Valvojat: Biarritz, ViaNocturna, Suska
Umac kirjoitti:Umac kirjoitti:Ukko nyt 7v ja sen tai meidän elämisen pituus vaikuttaa päätökseen. Yksin en ota enää koiraa ja kaksinkin mietittävä sitten kun sen aika ok.
Nyt viikonloppuna, ja 1,5v myöhemmin kun tuo ylläoleva on kirjoitettu, käytiin keskustelua aiheesta, pidemmän kaavan kautta. Puoliso haluaa vielä uuden koiran mutta edelleen toki asia riippuu myös Ukon elinajasta. Rotua kovin vaikea vaihtaa mutta parsoneita katseltiin.
Olen siis itse katsonut niitä, ajatus kevyemmästä rakenteesta ja koiran keveys mm. hallinnan suhteen, turkin helppous ja kuitenkin aktiivinen otus.
Oma mielipiteeni ei ole muuttunut vieläkään eli mitään kristallipalloa ei ole mistä katsoa Ukon ikää ja mm. omaa elämäntilannetta kun seuraavaa koiraa mietitään.
Lumipallo kirjoitti:Minulla on ollut kultahamstereita ja gerbiilejä. Suosittelisin kultahamsteria. Omat hamsterit nauttivat käsittelystä ja niitä oli helppo viihdyttää. Ne jopa oppivat tulemaan luokse kutsusta lattialla vapaana ollessaan ja juoksentelivat ympäri huonetta tyytyväisinä..
Nappis kirjoitti:^^^ Meni väärin äskeiset väkäset! Juu, kyllä itsekin voi yrittää vaikuttaa siihen, että on mahdollisuus saada suhteellisen terve koira. Oma rotu on sellainen, jota pidetään melko perusterveenä, mutta jolla kuitenkin on omat riskinsä. Minulla on ollut huonoa tuuria, kun on osunut näitä sairaita (ja sellaisia sairauksia, joista ei paljon edes puhuta), mutta tiedän niitä hirveästi muitakin, enkä osaa pitää omaa rotua kovin terveenä. Tai kovin montaa muutakaan rotua. Ehkä minulla on ajautusvinouma? Voisin ottaa muunkin rotuisen ja yhtä hyvin sekarotuisen, mutta ei sekään mitään takaa.
Kallein koirani tuli minulle aikuisena kodinvaihtajana ja sen piti olla täysin terve. Vaan eihän se sitten ollut. Se opetti minulle, että ikinä ei pidä tuudittautua mihinkään.
Nappis kirjoitti:^^ Se on just näin. Moni joutuu näinä aikoina pohtimaan, voiko enää ell-kulujen takia ottaa koiraa tai muuta eläintä. On jotenkin käsittämätöntä, että esim. hammashoitojen hinta nousi hetkessä satasilla. Huonolla tuurilla pelkkiin hammashoitoihin voi mennä tuhansia euroja vuodessa, eikä vakuutus korvaa kuin tapaturman aiheuttamat hammashoidot. Entisinä aikoina eläinlääkärit olivat nykypäivään verrattuna puoli-ilmaisia!
*kiranas* kirjoitti:Nappis kirjoitti:^^ Se on just näin. Moni joutuu näinä aikoina pohtimaan, voiko enää ell-kulujen takia ottaa koiraa tai muuta eläintä. On jotenkin käsittämätöntä, että esim. hammashoitojen hinta nousi hetkessä satasilla. Huonolla tuurilla pelkkiin hammashoitoihin voi mennä tuhansia euroja vuodessa, eikä vakuutus korvaa kuin tapaturman aiheuttamat hammashoidot. Entisinä aikoina eläinlääkärit olivat nykypäivään verrattuna puoli-ilmaisia!
osasyy hammashoidon hintojen nousuun on se, että hoito on parantunut (on anestesia, otetaan rtg-kuvat). se hammasrtg laite on kuitenkin arvokas väline jonka ostohinta vaan maksettava pois.
entisaikaan hammashommat tehtiin rauhoituksessa, sitten onneksi lisättiin iv-anestesia ja nykyään on inhalaatioanestesia. itsellä on ollut hammasvaivaisia elukoita, joten tonnin luokkaa purukalustoon on hujahtanut 2000-luvun alussakin kun oli vain anident joka teki hampaita.
saa nähdä mitä se uusi eläinhuoltolaki tekee hinnoittelulle, eikös sen pitäisi ensi vuoden alusta astua voimaan?
osasyy miksi en itse rescueta tai kodinvaihtajaa tuntemattomalta ottaisi, on nimenomaan se, että en voi tietää onko ne terveitä. se, että on kliinisen tutkimuksen perusteella terve, ei tarkoita yhtään mitään. koiralla voi olla ties mitä ongelmaa, mikä ei päälle päin näy jollei osaa katsoa tai kyseenalaistaa. ja musta on myös hieman vastuutonta, että eläimet vaihtaa kotia kliinisten tulosten perusteella. en toki osaa sanoa mikä olisi parempi vaihtoehto? olisi hyvä, jos se hoitohistoria olisi tiedossa, mutta se menee jo vaitiolovelvollisuuden puolelle jonka ymmärrän. mutta ostajaa / uutta kotia ajatellen se olisi vain reilua, jotta hän tietää mikä sieltä on tulossa. ja toki on liuta asioita joita ei voi ennakoida, jos vaikka koira on jäänyt auton alle, se ei välttämättä ole tiedossa, mutta silti se voi aiheuttaa joskus ongelmia. tai toki voi olla epärehellinen myyjäkin, eli palapeli on jo valtaisa josta pitäisi tietoa etsiä. toki kyllähän sitä yllätyksiä tulee vaikka miten tekisi tausta työn. kristallipallo olisi kiva, ja eihän meistä kukaan halua, että eläin on sairas.
Dacrest kirjoitti:Olen myös hämmästellyt hintojen nousua.
Kun vielä alle 20 vuotta sitten ruokki useamman sakemannin noin 250 eurolla kuussa (aktiivikoiria jotka söivät_paljon), viime vuonna mulla meni kahden sohvaperunan (13-vuotiaan setterin ja seniori-ikäisen perhosen) ruokiin, purutikkuihin ja makupaloihin lähes satanen kuussa. Vaikka osti niillekin kaikki halvimmasta päästä, eli lihat Kennelrehusta ja nappula suht halpaa perushyvää laatua, makupalat ja purutikut muutaman euron per pussi.
Nykyiset colliet on mulla periaatteessa sijoituksessa ja kasvattaja haluaa et niille syötetään kallista nappulaa. Joten on sovittu, että kasvattaja ostaa ne nappulat. Itse en raaskisi ikinä maksaa lähes sataa euroa per säkki. Toki kasvattaja saa jotain paljousalennuksia, mutta silti.
Iidis79 kirjoitti:Mä varmaan alan loppukesästä alkusyksystä kyselee esyiltä kissaa mikä sopis ensimmäiseksi kissaksi. Pentu tai nuori aikuinen. Tai kaks, jos pentuja.
Mä ehkä sanoisin, että ekaksi kissaksi tai kissoiksi on helpoin, jos kissa ei ole kovin arka eli suosisin kahta pentua, jotka ovat syntyneet esyn hoivissa eli emo on odottanut pentuja, kun on loukutettu.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa