne kuten aina. Vatsa toimii normaalisti ja pissi kulkee.
Luonne on edelleen hyvin topakka ja napakka.BOT on käytössä ulkona varsinkin nyt koko ajan ja joskus pidetään sisälle tulon jälkeenkin jonkun aikaa.




typoja

Mummot

Pidän 8-vuotiasta Ukkoa keski-ikäisenä. Mutta yksi asia on mietityttänyt ja nyt se ilmeisesti ratkesi: sen ilmavaivat
Se ei ole koskaan siis kärsinyt ilmavaivoista, siis niin, että olisi kiinnittänyt huomiota hajuina tai ääninä. Muutaman kerran kuitenkin keskellä yötä ampaissut sängystä, siis aivan kesken unien ja lähtö on sellainen suorilta ylös ja ryntyäys pois- tyyppinen. Sitä mietimme, että onko joku kipu vai mikä....kunnes yhtenä iltana oli aivan kiinni minussa, peiton alla. Kuten kaikki vuodet aiemminkin. Mutta tällä kertaa kirjaimellisesti tunsin sen päästämän paukun ja sitä se pakenee, omia ilmavaivojaan siis.
Eilen, ensimmäisen kerran kahdeksaan vuoteen, kuulimme sen äänitehosteisen pieraisun! Noh, meillä ollut mm. ruusukaaleja ruuassa, sai sellaisen ja pitääkin kaalista kovin, kaikista kaaleista. Mutta täytyy seurata onko paukuttelu lisääntyvää vai ohimenevää. Anteeksi OT mutta tämmöiseenkin ongelmaan, eli yöllisiin sängystä lähtöihin, löytyykin tuollainen selitys

^

Mun nahkacollie sai järkyttäviä ilmavaivoja herneistä ja kaalista. Omiin pieruihinsa se ei tottunut ikinä, vaan aina käännähti tuijottamaan peräpäätään "Mikä se oli" -ilmeellä.

Hyvä että Ukon yölliset ryntäilyt selvisi.

No hyvä ettei Ukon ongelma ollut tuon vakavampi!

Mulla on 4 yli 10- vuotiasta tipsua, ja vanhin mastiffikin täyttää itse asiassa tänään 10v. Olga on vanhin, 15 vuotta. Ollut koko ikänsä perusterve, mutta 13- vuotiaana joutui märkäkohdun vuoksi kohdunpoistoon. Lenkkeilee jos huvittaa, mukavuudenhaluinen kun on. Olga on ollut aina tosi rauhallinen. Jämäkkä on, pitää muun porukan kurissa. Nykyään kyllä nukkuu aiempaa enemmän. Kuulee ja näkee vielä ihan hyvin. Kaikki hampaat suussa.

Kuvassa Olga lukukoirana Kotkan Meripäivien Itämerikylässä kesällä 2022.

Pessi-mitteli on 14 v. Pieni suloinen vanhus, painaa 5 kg. Hyvin iloinen ja reipas edelleen, tekee mielellään 3-4 km lenkin kerran päivässä ja muutaman lyhyemmän ulkoilun. Vatsa toimii hyvin ja pissatessa takajalka nousee kuin balettitanssijalla. Sinkoilee innoissaan vapaana ollessaan, tykkää kovasti leikkiä ja on tohkeissaan kun teetän sillä pieniä temppuja.
Mutta onhan se jo vanha. Kuulo on selvästi heikentynyt, Pessi nukkuu paljon ja uni on syvempää. Otan se aina nukkumaan sängyn jalkopäähän, koska vanhusten pitää nukkua lämpimässä ja pehmeässä <3 Välillä Pessi hyppää kesken kaiken pois sängystä ja sitten sen nousee raapimaan sängyn laitaa kun haluaa itsensä nostettavan takaisin. Itse se ei enää pääse hyppäämään sänkyyn tai sohvalle.
Pessi söi muutaman vuoden gabapentiiniä spondyloosiin, mutta kuluneena syksynä vaihdettiin Librela-pistoksiin kun spondari oli edennyt ja lisäksi kyynärissä selvää nivelrikkoa. Librela vaikuttaakin todella hyvältä. Sydämen sivuäänikin oli viime sydänultran jälkeen (puolessa vuodessa) voimistunut, niin käytin uudestaan ultrassa. Vielä ei ole vajaatoimintaa, mutta Pessille laitettiin kuitenkin sydänlääkitys, koska se hidastaa vajaatoiminnan kehittymistä. Lääkkeen Pessi ottaa onneksi mielellään namina
Toivon, että vielä on yhteistä aikaa jäljellä, mutta toki tiedostan että vanhoille koirille voi tulla jotain ihan yhtäkkiä. Siltikin, ajattelin että mennään huomenna lemmikkiliikkeeseen katsomaan Pessille talvitakkia, koska se vaikutti tänään vähän palelevan.

Mekin tiedostamme että jokainen päivä Nupun kanssa voi olla viimeinen. Voi ihan yhtäkkiä tulla jotain joka onkin sitten vakavaa ja se oli siinä.

Tietysti sama koskee ihan minkä ikäisiä koiria tahansa, on sekin koettu että ns. parhaassa kunnossaan olevaa koiraa ei yhtäkkiä olekaan.
Se on ihan kamalaa.
Vanhuksen kanssa sen poismeno (jossain vaiheessa) on ehkä jotenkin helpompi hyväksyä kun siihen on saanut varautua. Ei se silti itse asiaa helpommaksi tee.
Mulla ei ole ollut onni ikinä ennen saada elää näin kauan yhdenkään aiemman koirani kanssa. On ollut sitä ja tätä ja kukaan ei ole elänyt yli 11 vuotiaaksi ennen Nuppua.

Nytpä siis nautitaan jokaisesta päivästä Nupun kanssa, toivottavasti vielä kauan.
Harmittaa vaan tuo sen todella todella huono kuulo. Eniten ihan Nupun itsensä kannalta. Vaikkakin onneksi pilli ja viittomat ovat auttaneet niin että Nuppu on taas ihan mukana jutuissa.

^aika huono tuuri, jollei 11-vuotiaaksi ole yksikään koira aikaisemmin elänyt. Toki tuurin lisäksi rotukin vaikuttaa.

Mulla taas on kaikki käyttösakemannit eläneet vähintään 11v, vanhin melkein 15-vuotiaaksi - paitsi yksi, joka jouduttiin tapaturman takia lopettamaan 10-vuotiaana.
Lähes kaikki muunkin rotuiset ovat vähintään 11 vuotta eläneet.

Kun taas näyttelysakemannit elivät max 8 vuotta. Ehkä osaltaan huonoa tuuria, mutta omalla kokemuksella käyttisten jalostuksessa panostetaan enemmän kokonaisterveyteen ja elinvoima on ihan eri luokkaa.

Dacrest kirjoitti:^aika huono tuuri, jollei 11-vuotiaaksi ole yksikään koira aikaisemmin elänyt. Toki tuurin lisäksi rotukin vaikuttaa.

Ei ole rotu pahemmin vaikuttanut ainakaan shelttien osalta. Ensimmäinen sheltti jouduttiin lopettamaan syövän vuoksi 7-vuotiaana, toinen 5 vuotiaana kun maailma oli vaan liian pelottava. Vaikka pitkäikäisiksi näitä sanotaan.
Nuppu-sheltti on elänyt kohta 13 vuotiaaksi ilman mitään ongelmia. Luustoltaan täysin terve, ei ole ikinä ollut mitään vaivoja, ei tulehduksia, ei mitään.
Kerran sillä oli ripuli vuosia sitten.

Spondyloosiin meni yksi rottweiler 10 vuotiaana, yksi (täysin luustoltaan terve vielä 8-vuotiaana kun kuvattiin muun asian vuoksi uudelleen) jouduttiin lopettamaan haimatulehduksen vuoksi 9-vuotiaana, yhdellä nartulla oli E:n lonkat ja se jouduttiin niiden vuoksi lopettamaan 7-vuotiaana.
Edellinen (myös luustoltaan täysin terve) uros jouduttiiin lopettamaan 8-vuotiaana. Ilmeisesti pari vuotta aiemmin tapahtuneen onnettomuuden seurauksena sille kehittyi niskaan välilevyjuttu joka ei ollut hoidettavissa. Tämä tuli yhtäkkiä ihan täysin puun takaa. Uskon että nuo molemmat urokset olisivat eläneet ihan pitkän elämän ellei noita juttuja (joita ei kukaan voi mitenkään ennakoida) olisi tullut. Huonoa tuuria vissiin.

Espanjanmastiffit menivät nuorina. Toinen kyynernivelten vuoksi, toinen 5 vuotiaana syövän vuoksi.

Aiemmista koirista yksi isovillakoira jäi hihnassa auton alle puolitoistavuotiaana, yksi jouduttiin lopettamaan maksashuntin vuoksi 4 kk iässä.

Kaikenlaista. Mutta joo, olen onnellinen että Nuppu täyttää toivottavasti kohta 13 vuotta.
Ei ole tosiaan ollut onnea tätä ennen saada pitää yhtään koiraa näin pitkään. Minja märrieri olisi ihan kohta täyttänyt 11 ennen kuin takapää halvaantui.

Nykyiset rottweileilerit ovat myös luustoltaan terveitä, ei voi kuin toivoa että saavat elää pidempään kuin edelliset.

typoja ja yksi lisäys.

Kylläpä eliniän odote näyttää muissakin roduissa, joissa käyttely- ja näyttelypuoli eriytynyt, olevan samansuuntainen kuten Dacrest sanoi. Yksi asia mikä vaikuttaa paljon ikään, on koetut traumat. Jos esim. vammautunut jostain kohtaa luustoa vaikkapa onnettomuudessa, vaikuttaa se myöhemmällä iällä. Tai yksinkertaisesti vaikkapa useiden vuosien ajan kestänyt rankka urheilu- tai työtausta takana(virkakoirat, metsäkoirat, pitkän matkan juoksijat ja sprintit jne.), niin kyllä se vaikuttaa vanhempana kaikenlaisina kulumina tms. ja sitä kautta ikään. Sinänsä koirat ovat terveitä, ei ne muuten työhönsä olisi kyenneetkään. Aika paljon on lonkkaleikattuja ammattilaisjääkiekkoilijoita, noin niinkuin vertauskuvallisesti.

Laitetaan tähän vielä tämä meidän eilinen synttäripoika, 10 vuotta. Tiibetinmastiffit ovat meillä eläneet sen 12-13 vuotta, useampi päälle tuon 13v. Tämän papan takajalat alkavat olla jo sen verran köpöt että noihin lukemiin tuskin päästään.

Ihana pappa <3
Meidän espanjanmastiffiemme isä eli 13 vuotiaaksi ja yksi sisko 12-vuotiaaksi. Se on aika hyvin niin isolta rodulta.

^On kyllä hyvä ikä. Espanjanmastiffi on kuitenkin reilusti kookkaampi mitä tiibettiläiset.

aunet kirjoitti:Kylläpä eliniän odote näyttää muissakin roduissa, joissa käyttely- ja näyttelypuoli eriytynyt, olevan samansuuntainen kuten Dacrest sanoi. Yksi asia mikä vaikuttaa paljon ikään, on koetut traumat. Jos esim. vammautunut jostain kohtaa luustoa vaikkapa onnettomuudessa, vaikuttaa se myöhemmällä iällä. Tai yksinkertaisesti vaikkapa useiden vuosien ajan kestänyt rankka urheilu- tai työtausta takana(virkakoirat, metsäkoirat, pitkän matkan juoksijat ja sprintit jne.), niin kyllä se vaikuttaa vanhempana kaikenlaisina kulumina tms. ja sitä kautta ikään. Sinänsä koirat ovat terveitä, ei ne muuten työhönsä olisi kyenneetkään. Aika paljon on lonkkaleikattuja ammattilaisjääkiekkoilijoita, noin niinkuin vertauskuvallisesti.

Mulla on käyttösakemannit olleet kovimmassa käytössä, (plus yksi nly-sakemanni, joka oli pelastusetsintäkoira). Ja mitä pentuja on mennyt virkakoiriksi, aika pitkään ne sielläkin kukkuvat: mm yksi omien koirien jälkeläinen oli työkäytössä vielä 11-vuotiaana.
Rodunomainen käyttö ei ainakaan mutulla ole elinikää lyhentänyt.

Tietty käyttökoirat ovat pennusta asti liikkuneet paljon, ruokinta on ilmeisesti ollut kunnossa ja tarpeen mukaan käytetty lihashuollossa.
Onhan siinä ihan erilainen lähtökohta pitkään ja terveeseen elämään kuin koiralla, joka pääsee puolivuotiaaksi vain hihnassa postilaatikolle (ettei luusto mene rikki), syö jotain halpaa markettimuonaa ja viettää elämänsä enimmäkseen sohvalla.
Tapaturmia voi aina sattua, mutta pennusta asti hyvä lihaskunto suojaa aika paljon.

Käytännössä on monta kertaa nähty, kuinka suuri ero käy- ja näy-linjojen välillä fyysisestikin on. Käyttiksen pennut ovat paljon varhaiskypsempiä ja esim koordinaatiokyky on 5-viikkoisilla samaa luokkaa kuin nly-linjaisilla 7-viikkoisena.

Ympäristötekijöillä on tässäkin valtava merkitys, eli koiran kohdalla tarkoitan lähinnä sitä hihnan toista päätä. Jos onnistuu saamaan noin niin kuin lähtökohtaisesti terveen yksilön.

Voi näitä senioreita!

Meillä porukan vanhin on viikon päästä 12 vee täyttävä Pirzola Likka saa Librelaa nivelrikkoon ja gabapentiiniä välilevytyrään,joka alkaa nyt olemaan parempi *koputtaa puuta* Se on mukavuudenhalunen mummeli, sänky ja ruokakuppi on isoimmat ilonaiheet

Mulla on ollut huonoa tuuria englanninvinttikoirien kanssa, kun vain yksi on elänyt vanhaksi, ja sekin kuoli sitten loppujen lopuksi liian aikaisin. Se oli rautaisessa kunnossa ennen kuin sydänvika puhkesi 12-vuotiaana. Nykyisistä vanhin on 10 v. eli menee vielä kategoriaan keski-ikäinen.

Meillä kaikki mäykyt (9 kpl) on eläneet 13-17 vuotta (kuolinsyyt syövät, sydän, vanhuus) lukuunottamatta yhtä, jolla sit hermot brakas niin pahasti että se piti lopettaa 7-vuotiaana.

Edesmenneistä salukeista 14 kpl on eläny 13-15 vuotta (kuolinsyyt syövät, vanhuus, epäilty LP ja onnettomuus juostessa); 2 kpl 11 vuotta (toisella lymfooma, toisella hermovaurio selässä), 4 kpl 9 vuotta (yhdellä epilepsia ja kahdella osteosarkooma, yhdellä lymfooma), 1 kpl 7 vuotta (akuutti ilmarinta), 1 kpl 5 vuotta (immuunivälitteinen trombosytopenia), 1 kpl 4 vuotta (autoimmuunisairaus), 3 kpl n. 2 vuotta (yksi kuoli auton töytäsemänä, toisella murtu jalka ja leikkauksen jälkeen muodostu kuolio jota ei saatu kuriin, kolmannella luunmurtuman jälkeiset komplikaatiot).

Salukien tavallisimmat kuolinsyyt lienee ylipäätään syövät ja sydänjutut, autoimmuunisairaudet sekä onnettomuudet.

Käytiin ostamassa Pessille talvitakki kun se on tuntunut vähän palelevan. Turkki on ohentunut eivätkä lihaksetkaan ole enää sitä nuorempana. Takille oli tänäänkin käyttöä, aamulla -16.

Onpas se pätevän näkönen <3

Hieno takki Pessillä ja takin omistaja melkoisen onnellisen näköinen!

Hieno takki! Näyttää tyytyväiseltä.

Meillähän Nuppu on aina halunnut pukea jos van mahdollista.
Nuorempana sillä ei takkia tarvinnut niin katsoi aina vähän ihmeissään että miksi hänelle ei pueta takkia kun muillekin puetaan.
Joskus sitten laitoin sille yhden villaneuleen päälle ja voi miten onnellinen Nuppu oli
Nykyäänhan sillä on kesämekko, villaliivi, BOT ja Minjan vanha toppamantteli.

Fleectossuja käytetään kaikilla jos on kova pakkanen ja tarkoitus on olla ulkona pidempi aika.
Nuppu tykkää myös tossuista. Ihan kaikki pukeminen kelpaa

Tänä aamuna Nuppu oli taas elementissään. Kamala haukkuminen kuului ulkoa. Mies kertoi että oli tehnyt lumitöitä ja Nuppu oli siitä innostuinut riehumaan.
Sisälle tullessakin vielä eteisessä oli niin täynnä intoa että piti vähän komennella rottweilereita.

Meillä Dio boxeri-labbis-saksanpaimenkoira-tanskandoggi sekameteli sekoitus tulee keväällä 11 vuotta. Tuo rotu cocktail ei oikeastaan luvannut vuosia näinkään paljoa. Puolet tuossa likassa on boxeria, loput muita tasiasen epätasaisesti. Dio tuli meille kun joskus Apulassa oli ilmoitus että 7viikkoinen uros myydään allergian takia. Nousi ihmetys ja niskakarvat pystyyn. Tarina selvisi sitten osittain pikkuhiljaa, Dio oli annettu uroksen omistajalle astutus palkkioksi, mutta hän ei halunnut sitä pitää, vaan oli annettu eteenpäin myytäväksi. Ilmoituksessa myytiin urosta, mutta ilmeisesti uros oli sitten myyty ja tämä narttupentu (astutus palkkio) olikin se kotia vaille oleva. Tarina oli tosi sekava, mutta allergia ei tuohon millään lailla liittynyt niinkuin ilmituksessa oli. Minulle myyntitilanteessa ei osattu paljoa kertoa muuta kuin että koira on boxeri labbis sekoitus, muut rodut paljastuivat sitten myöhemmin. Koira oli puhdas ja terve ja ärhäkästi kiipesi lahjettani pitkin ylöspäin, joten koska koiran paikka oli auki, Dio muutti meille.

Dio on ollut tosi terve koko ikänsä, kohtutulehdusta lukuunottamatta, sterkattiin sitten kolmevuotiaana tämän takia. Nyt vanhemmiten on alkaneet silmät kovin rähmiä ja toiseen yläsisäluomeen kasvaa näärännäppylä säännöllisesti uudelleen kun vanha tipahtaa pois. Peffassa on patti myös, mutta ell sanoi sen olevan hyvälaatuinen. Kuono on muuttunut syvänmustasta harmaaksi. Muuten tuo muori koira kirmaa ja jaksaa kouluttaa ja leikittää meidän junnua. On kissan kanssa ihan paras kaveri ja nukkuvat kerällä sylikkäin. Dio on vanhemmiten muuttunut niin helpoksi ja hellyyttävän suloiseksi kaveriksi, alun tuhoamis vimman jälkeen, joka kysyi hermoja todella. Aika ajoin ikä vähän näkyy, varsinkin kylmällä ilmalla palelee tosi nopeaan ja liikkeet on jäykkiä. Ruoka maistuu ja uni on välillä tosi syvää. Näkö alkaa olla aika heikko jo, mutta muuten on pirtsakassa kunnossa. Toivon kovasti että saadaan muorikoiraa vielä pitää luonamme. On hän kyllä ainoa laatuaan, rakas <3

Meillä on mummokoira, auspai Bootsy, joka on nyt 13v9kk. Omista kaikista kauimmin elänyt, yksi auspai eli vajaa 13v. ja muita mennyt sitten 11-12v.
Toinen mummo auspai jouduttiin keväällä lopettamaan nisäkasvaimien takia, ikää oli himpun vajaa 12v.

Mötkö (karjis-bortsu) täyttää helmikuussa 11. Elämäni koira jonka toivoisin elävän ikuisesti tai ainakin vähintään kolmekymppiseksi. Ikä näkyy lähinnä silmissä, ilmeissä ja toisinaan myös liikkeissä, mutta oikeesti ihan teräskuntoinen edelleen. Jaksaa hölkkälenkit ja joskus syksyllä se päätti että nyt kuules vedetään ihan nupit kaakkoon fillarilla ja mehän mentiin (vapaana). Vetohommiin en enää huoli vaikka välillä tunkua oliskin, saa kyllä kulkea mukana valitsemaansa vauhtia aina, yleensä sitä riittää ja kestävyyskunto vaikuttaa olevan melkeinpä parempi kuin lauman nuoremmilla jäsenillä. Myös kuulo ja näkö pelaa, pää on ihan tuhannen skarppi ja edelleen hömpöttelee menemään kuin nuorena flikkana konsanaan. Toistaiseksi maailmamme siis rullaa radallaan, selässä ollut spondarimuutoksia jo pitkään ja ranteissa on rikkomuutoksia, mutta tuntuvat vaivaavan lähinnä kylmällä/kolealla säällä. Aika matalalla kynnyksellä käydään Rimadylpurkilla jos liikkeessä näkyy vähääkään vinoutta tai jumitusta, ei ihan hirveän usein ole kuitenkaan tarvinnut. Siitä ihana tyyppi että aina osannut varoa liikkeitään ja muutenkin yltiörauhallinen ja fiksu, ei silti mikään laiskimus. Eli puuttuu se karjismainen kahjous siltä osin että käyttää todellakin harkintaa että kannattaako vaikkapa peilijäätä lähteä naama edellä kyntämään. Emänsä (karjis) lähti alta kymppiveenä selkähommien vuoksi ja pelko on kyllä persiissä että se lähtö tulee aika vauhdilla sitten kun on tullakseen. Toisaalta, niinhän se käy kaikille ja saappaat jalassahan se ihanne aina on. Maailman rakkain Mötkö. ♥


Hiisiä (karjis) en suostu vielä päästämään sennukategoriaan. Täytti lokakuussa 8v. Se on kyllä meidän porukasta just se joka tempoo itsensä varmaan hengiltä vielä joskus, ihme ettei sitä ole vielä tehnyt.

Mun edesmenneistä ikäenkat on vetänyt wörkkirusseli Rolle joka tepasteli tomerana 14-vuotiaaksi asti. Sitten takapää alkoi käydä niin heikoksi että oli aika antaa pojan mennä. Seuraavana listoilla lapsuuskodin bernhardilaispoika Buick joka eli 11-vuotiaaksi. Nuupi (suomenpystykorva-porokoira) kuoli paria kuukautta alta kymmenvuotiaana maksa-/pernakasvaimen puhjettua vatsaonteloon. Ikioma ensikoirani Hubert (se oli jonkun partanaamasekoituksen ja japaninpystykorvan rakkauslapsi) menehtyi kolmevuotiaana jäätyään auton alle. Siinäpä sit olikin tää oma koirahistoriakin samaan syssyyn. Ei niitä montaa ole ollut mutta sitäkin rakkaampia ihan kaikki. ♥

Nuppumummo porskuttaa <3
Jos lähden lähitöihin niin annan sille (jää yksinään kotiin, rottweilerit ovat tarhassa lähipäivien ajan) aina puruluun. Niitä pitää olla kädessä tarjolla monta. Nuppu haistelee niitä tarkkaan ja sitten valitsee yhden
Se on tarkka toimitus johon Nuppu suhtautuu suurella vakavuudella.

"Pentu" täytti 10 vuotta, sille yritetty kertoa, että se on vanha ja tuon iäisten ei kuuluisi hillua lelujen kanssa tuntikausia.
Vanhempi on ihan pian 15, sen kuntoa tarkkaillaan silmä kovana. Takapää näyttää pettävän ensin, mutta on pieni koira ja vielä hepuloi ja hyppää puunrunkojen yli. Dementiaa on jo aika lailla ja kuulo mennyt pari vuotta sitten. Silti hyvin pirteänä aina mukana kaikessa. Hampaisiin pitäisi tehdä isompi remontti, tuskin silti enää tehdään, anestesia voi olla riski, eikä oikein nähdä mieltä maksaa tonnia jos kuitenkin kuolee parin kuukauden sisään. Sitten kun ei enää saa puruluita syötyä liennee aika päästä pois.

Mulla on nukutettu 14 ja 15 -vuotiaatkin ja molemmat selvisi. Joskus 10-vuotiaana siitä toisesta sanoi lääkäri, ettei kannattaisi enää kohta nukuttaa. Keräsin sitten hammaskiveä ja taistelin epätoivoisesti jonku muka hammasharjan avulla sitä vastaan, kun jotenkin uskoin lääkäriä vissiin liikaa. Koiralle oli tyypillistä kerätä hammaskivi tosi nopeaa. Muut jotka söi samaa ruokaa, ei kerännyt yhtä nopeaa.
Menin toiselle lääkärille, niin yhtäkkiä pystyikin nukuttamaan. Tosin sillä varauksella lähdin liikkeelle, että jos ei herää niin sitten aika on tullut.

Vilma/kääkkä/kummitus, jos onni suo, toukokuussa 14, on parhaillaankin nuorison kanssa metsälenkillä.
Ei ole tänä talvena jättänyt yhtään lenkkiä väliin, joskus on ehdotettu, ajatus on ollut pöyristyttävä.
Jos on 27 pakkasta, niin henkilökunta pukee vaatetta, mutta mummeli kyllä lähtee metsään!

Silkkivinttikoira, josta on kuva jossain esittelyketjussa, en edes tiedä miten pääsisin niihin itse käsiksi.