Lemmikit

Ajankuluhömppää sairaslomalle. Tykkäätkö enemmän rauhallisemman vai vilkkaamman pään koirista?

Itse olen aina tykännyt enemmän suht rauhallisista koirista, kaikenlaiset sählät ja superenergiset koirat ovat minusta ihan hengästyttäviä, ja koen että ne luovat levotonta ilmapiiriä ympärilleenkin. En meinaa ehtiä mukaan niiden reaktioihin ja minua ärsyttää kun koira tekee kolme volttia sekunnissa vaikka sen ei tarvitsisi tehdä yhtäkään.
Nautin aina (kaikenrotuisten kohdalla), kun pentuaika jää taakse ja koira rauhoittuu, tasoittuu ja "normalisoituu".
Se, mikä on jollekin toiselle rasittavaa lahnaa, on minulle vaan mukavan rauhallista, rentoa ja leppoisaa.

Pidätkö sinä enemmän rauhallisista vai vilkkaista koirista? Kerro myös miksi.

Minä pidän (vilkkaista) aktiivisista koirista, joilla virtaa riittää... Elämäni koira oli käyttömalinois narttu .
Niiden kanssa on rajattomat mahdollisuudet treenata ihan mitä vaan ja kilpailla missä lajissa vaan. Koira on aina innoissaan, kun pääsee tekemään yhdessä "töitä".
Toki vaativat myös aktiivisen ohjaajan, joka jaksaa treenata monena päivänä viikossa tai muuten koira alkaa keksiä kaikkea omaa kivaa, joka ei välttämättä ole ihmisistä niin mukavaa .
Käyttömalit tarvitsevat myös todella hyvän peruskoulutuksen/kasvatuksen ja koiran tulee olla hyvin hallinnassa, jotta kaikki se suunnaton määrä energiaa kohdistuu oikeaan tekemiseen eikä hölmöilyyn.

No, tykkään rauhallisista koirista.
Se ei kuitenkaan ole synonyymi sille etteikö koiralla voisi olla tarvittaessa virtaa.
Tykkään että koira on sisällä rauhallinen, ei marhaa, ei söhellä, ei piippaa. Matkustaa autossa rauhallisesti. Käyttäytyy julkisilla paikoilla rauhallisesti.
Tuohan on ilmeisesti myös koulutus- ja/tai omistajaskysymys ainakin jossain määrin koska meillä on tällä hetkellä 5 koiraa joista 2 ovat aika virtaisia, bordercollien ja russelin sekoituksia.
Silti nekin osaavat olla sisällä rauhallisesti eivätkä mene pitkin seiniä vaikka ei mitään tehtäisikään.
Luulen että muokkaan jotenkin osittäin tietämättäni koiristani sellaisia. Ei muuten voisi olla koiria yli 40 vuotta ja kaikki tässä suhteessa samanlaisia vaikka muuten ovatkin hyvin erilaisia luonteiltaan olleet.
Nykyisistä koirista nuorin on 5kk rottweilerpentu. Täynnä virtaa, tekemisen iloa ja energiaa mutta on silti ihanan rauhallinen.

En vaan jaksaisi kotonani katsoa sellaista jatkuvasti jotain touhottavaa koiraa. Enkä sellaista joka menee "seinille" tai alkaa tekemään jotain tuhoja jos sen kanssa ei koko ajan puuhailla jotain.
Olen kyllä itse varmaan kuitenkin aika aktiivinen, vaikka en enää mitään koiralajia varsinaisesti harrastakaan. Joten, saattaa olla että kuitenkin puuhastelen koirieni kanssa aika paljonkin vaikka en sitä sillä lailla miksikään tekemiseksi, enkä ainakaan harrastamiseksi miellä. Koirallehan sillä ei ole väliä millä nimellä omistaja (tai joku muu) sen saamaa aktiviteettiä ja itselleen mieluista tekemistä kutsuu.

Mitään perässä vedettävää, flegmaattista koiraa en haluaisi.

Luulen että tässäkin on paljon eroja siinä mitä kukakin pitää aktiivisena ja mitä rauhallisena (tai minkälaista/miten paljon puuhailemista on kenenkin mielestä paljon tai vähän, koiran saamasta liikunnasta puhumattakaan) joten väärinymmärryksiä voi tulla kun toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäistä
Vaikka luulevat puhuvansa samasta asiasta.

Pidän rauhallisista koirista. Olen tottunut siihen, että sisällä vinttarit eivät ole oikeastaan ollenkaan kiinnostuneita ihmisen läsnäolosta. Olisi myös kiva, jos koiran kanssa voisi pyöriä ulkona koko päivän, pysähtyä välillä ottamaan kuvia, istumaan puistonpenkille jne. mutta näiden nykyisten kanssa ei onnistu. Heti jos yrittää pysähtyä kengännauhojen solmimista pidemmäksi ajaksi, alkaa vingunta ja nykiminen, koska kulkijat on luotu kulkemaan.

En pitäisi siitä että koira sekoilisi seinästä toiseen koko ajan kotona. Mutta en toisestakaan ääripäästä, tuttavien koira oli sellainen tuijottava toteemi, että teki mieli kokeilla hengittääkö se. Se ei innostunut näkyvästi mistään, se vaan oli.
Pidän iloisista ja toimeliasta koirista jotka ovat uteliaita ja osallistuvia, mutta osaavat rauhoittua.

Mulle koiran ihannetemperamentti on luonnetestin "vilkas". Koira, jossa riittää virtaa, mutta se ei hötkyile silloin kun mitään ei tapahdu ja keskittymiskykyä riittää suuressakin ärsyketulvassa.
Mieluummin vilkas kuin rauhallinen - suurin osa mun koirista on ollut vilkkaita tai erittäin vilkkaita.

Ylivoimaisesti vilkkain koira on nyt käsissä, irlanninsetteri. Se oli nuorempana jopa setteri-ihmisten mielestä rasittavan vilkas, täysi adhd.
Nyt 11-vuotiaana kun meno on jo paljon rauhoittunut, se on enää erittäin vilkas. Silti kuulen ulkopuolisilta jatkuvasti ihmettelyä koiran vilkkaudesta, ja sitä luullaan noin 5-vuotiaaksi.
Perhepiirissä on vitsi, että varmistaakseen taivaspaikan jotkut ajavat Fordilla ja jotkut hommaavat setterin.

Tosiaan ihmiset käsittävät vilkkauden eri tavalla.
Kävin pyynnöstä katsomassa tutun tutun 6-kuista sakemanninpentua, joka oli omistajan mukaan erittäin vilkas ja muutenkin mahdoton. Pari tuntia seurasin koiran touhuja kotona ja lenkillä.
Oli todettava ettei mulla itselläni ole koskaan ollut noin rauhallista ja helppoa pentua, mistään rodusta.

Totta kyllä, sanat 'rauhallinen' ja 'vilkas' tarkoittavat erittäin todennäköisesti eri ihmisille eri asioita. En itsekään tykkää äärirauhallisista, ns. pystyynkuolleista koirista, sellaisista jotka ulkona vain istuvat ja lenkillä löntystävät eteenpäin hitaasti ja haluttoman oloisesti. Sellaisista koirista tulee olo, että ne ovat jotenkin sairaita tai kivuliaita, luustoltaan tai muuten.

Muoks. Naapurissa oli aikoinaan vilkkaan rodun pentu, joka vain istuskeli pihalla ja katseli eri suuntiin, päivästä ja viikosta toiseen. Omistajat olivat tyytyväisiä miten helppo ja rauhallinen heidän koiransa on, mutta itse olin ihan kauhuissani ja varma ettei pennulla ole kaikki kohdallaan. Omistajat vaan vakuuttivat että aivan terve se on.... Muutimme pois kun koira oli about puolivuotias enkä tiedä koirasta sen enempää.

Kunhan ajat ja paikat on oikeita. Nyt on vilkas koira kotona, ihan testatusti. En voisi elää jos se hyppisi seinillä päivät pitkät ja ei osaisi rauhoittua. Myös silloin kun on tarvis, esim. ravintolassa tai eläinlääkärin vastaanotolla. Sehän on siihen opetettu, ei ole tullut ilmaiseksi.
Eli ajattelen meillä monella olevan mieltymykset meidän mukaan, oman arjen mukaan. Me ihmiset elämme ja koira siinä mukana, haluamallamme tavalla.
Roturyhmästä 1, 2 ja 3 nyt omat koirat olleen ja nykyinen on vilkkain.

Näkemys vilkkaudesta on itsellänikin muuttunut.
Monet rodut jotka aikoinaan tuntuivat järkyttävän vilkkailta ("ei ikinä mulle"), eivät nykyisin häiritsevän vilkkailta vaikutakaan.

Mun edesmennyt russeli oli silloin mun mielestä super vilkas ja energinen. Nyt kun katselen tuota setteriä, mietin ettei se russelikaan nyt niin_vilkas ollut.
Ja suunnittelen hankkivani pennun rodusta, joka aikoinaan oli vilkkautensa takia siellä "ei ikinä mulle" -listalla.

Sehän aiheuttaa tosi paljon tuskaa ja keskustelua mm. pentujen kanssa, roturyhmistä riippumatta, ainakin ens. eläinten omistajille. Lajista riippumatta pennut ja nuoret riehuvat, vetätävät ilta- ja yöhepuleita ja ovat ns. helvetin rasittavia. Josta päästään siihen, että se on täysin normaalia ja meidän tehtäväksi jää suitsia homma oikeille raiteille. Ohjata, tarjota muuta, rajoittaa, mahdollistaa ja punnita omat mahdollisuudet. Sillä jos mikään pentu tai nuori ei koskaan ilakoi ja heittäydy tunteella ns. päin pihaa menemään niin väkisinkin siinä on jokin vika, se minulle tulee heti mieleen.
Ehkä se liittyy osin toiseenkin kohtaanvai viestiketjuun missä oli puhetta siitä somekaunistelusta. Siinä mitään kaunista ole kun iltavillit iskee ja pentu ampuu nilkkoihin ja käsiin kiinni aivan dorkana tai juoksee sohville, seinille ja kattoon

Siis ihan rauhallisia noi käyttömalit on sisällä. Nytkin yksi nukkuu kyljellään matolla ja toinen (alle puolivuotias pentu) makaa/nukkuu pedillään. Ne on sisällä niin hiljaisia ja rauhallisia, että naapureiltakin meni 3 vk tajuta, että pentu oli tullut taloon
Yksikään kolmesta ei ole tuhonnut mitään kotona yksin ollessaan eikä myöskään silloin, kun ihmiset on paikalla. Ei ole myöskään ollut minkäänlaista eroahdistusta, vaan ovat rauhallisia ja nukkuvat ihmisten poissaollessa
Kaikilla kolmella on/on ollut hermorakenne kunnossa. Tosin tällaisia käyttiksiä on hieman vaikea löytää (pentua odotin 7 kk, enkä olisi mistään muusta pentueesta pentua huolinut). Täytyy tietää linjoista ja yksilöistä ja tieto lisää tuskaa

Sanoisin melkein, että kokonaispaketti vaikuttaa enemmän kuin vilkkaus vs. rauhallisuus. Tykkään esimerkiksi spanieli- ja noutajamaisesta "onnellinen höntti" -tyyppisestä vilkkaudesta, mihin ei yhdisty juurikaan esimerkiksi terävyyttä. Rauhoittua pitäis sisällä osata. Setterit kuulostavat hauskoilta, mutta ehkä vieläkin vilkkaammilta eikä omakohtaista kokemusta niistä ole. Vilkasta terrieriä tai malia en omiin käsiini haluaisi.

Minä tykkään vilkkaista ja aktiivisista koirista. Nykyisistä yksi on luonnrtestattu, ja se oli testinkin mukaan "erittäin vilkas".

Oliko msk, joka sanoi, että on itse tehnyt/muokannut koiristaan samantyyppisiä? Tätä en usko ollenkaan. Minulla itselläni on ollut 10 koiraa (+ perheessä asuneet kolme) ja minulla on kyllä ollut koiria suorastaan flegmaattisesta jäyhästä jököttäjästä (toivottavasti en enää ikinä saa sellaista!) hyperaktiiviseen ADHD-yksilöön asti. Minä uskon vahvasti, että rotu ja perimä määrittää eniten.

Pakko vielä sanoa, että yksi parisuhde kariutui siihen, että koirani ovat vilkkaita ja säpäköitä, kun taas mies (ei koiraihminen) olisi halunnut koirien olevan rauhallisia ja huomaamattomia sohvatyynyjä, jotka eivät näy eivätkä kuulu.

Perimään ei voi vaikuttaa, koiran käytökseen kyllä.
Mullakin koirat jollain tavalla muokkautuvat "mun koiriksi", yli 20 koiran ja 8 rodun kokemuksella.

Tän hetkisistä koirista 8 vee perhonen on mun ja setteri tyttären. Ovat aina olleet hoidossa puolin ja toisin, viimeisen reilun vuoden ajan ne on pidetty "samassa laumassa" ja asuvat vuorotellen mun tai tyttären luona.

Tällä järjestelyllä näkee, miten paljon se omistaja vaikuttaa koirien käytökseen.
Perhonen on aina ollut tosi helppo, kotona rauhallinen ja enimmäkseen huomaamaton. Hiljainen, tottelevainen ja pystyn pitämään irti melkein missä vaan.
Tyttärellä se pistää ajoittain ranttaliksi: hyppii ja raapii jos ei saa huomiota, haukkuu jonkin verran rappukäytävän äänille (mulla se ei ole tätä ikinä tehnyt), haukkuu vastaantuleville koirille, paiskoo ruokakuppiaan jos ruoka on myöhässä. Eikä kukaan uskalla pitää sitä irti, paitsi jossain korvessa.
Olen aina että ei yhtään kuulosta mun koiralta.

Setteri taas on mun luona paljon rauhallisempi ja tottelevaisempi. Kotona se esim varastaa kaikki ruuat mihin pääsee käsiksi - jopa keittiön yläkaapeista, mun luona enää harvoin. Multa saattaa unohtua leipäpaketti pöydälle, ja kotiin palatessa se on koskematon.
Se on jopa ollut autossa 20 minuuttia täyden ruokakassin kanssa, eikä koskenut siihen. Tytär ei meinaa uskoa tätä.

Autossa setteri ei ole ikinä osannut rauhoittua, on aina häslännyt ja haukkuu heti jos jää hetkeksikään yksin autoon. Se on vähitellen mun kanssa oppinut, ja matkustaa nykyisin hyvin rauhallisesti ja voin sen jättää autoon yksinään vaikka pariksi tunniksi.
Autosta se on aina rynnännyt ulos karmit kaulassa, nykyisin se mulla ollessaan odottaa rauhallisesti lupaa tulla ulos. Toki tätä on harjoiteltu.

Vapaana ulkoillen se on mun kanssa alkanut pitää enemmän kontaktia, pysyy lähempänä ja harvemmin enää sinkoilee mihin sattuu. Toki ikäkin on rauhoittanut.

Mun luona on paljon löysemmät säännöt kuin tyttären luona, en esim vaadi koirilta ruokakupin edessä istumista tai oikeastaan mitään. Enkä ole näitä kahta varsinaisesti kouluttanut millään tavalla, pl autosta ulos ryntääminen.

Tyttären luona setteri ei anna hetkenkään rauhaa jos ruoka myöhästyy yhtään. Minä taas jätän välillä koirilta aamuruoan väliin, eikä muutenkaan ruoka-ajat ole säännölliset. Se ei täällä ole setterille ongelma.

Tytärkin on järki-ihminen, kasvanut koirien kanssa ja jo lapsena/teininä handlannut meidän sakemannit, keskiaasiankoirat ja terrierit. Osaa olla jämäkkä.
Silti kaikki koirat aina mun kanssa muokkautuu jotenkin rauhallisemmiksi ja tottelevaisemmiksi, vaikken näennäisesti asian eteen mitään tekisikään.

Vilkkaitahan suurin osa omista koiristakin on luonnetestin mukaan olleet. Olisko ollut muutama erittäin vilkaskin.
Rauhallisia ne silti ovat olleet
Nämä termit menevät kyllä ihmisestä riippuen niin iloisesti sekaisin että keskustele sitten siinä.

Yleisestihän kovuus ja dominanssi varmaan niputetaan yhteen samoin kuin pehmeys ja nöyryys. Ne ovat kaikki kuitenkin vain yksi ominaisuus joka voi olla koirasta riippuen yhdistettynä mihin tahansa muuhun ominaisuuteen.

Siksi näistä asioista keskusteleminen on monesti aika haastavaa.

Dacrest kirjoitti:Perimään ei voi vaikuttaa, koiran käytökseen kyllä.
Mullakin koirat jollain tavalla muokkautuvat "mun koiriksi", yli 20 koiran ja 8 rodun kokemuksella.
.

Kyllä.
Mulla on ollut koiria yli 40 vuotta, Olisi aika epätodennäköistä että olisin jotenkin onnistunut haalimaan vain tietyn tyyppisiä koiria.
Näihin vuosiin mahtuneet koirat (joita on ollut aina useampi kuin yksi kerrallaan ja eri rotuisia) ovat olleet keskenään hyvinkin erilaisia luonneominaisuuksiltaan.
Joskushan sitä tutkittiin, että koiran ilmentämästä käytöksestä n. 70% tulee kasvuympäristön, kokemuksien ja omistajan/koulutuksen aikaansaamana.
Perimää ei tosiaan voi muuttaa mutta koiran käyttäytymiseen voi vaikuttaa. Keinot koiran mukaan.

Mulle paras on varmaan siltä väliltä, eli koira joka on kotioloissa suht rauhallinen mutta joka jaksaa pitkiä lenkkejä ja tykkää erilaisista aktiviteeteista. Mielestäni kaikin puolin terve koira ei koskaan ole sellainen, joka tykkää maata tuntikausia sohvalla ja joka vaatii vain minimiremmilenkit.

Teillä kaikilla on kyllä tosi hyviä pointteja. Koko paketti tosiaan vaikuttaa siihen miten vilkkkaus ilmenee jne. Koiran muut ominaisuudet ja luonteenpiirteet, kasvatus, koulutus, ympäristökin.

Mietin aloitusta kirjoittaessani, mainitsenko siinä että tarkoitan vilkasta ihan sanan yleismerkityksessä, mutta ajattelin että mitäpä sitä suotta keskustelua rajoittamaan.

Mun kaikki viisi mitteliä on luonnetestattu ja niissä on vilkkaita, kohtuullisen vilkkaita ja yksi impulsiivinen. Mutta kun katsoo joitakin seurakaverien erirotuisia koiria, niin mittelini vaikuttavat niihin verrattuna aivan flegmaattisilta Koiristani on kyllä ollut ihan kivoiksi harrastuskavereiksi, olen kisannut kolmen kanssa agilityssä 3-luokkaan ja kahden kanssa rally-tokon mes-luokkaan, mutta eivät ne hypi seinille, ala elämöidä tai keksiä omaa puuhaa ilman jatkuvaa aktivointia. Hihnalenkit riittävät ja muutaman kerran viikossa käydään koirapuistossa. Ovat myös rauhallisia sisällä. Mutta en siis jaksaisi mitään superenergistä koiraa, jonka kanssa pitäisi koko ajan puuhata ja joka vaatisi päivittäistä vapaana juoksutusta ettei tuhoa irtaimistoa. Tiedostan myös sen, että minulla ei ole rahkeita eikä olosuhteita joilla tarjota isolle aktiiviselle koiralle hyvä elämä ja siksi en edes haaveile sellaisesta, vaan olen tyytyväinen pieniin seurakoiriini.

Tää onkin muuten hyvä kysymys! Yleensä kai meidän koirat ovat hyvinkin rauhallisia kotioloissa. Tiffit varsinkin, makoilevat ja päältä voit kävellä. Toisaalta tipsut ovat touhukkaita, mutta eivät mitenkään erityisen vilkkaita. Sopii mulle OK, ja tuossa määrässä (7 kpl) on jo hajontaa. Tibbet ovat sitten jotain tältä väliltä. Piippaavia, levottomia häseltäjiä näistä ei ole kukaan. Ehkä sitä en jaksaisi, enkä heitä keppi heitä pallo- tyyppistä koiraa.

Ehkä mä sitten tykkään vilkkaista jos näistä kahdesta pitää valita. En kuitenkaan ihan hirveesti nauti häseltäjistä, ellei sitä energiaa ole mahdollista kanavoida asioihin joista itse pidän. Tykkään ihan sikapaljon kouluttaa koiria ja haastaa niitä erityisesti käyttämään päätään ja kai nämä omat rotuvalinnatkin siitä jotain kielivät. Liian rauhalliset, näkymättömät, tai itsenäiset koirat ei vaan oikein tunnu omilta.
Aikuisiällä on ollut melko meneväistä väkeä; vörkkirusselia, bortsua, karjista. Meillä oli myös russelin kaverina täysi vastakohtansa, pystykorvan ja porokoiran sekoitus, Nuupi. Äärimmäisen lojaali ja helppo koira joka ei kymmenvuotisen elämänsä aikana oppinut yhtään mitään, mutta eipä sen sitten tarvinnutkaan. Se halusi vaan mennä nenänsä perässä, huutaa oraville ja muuten lähinnä hengailla lähistöllä. Yritin ja yritin sille opettaa asioita ja aktivoida ties miten, mutta ei poikaparka ollut yhtään kiinnostunut mistään tarjoamastani tekemisestä eikä se ikinä oppinut oppimaan. Sille puhtaasti riitti että sai olla ja touhuta omiaan, kotona viihtyi pitkälti omissa oloissaan ja olisi mieluiten viettänyt päivät pitkät ulkotarhassa. Rakastin sitä pientä punanuttua hurjasti, mutta olihan se saakelin turhauttavaa kun yhteinen tekeminen oli tyyliin rapsuttelu, remmilenkit ja hoitotoimenpiteet.

Nyt hetkittäin mietin että varmaan maailmasta löytyisi itselle paremminkin soveltuvia rotuja kuin nämä nykyiset työpaimenet, koska työkoiraahan minä en tarvi. Mutta kun ilmeisesti tarviin sit kuitenkin ja hyvin ne tähän omaan elämään tuntuvat sopivan, ainakin vielä. Itse olen kuitenkin ihan tositosi rauhallinen tapaus, eli varmaan noi sähikäiset toimii mulle jonkinlaisena virtalähteenä ja minä sitten osaltani tasapainotan niitä kun ihan kelpoja yksilöitä niistä on kasvanut.

Monenmoisia hoitokoiriakin on vuosien saatossa majoituksessa ollut ja kyllä ne siisteimmät tyypit on yleensä olleet just niitä vähän menevämpiä tapauksia. Vian ei tarvitse olla suuri kun se sijaitsee päässä.

Mulla taitaa olla vähän sama ku msk:lla, rauhallisuus on hyvä, mutta parhaat koirat ikinä oli työbc x working kelpie ja niitä oli 3 siskosta yhtä aikaa.

Nyt on koolie x bc ja työbc ja muutama muu.

Sisällä ei hulista.

"Mulla on ollut koiria yli 40 vuotta, Olisi aika epätodennäköistä että olisin jotenkin onnistunut haalimaan vain tietyn tyyppisiä koiria."

Myös minulla on ollut omia koiria tarkkaan ottaen reilut 42 vuotta, ja olen kyllä pyrkinyt hankkimaan aktiivisia ja vilkkaita koiria. Tähän on vaikuttanut esimerkiksi rodun ja sitten pentuyksilön valinta. Silti on pari kertaa käynyt niin, että en ole saanut, mitä olen hakenut vaan pennusta on kasvanut vähän erityyppinen. Silti katson, ettei koiranhankintani ole ollut sellaista, että olisin ottanut löytöeläintarhalta jonkun ihan random-yksilön, vaan olen kyllä määrätietoisesti pyrkinyt "haalimaan vain tietyn tyyppisiä koiria". Silti niistä on kasvanut erilaisia.

Mä luulen että tässä nyt nimenomaan toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä.
Ei kannata jatkaa

Luin vain aloituksen ja komppaan sanasta sanaan Nyt mulla on yksi seropi joka tekee vain yhden voltin mutta usein reagoi kuin naton ohjus, ja sitten rauhallinen seropicollie joka on tosi rauhallinen eikä sätkyile ja häslää. Ja tämä eri luonteiden sekoitus on täydellinen, saa kummankin tyypin maailman samalla, mutta jos pakko omistaa vain yhdenlaisia koiria, niin vain jälkimmäisiä loivaliikkeisiä ja harkitsevia koiria, kiitos Mutta jatkeeksi sanottava, että haluan jatkossakin omistaa eri luonteisia koiria, ja uskon että nämä kaksi koiraa saavat toisiltaan hyviä asioita. Volttinarttu tuo vähän extraenergiaa ja naurua taloon ja loivaliikkeinen mimmi on ihana kainalokoira. Ja koen että sekoitus piristää munkin elämää ja vain yhdenlaiset koirat voisi käydä tylsäksi, joten haluan että seassa on myös vilkkautta kunhan kumpikaan koira ei hypi seinille ja edes toinen koira on selvästi loivaliikkeinen

Molemmilla on minustakin puolensa. Dieselillä käyvien hallinta on arjessa helpompaa. Reaktioihin ehtii puuttua ennen kuin ovat jo täydessä vauhdissa eikä siis tarvitse kulkea silmät selässä. Turboversioiden parhaat puolet tulevat esiin koulutettaessa. Ne kun yrittävät ja erehtyvät niin taajaan, että omistajan tarvitsee vain ehtiä merkkaamaan ne onnistumiset.

Toinen vilkkaista koiristani on yhteistyöhaluinen eikä kovinkaan häiriöherkkä. Se on reaktionopeudestaan huolimatta luotettava ja vakaa kaveri. Sellaista joku voi sanoa rauhalliseksikin, vaikka minusta se vain hallitsee itsensä niin halutessaan. Se pistää hulinaksi aina kun se on ok.

Toisen vilkkaan koirani pentupaketissa ei tullut yhteistyöhalua eikä itsehillintää juuri lainkaan, mutta saalisviettiä niidenkin edestä. Olen treenannut sitä paljon, ja paljon on vielä edessä. Häiriöttömässä ympäristössä se on jo useinkin rauhallinen, mutta muutoin lähinnä sähköjänis. Sen sinkoilu ei ole levotonta häsläämistä, vaan sillä on aina selkeä suunta ja motiivi. Sitä ei silti kukaan erehtyisi sanomaan rauhalliseksi

Dacrest kirjoitti:Tällä järjestelyllä näkee, miten paljon se omistaja vaikuttaa koirien käytökseen.

Minustakin ihan päivänselvyys, myös lasten kanssa. Niin vain se ihmisen oma elo, energia, mielen vakaus ja varma toistuva toiminto muokkaa nopeastikin koiraa. Näitä tarinoita jokainen tietää lähipiiristä, koiraryhmistä jne. Koiralle eläimenä ei ole temppu tai mikään lukea ihmistä ja muokata käytöstä sen tilanteen mukaan. Ja siihen varmasti perustuu ns. hankalat ja toisilleen sopimattomat koirakot. Esim. kiihkeä reagoiva koira hätäisellä omistajalla tai laiska ja vietitön hitaasti liikkuvalla loivalla ihmisillä. Mitään väliä sillä ei ole siis mutta juurikin sitä ajatusta miettien, että arki olisi sujuvaa, koulutus etenisi ja koirakko kokisi onnistumisen iloa.

On ollut niin paljon toisistaan erilaisia koiria luonneominaisuuksiltaan, että jokainen on kohdattava yksilönä ja tehtävä asiat mahdollisesti aivan eri tavalla kuin yhdenkään aiemman kanssa.
Hyvä esimerkki on tämä nykyinen 5kk ikäinen rwu.
Ei ole ikinä ollut tuollaista pentua mulla aikaisemmin. Ihan "omituinen" verrattuna kaikkiin muihin meillä olleisiin rottweilerpentuihin. (joita on ollut tätä ennen 5 kappaletta)
Tässä on opeteltu toimimaan tämän pennun vaatimalla tavalla, uuden opettelua ollut ja on välillä meinannut iskeä epätoivokin.
Mutta nyt alkaa tehty työ kantaa hedelmää. Pentu alkaa olemaan justiinsa eikä melkein miun maun mukainen käytökseltään <3
Sellainen "minun koira" jonka käytöksen tunnistan sellaiseksi kuin mitä mun koirat ovat

Joku kommentoi, että keskustelu ei onnistu, koska yksi puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä. Juu, vähän siltä se näyttää minunkin mielestäni. Mielestäni vilkkaus on itsenäinen luonteenpiirre, joka ei ole sama asia kuin käytös. Minunkin erilaisissa koirissani on ollut paljon samaa. Tutut ovat kommentoineet, että koirani ovat aina hyvin koulutettuja ja kasvatettuja, niille on ollut itsestäänselvyys sen tyyppiset asiat, että ne matkustavat kauniisti autossa ja käyttäytyvät asiallisesti eläinlääkärissä jne. Silti temperamentti tekee koirassa ison eron. Nykyinen juniori esim. kiihtyy nollasta sataan sekunnissa. Sitä vastoin minulla ollut luonteeltaan superrauhallinen yksilö ei oikein edes kiihtynyt ja jos kiihtyi, raja tuli vastaan seitsemässäkympissä. Kyllä minusta vilkkaus ja temperamentti näkyy vaikka siinä, miten koira liikkuu itsekseen. Kun minulla oli se flegu yksilö, en muista, että se montaakaan kertaa eläissään olisi oma-aloitteisesti laukannut. Ravasi tai mieluummin lönkötteli, kuitenkin pienehkö, kompakti reilu 10 kg koira. Nykyinen ADHD-juniori puolestaan laukkaa pihalla tuntikausia. Se ei juurikaan seisoskele paikoillaan tai kävele. Minusta nuo eivät ole kasvatus-, vaan luonnekysymyksiä. Toki juniorikaan ei laukkasi, jos ottaisin sen käskyn alle. Hallinnan alle otetussa koirassa luontainen käytös voi peittyä, ja kyllä minun villeimpiä viitapirujanikin on kehuttu hyvinkoulutetuiksi silloin, kun ne ovat istua nakottaneet käskyn alla vierelläni.

Joo, mä puhuin lähinnä koirien sisäkäyttäytymisestä ja sen tyyppisestä, että ovat tempperamenttieroistaan huolimatta siinä suhteessa käytökseltään "samanlaisia."
Mistään kiihtymisnopeuksista tai muista en puhunut.
Tottakai jos koirien luonneominaisuudet eroavat toisistaan niin ne ovat silloin erilaisia
Puhuin omistajan vaikutuksesta koirien yleiseen käyttäytymiseen ja juuri esimerkiksi siihen miten ne ovat sisällä kotona ymv.

Meillä on tällä hetkellä viisi aikalailla luonneenominaisuuksiltaan erilaista koiraa. Silti ne ovat "samanlaisia keskenään", ne ovat sellaisia kuin minun koirani ovat, erilaisista tempperamenteistä ja muista koiran luonteen muodostavien ominaisuuksien painotuksista huolimatta.

Kuten tässä on jo useamman kerran todettu niin koiran perimää ei voi muokata mutta sen käytöstä voi.