Missä vaiheessa olet lemmikinpidon kanssa?

[msk]

Tarkoitan, että mikä on suunnitelma tulevaisuutta ajatellen?

Mulla on ollut koiria ns. aikuisiällä yli 40 vuotta, joten vääjäämättä ollaan menossa koirattomaan aikaan. Ihan iän puolesta.
Tämä nykyinen rwu pentu on hyvin todennäköisesti viimeinen rottweilerpentumme. Voi olla että on viimeinen pentumme kokonaan.
Jos tämä nykyinen lauma elelee onnekkaasti vanhoiksi, niin alamme olla itsekin sitten jo sen ikäisiä että on hyvin mahdollista että pennun ottaminen ei enää kiinnosta monestakaan syystä.
Luulen, että jos meille näiden jälkeen vielä koira tulee, se saattaa olla aikuinen kodinvaihtaja, tai kaksi.
Tilannetta saattaa muuttaa se, jos joku nuoremmista kuolee yllättäen.Toivotaan että niin ei käy.

Kissojen kanssa on tilanne että näiden nykyisten jälkeen ei enää tule yhtään kissaa. Olen sanonut samalla tavalla ennenkin mutta nyt tulee kissojenkin kohdalla vastaan ikä ja jaksaminen ja se että haluaa jo päästä helpommalla. Vanhin kissa on 9 (sillä on kilpirauhasen liikatoiminta ja kohta varmaan myös munuaisten toiminnassa sanottavaa) ja sitten on 6 vuotiaat veljekset joista toisella on paha sydänvika.

Joskus nuorempana sitä ajatteli, että tässähän on kaikki maailman aika ottaa vaikka minkälaisia koiria, mutta niinpä se vaan tiimalasissa hiekka vähenee vääjäämättä jokaisen kohdalla.

[*kiranas*]

jaa-a. voi olla että jossain vaiheessa pentu tulee (5-8v sisällä) ja sitten ehkä helpompaa tai järkevämpää siirtyä max. 5 kg koiraan, jos enää siihenkään.
hankalaahan se varmasti on ilman koiraa olla, mutta kun itselläkin takana koiravuosia lapsuudesta asti, niin samoissa mietteissä mennään. alkaa aika kääntyä itseään vastaan.

en sitten tiedä mitä oikein pitäisi tehdä jos koiraakaan ei ole. sellaisista hetkistä on lyhyitä kokemuksia ja se ei ole minulle luontevaa ollenkaan!

[msk]

Siksi olemmekin ajatelleet aikuista kodinvaihtajaa ja jos on itse sitten jo vanha, niin ei sen koirankaan tarvitse enää nuori olla
Olisi kuitenkin koira,(tai kaksi) kun niiden kanssa on tottunut elämään.

[Hurtta]

Kyllä tässä vielä jokusen pennun/nuoren ehtii, vasta 48v ollut koiria
Nyt on neljä, iät välillä 3-12v ja silmät on auki, siltä varalta että jotain sopivaa tulee tyrkylle.

[Nelth]

Ekan oman koirani hankin parikymppisenä ja koirallisia vuosia tulee vuodenvaihteessa kymmenen. Niihin mahtuu yksi 5-vuotiaana terveysongelmiin mennyt labbis sekä nykyiset 7 v ja 4 v täyttävät spanielit. Omalla kohdalla on siis vielä koirallisia vuosia edessä, mutta silti toivon, ettei seuraavaa koiraa tarvitsisi miettiä jokuseen vuoteen.

Ihan jo ekaa koiraa ottaessa oli harrastukset mielessä, mutta sen kanssa ne haaveet kaatuivat heti kättelyssä luusto-ongelmiin. Spanieleiden kanssa ehdin kokeilla erilaisia lajeja ja vähän jo innostuakin osasta, mutta sitten vanhempi päätyi elinikäiseen kilpailukieltoon kroonisen sairauden lääkityksen vuoksi. Nuoremmallakin on jo selkäkuvista yllärinä löytynyt spondaridiagnoosi, mutta se on ollut vielä oireeton, joten harrastellaan omaksi iloksi mahdollisuuksien mukaan ja katotaan päädytäänkö joskus sen kanssa kisaamaan. Realiteetit on iskeneet aika karusti päin näköä: jokaisen koiran kohdalla tuntuu nousevan terveys tielle, koiria ei voi määräänsä enempää ottaa ja nyt autottomana opiskelijana ne kiinnostavimmat lajit ei myöskään oikein tule kyseeseen. Ajatukset onkin kääntyneet aktiiviharrastamisesta enemmän mukavaan arkeen seurakoirien kanssa.

Tosin. Toivon molempien nykyisten koirien elävän iäkkäiksi, jotta seuraava koira tulisi ajankohtaiseksi aikaisintaan noin viiden vuoden kuluttua. Olen nimittäin aika nuoresta pitäen haaveillut kahden rakkaan asian, koirien ja meripelastuksen, yhdistämisestä. Pelastuskoiratoiminnan ja Suomen Meripelastusseuran yhteistyö näyttäisi viime vuosina saaneen vähän tuulta alleen, esim. meri- tai järvipelastuksessa aluksesta tapahtuvan ilmavainuisen etsinnän näyttökoe tuli muutama vuosi sitten. Kesätyöt yms. vei kuitenkin aikoinaan omalla kohdalla eri suuntaan eikä mukamas ole koskaan ollut aikaa tai resursseja. Noh, eipä niitä itsekseen ilmesty, vaan asioita on aktiivisesti järjesteltävä ja laitettava tärkeysjärjestykseen. Jos seuraavan koiran kohdalla olosuhteet olisi sellaiset, että voisi oikeasti etsiä pentua tavoitteelliseen meripelastuskoiratoimintaan (opinnot valmiina, vakituiset tulot, auto, aktiivina mepen parissa, tehnyt tuttavuutta pelastuskoiratoimintaan esim. maalimiehenä jne.). Askel kuitenkin kerrallaan, joten ekana tavoitteena on palata mepen pariin tässä opintojen loppuvaiheen rinnalla.

En tiedä pääsenkö koskaan tavoittelemaani pisteeseen, mutta ainakin yritän vihdoin suunnata kohti pitkäaikaisia unelmia. Siihen tähdätessä nykyisillä koirilla on tärkeä rooli seuralaisina ja ehkä myös koulutuksellisessa mielessä kokeilukaniineina.

[Helmi*]

Mä mietin oikeastaan pentu/koira kerrallaan. Nyt vielä riittää itsellä terveyttä, mutta toki tilanne voi muuttua. Pitkäikäisiä rotuja harrastan, joten voi olla että tulevaisuudessa en minäkään enää pentua ota, vaan annan kodin aikuiselle sitä tarvitsevalle.

Seuraavasta omasta pentueesta on kuitenkin tarkoitus jättää pentu kotiin kasvamaan. Ja se bernhardilainen on edelleen haaveena.

[omenavaras]

Kolme koiraa ollut ja uutta ei välttämättä tule.
Lemmikkivapaassa elämässä on hyviäkin puolia. Itse asunut aina yksin ja ollut ainoa, joka vastuussa koirasta. Se tarkoittaa ulos joka päivä, monta kertaa päivässä, vuodesta toiseen. Homma ei ole mitään halpaa, jos koira tarvitsee jotain suurempaa kuin rokotukset. Eläinlääkärien hinnat ovat nousseet hirveiksi, eikä minulla ole varaa niitä maksaa.
Aina ollut elämä keikkuvaa ja epävarmaa, eriyisesti työ- ja talouspuolella. Koira olisi vain yksi huoli lisää.

Hyviä koiria olen saanut omistaa, mutta erinäisistä syistä on jäänyt käyttämättä niiden koko potentiaali ja koiran omistaminen ei ole ollut ihan sitä, mitä sen halusin olevan koiraa ottaessani.

Välillä on haaveissa, että jos vielä yhden ottaisi. Jos löytyisi se joku jonka avulla löytäisin taas mielekkyyden koiran omistamiseen.

[msk]

Jos terveyttä riittää niin mikä estää vanhempanakin vielä pentua ottamasta
Mä olen kohta 60 ja terveyttä ei ole, joten pitää ajatella oman jaksamisenkin kautta.
Nykyinen pentu on pitänyt liikkeessä
mutta olen kyllä ehtiyt monta kertaa ajatella että ei enää pentua tämän jälkeen

[Umac]

Ukko nyt 7v ja sen tai meidän elämisen pituus vaikuttaa päätökseen. Yksin en ota enää koiraa ja kaksinkin mietittävä sitten kun sen aika ok.

[Myrkkymuratti]

Tällä hetkellä ainoat lemmikit on vanha kissa ja pienen akvaarion asukit. Koira on suunnitelmissa, ehkä jo ensi vuoden aikana. Ajatus oli, että kun lapset kasvaa kouluikään ja kissasta aika jättää, on sopiva aika koiralle. Nyt lapset on kouluiässä, mutta kissa se vaan porskuttaa sairauksista huolimatta. Nyt on sitten ollut puhe, että koira voisi joka tapauksessa tulla lähiäaikoina. Haluaisin vaan että päästäis ensin muuttamaan asuntoon, jossa olis kunnollinen piha.

Kaukaisena haaveena on myös joskus (ehkä lasten muutettua kotoa?) hankkia papukaija/papukaijoja. En tiedä tuleeko se koskaan toteutumaan, koska haluaisin että linnuille olis oma huone ja ulkoiluhäkki.

[Iidis79]

Koirapulinan puolella valitinkin tätä mun tilannetta, eli koirattomana nyt 1vuosi ja 3 kuukautta. Toivon todella että saan vielä koiran. Ymmärrän nyt omat rajoitteeni ja mukavuuden haluni, niin tarkoitus on valita koira joka on helppo ja menee seurakoirana. Ellei sitten ikuisuus toiveeni toteudu maalle muutosta jonkun elämänpuolison kanssa ja tule mahdollisuus hankkia melkein mikä koira tahansa ja useampia koiria.

Ymmärrän että tähän tilanteeseen missä nyt olen en voi ottaa koiraa (työttömyys ja mahdollinen muutto), jos tilanteeni paranee niin aikaisintaan ens kesänä voisi olla mahdollisuus koiraan.
Mulla oli haave myös kissasta, mitä etsiskelinkin viime syksynä, sopivaa löytymättä. Kissa edelleen ajatuksissa, se ois vähän niinkun nyt tai ... Ensimmäiseksi kissaksi haluan kumminkin sellaisen mikä sopii aloittelijalle. Mut syyt miksi en nyt kissaa ota on tuo sama kuin koiran kanssa.

Nyt on sitten noi marsut. Koiran/kissan korvikkeita. Niitten kanssa pääsee aika helpolla. Olen kyllä niihin ihan sitoutunut. Parempi se on että on jotain elämää, kuin ihan tyhjä asunto. Mietin kumminkin, että olisko kani ollut sosiaalisempi ja kesympi ja helpompi? Mun marsut vasta 6kk, ja vaikka hoitotoimet sujuu ja muuten ei ne oikeen sylimarsuja (vielä) ole.

[Dsamanka]

Toivoisin kotiini lisää tassuja rapisemaan, mutta juuri nyt ei ole aikaa pennulle. Eikä kyllä ole omassa rodussa myöskään yhtään mielenkiintoista pentuettakaan tuloillaan. Joku sopiva aikuinen kodinvaihtaja voisi olla, mutta eipä niitäkään kasva joka mättäällä, etenkin kun toiveena olisi päästä myös harrastamaan.

Nyt mennään siis tällä valitettavan vajaalla kokoonpanolla ja odotellaan rauhassa sitä juuri sopivaa. Katsotaan nyt kumpi tulee vastaan ekana, aikuinen vai pentu. Mihinkään hätäratkaisuun en aio ryhtyä, niin suuri koirantarve ei ole, että kelpuuttaisin minkä tahansa pentueen tai kodinvaihtajan.

[Dacrest]

Koiria on ollut aina useampia, enimmäkseen sakemanneja, ja niiden kanssa olen harrastanut aktiivisesti. Muutama vuosi sitten päätin etten toistaiseksi ota uutta pentua.

Viime vuonna kuoli viimeinen sakemanni 11 vuoden iässä, jäljelle jäi vain perhonen. Shokki oli melkoinen, tuntui kuin identiteetti olisi hävinnyt. Samalta varmaan tuntuu huippu-urheilijasta kun ura loppuu: se asia minkä ympärillä ja ehdoilla koko aikuiselämä on pyörinyt, häviää.

Tyttärellä on setteri ja päätimme yhdistää laumat: koirat asuvat vuorotellen jomman kumman luona. Pari viikkoa kerrallaan, kummankin töiden ja reissujen mukaan. Onpahan aina hoitopaikka ja koirat ovat sopeutuneet järjestelyyn hyvin.

Olen alkanut miettimään lintukoiraa (seisoja/noutaja/spanieli) ja rotu on tarkentunut bretoniin; lähipiirissä on metsästäjiä ja koira pääsisi oikeisiinkin hommiin. Itseäni kiinnostaisi lisäksi nosework.
Tytär haluaisi harrastaa agilityä, harrastelutasolla, ja on harkinnut seuraavaksi dalmatialaista.
Eli jos yhteishuoltajuutta jatketaan, rodusta pitää neuvotella.

Ideaalikoira sopii kaikkiin noihin lajeihin. Koiran pitäisi olla kohtuullisen kokoinen, rakenteeltaan kevyt peruskoira, ongelmaton/sosiaalinen perhekoira, helppo turkiltaan ja melko hiljainen.
Olen käynyt tutustumassa bretoneihin, nähnyt koiria käytännön työssä, jutellut kasvattajien ja harrastajien kanssa.
Mun mielestä rotu menee kriteereihin.

[msk]

Viime vuonna kuoli viimeinen sakemanni 11 vuoden iässä, jäljelle jäi vain perhonen. Shokki oli melkoinen, tuntui kuin identiteetti olisi hävinnyt.

Tätä mäkin pelkään. Olen niin rottweilerihminen, että en osaa edes kuvitella elämää ilman yhtään rottweileria.
Harmi ettei oma rotuni ole vaikka Chihuahua. Niitähän voisi olla vanhanakin.

[aunet]

Samaa mieltä kahden edellisen kanssa. Venäjänvinttikoirat ovat olleet elämäntapani jo 70-luvulta lähtien, itsekin lähentelen kuuttakymppiä. Melkoinen myllerrys on minunkin päässäni käynyt sen jälkeen kun loukkasin vakavasti jalkani 2019. Jalka ei ole parantunut niin kuin oletettiin, edessä levyn ja ruuvien poisto ja luudutusleikkaus. Se on alkuperäistä isompi operaatio ja lopputuloksesta ei takeita.

Olen joutunut luopumaan päivittäisistä metsälenkeistä kokonaan sekä mieluisasta harrastuksesta itselle ja koirille eli vinttikoirien maasto- ja ratajuoksusta. Se onnistuisi jotenkuten handlerin avulla mutta koiraa on myös treenattava. Näyttelyt olleet aivan minimissä, kun tarviin handlerin, joka sekin oli minun mielipuuhaa.

Olen koirieni yksinhuoltaja ja melkoinen pähkäily ollut niiden liikunnan tarpeen tyydytykseen. Jalan en voi niitä lenkityttää mutta mulla on kolmipyörä jolla voin juoksuttaa. Koirani kulkevat hienosti hihnassa mutta riistan nähdessään lähdetään ja lujaa. Saaristokaupungin koirapuistossa käytiin aiemmin, siis ennen muuttoani Karttulaan kun silloin matkaa oli "vain" reilu 20 km. Nyt lähes 50 km. Muissa puistoissa ei olla käyty kun autolla ei pääse viereen.

Ennen muuttoani ystäväni asui lähellä, ja hän kävelytti koiriani viikottain metsässä oman salukinsa kanssa, maksoin hänelle korvauksen. Täältä en edes tunne ketään. Koirat ovat viimeinen asia mistä olen valmis luopumaan. Teen kaikkeni ettei niin käy. Mutta jos en tästä parane niin voi olla että joudun tosissaan harkitsemaan toista rotua. Kumpa se oma rotu olisikin ollut se chihuahua, ei olisi näitäkään asioita pähkäiltävänä.

Kasvatustyö on aivan jäissä. Suurin syy siihen on tietenkin tuo vamma mutta kaiken muun lisäksi menetin pari vuotta sitten Moskovasta hankkimani erittäin lupaavan nartun traagisesti onnettomuudessa. Tällä hetkellä minulla on myös loistava nuori tyttö josta olisi mainiosti suvun jatkajaksi. Mutta riittääkö minun omat rahkeet?

[msk]

Voihan kurjuus

En tiedä olisiko tästä mitään apua sinulle, mutta jos haluat niin voit tulla juoksuttamaan koiriasi tänne meille.
Tässä on hehtaari aidattuna.
Asumme siis Suonenjoella. Jos tuntuu että tästä voisi olla jotain apua/iloa sinulle ja koirillesi niin älä epäröi laittaa yksityisviestiä.
En tosin tiedä, että onko meille Karttulasta lyhyempi matka kuin Kuopioon.

[piku]

Vähän on mietitty ettei näiden kahden jälkeen enää koiria tulisi. Ovat 9- ja 5-v, eli toivottavasti tässä olisi vielä kymmenisen vuotta yhteistä aikaa nuoremman kanssa. Mutta sitten, lapsi on aikuinen ja toivottavasti omillaan, talo on maksettu ja toivottavasti elämä muutenkin kohdillaan. Niin sitten me lähdettäisiin asumaan sinnetännetonne pitkin maailmaa tai ainakin matkustellaan paljon, ilman että tarvitsee ruikuttaa hoitopaikkoja koirille ja murehtia niitä. Voisi ajatella vain itseään.

En tiedä pystynkö olemaan ilman koiria. Miehellekin sanoin että eka viikko jossain Espanjassa ja raahaan kotiin kadulta löydetyn kodittoman että kato mikä seurasi mua kotiin ja mies vain huokaa syvään, ja siinä taas ollaan 15 vuotta.

[aunet]

Kiitos msk! Suattaapa olla että jossain vaiheessa viestiä pukkaakin.

[Riikka-Liisa]

Paljon on mukavia rotuja olemassa. Mutta välttämättä en enää koiralaumaa halua. Viiden koiran lauma ollut suurimmillaan ja monia vuosia neljä koiraa. Jos vain yksi koira... niin saksanpaimen on se ainoa joka täyttänyt koiranpaikan aivan täysin. Luulen, että vielä muutama vuosikymmen tulee pidettyä yhtä saksalaista ellei sitten tule mielenhäiriössä otettua toista samanmoista (tai jotain muuta rinnalle). Muutama pentue ehkä teetettyä vielä. Mikään aktiivikausi ei ole menossa, kunhan nautin siitä että omistan koiran <3 .

[Outi.I]

Tällähetkellä kasi koiraa. Juska 8 vuotta ja Hajnal rapian vuoden. Jos hyvin menee niin Hajnal voi elää 13-16 vuotiaaksi jolloin minä olen reilusti yli seitsemankymmentä. Eli luultavasti tuo on viimeinen koirani jos ei ihmeitä tapahdu tai iske jokin katastrofi.

[Mea]

Olen sellaisessa vaiheessa, että koiria on neljä ja uskon että 3-4 tulee olemaan vielä seuraavat 20 vuotta. Lauman vanhin on vasta 5,5v. Parinkymmenen vuoden jälkeen alan itse vanheta, mutta haluan ajatella että minulla on yksi chihu vielä ysikymppisenä! Äiti täytti juuri 84 ja se pystyisi ihan hyvin chihun hoitamaan. Täysin koiratonta elämää on ihan mahdoton kuvitella, en halua sellaista.

[msk]

Kiitos msk! Suattaapa olla että jossain vaiheessa viestiä pukkaakin.

[Helmi*]

Msk, me taidetaan kumpikin täyttää ensi vuonna pyöreitä!

[msk]

Kyllä

[Helmi*]

Mea, mun vanhempani ovat 86 v molemmat ja heillä on 12 vuotta vanha tipsu! Toki vanhuudet on ihmisillä erilaiset, sairauksia ei jaella tasaisesti ja kunnot vaihtelevat. Mutta tää pieni ukko on omille vanhemmilleni tuonut kyllä paljon iloa ja aktiviteettiäkin. Koira on kodinvaihtaja, ollut heillä nyt päälle 3 vuotta,

[msk]

Oma äitini on 85 eikä olisi mitään järkeä että hänellä olisi mitään lemmikkiä.
Kissan haluaisi mutta ymmärtää että olisi hankala saada sille hoitaja jos äiti joutuu yhtäkkiä sairaalaan joksikin aikaa. Muuten joku vanhuskissa voisikin hyvin muuttaa hänen luokseen.
Tykkää koirista kovasti, ja meillä on aina joku koirista mukana kun käymme siellä.
Koira ei tulisi missään tapauksessa enää kysymykseenkään.

Vanhuksen kunto voi tosiaan olla hyvinkin erilainen eri ihmisten välillä.

[TlGER]

Mä olen aina ajatellut pitää "omia" rotuja kuolemaani saakka, en tykkää sisälle ruikkivista chihuista nyt, joten tuskin tykkään vanhana ämmänäkään Vielä on vaan koiranaktivointiapulaiset vanhuuden varalle tekemättä, mutta onhan tässä vielä aikaa

[msk]

Joo, jos äiti asuisikin lähempänä niin joku kissoistamme voisi vierailla hänen luonaan, ja joku koirakin olla joskus päivän ajan hänen seuranaan.
Nyt välimatkaa on sen verran että ei oikein onnistu.

[Mea]

Minä suunnittelin, että kun tämä talo on velaton ja olen liian vanha pitämään sitä, myyn sen ja elän leveästi viimeiset vuoteni. Kaksin sen chihun kanssa. Ja sitten palkkaan 4H-tyttöjä jos on huono päivä. Chihusta (pk) tykkäisin jo nyt, joten rotu ei ehkä tule ongelmaksi. Voihan sitä toki pahemmin sairastua, mutta suunnittelin kyllä eläväni terveeksi ysikymppiseksi ja kuolevani saappaat jalassa.

[msk]

Niin mäkin ajattelin vielä viisikymppisenä
Nyt olen kohta 60 ja toinen jalka haudassa. En haaveile enää muusta kuin nykyhetkestä
Eilinen on mennyttä ja huomisesta ei tiedä kukaan.