Lemmikit

Jos joku on miettinyt mitä meille kuuluu, niin surullisestihan tämä päättyi

Arttu 1.5.14-15.4.23


Artulla aloitettiin kortisonilääkitys autoimmuunisairauden (mahdollisesti SLE eli lupus) takia ja se tuntuikin piristyvän. Pääsiäisenä oli aikaisempaa virkeämpi ja osallistuvampi, pyysi rapsutuksia, kanniskeli lempileluaan Tiikeriä ja kulki mielellään pieniä matkoja ulkona. Laihtui tosin edelleen, vaikka söi isoja annoksia, mikä on kortisonin yksi vaikutus. Mentiin klinikalle kontrollikäynnille 12.4. ja saatiin hyviä uutisia - crp oli normaali eikä muissakaan veriarvoissa mitään hälyttävää. Ell oli sitä mieltä, että Arttu on jo paranemisen tiellä ja nyt tarvittaisiin vain lihaa luitten päälle. Arttu painoi siis enää 6,6, kg, kun sen normaali paino oli 3 kg enemmän.

Sitten perjantaina Artun tila romahti. Sen hengitys vaikeutui, se huohotti vatsasta asti kuono yläviistoon kenossa, tuijotti tyhjyyteen eikä oikein reagoinut mihinkään enää. Aivan selvää, että mitään ei enää ollut tehtävissä ja vein Artun heti lauantaiaamuna klinikalle missä se nukahti sylissäni ikiuneen Suru ja ikävä ovat suuria, vaikka kaksi koiraa vielä jäikin. Arttu oli Persoona <3

Koska tämä keissi oli kaiken kaikkiaan mystinen, niin toimitin Artun Ruokavirastoon avattavaksi. Sieltä se on toimitettu jo tuhkaamoon ja haen uurnan ensi keskiviikkona. Avauksen tuloksia joutuukin sitten odottamaan pari kuukautta.

Mutta on tämä taas... Ell kysyi olenko ennen ollut tässä tilanteessa ja vastasin, että Arttu on neljäs, mutta ei tämä mitenkään helpommaksi muutu....

Osanottoni

Voi ei
Lämmin osanottoni suureen suruun ja voimia pahimman yli

Voi ei . Osanotot täältäkin

Ei se ikinä ole helppoa kun joutuu luopumaan rakkaasta lemmikistään, eikä siihen ikinä totu
Aina se sattuu yhtä paljon. Lämmin osanottoni ♥

Voi pientä koiraystävääsi, surullista.

Osanottoni

Eihän täällä kukaan ikuinen ole, vaan aina se kirpaisee kun joku rakas lähtee.

Osanottomme <3

Osanotot.

Osanottoni

Saman koin itse kolmisen viikkoa sitten ja mulla oli yhdeksäs kerta kun ihan lapsuudesta asti lasketaan. Tämä tuntui nyt kyllä pahimmalta menetykseltä ja mieskin oli sitä mieltä että ei oo mulla ennen ihan noin pahoja ollut. Sanoi etten ollut kahteen ensimmäiseen päivään edes ihmisen näköinen
Ehkä sen takia kun tämä koira oli sellainen sielunkumppani joka kommunikoi mun kanssa ihan kokoa ajan ja oli viisain koira mitä mulla on ikinä ollut. 12 vuotta sitä iloa kesti.

Nyt kyllä olen jo alkanut arvostaan hiljaisuutta ja helppoutta tämän jäljelle jääneen kanssa kun se edesmennyt oli myös tosi haastava ja aina äänessä (piippaili siis jatkuvasti). Silläkin sen poismeno olikin ehkä niin konkreettinen

Lohtua suruun <3

Osanottoni Darre ja MJK myös. ♥

Osanottoni MJK <3

Pikkuisen sama tilanne täällä. Arttu oli näitä kahta muuta isompi, jotenkin hyvin fyysinen ja hallitseva koira. Äärettömän ihmisrakas ja kiltti, mutta omasi jonkin verran reaktiivisuutta ja resurssiaggressiota eli vaikka laumassa olikin yleisesti ottaen hyvä henki, niin kyllä nyt on rauhallisempaa. Kenenkään ei tarvitse vahtia herkkujaan, ja sain nuorimman jopa innostumaan uudesta kaninkarvalelusta, nyt kun saa rauhassa innostua ilman että Arttu tule päsmäröimään. Mutta kyllähän ikävä on kova silti

Kiitos

voimia