Koirarotupohdintaa

[Koiruuksia]

Nämä ovat asioita joita jokainen joutuu omalla kohdallaan miettimään kun ikää tulee.
Pohtia voi monenlaisia rotuja mutta kyllähän ainakin omalla kohdalla se järki lopulta voittaa kun kyse on siitä että mitä voi ottamalleen koiralle tarjota.
Kuten olen muistaakseni tässäkin ketjussa jo muutamaan otteeseen maininnut.
Vaikka en yksin olekaan koiristamme vastuussa.

Lisäksi olen kirjoittanut että se mahdollinen tuleva koira, mikä ikinä olisikaan, on mahdollisesti tulossa vasta n. 7-8 vuoden kuluttua.
Ei ole kristallipalloa mistä näkisin mikä on terveydentilani silloin. Ja voi olla että tilanne onkin sellainen että en edes halua ottaa mitään koiraa. Kuten olen myös ainakin muutaman kerran jo kirjoittanut.
En pysty näkemään tulevaisuutta.

Sanoin itseni irti stressaavasta työyhteisöstä ja kuormittavasta työstä ja voin tällä hetkellä paremmin kuin vuosiin. Ihminen on kokonaisuus, ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Minkään valtakunnan pentukuumetta ei ole.

[Avokaado]

Nämä ovat asioita joita jokainen joutuu omalla kohdallaan miettimään kun ikää tulee.
Pohtia voi monenlaisia rotuja mutta kyllähän ainakin omalla kohdalla se järki lopulta voittaa kun kyse on siitä että mitä voi ottamalleen koiralle tarjota.

Ja mikä on oma vointi ja jaksaminen. Itse en olisi ottanut koiraa enää edes sillä perusteella, että se olisi joutunut esim. jommalle kummalle aikuiselle lapselleni jossain vaiheessa. Heillä on omat elämänsä, enkä halua heille sellaista ns. ylimääräistä jäsentä perheisiinsä. Toki uskon, että olisivat voineet ottaakin, mutta mulle se ajatus ei sovi.
Olen ollut koiratta, kun itse en ole enää jaksanut. Kaikkeen tottuu pakon edessä.

[Koiruuksia]

Ja mikä on oma vointi ja jaksaminen.

Mä lasken ton kuuluvaksi siihen järkeen. Että tajuaa ja myös hyväksyy oman tilanteensa.

Meillä miehen kanssa on tämä tuleeko vielä koira - ja jos, niin mikä koira -päätös tulossa vasta monen vuoden päästä. Jos ollaan silloin vielä elossa.

[Avokaado]

Ja mikä on oma vointi ja jaksaminen.

Mä lasken ton kuuluvaksi siihen järkeen. Että tajuaa ja myös hyväksyy oman tilanteensa.

Juurikin näin.

[Merkkari]

No mulla oli porokoira rivarissa ja kerrostalossa, ei tosin pihalla louskuttamassa. Ja käveltiin pitkälti vaan niitä lähiökatuja ja lähimetsiä.
Aika moni koirarotu on "alennettu" seurakoiran rooliin niin jalostukseltaan kuin muutenkin, koska nykyään koirilla on muuten niin vähän "virkoja".

Ihan varmasti porokoira voi elää oikein hyvin kerrostalossa tai rivarissa, mutta se edellyttää omistajalta aktiivisuutta. Pidän porokoiraa kuitenkin työkoirana edelleen, joten sen kanssa on tehtävä paljon muutakin kun lenkkeiltävä. Ja pihassa louskuttaminen tarkoitti sitä, että haukkuvat koirat kuitenkin pyrkii haukkumaan vaikka miten kouluttaisi. En jaksa kuunnella haukkumista itse ja varmasti naapurit vielä vähemmän. Mulla on nyt 2 vahtivaa (haukkuvaa) koiraa rivarissa ja ulkona olo on aina sellaista veivausta, koska räksyttämisestä joutuu sisälle. Itse istuu teekuppi kädessä lukemassa => haukkuvat jollekin kulkijalle / naapurille => nouset laittamaan ne sisälle => ne tietty haluaa taas ulos => nouset päästämään jne. Ja sitten kun koirat haluaa ulos myös keskenään, niin haukkuvat vielä herkemmin => taas samaa edes taas ramppaamista. Kaikki saisi nauttia leppoisasta elämästä, jos ei olisi ihan kamalan vahtivainen koira. Puhumattakaan, jos myös naapuriin piha-aidan taakse sattuu muuttamaan koira. Ei ollut erityisen mukavaa, kun siinä asui hetken sakemanni, minkä "ulkoilu" tuntui paljon olevan terassilla narun päässä istuskelua. Omia koiria ei voinut pitää ulkona ollenkaan ja ohi kulkeminenkin oli aikamoista rähinää...

Joskus aikanaan tällaiset jutut olis ehkä olleet korkeintaan hidasteita eikä esteitä. Mutta kun vanhenee, niin en haluaisi omilla valinnoilla tehdä asioista tarpeettoman hankalia. Ei tarvi ihan lelukoiraosastoa olla, mutta on vaan niin, että reviiritietoiset ja vahtivat koirat on omimmillaan isommilla tiluksilla kauempana naapureista.

Hyvää pohdintaa myös turvaverkoista ja se on sitten toinen ongelma. Asun yksin, eikä sellaista "automaattista" hoitopaikkaa / ulkoiluttajaa ole. On toki koirallisia kavereita, joita voi hätätilanteessa pyytää ulkoiluttamaan kerran, pari. Mutta niilläkin on omat koiransa, joten pidempi aikainen hoitaminen on sitten tapauskohtaista, sopiiko vieras koira porukkaan. Mitä ns. helpompi koira luonteeltaan ja kooltaan, niin onnistuu tietysti helpommin. Hoitola on sitten ainoa pidempiaikainen vaihtoehto, mutta kalliiksi tulee, jos paljon joutuu käyttää. Hoitolaankin on lisäksi mukavampi jättää koira, jos tietää sen olevan suht sosiaalinen ihmisiä kohtaan ja reipas luonteeltaan, ettei jännitä koko ajan jotain.

Ja otetaanko pohdintaan vielä yksi juttu? Yksi koira vai useampi ja miten se vaikuttaa rodun valintaan? Itse ajattelen, että yksi koira voi olla vähän vaativampikin (kooltaan ja/tai luonteeltaan), koska siihen voi sitten panostaa kaikki liikenevän ajan ja energian. Aina on helpompi hallita yksi koira, kun kaksi (tai enemmän), jos jotain yllättävää tapahtuu tai jos haluaa vaikka reissata. Ajattelen siis aina sitä kautta, että olen yksin koirien kanssa. Hoitajakin on helpompi löytää, moni "tavis" ei yleensä oikein hanskaa kahden ulkoiluttamista eikä osaa toimia, jos koirille tulee jotain kärhämää. Myös autoon mahtuu yksi isompi tai kaksi pienempää.

Yksi on siis helpompi, mutta toisaalta koira ansaitsisi mun mielestä yleensä myös koirakaverin... Koiria on ollut pian 30 vuotta (hui! ) ja melkein koko ajan 2 tai joskus 3. Niin tuntuu, että yksin elävän ihmisen yksin elävän koiran elämä voi olla vähän liian yksinäistä? Minä olen melkoinen erakko, en koirapuistoile enkä juurikaan kyläile, eikä myöskään mun luona käy kukaan. Treeneissä oon toki aina käynyt jonkin verran, mutta siellä ei yleensä koirat seurustele keskenään. Niin jos ottaisit yhden koiran, niin olisiko se eri rotu kuin jos ottaisit 2 (tai enemmän) koiraa?

Ei nämä pohdinnat ainakaan yhtään helpommaksi muutu.

[Koiruuksia]

Kaikkia asioita on hyvä pohtia

Meillä on nyt ollut keväästä saakka 5 koiraa kun tyttärellä olleet borrierisiskokset tulivat takaisin. Ensin olimme miehen kanssa ehdottomasti sitä mieltä että niille etsitään uusi koti. Ja olin sitä mieltä vielä kun ne sitten tulivatkin aikatauluongelmien vuoksi väliaikaisesti meille.
Pepin ja Millin oltua meillä hetken aikaa, mies ilmoitti että ne eivät täältä enää minnekään lähde.

Vaikuttaahan kaikkeen myös se miten asuu ja varsinkin se että onko koiran/koirien kanssa yksin? Vai onko joku toinen siinä mukana niitä hoitamassa, ruokkimassa, ulkoiluttamassa ja myös kuluja jakamassa.

Kyllä me miehen kanssa mietimme ennen borriereiden tuloa (ja ennen kuin päätimme pitää ne) että helppoa on kolmen koiran kanssa verrattuna siihen että niitä on viisi. Vaikka borrierit ovatkin maailman helpoimmat, tottelevaisimmat ja hyvätapaisimmat koirat. Tuossahan ne menevät lauman jatkona ilman mitään ongelmia. Mutta silti. Kolme on kolme ja viisi on viisi.
Rotu vaikuttaa moneen asiaan. Missään tapauksessa emme olisi ottaneet tänne esimerkiksi kahta rottweileria lisää. Kaksi tuollaista pientä, helppoa ja ongelmatonta on ihan eri asia.

Meillä on nyt helppo lauma joka tulee hyvin toimeen keskenään ja viiden koiran pitoa helpottaa myös tämä miten asumme.
Juuri otin koirat sisälle, olivat yli kaksi tuntia ulkona ja kävivät kaikki välittömästi päiväunille kun tulivat sisälle.
En nyt edes ollut pihalla niiden mukana kun on tämä ukkovarvas liian kipeä.

Jos asuisimme kerrostalossa, rivitalossa tai vaikka omakotitalossa taajamassa, olisi viiden koiran kanssa erilainen hommansa.
Meillä oli 5 koiraa kun asuimme taajamassa paritalossa. Minä lenkitin ne silloin aina aamuisin ja iltaisin itsekseni. Sekin on siis tuttua.

Jos asuisin yksin jossain niin mulla ei olisi kuin yksi koira.

Jokainen ihminen toivottavasti osaa olla itselleen rehellinen ja ymmärtää mihin pystyy ja mihin ei. Toivomalla kun ei ole käsittääkseni tässä maailmassa vielä yhtäkään koiraa koulutettu tai hoidettu.

[tuhti]

Mulla vaikuttaa koirien lukumäärään oma rotu: ne ovat laumassa viihtyviä ja sosiaalisia, myös samaa sukupuolta olevat tulevat toimeen laumassa ja mulla on kaksi narttua. Ja vähintään kaksi, koska en voi tehdä etätyötä ja koirat ovat keskenään työpäivien ja -matkojen ajan. En halua, että laumaeläimet joutuisivat olemaan yksin niin pitkiä aikoja, mitä ainoa koira joutuisi, jos täällä sellaisena joku koira eläisi. Eläkkeellä voisin yhtä jopa harkita, koska lähipiiri on täynnä omanrotuisia sukulais- ja kaverikoiria. Elän yksin, joten siksi vain kaksi. Mulla on ollut vaihdellen kaksi, kolme samanrotuista ja kolme meni vielä mutta kaksi on yhdelle kerrostalossa asuvalle ihmiselle yksinkertaisempaa. Hoitopaikka ja apuja näille löytyy lähipiiristä, joten sen puoleen on helppoa. Rotu on sellainen, ettei se vaadi mitään erityisen ihmeellistä tapakoulutusta, jotta arki sujuu. Rotua en ole vaihtamassa, koska näitä on ollut parikymmentä vuotta ja olen löytänyt itselleni täydellisesti sopivan rodun. Vaikea kuvitella itselleni muunrotuisia koiria

[Iidis79]

Joo sekin vaikuttaa onko yksi vai kaksi koiraa. Kaks whippettiä on melkein minimi ja pari jotain pientä esim kleini tai mitteli menee kanssa, mutta kaks porokoiraa niin kyllä siinä saa jo olla tekemässä. Tai jotain pk-rotuisia.
Minäkin pidän porokoiraa enemmän työkoirana, se tuli silti silloin joskus otettua, kaikki ei myis välttämättä kotikoiraksi. Nyt tosi moni suomenlapinkoira on vain seurakoirana. Osa menee siinä ihan hyvin kun saavat muutakin kuin korttelikierroksen.
Tuli mieleen yks entinen naapuri, joka oli joskus ottanut kaksi dobermannia, vieläpä siskon ja veljen, samanikäisiä. Ei ollut hyvä. Se joutui sen nartun vissiin lopettamaan, en muista mitä sille urokselle tapahtui, vaihtoiko kotia vai menikö nuorena lopetukseen myös.

Mitä olen russeli ryhmää seurannut niin ihan seurakoirana on moni.

[Koiruuksia]

Meillä on kummallakin rottweilerilla oma ohjaaja. Yksi rottweiler kerrallaan omassa ohjauksessa riittää mulle.

[Merkkari]

Sitten vielä kaikki eri termit mitä kukakin tarkoittaa. Mulle seurakoiria ovat sellaiset, jotka pyörii perheen mukana arjen touhuissa ja niiden kanssa käydään jonkinlaisilla (toivottavasti edes suunnilleen riittävillä) lenkeillä. Ja saavat siis tarpeensa tyydytettyä näin, eivätkä ole mitään tekemisen puutteessa turhautuneita stressikasoja. Harrastuskoiralla on joku sille koiralle valittu harrastus. Tässä on tietysti valtava kirjo, joku käy jokusen kerran vuodessa koiranäyttelyssä ja joku treenaa päivittäin vaikka eri pk-lajien osia. Ja työkoirat on sitten töissä, maatilalla paimentamassa, rottia hävittämässä, oppaina, viranomaisilla tms. Metsästyskoirat on ehkä mun mielestä suurimmaksi osaksi harrastuskoiria, koska metsästys on ihmisten(kin) harrastus eikä elinkeino.

Tästä päästään siihen, että sellaisetkin rodut, joilla työhistoria on suht lähellä, ovat nykyisin tavallisimmin harrastuskoiria. Eli omistajan pitää jaksaa omien töidensä ja muun elämän lisäksi harrastaa koiran kanssa niin, että sen tarve työskennellä tulee täytetyksi. Ja / tai järjestää elinolosuhteet kohdilleen (vaikkapa laumikset).

Haluaisin seuraavaksi kevyeen harrasteluun tyytyväisen seurakoiran. Koiralle ei ole reilua, jos sillä on koko ajan tekemisen puute ja minä en halua kokea siitä asiasta jatkuvaa huonoa omaa tuntoa. Mulla ei ole minkäänlaista kunnianhimoa missään lajissa, joten en usko, että saisin normaalia tervettä koiraa harrastettua burn outiin, niin löperömpikin tyyppi ns. riittää. Jossain aiemmin oli keskustelua siitä, että kyllä sitä sitten tekee, kun on pakko energisen koiran kanssa. Mutta se on pitkän päälle tosi rasittavaa mun mielestä ja riskinä on, että koira sitten kuitenkin jää liian vähälle. Tai omistaja uuvahtaa liian ison työmäärän alle. Vaihtoehtoja olisi paljon enemmän, jos olisi juurikin mahdollisuus tuollaiseen "koirat oli 2 h pihalla riehumassa". Mutta kun ei ole, niin on jaksettava itse kävellä se 2 h, lepopäiviä ja vaihtoehtoja ei ole (kun ei ole edes sitä toista lenkittäjää).

Mun tuttavalla on aivan täydellisen ihana russeli. Jos sen voisi kloonata, ottaisin heti. Se on reipas ja rohkea, tosi ihmis- ja koirasosiaalinen ja kaikin puolin järkevä. Tosin mua vaivaa töppöjalkaisuus, mutta en tiedä miten paljon se aiheuttaa russeleilla ongelmia? Parsonit sitten taitaa keskimäärin olla paljon enemmän metsästyskoiria ja vaatii paljon ollakseen tyytyväisiä. Borderi on mun ikuinen ihastus, mutta menee varmaan samaan parsonin kanssa. Mun pitäisi joskus päästä tutustumaan bedlingtoneihin ja saada vähän lisätietoa terveydestä ja muusta. Ja päästä selvyyteen kestänkö sellaista karvaa. Terrierit tosin ei ole kuuluisia laumakoiria, mutta ehkäpä eri sukupuolet menisi suht stressittömästi...

[Koiruuksia]

Noi termit voivat kyllä eri ihmisten sanomina tarkoittaa hyvinkin erilaisia asioita.
Meillä on nykyään puuhastelukoiria.
Onneksi koira ei tiedä treenataanko sen kanssa ihan vaan huvikseen vaiko kokeita varten

[MJK]

Vaihtoehtoja olisi paljon enemmän, jos olisi juurikin mahdollisuus tuollaiseen "koirat oli 2 h pihalla riehumassa".

Meillä olisi tuollaiseen mahdollisuus, on siis isohko aidattu piha (n.2000 neliötä) ja voitaisiin aidata enemmänkin, tontti on puolen hehtaarin mutta kun ei koirat kyllä keskenään juuri pihalla juokse. Toki jonkinlaisia spurtteja päivittäin mutta aika vähän minun mielestä. En tiedä että alkaisivatko sitten itse liikkumaan jos niitä ei vain käyttäisi lenkillä, että eivätkö sen takia "osaa" kahdestaan liikkua kun ovat tottuneet pääsemään joka ikinen päivä 7-9 kilometrin (välillä enemmänkin) lenkille.
Sama juttu koirametsässä, liikkuvat minun mukana ja that´s it..

Sen kyllä huomaa, että tykkäävät lenkillä kulkemisesta kun saavat nuuskutella koko ajan uusia tuoksuja ja sehän se käsittääkseni koirille onkin tärkeintä elämässä. Eihän villikoiratkaan kauheasti leiki ja juokse keskenään vaan makoilevat ja kuljeksivat tutkien paikkoja ja etsien ruokaa.

[aunet]

Nuo kävelylenkit onkin niitä tärkeitä haistelulenkkejä. Pikku koiran ehkä saakin kävelemällä väsyksiin, mutta ison kanssa eri juttu. Jos esim. 150 cm ihminen kävelyttää 80 kg 90 cm irlistä, onhan se jo hassun näköistäkin! Siis tarkoituksenaan pitää koiran kuntoa yllä ja ehkä treenatakin, no kun aamulla ani varhain lähtee niin ehkä illalla on jo kotona. Raviinhan ei tuolla menolla koiraa saada millään, siis kävelemällä, edes kuuluisa Kononen.

Ja kuten Koiruuksia sanoi, ei koira tiedä onko se treenaamassa kisoihin vaiko muuten vaan. Itse voi varioida omia harkkoja ja tehdä vaikka jälkiä minne vaan, koiralle se on se ja sama. Eikä tarvii omia hermojaan menettää pilkun viilaukseen, jos ei mene ihan justiinsa sääntöjen mukaan.

Ja MJK mainitsi "liikkumattomuuden" omalla tontilla vaikka mahdollisuus olisi. Tiedän monia, omianikin, jotka eivät juoksentele pihalla rallaten, ollaan pikku alueella ja tehdään tarpeet ja se on siinä. Pentukoira on eri asia, ja sitten on eri asia myös, jos sinne tulee kylään vieras koira.

[Tiibetinhelmi]

On kyllä kiva lukea näitä teidän pohdintoja! Nimenomaan pohdintoja, kuten ketjun otsikkokin kertoo. Nää on harvoin ihan yksiselitteisiä juttuja, joka kantilta katsottuna näkökulmia on hyvinkin monenlaisia. Sitä ei voi ikinä korostaa liikaa että omat rajat on tunnettava. Ja se on hyväksyttävä, että asiat voivat muuttua yhdessä yössä. Ja oltava rehellinen itselleen, kuten Koiruuksia mainitsi.

[aunet]

Niimpä, palstalla on kaikenikäisiä kirjoittajia, ikäloppuja kokeneita konkareita sekä aloittelijoita. Rotukirjo on valtava, samoin eri lajeja harrastaneiden määrä ja jokainen saa varmasti uusia näkemyksiä pureskeltavakseen. Ja tärkeää kokemusperäistä ja oletettavasti totuudenmukaista tietoa, jota ei kirjoista löydy. Ja mielipiteitä ja mieltymyksiä myös, kuten keskusteluun kuuluukin.

[Iidis79]

Ei sitä paljon tullut mietittyä kun parikymppisenä oli pakko saada koira. Kerrostalossa, koiran YH, 3-vuorotyötä tekevänä, mutku mikään muu ei ole mitään kuin koira. Onneksi niitä hyväpäisiäkin sitten oli. Ja sitä pärjäs ja jaksoi. Ja välillä sai äidiltä ja joltain muulta apuja hoidossa. Nyt pitää miettiä tarkemmin, omaa jaksamistaan ja kaikkee.

[Koiruuksia]

Meillä remmilenkit ovat ihan koirien mielenvirkistystä ja tavallaan myös aktivointia. Koirien liikunnantarvetta niillä ei pysty hoitamaan. Aiemmin tässä asuessakin tehtiin ihan säännöllisesti pitkiäkin lenkkejä ja koirat olivat vapaana, juosten tyypillisesti moninkertaisesti sen mitä ihminen kävelee. Asia ei vaikuttanut mitenkään koirien haluun olla keskenään pihalla ja liikkua siellä.

Tuo, miten koirat viihtyvät pihalla keskenään on varmaan myös tottumiskysymys. Kun muutimme tähän niin mukana muuttaneet koirat (paritalossa kanssamme asuneet ja säännöllisesti lenkitetyt) eivät oikein osanneet olla pihalla keskenään aluksi.
Oppivat kyllä ajan kanssa. On varman myös merkitystä sillä minkälainen se aidattu piha on. Että onko mielenkiintoisia juttuja siellä koirille tutkittavaksi ja haisteltavaksi vai onko ihan ns. hoidettu piha. Ja tokihan pihan koollakin on merkitystä. Ja tosiaan sillä miten paljon siellä on koiralle kiinnostavia asioita. Joku hehtaarin suuruinen aidattu alue joka on pelkkää nurmikkoa, ei ole tietenkään niin kiinnostava kuin vastaava alue jossa on mahdollista vaikka etsiä myyriä kivikosta, ryteiköstä tai vaikkapa huonosti hoidetusta koivikosta kuten meillä .
Ja sitten se että missä se piha on? Paritalossa asuessamme piti opettaa koirille että pihan ulkopuolisiin asioihin EI reagoida. Eivätkä ne useinkaan edes olleet pihalla keskenään. Halusivat tulla sisälle aina kun mekin menimme. Ei siellä ollut niille mitään tekemistä.
Olen asunut myös omakotitalossa jossa oli aidattu pihaa reilusti yli 1000 neliötä. Koirat eivät juurikaan pihalla keskenään viihtyneet eivätkä siellä mitään tekemistä itselleen keksineet.

Meillä koirat viihtyvät tuolla "kiviraunioilla" ja pellolla ja ryteiköissä tutkimassa hajuja. Ja metsästävät myös myyriä tai jotain muita jyrsijöitä. Tonkivat peltoa, kaivelevat poteroita. Jolkkottelevat alueella omiaan, välillä pysähtyvät tutkimaan jotain joka herätti mielenkiinnon.Tällä alueella on paljon erilaisia jyrsijöitä ja lintuja jotka ovat koirien mielestä kiinnostavia.
Ja sitten aina säännöllisesti rallaavat keskenään tuossa isolla nurmikkoalueella. Reikäpalloja on paljon, leikkivät niillä.
Nuo siis ihan niiden omia juttuja joihin eivät ihmistä tarvitse. Toki myös makoilevat pihalla ja portailla ihan vaan ympärillen katsellen. Ja jos jotain asiaan kuulumatonta ilmenee niin sitten rynnistävät laumana sinne haukkumaan. Saavat ihan luvan kanssa haukkua ja ilmoittaa että täällä olemme.
Lisäkisi ovat aina mukana kaikissa pihahommissa tai mitä ikinä pihalla teemmekään.


Joku sanoi että eiväthän villikoiratkaan leiki keskenään. No, meillä on kesykoiria

[Merkkari]

Mun paimenet on just sellaisia, että ne liikkuu sen verran mitä minäkin. Kavereilla on jollain sellaisia koiria, että "menin metsään seisoskelemaan ja koirat riehui keskenään". Minä jos menen metsään seisomaan, niin toinen koira juoksee ja haukkuu ehkä alle minuutin, molemmat tekee tarpeensa ja tulee sitten seisomaan mun kanssa samalla neliömetrille. Oon kyllä yrittänyt sanoa, että saisi siellä itsekin keksiä jotain tekemistä, mutta ei ne keksi. Terrierillä ei ollut tätä ongelmaa, se lähti hoitelemaan omia bisneksiä, jos ihminen ei jaksanut viihdyttää. Rivaripihassa ja omakotitalon tylsässä pihassa kukaan koirista ei ole oikein koskaan tehnyt mitään. Makaavat oven takana, jos ei näy mitään liikettä, mitä voisi vahtihaukkua.

Puuhastelukoira olisi kyllä just sitä, mitä nyt on haussa. Voisin puuhastella vähän jotain harrastuksen tapaista lenkkien lomassa ja ehkä joskus jotkut ohjatut treenit. Sisällä myös mahdollisuuksien mukaan vaikkapa ruokavirikkeitä. Metsälenkkejä, jossa koira saa olla irti ja tutkiskella maailmaa kaikessa rauhassa. Arkitottelevaisuus, yleiset käytöstavat ja käsittely ylipäätänsä tietysti. Mutta ei mitään sellaista, että kaikki illat ollaan jossain treenikentällä ja viikonloput koulutuksissa ja leireillä. Tein tätä joskus reilu 10 vuotta sitten, mutta motivaatio vain katosi johonkin, eikä sitä ole enää löytynyt...

[Koiruuksia]

Meillä oli sheltti sellainen että useimmiten se oli siinä jossain lähellä. Tai nuorempana juoksi yksinään aluetta ympäri
Mutta aikuistuttuaan harvemmin häipyi pitkiksi ajoiksi tuonne jonnekin. Sama oli lenkillä. Ei sitä tarvinnut koskaan kutsua jostain horisontista takaisin. Tykkäsi kyllä leikkiä ja juosta myös muiden kanssa.
Rottweilerit puolestaan ovat aina olleet sellaisia että jos ei kutsu aika-ajoin takaisin niin laajentavat toimitasädettään kyllä ihan itse.
Jopa basenji pysyy paremmin lähellä kuin nuo rottweilerit kun olemme koirametsässä. Ihanaa että siellä niiden voi antaa huidella ihan miten haluavat kun ei ole vaaraa että kukaan vieras tulisi vastaan.

Rottweilerit tuntuvat säilyvän hyvin leikkisinä ihan vanhuuteen saakka ja tykkäävät nujuta keskenään ja taistella leluista. Basenji menee usein kolmanneksi näihin leikkeihin ja välillä saadaan karmivia juoksuhepuleita. Borrierit eivät huoli muita leikkeihinsä, leikkivät vain kahdestaan. Edesmennyt sheltti huolittiin kyllä mukaan.
Basenji on kuitenkin huomattavasti "vakavampi ja aikuisempi" kuin esimerkiksi tuo sitä vanhempi rwu. Rottweiler on sellainen pellehermanni. Edellinen ei tosin ollut noin lapsellinen enää aikuisena. Erohan tietenkin on aina rodun sisällä yksilöissä kuten kaikki hyvin tiedämme.

[Kissimyyr yhä vaan]

Saksanpainajaisista mietin että miten yksi koira saa kylliksi liikuntaa, nuo kun juoksevat keskenään omalla maalla, sillä tavalla että en nimitä enää ihmisen kanssa juoksemista juoksuksi, se on hölkkää. Ja fillarin perään en laittaisi, koska minusta idea on omaehtoinen juoksu ja ehdottomasti pehmeällä ja vaihtelevalla alustalla, kuten metsä. Ja sitä on monta kertaa viikossa monta tuntia kerrallaan.

Nyt kun on ollut hihnalenkkiä kun nuoremmalla on sterkasta ämpäri päässä, näkee miten vanhempi kaipaisi lisää liikuntaa, onneksi ensi viikolla helpottaa. Yksin se ei samoin vapaana juokse, on koettu. Eli käytännössä tarvitaan vielä kaverin lisäksi oma metsätila, sitä en ollut tiedostanut, mutta näinhän se nyt menee.

Silti en ottaisi "melkein oikeaa" koirarotua, onhan kissat olemassa

[Merkkari]

Basenji on kuitenkin huomattavasti "vakavampi ja aikuisempi" kuin esimerkiksi tuo sitä vanhempi rwu. Rottweiler on sellainen pellehermanni.

Todella kaukaa haettua mutuilua, mutta voisiko tässä olla kyse tuosta alkukantaisuudesta? Kun sanotaan, että suteen verrattuna koira pysyy pentumaisena koko ikänsä. Niin jos alkukantaiset on sitten vähemmän pentumaisia?

Ja se on tosi, että ihminen ei millään voi tarjota sellaista liikuntaa koiralle, mikä vastaisi kahden tai useamman koira leikkiä ja juoksemista. Siinäkin hyvä syy olla enemmän kuin yksi koira. Tai sitten olla joku vakituinen hyvä leikkikaveri. Mun koirat ei juuri leiki keskenään. Toki ne on jo vanhoja, että spurttailunhalu on paljon vähentynyt. Mutta toinen ei ole koskaan kauheasti leikkinyt, toista vähän käy joskus sääliksi, kun se leikkisi mielellään enemmän (mutta ei tule järin hyvin toimeen satunnaisten tuttujen koirien kanssa).

Toisen leikkimättömyys voi kyllä johtua ehkä, kun sillä ei oikein pentuna ollut ns. samanhenkistä seuraa? Silloinen vanhuskoira ei halunnut ollenkaan leikkiä pennun kanssa ja toinen ei tykännyt juoksuleikeistä, se olis halunnut vain nujuta ja painia. Paimen olisi juossut, jahdannut ja räkyttänyt (eli "paimentanut"), mutta ei ollut kotona siihen sopivaa kaveria.

[Koiruuksia]

Olen samaa miettinyt itsekin, kun rotu on alkukantainen. Voisi hyvin selittää asiaa. Tai sitten Laku vaan on yksilönä tuollainen "jäyhä jököttäjä,"
Kyllähän sekin riehuu toki, mutta ei ole samanlainen pelle kuin moni rottweiler.
Ikävä kyllä ei ole vertailukohtaa muihin basenjeihin joten vaikea sanoa onko enemmän yksilö-, vai rotuominaisuus,

[aunet]

Käy kattoo Miikan facebookista pikku video, kun kaksi basenjia perseilee ja yksi katsoo jalat ristissä korkeammalta.

[Tiibetinhelmi]

Merkkarin viestiin kommentoin, omasta kokemuksesta. Että KYLLÄ. Omat laumispennut ovat ainakin olleet ei-pentumaisia, varsinkin narttupennut. Toki jokainen omanlaisensa.

[Koiruuksia]

Meillä estiffiveljekset olivat kyllä varsinaisia pellehermanneja pentuna. Ihan tolkuttomia leikeissään välillä.
Aikuistuttuaan toinen vakavoitui huomattavasti mutta toinen pysyi leikkisänä.
Varmaan laumanvartijaroduissa on tässäkin asiassa eroja.

[Tiibetinhelmi]

^On taatusti eroja. Miehen nuorempi tiffiuros on nyt 18kk vanha ja edelleen hulipeippo pusupoika, ihan mahdoton hyppijä ja pomppija. Mies oli toivonut pennun ollessa pieni että voi kun tämä jäisi ikuisesti pennuksi. Siitäs sai!

[Koiruuksia]

[Darre]

Vaihtoehtoja olisi paljon enemmän, jos olisi juurikin mahdollisuus tuollaiseen "koirat oli 2 h pihalla riehumassa".

Meillä olisi tuollaiseen mahdollisuus, on siis isohko aidattu piha (n.2000 neliötä) ja voitaisiin aidata enemmänkin, tontti on puolen hehtaarin mutta kun ei koirat kyllä keskenään juuri pihalla juokse. Toki jonkinlaisia spurtteja päivittäin mutta aika vähän minun mielestä. En tiedä että alkaisivatko sitten itse liikkumaan jos niitä ei vain käyttäisi lenkillä, että eivätkö sen takia "osaa" kahdestaan liikkua kun ovat tottuneet pääsemään joka ikinen päivä 7-9 kilometrin (välillä enemmänkin) lenkille.
Sama juttu koirametsässä, liikkuvat minun mukana ja that´s it..

Sen kyllä huomaa, että tykkäävät lenkillä kulkemisesta kun saavat nuuskutella koko ajan uusia tuoksuja ja sehän se käsittääkseni koirille onkin tärkeintä elämässä. Eihän villikoiratkaan kauheasti leiki ja juokse keskenään vaan makoilevat ja kuljeksivat tutkien paikkoja ja etsien ruokaa.

Meillä ei kotona kerrostalossa ole pihaa, mutta mökillä on aidattuna 3500 neliötä (puolet tontista, loppu on metsää), suurimmaksi osaksi aika luonnontilaista eli löytyy puita, pusikoita ja heinikoita. Nykyisistä koirista nuorempi kyllä spurttailee siellä ja riehuu lelujensa kanssa, mutta vanhempi lähinnä vain makoilee verannalla tai terassilla. Siihen saa liikettä vain se kun naapurimökin koira kulkee ohi ja pitää mennä portille moikkaamaan Käytän kyllä mökilläkin koirat ainakin aamuisin lenkillä, tosin heinäkuussa kun olin lomalla oli jo aamulla niin kuuma, että pitkät lenkit eivät tulleet kyseeseen, mutta eivät koirat tuntuneet lenkkeilyä kauheasti kaipaavan kun saivat olla ulkona koko päivän. Yksin ne eivät kyllä juurikaan pihalla viihdy. Jos ollaan koirapuistosssa tai -metsässä, niin minun melkeinpä pitää kävellä ja koirat liikkuvat mukana. Just toissapäivänä kun oltiin koirametsässä ja menin laavulle istumaan niin siinä ne molemmat vaan hengailivat lähellä, myös nuoriso-osasto. Lenkkeily on kaupungissa kyllä selkeästi niille tärkeää juurikin haistelun takia, mutta vauhdikkaasti ne kyllä menevät.

Mulla on ollut mitteleitä vuodesta 2002 (sitä ennen oli kodinvaihtajaseropi) ja tilanne samantapainen kuin Merkkarilla eli asun yksin eikä ole ollut mitään automaattista hoitopaikkaa koirille, kun oikeastaan kaikilla kavereilla on omia koiria. Nyt on onneksi yksi koiraton, jonka apuun voi tarpeen tullen turvautua ja tietysti sitten hoitolat. Täytin juuri keväällä 60 v. ja nuorempi koirani on vähän päälle vuoden ikäinen. Jos se elää jonnekin 14 tai 15 v. (kuten mitteli hyvinkin voi elää), niin olen jo yli 70, joten saattaa hyvinkin olla viimeinen koirani. Molemmat koirat todennäköisesti ovat elossa vielä kun jään eläkkeelle ja eläkkeellä ollessa voikin pitää vain yhtä koiraa kun pitkiä yksinoloja ei enää ole. Tälleen kun koirilla on työpäivän mittaiset yksinolot niin tykkään siitä, että on edes se koirakaveri.

[Tiibetinhelmi]

^ei muuta kun että Darre, et voi olla 60v! Olen pitänyt sua todella paljon nuorempana!

[Merkkari]

Mulla on ollut mitteleitä vuodesta 2002 (sitä ennen oli kodinvaihtajaseropi) ja tilanne samantapainen kuin Merkkarilla eli asun yksin eikä ole ollut mitään automaattista hoitopaikkaa koirille, kun oikeastaan kaikilla kavereilla on omia koiria. Nyt on onneksi yksi koiraton, jonka apuun voi tarpeen tullen turvautua ja tietysti sitten hoitolat. Täytin juuri keväällä 60 v. ja nuorempi koirani on vähän päälle vuoden ikäinen. Jos se elää jonnekin 14 tai 15 v. (kuten mitteli hyvinkin voi elää), niin olen jo yli 70, joten saattaa hyvinkin olla viimeinen koirani. Molemmat koirat todennäköisesti ovat elossa vielä kun jään eläkkeelle ja eläkkeellä ollessa voikin pitää vain yhtä koiraa kun pitkiä yksinoloja ei enää ole. Tälleen kun koirilla on työpäivän mittaiset yksinolot niin tykkään siitä, että on edes se koirakaveri.

Aika samanlaisia ajatuksia, että yksineläjän koiralla olis hyvä olla kotona koirakaveri. En oikeastaan ole ilman koiria pois kotoa muuten kuin töissä, mutta onhan sitä siinäkin pitkä aika koiran vaan yksinään katsella seinää. Onneksi työmatka on 10 min suunta ja voin yleensä käydä ruokkiksella kotona. Töihinkin voi koiran ottaa, jos on vaan tavallinen toimistopäivä (ja koira on hiljainen & hyväksyy vieraat ihmiset, mutta ei ole ihan liian riehakas niiden kanssa). Eli periaatteessa vaivaa näkemällä voisi yhden koiran yksinoloa helpottaa. En varmaan osaa tehdä mitään päätöstä, kun vanhuksista aika jättää...

Ja muoks: Mun seuraava koira elää vielä 8-16 -työläisen arkea (toivottavasti). Eläkekoira vasta sitä seuraavalla kierroksella.