Koirarotupohdintaa

[Tiibetinhelmi]

Mulla on ollut vai tiibettiläisiä! No, lapsuudenkodissa oli sk kettari ja sen jälkeen cockerspanieli. Saa nähdä, tuleeko vielä joku muun rotuinen.

[Merkkari]

Dacrestin westien kesytys kuulostaa samanlaiselta, kun oman irskin opetus mökillä. Se kerrostalopentuna ihastui ulkona olemiseen niin, että ei meinannut haluta sisälle. Onneksi ennakoin tämän ja kauniina päivänä teinille piiiitkä liina perään ja ovi aamulla auki. Onneksi terrieri oli ahne ja tuli sisälle aamupalalle, kun toinenkin koira sai. Sitten naksuttelin ovella sisälle tulemista pitkin päivää. Välillä sisältä sai käydä hakemassa jotain superherkkua ja mennä heti ulos. Pari päivää tätä kesti ja sitten tuli ihan hyvä sisälle tulo (ellei ollut ulkona joku bisnes kesken...). Tämä oli siitä mukava koira, että se ei koskaan "lällätellyt" luoksetulon kanssa. Jos se tuli, niin se tuli suoraan suunnilleen syliin asti ja sai ottaa kiinni. Ja jos ei tullut, niin ei tullut ollenkaan. Mutta sellaista "etpäs saa kiinni" vaihetta ei ollut missään välissä.

Aktiivisen harrastuskoiran (tai harrastelukoiran) ottaminen olisi paljon helpompaa, lähinnä pitäisi vaan valita kivoista roduista joku. Vaikkapa just kelpie, porokoira, käyttis kultainen, venäjänspanieli, aussie, airis, irski voisi olla oikein mahdollisia kaikki.

Töppöjaloissa olisi kans jostain syystä monta mielenkiintoista, mutta en vaan halua kondro-rotuja. Corgi (pemu), göötti, heeleri, russeli, aussi nyt alkajaisiksi ainakin.

Muinoin tunsin yhden aivan huikean lyhytkarvaisenkettuterrierin ja omistajansa sanoin ne on "elämäntapakoiria". Ja allekirjoitan täysin. Rasittavistakin piirteistä pitää tykätä (tai vähintään kestää), koska niitä ei vaan voi kouluttaa pois. Tällä esim. älytön määrä virtaa ja vauhtia, jääräpäisyys ja sinnikkyys kun oli päättänyt jotain haluta ja todella vahva saalisvietti (jopa vähän maaninen monen asian jahtaamisessa). Aiheutti erinäistä aineellista tuhoa ja tapaturmien takia ell reissuja. Mutta aivan upea Persoona!

Oon nyt viime viikkoina päässyt seuraamaan useiden eri rotuisten koirien hajutyöskentelyä ja siinä on kirkastunut sentään yksi asia. En (enää?) halua sellaista ihan älyttömästi sähläävää koiraa. Sellaiset on taitavalla omistajalla usein upeita harrastuksissa, mutta kun eihän se valtava vilkkaus jää pelkästään kentälle. Nyt kun oon tällaisia katsellut, niin tekisi lähinnä vaan käskeä, että "rauhoitu!". Mitä siis tokikaan en muiden koirille sano. Virtaa saa olla, ei tarvi olla pystyyn kuollut, mutta ei kiitos sellaista jatkuvaa hengästyttävää hääräämistä, hyppimistä ja hinkumista...

[Koiruuksia]

Mä tykkäsin Tuire Kaimion Oodista, siis sileäkarvaisesta kettuterrieristä. Se oli kiva koira.Olen joskus itsekin miettinyt sileäkarvaisen kettuterrierin ottamista mutta on mietityttänyt sen toimeentuleminen muiden samassa laumassa olevien koirien kanssa.

[Koiruuksia]

Oon nyt viime viikkoina päässyt seuraamaan useiden eri rotuisten koirien hajutyöskentelyä ja siinä on kirkastunut sentään yksi asia. En (enää?) halua sellaista ihan älyttömästi sähläävää koiraa. Sellaiset on taitavalla omistajalla usein upeita harrastuksissa, mutta kun eihän se valtava vilkkaus jää pelkästään kentälle. Nyt kun oon tällaisia katsellut, niin tekisi lähinnä vaan käskeä, että "rauhoitu!". Mitä siis tokikaan en muiden koirille sano. Virtaa saa olla, ei tarvi olla pystyyn kuollut, mutta ei kiitos sellaista jatkuvaa hengästyttävää hääräämistä, hyppimistä ja hinkumista...

Mä tykkään Lakusta tässäkin. Tekee tosi tarkasti ja keskittyy, ei lopu virta kesken mutta ei sähellä ei sitten yhtään. Etsii rauhallisesti ja hillitysti. Kuten kunnon basenjin kuuluukin

Laku nosetreeneissä etsintöjen välillä. Istuu rauhallisena ja katselee mitä kouluttaja huitoo


Ja sitten kun lähdettiin etsimään niin työskentely oli tehokasta mutta rauhallista. Laku keskittyi asiaan, ei mihinkään muuhun.


Olin ajatellut ettei basenjin kanssa voi tehdä mitään kun ei sitä kiinnosta, mutta olen yllättynyt miten pätevä harrastelukoira se onkaan. Ja miten paljon näiden kanssa tehdään agilityä, nosea ja rallytokoa juoksujuttujen lisäksi.

[Dacrest]

^^^mun kaveri, joka ei jaksanut yhtään häseltäviä ja jatkuvasti kieli pitkällään tohottavia koiria, katsoi aina kauhistellen mun sakemanneja. Hänellä itsellään oli mustaterriereitä, vehnäterriereitä ja kääpiösnautsereita.

Mustaterriereissä on valtavaa hajontaa luonteissa, mutta Suomessa jalostus on mennyt seurakoiramaiseen ja vietittömään suuntaan.
Kun tän kaverin kääpiösnautsereita (ja pentueita) seurasin, sieltä löytyi pehmeähköjä, seurakoiramaisia yksilöitä, sekä räväkämpiä harrastuskoiraksi sopivia. Jos turkinhoito onnistuu, sieltä voisi löytyä aika kiva pakkaus terrierimäisyyttä sekä koulutettavuutta.

[Koiruuksia]

Jo ihan pienenä pystyi keskittymään pentukurssilla todella hyvin vaikka oli häiriöitä.
Takana näkyvän bordercollien epätoivoinen isäntä kysyi voitaisiko vaihtaa koiria?
https://www.youtube.com/shorts/xli3MUZH8cQ

[Koiruuksia]

Jos ei muuta, niin olen vakuuttanut itseni siitä että meille seuraavaksi (jos joku vielä tulee ja ellei toinen rottweiler nyt ihan kohtapuoliin kuole johonkin) tuleva koira on basenji

[Merkkari]

Mä tykkäsin Tuire Kaimion Oodista, siis sileäkarvaisesta kettuterrieristä. Se oli kiva koira.Olen joskus itsekin miettinyt sileäkarvaisen kettuterrierin ottamista mutta on mietityttänyt sen toimeentuleminen muiden samassa laumassa olevien koirien kanssa.

Tässä voi hyvin olla avainsanana Tuire Kaimio... Mutta Oodi oli kyllä hieno pieni julkkiskoira.

Metsästyskoirilla (paitsi ehkä ne äärimmäisimmät vain näöllä metsästävät) usein on lahjoja just noseen, onhan niillä varmasti kaikilla ollut aikojen alusta asti jalostuksessa yksi tärkeä osa-alue nenän käyttö. Sisällä etsiessä varsinkaan ei ole häiriöitä (lenteleviä lintuja, tuulen tuomia riistan hajuja tms.). Spanieleita katsellessa on tullut mieleen, että ne näyttää nauttivan ihan vaan nuuskimisesta. Ei sen väliä mitä nuuskitaan, kunhan nuuskitaan. Paimenet on sitten enemmän sen oloisia, että niille on annettu Tärkeä Tehtävä ja sitä suoritetaan parhaan mukaan. Noutajat vähän välimalli.

Ysärillä heppanuoruutta viettäessä tallilla kävi hienoja kääpiösnautsereita. Ja koirakentälläkin niitä näkyi. Sellaisen kun saisi jostain, niin huolisin heti! Kunnollinen mahdollisimman karkea karva ja hyvähermoinen itsevarma luonne. Ja tietysti terve. En vaan tiedä taas millä todennäköisyydellä tällaisen voisi jostain saada?

[Koiruuksia]

Mulla myös kivoja muistoja käppänöistä. Niitä oli 80-luvulla muutamia treeneissä ja tosi päteviä pikkuisia. Ja surullisenkuuluisat Lankisethan (Pectus kennel) kasvattivat niitä myös. Liikuin paljon heidän kanssaan silloin kun ei ollut vielä ikää ajokorttiin. Kävimme luonnetesteissä ymv. Ja kävin trimmauttamassa oman koirani heidän luonaan.

[Dacrest]

^^lähtisin jalostustietokannasta katsomaan käyttötuloksia - löytyykö koirien takaa samoja kasvattajia/linjoja.

Kaveri myös hankki yksittäisiä koiria (kaikissa harrastamissaan roduissa) entisistä itäblokin maista ja sieltä ainakin löytyi selvästi kovempia, vahvahermoisempia, käyttökoiramaisempia koiria - Suomessa jalostus on mennyt pullamössömäiseen suuntaan.
Tietty tuonti on aina riski; terveystutkimusten taso ei ole sama kuin täällä ja muutenkin koiran pito ja käsitykset luonneominaisuuksista voivat olla erilaiset.

[Nappis]

Mä tykkäsin Tuire Kaimion Oodista, siis sileäkarvaisesta kettuterrieristä. Se oli kiva koira.Olen joskus itsekin miettinyt sileäkarvaisen kettuterrierin ottamista mutta on mietityttänyt sen toimeentuleminen muiden samassa laumassa olevien koirien kanssa.

Näin Oodin ja Tuikun silloisen lauman ohimennen. Olvi-mainoksen muistan tietenkin. Kaverin koira oli Tuikun kasvatti ja Oodin pentu. Tosiaan kiva koira ja hyvin sosiaalisen oloinen myös. Nuo käsittääkseni tulivat hyvin laumassakin toimeen keskenään, mutta en tiedä onko niillä muuten keskimääräistä enemmän tai vähemmän ongelmia laumassa. Eräs kasvattaja joskus sanoi, että sileäkarvainen kettuterrieri on karkeakarvaista kiltimpi. Tuikku sittemmin vaihtoi russeliin ja on puhunut monimuotoisuuden puolesta. En sitten tiedä, että onko kettuterrierin tilanne jotenkin huono esim. tässä mielessä. Mutta se kaverin koira kyllä jätti minuun pienen ikuisen haikeuden, että joskus vielä...

[Merkkari]

Eräs kasvattaja joskus sanoi, että sileäkarvainen kettuterrieri on karkeakarvaista kiltimpi. Tuikku sittemmin vaihtoi russeliin ja on puhunut monimuotoisuuden puolesta. En sitten tiedä, että onko kettuterrierin tilanne jotenkin huono esim. tässä mielessä. Mutta se kaverin koira kyllä jätti minuun pienen ikuisen haikeuden, että joskus vielä...

Huikea otanta: serkuilla on ollut kaksi karkeakarvaista ja yksi sileäkarvainen ja näistä sileä on ollut huomattavasti vilkkaampi. Tosin eka karkea oli joskus kasarilla ja nyt on toinen, mitä en ole livenä nähnyt. Mutta puheiden ja somen perusteella. Sileät on taitanut Britanniassakin joutua johonkin harvinaisten listalle tms., koska rekisteröinnit on niin vähentynyt. Eli voi olla hyvin mahdollista, että monimuotoisuus ei ole hyvissä kantimissa (ja britit on ainakin ennen ollut vakaita "linjasiitoksen" suosijoita). Kettuterrierit (ja suurin osa muistakin terriereistä) voi olla laumassa hankalia. Ne herkästi provosoi ja provosoituu, reagoi salamannopeasti eikä anna helposti periksi (ihan loogisia luolakoiran ominaisuuksia). Myös resurssien vahtiminen on tosi tavallista, joten lauman omistajan pitää osata luoda hyvät olosuhteet, lukea koiraa hyvin ja olla riskitilanteissa hereillä. Ja olla varatutunut siihenkin, että sopua ei vaan löydy. Nämä kyseenalaiset laumaominaisuudet on mun mielestä terrierien huonoja puolia. Roduissa on isoja eroja tämän suhteen, onhan monilla useampiakin koiria ihan onnistuneesti.

Voi kun roturisteytykset olis paljon yleisempiä. Noita pääosin valkoisia (ja miksei muitakin) luolaterriereitä luulisi olevan helppo silloin tällöin sekoitella, ei menisi ulkonäkö eikä luonne mitenkään kummalliseksi.

[Koiruuksia]

Tai sitten sekoittaa bordercollie ja russeli. Tulisi aivan täydellisiä koiria
Meillä on niitä kaksinkappalein. Paitsi että turkit ovat nypittäviä.
Jos tosiaan voisi olla varma että saisi lyhytkarvaisen version ja tuo olisi meillä jotenkin yleinen sekoitus niin ehdottomasti ottaisin.

[Nappis]

^^ Mulla varmaan on hyvin siloteltu käsitys rodusta tämän yhden kokemuksen perusteella. En ole koskaan perehtynyt rotuun sen kummemmin, koska aika ei ole ollut otollinen oikeasti hankkia sellaista itselle.

Tuo olisi kyllä tärkeää, että samantyyppisiä rotuja voitaisiin risteyttää juurikin monimuotoisuuden takia, ja että jotkut sairaudetkin ehkä vähenesivät.

[Nappis]

Tai sitten sekoittaa bordercollie ja russeli. Tulisi aivan täydellisiä koiria
Meillä on niitä kaksinkappalein. Paitsi että turkit ovat nypittäviä.
Jos tosiaan voisi olla varma että saisi lyhytkarvaisen version ja tuo olisi meillä jotenkin yleinen sekoitus niin ehdottomasti ottaisin.

Äkkiseltään voisi luulla, että voi tulla myös aika mielenkiintoisia haasteita jos yhdistyisi paimenen ja luolakoiran fanaattisimmat puolet Mutta teillä sitten on mennyt just nappiin tällainen yhdistelmä. Kyllä kiinnostaisi minuakin tuollainen. Nypittävyys toki vähän tylsää, en niin välitä turkinhoidosta.

[Koiruuksia]

Sepäs siinä onkin kun ei voi etukäteen tietää että mitä sieltä tulee
Olen sanonut ennenkin, että jos olisin tiennyt mikä niiden kahden ottamani pennun rodut olivat niin en olisi ikinä ottanut. Tai jos niistä aivan sileäkarvaisista pennuista olisi arvannut että tulee nypittävät turkit niin en olisi ottanut.
Emohan oli sellainen pieni karvareuhka jonka rodusta ei ollut aavistustakaan, isästä ei ollut tietoa. DNA testillä selvisi että emä on parson/russeli ja isä bordercollie.
Täyttävät nyt juhannuksena 7 vuotta.

[Tiibetinhelmi]

^teillä onkin sitten syytä tuplajuhlaan juhannuksena!

[aunet]

Mulla lapsuusajalta paljonkin kokemusta karkeakarvaisista kettuterriereistä, kun kummisetäni ja -tätini kasvattivat. Koirat kävivät sekä näyttelyssä että luolilla hyvällä menestyksellä. Yhden uroksen muistan erityisesti, ei toiminut lainkaan luolakokeessa keinoluolalla, siis ei tehnyt mitään, mutta tosi haka varsinaisessa toimessaan.

Koirat tulivat hyvin toimeen keskenään ja toimivat kuin ajatus, irtikin pystyi pitämään. Sitten yksi narttu sekotti pakan, oli aivan tyyni ja rauhallinen, kunnes jostain syystä yhtäkkiä päätti hyökätä. Siis oman perheen koiran kimppuun. Sai napattua yhtä englanninkettukoiraakin, heillä oli myös niitä ja toivat ensimmäiset rodun edustajat Englannista Suomeen. Jotenkin onnistui tarha-aidan läpi. Samoin toimi omia terriereitä kohtaan. Siitä oli pakko luopua jotta toiset säilyivät hengissä ja hän saikin uuden kodin läheltä ainoana koirana, kummisetä silti kuljetti sitä metsällä. Tämä koira oli eri linjoista kuin muut, jostain sieltä se käytös kumpusi.

Muuten hienot muistot minulla, pikkulikan kanssa tulivat hyvin juttuun kun touhuttiin. Aivan ihania luonteeltaan. Mutta armottomia metsästäjiähän ne ovat ja täysin pelottomia, jos puree tulee pahaa jälkeä. Huono puoli luolametsästyksessä on, että se on vaarallista koiralle. Aina sattuu ja tapahtuu, raateluista ei voi välttyä ja koira voi juuttua syvälle luolaan. Yhden koiransa kummisetäni joutui ampumaan luolan suulle, kun mäyrä oli repinyt takajalat. Mutta edelleen sydän sykähtää, jos terrierin näkee, harvoin kyllä enää edes näkee.

Pakko kertoa tähän, jos joku palstalaisista muistaa "Sidostesukka kestää" -mainoksen. Siinä kaksi terrieriä kiskoo sidoste-sukkaa. Juju siinä on, että sukan sisällä on ketunnahka, siksi sukka kesti kuvausten ajan! Koirat olivat kummisetäni.

[Koiruuksia]

Hyvin muistan. Tässä

https://www.youtube.com/watch?v=ywcVinKNtDU

[TlGER]

Tavalliset koirapuistot kun ei oikein aina ole vinttikoiraystävällisiä. Liikaa puita ja kuoppia.

Tähän täytyy todeta, että pisteet Turun keskustan koirapuistolle. Ei puita, puskia eikä juurakoita ja tasainen hiekkapohja. Vaikka puisto on pieni, niin se on pitkänmallinen ja vinttarit pääsevät vetämään edestakaisin. Tosin olen kuullut, että tavallisten koirien omistajat valittavat, kun ei ole mitään virikkeitä koirille

[aunet]

Kiitos Koiruuksia, ei ihan näyttelytimmissä turkit! Ja vinttikin oppii kyllä juoksemaan helposti huonossakin maastossa, mutta sen tulee olla silloin yksin. Omani juoksivat aikoinaan suolla ja metässä. Heti kun on kaveri juoksemassa, meno on aivan toisenlaista, ja jos päätään kääntää vähänkään katsoakseen missä kaveri on, voi tulla törmäys puuhun ja jalka olla rotkossa, ei hyvin käy kaheksankympin vauhissa.

[Merkkari]

^^^mun kaveri, joka ei jaksanut yhtään häseltäviä ja jatkuvasti kieli pitkällään tohottavia koiria, katsoi aina kauhistellen mun sakemanneja. Hänellä itsellään oli mustaterriereitä, vehnäterriereitä ja kääpiösnautsereita.

Sakemanneilla on kyllä ihan omanlaistaan vouhkaamista. Ja ääni… Oon huomannut, että mua jotenkin ahdistaa se hössöttämisen / vouhkaamisen mukana tuleva kamala läähätys. Jotenkin tuntuu, että koiralla on joku hätä tai jotain. Ja onhan se nyt rasittavaa anyway.

[aunet]

Niin ja tuolla ulkona kun näkee, sakemanni kulkee pitkässä nahkahihnassa omituisesti seilaten koko tien leveydeltä siksakkia, liekö opetettu vai luontaista, kaikki tuntuu etenevän samaan tyyliin!

[Merkkari]

Tai sitten sekoittaa bordercollie ja russeli. Tulisi aivan täydellisiä koiria
Meillä on niitä kaksinkappalein. Paitsi että turkit ovat nypittäviä.
Jos tosiaan voisi olla varma että saisi lyhytkarvaisen version ja tuo olisi meillä jotenkin yleinen sekoitus niin ehdottomasti ottaisin.

Tästä kyllä ekana tulee sellaiset kauhunväristykset, voisi olla ominaisuuksiltaan aivan mahdoton koira. Mutta onneksi teillä kävi tuuri.

[Merkkari]

Useimmat terrierit on kyllä tosi hyviä ihmisten kanssa. Ehkä pakkokin olla, että siellä luolatohinoissa ei ole tullut ihmisten sormille, vaikka kierrokset on katossa. Useinhan koiria ihan kaivetaan sieltä maan alta pois ja vaikka on ns. tilanne päällä eikä koirat paljon näe eikä kuule siinä tilanteessa, niin ihmisiä ei ole saanut purra. En tiedä, on vaan omaa pohdiskelua. Mun koira osasi aikoinaan tämän niin, että ei ollut siirrettyä aggressiota (vai mikä se termi nyt onkaan). Remmirähjäystilanteessa ei koskaan käynyt muiden omien koirien päälle. Eikä tappeluita setvittäessä ikinä purrut mua. Se oli vaan keskittynyt kohteeseen, eikä vaihtanut millään.

[Koiruuksia]

Tai sitten sekoittaa bordercollie ja russeli. Tulisi aivan täydellisiä koiria
Meillä on niitä kaksinkappalein. Paitsi että turkit ovat nypittäviä.
Jos tosiaan voisi olla varma että saisi lyhytkarvaisen version ja tuo olisi meillä jotenkin yleinen sekoitus niin ehdottomasti ottaisin.

Tästä kyllä ekana tulee sellaiset kauhunväristykset, voisi olla ominaisuuksiltaan aivan mahdoton koira. Mutta onneksi teillä kävi tuuri.

Kuten sanottu, en olisi ikinä ottanut jos olisin tiennyt mitä rotuja niissä on. Onneksi en tiennyt. Ovat aivan valtavan ihania koiria. Liian miellyttämisenhaluisia omaan makuuni. Mutta aivan ihania. Ja superliikuttavia

[Koiruuksia]

^teillä onkin sitten syytä tuplajuhlaan juhannuksena!

No todella

[Tiibetinhelmi]

Mullakin on terriereistä sellainen kuva, että ovat hyviä ihmisten kanssa mutta eivät välttämättä toisten koirien kanssa. Hyvänä esimerkkinä nuo russelit. Tosin on pakko sanoa, että hyvinkin koirasosiaalisiin russeleihinkin olemme törmänneet.

En ole terrieri-ihminen, vaikka mulla on kaksi tiibetinterrieriä. Paimenkoiriahan ne ovat.

[Merkkari]

Mulla on sellainen näppituntuma, että monet terrieri-ihmiset puhuu lauman toimeentulosta vähän samalla lailla, mitä pikkukoirien ihmiset sisäsiisteydestä: "Kyllä ne tulee ihan tosi hyvin toimeen. Paitsi silloin tällöin tilanteissa x, y ja z tulee vähän rähinöitä. Mutta kyllä ne siis tulee hyvin toimeen."

Ihmiset puhuu samoista asioista niin erilailla ja joskus se tuppaa unohtumaan. Pitää aina erikseen alkaa kysellä, että mitä se sisäsiisteys / sosiaalisuus / riistavietti / vahtiminen / haukkuminen / terveys kenenkin mielestä tarkoittaa. Mua on tässä rotuja selvitellessä kiinnostanut juurikin riistavietti. Yksikin seurakoirarodun ihminen kuvaili koiraansa, että sillä on tosi kova riistavietti. Ja sitten kun kyselin, niin "haluaisi lähteä kaiken liikkuvan perään, mutta tulee kyllä pois, kun käskee". Ja tiedän, että tämä ihminen ei edes sen kummemmin ole luoksetulon opetuksen eteen nähnyt vaivaa. Toisessa ääripäässä sitten jotkut metsästäjät, joiden koirilla on puutteellinen riistavietti, jos ne jää alle kilometrin päähän omistajasta pyörimään. Että ota näistä nyt sitten selvää...

Mulle on alkanut someen jostain syystä tulemaan kaikenlaista podenco (vai podengo, sotken aina), galgo, cirneco ja vastaavaa sisältöä. Mun silmään tosi kauniita koiria ja monet tuntuu luonteeltaan myös tosi kivalta. Tykkäävät ihmisistä ja tulevat laumassa toimeen jne. Mutta sitten sama ongelma mitä basenjillakin: ei ole turvallista paikkaa juoksuttaa vapaana.

[aunet]

Merkkarilla pointti, vastuu siirtyy kuulijalle joka tapauksessa täällä Savossa!

En ala noita luettemiasi rotuja sen enempää perkaamaan, tietoa löytyy kyllä, mutta tuo podenco ja podengo sotketaan jatkuvasti ihan vintti- ja vitospiireissäkin. Ibizanpodenco on aivan eri koira kuin esim. portugalinpodengo pienenä versiona. Jälkimmäistä kolme kokomuunnosta. Karvatyyppejä kahta versioo molemmissa. Nämähän eivät kuulu vinttien ryhmään, vaan vitoseen, ja kuten tiedät ovat juoksuoikeudellisia kisoissa metsästystyylinsä vuoksi. Mutta sen verran vielä, että jos ibizanpodenco ja taskukokoinen portugalin podengo lähtevät riistan perään, on ibizalainen kilometrin päässä siinä vaiheessa kun portugalin ihme ottaa lähtöloikkia.