Lemmikit

Millaisiin koiran, tai miksei minkä tahansa muunkin lemmikin, kokoon liittyviin yllättäviin juttuihin olette törmänneet? Joko positiivisiin, negatiivisiin, hassuihin, vaarallisiin.... siis millaisiin tahansa.

Voin aloittaa. Siirtyessäni pieniin koiriin tiesin kyllä että pieni koko on kätevää monessa mielessä, esimerkiksi että pieni koira mahtuu hyvin matkustamaan autossa, pyöräntarakalla, lentokoneessa tai missä vaan, sen ruokkiminen on edullista ja tassupesut käteviä, mutta muutamia kokoon liittyviä yllätyksiäkin on matkan varrella ilmennyt.

Ensinnäkin pentuaikana. Pieni koira on koulutettava tismalleen samalla tavalla kuin suurempikin koira, mutta pikkukoiran mahalaukku on ihan hirvittävän pieni ja täyttyy ihan hirvittävän vähästä! Yhden aterian napposilla ei kauaa koulutella! Erityisesti pikkupennun kohdalla koulutustuokiot saavat tietenkin ollakin tosi lyhyitä, mutta silti tämä on ollut minusta yllättävän hankalaa.

Toinen juttu on ollut se, että pentu on niin matalalla että palkkanameja antaessa on kumarreltava melkein maanrajaan saakka. Uhhuh voin melkein tuntea sen toispuolisen selkäkivun mikä siitä tulee.. Omat pikkukoirani ovat vielä olleet jostain syystä tosi hitaita oppimaan namien nappaamisen ilmasta enkä ole ulkona halunnut heittää nameja maahan etten tulisi hankaloittaneeksi sen oppimista että maasta ei oteta mitään suuhun. Joten kumartelen ja kyyköttelen sitten.

Pikkupentuaikana yllättävää oli aluksi myös se, että sisällä piti opetella uudenlainen kävelytyyli. Kun jaloissa pyörii maitopurkin kokoinen pikkuotus, jalkoja on liikuteltava varovasti hiissaamalla ettei tulisi vahingossa astuneeksi pennun päälle. Myös vessanovet ym on avattava hyvin hitaasti ja varovasti ettei kolauta pentua vahingossa hengiltä.

Sellaisia vakavampia negatiivisia yllätyksiä ovat olleet pienten koirien sisäsiisteysongelmien ja luustosairauksien yleisyydet. Omat koirat ovat sattuneet tähän saakka olla sisäsiistiksi oppimaan kykeneviä, mutta on ollut järkyttävää tajuta sisäsiisteysongelmien yleisyys.
Myös rikkinäisiä luustoja on valtavasti. Johtunee varmaan siitä että vuosikymmeniä on hoettu mantraa, miten lonkkaviat ja muut luusto-ongelmat "eivät haittaa pienillä koirilla mitään, koska ne ovat rakenteeltaan niin kevyitä". No, nykyäänhän tiedetään että tämä ei pidä paikkansa, mutta e-lonkat, risat kyynärät, halvaantumiset ja nuorten koirien monttuun joutumiset ovat edelleen erittäin vaiettu aihe näissä useimmissa pikkukoiraroduissa joissa näitä ongelmia esiintyy kuitenkin tosi paljon.

Menipäs tämä nyt vakavaksi. Positiivisena yllätyksenä voisin tähän loppuun kertoa vielä vaikka sen, että on ollut mukava yllätys huomata miten moneen paikkaan pienet koirat ovat tervetulleita ja miten moneen paikkaan ne saa nykyään viedä mukanaan.

Mulla on aina ollut sekä pieniä että isoja. Pienin on painanut (en muista enää tarkkaan) n. 2kg ja suurin 100kg.
Paljon on eroavaisuuksia kokoon liittyen.

Tällä hetkellä on aika isoja (rottweiler) sekä pienempiä joiden painot on 6-10kg.

Eilen oltiin kylällä ohitustreenissä, ja käveltiin miehen ja hänen koiransa sekä minä ja oma pentu (joka on jo aikuisen nartun kokoinen) ja nähtiin että vastaan tuli ihminen kahden koiran kanssa, oli kaukana.
Innostuttiin miehen kanssa että saadaan ylimääräisiäkin koiria mukaan treeniin (meidän lisäksi treeneissä oli vain 2 koirakkoa) mutta ei saatu.
Meidät nähdessään lähtivät lujaa vauhtia toiseen suuntaan!
Haluan ajatella että hänellä eivät olleet ne omat koirat hallinnassa, että kääntyminen ei johtunut meidän rottweilereistamme.

^aika usein törmännyt samaan kun olen ulkoillut hoffin kanssa, onhan se iso ja tumma, mutta se kuitenkin on käskyn alla ja kulkee nätisti. Ei sinkoile muiden koirien perään, aina ei edes vilkaisekkaan. Silti hirmu usein vaihdetaan tien toiselle laidalle tai käännytään kadun mutkasta odottelemaan että mennään ohi ja palataan sitten takaisin samalle reitille.

Tietysti en itse välitä mennä vastakkain jonkun rähisevän kanssa, mutta ehkä se on meillä tuo koko ja se ettei rotua tunnisteta ja yrmeän näköinen taluttaja joka laittaa kiertämään kaukaa Tai sitten täällä muistetaan se isännän entinen hoffi, joka ei ollut mikään sosiaalinen tapaus, vaikkakin lenkillä kulki kauniisti vierellä.

Shelttien kokovaihtelu.
Kaikissa pikkukoiraketjuissa aina suositellaan surutta ”ota sheltti”.
Kukaan ei sano että siitä voi sitten kasvaan se 19kg pieni collie. Toki jos tuuri käy, voi jäädä myös 4kg kirpuksi.

Meillä painoi eka sheltti enemmän kun sen kanssa samaan aikaan ollut suomenlapinkoira
Nykyinen on justiinsa "oikean kokoinen", painaa 6-7 kg.

Varmaa se yleisin, että pieneen kokoon nähden suuret voimat. Vetää matalalta joten tekniikka ja perusasiat hyvä olla hallussa. Ei se mikään yllätys ollut mutta on se opeteltava eri tavoin kuin mitä yli kaksi kertaa painavampi rottweiler ja sen kaulapanta suoraan käden alla.
Toisena ääretön ketteryys ja kropan hallinta, mm. peruuttaa nopeammin mitä osa kävelee eteenpäin.

Vastaantulijoita ei ole nyt jäänyt vastaantulematta. Tänään esim. yorkkipoika vanhemmalla rouvalla pääsi aika naamalle huutamaan mutta onneksi tuo oma on muilla mailla niin vieraskorea, että katsoi vain, jotta mikäs sulla. Olen edelleen sitä mieltä, että tuo koiran hiukan harvinaisempi väri tuo etuja, kaikki eivät ymmärrä sen olevan se mikä se on. Hyvä niin, emme halua häiritä ketään vaikka samalle lenkkireitille osutaan.

Mulla oli aikoinaan hoidossa italianvinttikoira hetken aikaa. Aivan ihana otus ja ihastuin sen helppouteen, ei syö juuri mitään ja mahtui vaikka taskuun. Mutta mutta, koira meinasi päästä hengestään monta kertaa, kun meinasin istua sen päälle sen kaivautuessa sohvan vällyihin kylmissään, jättää sen oven väliin, kävellä sen päälle jne. Pahin oli kun en pystynyt nukkumaan, aina se kaivautui niin liki että meinasi rutistua hengiltä. Pidän sisätiloissa kissamaisen hiljaa hipsuttelevista koirista mutta kun yöpissille menen, niin en halua liiskata koiraa mennessäni.

Omien venakkojeni kanssa pahinta on niiden reaktionopeus. Kulkevat nätisti ja ovat itse rauhallisuuksia paikassa kuin paikassa. Mutta kun jotain riistaan viittaavaa liikahtaa ulkona ollessa niiden reaktio on salamannopea. Niinhän kuuluu ollakin, mutta oma pää saisi pyöriä 360 astetta jotta kaikki tulisi ennakoitua. Ja jos vauhtiin ehtii päästä niin silloin sitten mennään kans. Tai ei tarvi edes vauhtia kun yksi loikka on useamman metrin seisovilta jaloiltaan. Eivät enää reagoi tavanomaisuuksiin kuten harakat, mutta orava ohi loikkiessaan ja samalla säkättäen saa jo vietin kiihtymään.

Whippetitkin ovat muuten yllättävän suuria, tai ainakin osa niistä. Kuvissahan ne näyttävät pieniltä ja hennoilta luikuroilta, mutta olin aivan ällistynyt kun näin yhdessä tapahtumassa kolme uroswhippettiä: nehän olivat sileäkarvaisen collien kokoisia! Omistaja kertoikin että whippettien koot ovat viime vuosina vähän kasvaneet..

Whippetissä rungon muoto hämää koon suhteen. Jos se olisi tasainen patukka niin näyttäisi suuremmalta. Kilpailevien whippetien koon mittaus on tarkkaa puuhaa. Kaksi koulutettua mittamiestä mittaa koiran useampaan kertaan ennen merkintää. Mittaustulokseen vaikuttaa monikin seikka joten ne koitetaan minimoida. Esim. omanarvontuntoinen nuori uros nostaa itseään useitakin senttejä ylöspäin, tai maansa myynyt arkaileva päinvastoin alas. Ylikorkeat (muistaakseni uros 51 cm, narttu 48 cm) kilpailevat omassa sarjassaan eli eivät ns.normaalikokoisten kanssa. Jos näin ei olisi, koko varmaan kasvaisi helpostikin koko ajan.

Pikkukoirien pennuissa jaksaa aina uudelleen hämmästyttää, etteivät ne yletä yöpöydälle. Eli voin huoleti laittaa siihen yön ajaksi kännykän, silmälasit ja kaikkea muuta arvokasta mutta helposti rikkoontuvaa.

Jättikoirien kanssa tuli kuitenkin pienoisena yllätyksenä (vaikka tietenki n tiesin miten suureksi rotu kasvaa) , että joo, se on SUURI kun koira lepuutti leukaansa tiskipöydällä. Ja ihan rotumääritelmän rajoissa olivat eivätkö edes korkeudeltaan siellä yläpäässä.

Minähän vaihdoin lennosta irliksestä mudiin. Tunsin kyllä mudin rotuna kohtuu hyvin, mutta kyllä siinä sopeutumista oli kun pentu oli pienempi kuin edellisen pää. Rozi jäi aikuisenakin ihan alarajalle rotumääritrlmässä. Se nukkui alkuaikoina minun puseroni helmassa kun olin koneella. Ja täytyy myöntää, että sen ymmärtäminen, että se rääpäle on täysi koira oli vähän vaikea sisäistettävä. Mutta kyllä siitä ihan kelpo koira tuli kuitenkin.
Tuolla joku puhui vetämisestä. Se matala koira kun vetää niin painopiste kaatuu eteenpäin. Isompi on itseasiassa helpompi hallita kun mahdollinen veto on ylempänä. Olen minä parhaimmillaan kuljettanut kolmea hevostakin yhdellä kertaa. Jos hevonen alkaa riuhtomaan niin yleensä se nostaa sinua ylöspäin eli tasapaino on helpompi pitää. Edellyttää tietysti lyhyitä riimunvarsia. Mutta samahan se on koirankin kanssa jos se pääsee nykäisemään pitkällä hihnalla niin pienehkökin koira vie ihmistä vipuvoiman takia.