Tänään koiralenkillä meni taas hermo näihin ohitusten ulkoistajiin: tallustin koirieni kanssa kävelytiellä, joka kääntyy 90 astetta oikealle ja siinä näköesteenä on metalliaita. Näin nuorehkon jantterin luurit korvilla seisomassa sen aidan takana. Muuten en olisi kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, mutta kaveri ei tuijottanut kännykkää vaan seisoi kuin tatti aidan takana. Onneksi aita oli harvaa metallikudelmaa ja lumi siitä kohtaa sulanut, joten näin aidan takana maassa mahallaan vaanivan keskikokoisen koiran. Tämä omistajansa siis seisoi siinä narunjatkeena, eikä tehnyt elettäkään liikkuakseen. No, saahan sitä kävelytiellä seistä vaikka päällään, ei sillä mutta väitän, että aidan takaa yllättäen paljastuva vaaniva koira harvoin jättää vastaantulevia koiria kylmäksi. Joten väistin viereisen koirineni viereisen kerrostalon pihalle, jotta vältyttäisi suoralta kohtaamiselta. Ja sitten sai tämä heppu koiransa liikkeelle ja yllätysyllätys, se hyökki räkä poskella meitä päin, vaikka oltiin matkan päässä. Miksi, oi miksi, ihmiset toimivat näin

Mun koirat eivät todellakaan ole täydellisessä hallinnassa aina ja joka tilanteessa mutta tuollainen on ihan p**seestä
