Koirapulina 2

Yleistä pulinaa lemmikeistä.

Valvojat: Biarritz, ViaNocturna, Suska

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja kualcc » 10.04.2025 11:38

^ Joo ei kovin paljoa, tätä pentuetta edeltävät suomalaiset porcelainet on syntyneet 2010-luvun alkupuolella ja niistäkään ei enää montaa ole hengissä. Tuonteja jonkun verran on, mutta niitäkään ei välttämättä kaikkia ole rekisteröity Suomen kennelliittoon. Leelan molemmat vanhemmat ovat tuontikoiria. :) Veikkaisin kuitenkin, että jos tämän pentueen laskee mukaan niin varmaan parisenkymmentä yksilöä on Suomessa.

Itse tutustuin rotuun juurikin sen 2010-luvun alkupuolella kasvattaneen koirien kautta, törmättiin monesti koirapuistossa ja siitä asti olen haaveillut, että sitten joskus kun asun maalla niin otan porcelainen. Ennen koronaa mietin tuontikoiraakin, mutta koronarajoitukset lopetti sen suunnittelun alkutekijöihinsä. Pari vuotta sitten törmäsin sattumalta fb:ssä Leelan kasvattajan postaukseen Leelan emästä, ja about heti silloin ilmoitin, että jos hällä ikinä on kasvatusaikeita niin minä ilmottaudun jonoon. :D Ollaan koko perhe aivan ihastuneita, ja meidän porokoiratkin on ottaneet pienen tosi hyvin vastaan.
kualcc
 
Viestit: 495
Liittynyt: 13.09.2022 14:16
Paikkakunta: Kuusamo

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Avokaado » 10.04.2025 11:45

Wikipedia osasi kertoa, että näitä on rekisteröity Suomessa 15, mutta voi olla jo vanhentunutta tietoa. No, harvinainen on Leela kumminkin.
Avokaado
 
Viestit: 2876
Liittynyt: 08.08.2022 19:56

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja kualcc » 10.04.2025 12:04

Avokaado kirjoitti:Wikipedia osasi kertoa, että näitä on rekisteröity Suomessa 15, mutta voi olla jo vanhentunutta tietoa. No, harvinainen on Leela kumminkin.

Joo, muistelisin että rekisteröintimäärätieto on vuodelta 2019, sen jälkeen on rekisteröity vain yksittäisiä tuontikoiria ja nyt sitten tänä vuonna tämä uusin pentue, jossa 9 pentua.
kualcc
 
Viestit: 495
Liittynyt: 13.09.2022 14:16
Paikkakunta: Kuusamo

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Tiibetinhelmi » 10.04.2025 12:19

Minkälaisia harrastuksia olet suunnitellut pennun kanssa?
Tiibetinhelmi
 
Viestit: 6525
Liittynyt: 17.05.2023 09:19
Paikkakunta: Pyttis

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Koiruuksia » 10.04.2025 12:20

Voi ei miten ihana <3

Olen kuullut rodusta joskus, mutta en ole sen paremmin perehtynyt koska on metsästyskoira.
Koiruuksia
 
Viestit: 5258
Liittynyt: 16.02.2024 15:08

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Mea » 10.04.2025 12:24

Oih mikä vauveli! <3 Onnea!
Mea
 
Viestit: 6191
Liittynyt: 30.07.2022 16:30

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Iidis79 » 10.04.2025 12:27

Onnea pennusta kualcc
On todella harvinainen rotu, kuvan nähnyt jossain koirakirjassa. Meneekö metsästyskäyttöön?
Iidis79
 
Viestit: 2708
Liittynyt: 01.08.2022 09:16
Paikkakunta: Lahti

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja kualcc » 10.04.2025 13:24

Joo, metsästyskäyttöön on tätä tyttöä kaavailtu. Myös MEJÄ:ä ja raadonetsintää on mahdollista alkaa harrastamaan. :)
kualcc
 
Viestit: 495
Liittynyt: 13.09.2022 14:16
Paikkakunta: Kuusamo

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Koiruuksia » 10.04.2025 13:40

Kerrohan sitten pennun elämästä täällä :)
Koiruuksia
 
Viestit: 5258
Liittynyt: 16.02.2024 15:08

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja tuhti » 10.04.2025 13:51

Onpa hieno penikka ja uusi tuttavuus itselle. Tosiaan olisi kiva kuulla pennun kuulumisia ja millaiseksi hän tuosta varttuu. Pentuonnea:)
tuhti
 
Viestit: 293
Liittynyt: 12.04.2024 08:05

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Umac » 10.04.2025 13:51

Onnea uudesta, kualcc!
Kerro tosiaan kuulumisia pennun kasvaessa.
Jos elämä ei sinua ravistele...
(Harri Gustafsberg)
Umac
 
Viestit: 8261
Liittynyt: 30.07.2022 14:36
Paikkakunta: Vantaa

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja kualcc » 10.04.2025 14:42

Varmasti kerron! :) Tämä on itellekin uuden opettelun paikka, kun aikaisemmat koirat on olleet vitosryhmäläisiä (+yksi molossi) ja tämä on minulle eka ajokoiraryhmäläinen. Puolison perheellä on ollut suomenajokoiria useampia, niin puolisolle on nämä ajokoirien vinkeet tutumpia. :D
kualcc
 
Viestit: 495
Liittynyt: 13.09.2022 14:16
Paikkakunta: Kuusamo

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Hetuli » 10.04.2025 15:31

Onnea uudesta perheenjäsenestä! Isot korvat ihanalla pikkuisella <3
Hetuli
 
Viestit: 1089
Liittynyt: 31.07.2022 14:36

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Mea » 10.04.2025 16:23

Voi miten syötävän suloiset pallerot! https://www.tori.fi/recommerce/forsale/item/21486691? Mutta - "Kennelliiton rekiateröintiä ei ole tehty tämän hetkisistä sanktioista johtuen." Ilmeisesti ovat jotain rotua sitten kuitenkin.
Mea
 
Viestit: 6191
Liittynyt: 30.07.2022 16:30

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Koiruuksia » 10.04.2025 16:29

Apua miten suloisia <3
Taitavat olla jotain saksanpystykorvia. Kuvista on vaikea sanoa kokoa.
Koiruuksia
 
Viestit: 5258
Liittynyt: 16.02.2024 15:08

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja aunet » 10.04.2025 16:51

sanktio? naapurini tiesi kertoa, että tässä (kin) tapauksessa sanktio tarkoittaa rekisteröintikieltoa. Ja hyvin tuttu tehtailijakasvattaja. Ihailkaa vaan. Pienet suloiset. Ottaisin itsekin kirjahyllyyn.
aunet
 
Viestit: 2466
Liittynyt: 16.08.2022 11:40

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Iidis79 » 10.04.2025 17:36

No jo on. Sentään sanoo suoraan, mutta kyllä jollekin "ei me papereita tarvita" ihmiselle noikin menee. Toivottavasti valveutuneemmat koiraihmiset osaa kiertää kaukaa.
Iidis79
 
Viestit: 2708
Liittynyt: 01.08.2022 09:16
Paikkakunta: Lahti

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Iidis79 » 10.04.2025 17:41

Torissa oli jokin aikaa sitten ilmoitus kahdesta eri sekarotuisesta pentueesta, olivat jossain kanta-hämeessä tai pirkanmaalla, toisessa oli selvästi jotain spitz tyyppejä ja toisessa lyhytkarvaisempaa luppakorvaista. Tietona oli joku tilatunnus. Oletan että maatilan pitäjä. Voi olla ihan kivoja, ja hyvin hoidettuja, sekarotuisiksi, mutta onko sitten kuitenkin joku sivubisnes myydä pieniä koiria. Hinta oli jossain 1200-1400€ paikkeilla
Iidis79
 
Viestit: 2708
Liittynyt: 01.08.2022 09:16
Paikkakunta: Lahti

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja aunet » 10.04.2025 17:57

Valitettavasti totta. Menee kaupaksi kuin häkä, kahellatonnilla rotu kuin rotu sekoitus myynnissä. Empäs enää tiedä missä mättää.
aunet
 
Viestit: 2466
Liittynyt: 16.08.2022 11:40

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Koiruuksia » 10.04.2025 20:08

aunet kirjoitti:sanktio? naapurini tiesi kertoa, että tässä (kin) tapauksessa sanktio tarkoittaa rekisteröintikieltoa. Ja hyvin tuttu tehtailijakasvattaja. Ihailkaa vaan. Pienet suloiset. Ottaisin itsekin kirjahyllyyn.


Niin, eihän se koiraa yhtään vähemmän suloiseksi tee vaikka olisi tehtailtu. Ostaisinko? En ikinä.
Koiruuksia
 
Viestit: 5258
Liittynyt: 16.02.2024 15:08

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Koiruuksia » 10.04.2025 20:16

Laku on kyllä niin liikuttava. Moninkin tavoin mutta nyt on sille on ilmaantunut uusi tapa. Mies ottaa usein koirat mukaan pihalle kun menee hommiin. Ja sitten näin iltaisin käyttää ne vielä iltapissillä.
Laku on nyt jostain keksinnyt että sen pitää kysyä minulta lupa että voiko lähteä? Voi liikutus <3
Mies kun kutsuu sitä niin katsoo minua silmiin sen näköisenä että "sano mamma menenkö vai jäänkö tähän?"
Sitten minun pitää sanoa että "Mene vaan" jonka jälkeen Laku kipittää miehen luokse ihan reippaana.

Muutenkin on paljon jaloissani loikoilemassa kun olen jossain. Ja seuraa minua joskus kun liikun huoneesta toiseen.
Pieni mamman poika <3
Koiruuksia
 
Viestit: 5258
Liittynyt: 16.02.2024 15:08

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja aunet » 10.04.2025 21:01

Lakulla on ollut sinua ikävä. Ja hän muistaa sen kun olit sairaalassa. Hän ei halua pois sinun luotasi, ettäs tiijät heikkona hetkenäsi, kun kissaongelmaa mietiskelet!
aunet
 
Viestit: 2466
Liittynyt: 16.08.2022 11:40

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Koiruuksia » 10.04.2025 22:09

Olipa kauniisti sanottu <3


Lakusta tulee niin monessa asiassa mieleen ensimmäinen koirani Joonas. Sekarotuinen hyvin vaikea koira jonka ansiosta kiinnostuin koirien kouluttamisesta 15-vuotiaana tyttönä. Joonas oli elämäni koira. Suunnilleen Lakun kokoinen, luonteeltaan aivan erilainen mutta jonkin Lakussa tuo Joonaksen mieleeni. En osaa sanoa mikä. Kuitenkin, monesti huomaan ajattelevani Joonasta kun Laku tekee jotain.
Kissojen kanssa on nyt mennyt jo monta päivää oikein hyvin. Eli tulevaa katastrofia odotellessa :D
Koiruuksia
 
Viestit: 5258
Liittynyt: 16.02.2024 15:08

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Mea » 11.04.2025 02:36

Koiruuksia kirjoitti:
aunet kirjoitti:sanktio? naapurini tiesi kertoa, että tässä (kin) tapauksessa sanktio tarkoittaa rekisteröintikieltoa. Ja hyvin tuttu tehtailijakasvattaja. Ihailkaa vaan. Pienet suloiset. Ottaisin itsekin kirjahyllyyn.


Niin, eihän se koiraa yhtään vähemmän suloiseksi tee vaikka olisi tehtailtu. Ostaisinko? En ikinä.


No tämä, eihän näitä nyt kukaan ole ottamassa! Todellakaan. Mutta siitä ei pääse mihinkään miltä näyttävät. Katsotaanhan me asuntojen myynti-ilmoituksiakin, joista kukaan ei ole ostamassa ainuttakaan.
Mea
 
Viestit: 6191
Liittynyt: 30.07.2022 16:30

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Umac » 11.04.2025 02:36

Onneksi mulla on kaapissa aina Bebanthen-silmätippoja. Eilen duunista tullessa Ukko siristeli vas. silmää ja koitti hangata sitä. Sitähän on kiva hangata etukäpälällä ja sillä etutassun sisäsivun kannuskynnellä vai mikä lie nimeltään. Heitin heti puhallettavan kaulurin niskaan ja aloitin tippojen tiputtelun. Illan aikana useampi toisto ja vasta kun rupesi ns. yöunille, otin kaulutin pois.
Aamulla jätkä täysin kirkassilmäinen ja oireeton.
Katupölykö vai mikä lie, mitään traumaa ei taustalla ole ollut. Mutta jälleen kehun ko. kertispakattuja pipettejä ja toimivat hyvin ei-tulehdukselliseen ärsytykseen, satunnaiseen roskaan tms.
Jos elämä ei sinua ravistele...
(Harri Gustafsberg)
Umac
 
Viestit: 8261
Liittynyt: 30.07.2022 14:36
Paikkakunta: Vantaa

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Tiibetinhelmi » 11.04.2025 05:54

^Katupöly saa kyllä tosi paljon pahaa aikaan. Koirien silmät ovat niin paljon lähempänä maan pintaa. Nyt päästiin pölystä ainakin hetkeksi!
Tiibetinhelmi
 
Viestit: 6525
Liittynyt: 17.05.2023 09:19
Paikkakunta: Pyttis

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja aunet » 11.04.2025 06:37

Katupöly, ja osalle runsas siitepölykin aiheuttaa silmäongelmia ja jopa hengitysongelmia. Nenä maassa kun puuskuttavat menemään. Jos ei muuta ole, niin voi keittää keittosuolaliuosta ja sillä huuhdella. Suolapitoisuus noin 1 %, toki apteekistakin saa NaCl-pipettejä, mutta ei tarvitse erikseen lähteä. Samalla litkulla voi huuhdella esim. haavoja.
aunet
 
Viestit: 2466
Liittynyt: 16.08.2022 11:40

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja kualcc » 11.04.2025 07:56

Joo, tuo katupöly on tosi paha! Nakukoirilta huuhtelin aikoinaan silmiä säännöllisesti Naso nacl-suolaliuospipeteillä, kun niillä alkoi heti puskemaan silmät rähmää kun keväällä alkoi katupöly pölistä. Ne on ihan vakiokampe mun koirien hoitovälinepakissa. :D
kualcc
 
Viestit: 495
Liittynyt: 13.09.2022 14:16
Paikkakunta: Kuusamo

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Koiruuksia » 11.04.2025 08:10

Kiitos vinkistä, pitääkin hankkia noita ellei jo ole tuolla mun haavahoitovarusteissa. Jotain tuollaisia ampulleja siellä on.
Koiruuksia
 
Viestit: 5258
Liittynyt: 16.02.2024 15:08

Re: Koirapulina 2

ViestiKirjoittaja Tiibetinhelmi » 11.04.2025 08:16

Mä jotenkin kuvittelin että pääsen katupölystä kun muutin maalle, mutta onpa sitä täälläkin. Ei ehkä ihan samassa mittakaavassa mitä kaupungissa, mutta kuitenkin. Mulla on yksi kuivasilmäisyydestä kärsivä pikkukoira, on silmätipat ja voide päivittäin käytössä koko ajan (pian 15 vuotta!) ja näin keväällä pitää tarkkailla ettei mene pahemmaksi.
Tiibetinhelmi
 
Viestit: 6525
Liittynyt: 17.05.2023 09:19
Paikkakunta: Pyttis

EdellinenSeuraava

Paluu Lemmikit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa