Noin on helppo puhua kun on ainakin suurinpiirtein terve ilman mitään henkeä uhkaavaa sairautta.
Meillähän on enimmillään ollut 6 koiraa ja 6 kissaa joten ei ison eläinmäärän kanssa eläminen ole mitenkään uutta
Eikä ole koskaan ahdistanut ajatus kissan tai koiran ottamiselle jos on ollut oikea aika ja elämäntilanne. Tarkoitan että olen kokenut että riittää aikaa ja "potkua" huolehtia siitä otetusta eläimestä.
Oma terveys vaan on kesällä -22 äkillisesti heikentynyt tosi paljon ja olin sairaalassa osastolla silloin kun Reino (rwu) tuli meille.
Päätimme sairastumisestani huolimatta ottaa pennun (koska se oli jo päätetty ja pentu valittuna ennen sairastumistani) vaikka ei ollut mitään takeita siinä hetkessä että olenko kohta enää edes elossa.
Tässä terveystilanteessa on suuri mahdollisuus että nimenomaan katuisin tehtyä asiaa (eli pennun ottamista) jos kävisikin niin että tilanteeni huononee.
Onneksi olen vielä elossa.
Koen kuitenkin, että yhdessä nuoressa koirassa on tällä hetkellä minulle ihan tarpeeksi puuhaa. En oikeasti halua (kun ajattelen asiaa järjellä) tähän nyt luovutusikäistä pentua säätämään yhtään mitään. Voisi kai todeta että onneksi on järki päässä.
Jos mies jossain vaiheessa haluaa ottaa vaikka sitten sen shelttipennun ja ottaa vastuun asiasta niin ei mulla ole mitään sitä vastaan.
Niinhän hän otti aikoinaan tuon nykyisen rottweilernarttummekin koska halusi. Itse taistelin silloin lannerangan hermovaurioiden kanssa enkä pystynyt kunnolla edes kävelemään.
Kissamäärä on tällä hetkellä 3 joista yksi on ollut jo pitkään jatkoajalla kilpirauhasen liikatoiminnan ja munuaisten vajaatoiminnan vuoksi. Sylvi täytti keväällä vasta 10 mutta en usko että se kovinkaan montaa vuotta enää elää. Ikävä kyllä.
Sitten on nuo 7-vuotiaat veljekset joista toisella on reikä sydämessä. Ihan normielämää on tähän saakka elänyt mutta pitää kuitenkin tiedostaa tuo sen tilanne.
Noiden kolmen jälkeen meille ei enää tule kissoja.
You don´t have a soul.
You are a Soul,
you have a body.
C.S Lewis