Koirapulina

Yleistä pulinaa lemmikeistä.

Valvojat: Biarritz, Suska, ViaNocturna

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Umac » 30.04.2023 01:47

Rotu- ja tyyppikohtaisia eroja on taatusti sillä BOAS-rotujen rakenne jo vaikuttaa hajuaistin kapasiteettiin. Vinttarin nokka on pitkä ja sillä on varmasti kaikki edellytykset haistaa jos mitä mutta yhtä lailla, sekin on siihen opetettava, asioita on vahvistettava toistoilla ja siitä päästään sitten rotujen välisiin eroihin ja vietteihin. Kuten aunet tuossa yllä kuvailee.

Me olemme vahvistaneet oman koiran hajuaistia pennusta asti ja sen kanssa on tehty nenätöitä lukemattomasti. Sille on muodostunut siksikin hajuaistin käyttö vahvaksi ja se saa sillä tavoin itselleen paljon infoa. Esimerkkinä voisi sanoa sen usein toistuvan kaavan kun jompi kumpi käy takapihalla tai tulee poikkeuksellisesti takaovesta vaikka kotiin. Sen on pakko päästä tsekkaamaan missä siis käyty, mistä kuljettu ja vasta sitten se on tyytyväinen. Olenkin sanonut, että itselle tuollainen nenä ja tiedonhalu olisi rasite mutta koiralle se on arkea ja asioiden jäsentämistä.
Jos elämä ei sinua ravistele...
(Harri Gustafsberg)
Umac
 
Viestit: 3766
Liittynyt: 30.07.2022 14:36
Paikkakunta: Vantaa

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Mea » 27.05.2023 14:59

Nyt tarvitaan kiireesti apua. Tässä on meidän portti.

Kuva

Tätä en ikinä uskoisi jos en olisi seissyt vieressä ja nähnyt, ja epäilen silti että olen seonnut. Ilo nimittäin äsken karkasi tuosta portista. Sitä ei saa mitenkään auki, mutta Ilo meni siitä yli. Keskimmäisen osan korkein valkoinen lauta on 130 cm korkeudella ja Ilon säkä on 45 cm. Valkoiset osat ovat 180 cm korkeita. Ilo ei hypännyt koska se olisi ollut täysi mahdottomuus, mutta se KIIPESI. Kuin kissa! Ilman vauhtia se vain lähti verkkoa pitkin suoraan ylöspäin ja kertakaikkiaan kiipesi siitä yli.

Mitä ihmettä teen? Haluan että koirat voivat olla ulkona, mutta mielellään turvallisesti. Ilo ei toki mennyt kauas, vähän juoksenteli ja nautiskeli vapaudesta, mutta tuli takaisin kun huutelin. Perään en tuollaisessa tilanteessa lähde vaan päinvastoin kauemmas portilta pihan puolelle, jotta sille iskee "missä äiti"-fiilis nopeammin. Siltikään täältä ei saa karata, lähellä on isoja autoteitä ja muutenkin.
Mea
 
Viestit: 2742
Liittynyt: 30.07.2022 16:30

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja aunet » 27.05.2023 16:39

Ei tuu hätäavuksi muuta mieleen kuin levy porttia vasten sisäpuolelle, niin ettei saa varpailla otetta samoin kuin verkosta. Pitäisi olla vaan riittävän iso ja korkea. Kyllähän se siitä uudelleen menee kun kerran on päässyt. Jotenkin pitäisi yritykset estää alkuunsa, levyssä ei ote pidä eikä pitäisi pystyä kiipeämään.
aunet
 
Viestit: 845
Liittynyt: 16.08.2022 11:40

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Dacrest » 27.05.2023 18:16

^^laitat aunetin ehdottaman levyn.
Yläreunaan olen yhdelle houdinille laittanut verkosta sisäänpäin käännetyn lipan, jottei hypännyt 2-metrisestä tarhasta pois.
Tän tyylisesti:

https://sopivasti.fi/product/3576/?gclid=CjwKCAjw1MajBhAcEiwAagW9MYDcDx5xsYuvPV91wLtN2pEvEzf_0_ehEqBurzQZCgSdXhxNyvjU8BoCNvcQAvD_BwE

Olisi monta stooria, miten koirat ovat karanneet tarhasta tai pihalta. Jotkut kiipeävät verkkoa pitkin, toiset hyppäävät yli yhdellä loikalla. Sit on nähty näitä ali kaivautujia, porttien avaajia ja käsittämättömän pienestä rakosesta itsensä tunkevia. :mrgreen:
...tai ainakin Rantanplan
Dacrest
Oman elämänsä RinTinTin
 
Viestit: 707
Liittynyt: 31.07.2022 02:13

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Mea » 28.05.2023 05:54

^ Aikauhea. Tuo kaariportti on metrinen, joten ajattelisin sisäpuolelle tätä: https://www.bauhaus.fi/lasiaitapaneeli- ... ZkVbYZI1Uo

Siitä ei ainakaan tarttumalla kiivetä!
Mea
 
Viestit: 2742
Liittynyt: 30.07.2022 16:30

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Umac » 28.05.2023 06:17

^En tiedä mitä on turvalasi mutta en uskaltaisi laittaa koirille! :o
Jos elämä ei sinua ravistele...
(Harri Gustafsberg)
Umac
 
Viestit: 3766
Liittynyt: 30.07.2022 14:36
Paikkakunta: Vantaa

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Mea » 28.05.2023 06:24

^ Siis että rikkoisivat tuon? En oikein kyllä usko.
Mea
 
Viestit: 2742
Liittynyt: 30.07.2022 16:30

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja aunet » 28.05.2023 06:41

Entäs pleksi (polykarbonaatti)? Niitä on nykyään saatavilla vaikka minkälaisia ja määrämittaan leikattuina sekä valmiita levyjä. Ja erivahvuisia, ja taatusti kestää, kattojakin tehdään ja kevyitä asentaa. Ei haittaa koiran ryntäilyt tai iskut. Itse kyllä miettisin tuota lasia, painavakin oli.
aunet
 
Viestit: 845
Liittynyt: 16.08.2022 11:40

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Umac » 28.05.2023 07:34

Mea kirjoitti:^ Siis että rikkoisivat tuon? En oikein kyllä usko.

Joo, rikkoutuminen ja aunetin hyvä huomio, paino ja käsiteltävyys.
Jos elämä ei sinua ravistele...
(Harri Gustafsberg)
Umac
 
Viestit: 3766
Liittynyt: 30.07.2022 14:36
Paikkakunta: Vantaa

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Mea » 28.05.2023 10:02

Pleksi onkin parempi idea ainakin painon takia, koska tuosta on päästävä kuitenkin kulkemaan kasvihuoneeseen, niin se on saatava myös auki. Ja yksinänihän sitä availen. Voi houdini sentään. Minulle tämä on ihan uutta, koska aiemmin tuossa on ollut sellainen 60 cm korkea puuaita. Oikeasti. Kaikki muut koirat ovat aina olleet sillä asenteella, että jos siinä on edes joku este, niin siitä ei silloin saa mennä ja piste. Ei edes yritetä.
Mea
 
Viestit: 2742
Liittynyt: 30.07.2022 16:30

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Mea » 29.05.2023 04:49

Ovat nämä kyllä aika epeleitä. Käytiin eilen Ilon ja Onnin kanssa kävelyllä. Ajattelin että tullaan metsän kautta takaisin. Koirat kulkevat aina edellä, joten ne eivät nähneet minua enkä sanonut mitään, mutta ne vain itsestään kääntyivät tieltä polulle. Eikä se ole edes mikään oikoreitti. Ilo meni kauheaa vauhtia nenä maassa ensimmäisenä. Polku on alussa hyvä mutta sitten se haarautuu monta kertaa ja kapenee välillä, ja olen itse siellä aina vähän että tänneköhän vai tuonne... No nyt ei oltu. Ilo meni koko matkan kauheaa vauhtia eikä edes hidastanut risteyksissä. Ja tietenkin tupsahdimme tielle juuri siinä missä pitikin! En tajua mitä jälkeä se seurasi, vai miksi se nenä muuten oli maassa, ei ainakaan meidän omia jälkiä koska ei olla oltu tuolla pitkään aikaan eikä muutenkaan edetty noin suoraviivaisesti juuri sinne minne piti. Mukava lenkki oli muutenkin koska koko matkalla ei nähty ketään, niin ei tullut mitään hillumisia.
Mea
 
Viestit: 2742
Liittynyt: 30.07.2022 16:30

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja msk » 29.05.2023 06:33

Miksi tuohon ei voi rakentaa puista porttia joka on saranoilla?
You don´t have a soul.
You are a Soul,
you have a body.

C.S Lewis
msk
Ketomummo
 
Viestit: 3782
Liittynyt: 30.07.2022 16:34

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Mea » 29.05.2023 06:39

Koska sen kanssa on väännetty niin että nyt ei rakenneta enää yhtään mitään. Kaaressa on kiinteästi nuo kukkaportit ja kaari on kiinni noissa valkoisissa puissa ja maassa. Ja kaaresta en luovu muutenkaan.
Mea
 
Viestit: 2742
Liittynyt: 30.07.2022 16:30

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Umac » 29.05.2023 08:53

Koirien kartat päässä on kyllä käsittämättömiä. Vaikkeivat kävisi kuin kerran aiemmin paikalla tms. Sen täytyy olla yhdistelmä hajuja, magneettikenttää ja mitä lie muuta.
Jos elämä ei sinua ravistele...
(Harri Gustafsberg)
Umac
 
Viestit: 3766
Liittynyt: 30.07.2022 14:36
Paikkakunta: Vantaa

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja aunet » 29.05.2023 10:27

Koirat on lähes kaljuja massiivisen karvanlähön takia, mutta jännä miten karva kasvaa koko ajan jonnekin samaan aikaan. Leikkelin kynsiä ja samalla lyhennän tassunpohjakarvat. Vasta viikko sitten tein saman ja jo oli yli sentin mittaset karvat tassuissa. Luulisi karvanlähön koskevan koko koiraa. Niin ja häntäkarvathan meillä pysyy aina, niistä ei lähe edes aluskarva. Ja ihmislajia ajatellen, näin iän myötä tukka kyllä lähtee iloisesti, mutta muualle, nimenomaan muualle karvoja kyllä ilmaantuu.
aunet
 
Viestit: 845
Liittynyt: 16.08.2022 11:40

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Hovarontti » 29.05.2023 11:17

Niin se vaan lomaviikko vierähti pika vauhtia. Lemmy saapui kotiin ja tässä on viikon verran tutustuttu puolin ja toisin, opeteltu uusia rutiineja, harjoiteltu yhteis eloa muun lauman kanssa. Päivät menee vilkkaan ja lomalla olisi ihana olla, töissä ollessa missaan paljon tuosta tosi lyhyestä pikkupentu ajasta.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Kasvattajat saivat pienen muiston, kun Lemmyä haettiin
Kuva
Hovarontti
 
Viestit: 543
Liittynyt: 03.08.2022 12:04

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Mea » 29.05.2023 11:29

Niin suloinen etten ehkä kestä! Ja siis aivan mahtava lahja kasvattajalle, todella upeat. Olen tosi huono näissä mutta oliko Lemmy hovawart? Olen luullut että niitä on vain tuollaisia punaviinin värisiä. (Toisaalta hämmennyin kovasti myös Umacin staffista, luulin että niitä on vain ruskeita.)

Katselen eli kuolaan säännöllisesti Kennelliiton pentulistaa, siellä nimittäin Majikilla on pennelit aika usein. Olen niin supertyytyväinen Onniin, että voisin kuvitella että seuraava pentu tulisi sieltä ja olisi kultsu. Eihän se tietysti toinen Onni olisi, mutta kuitenkin. Kyllä tänne nyt vielä yksi mahtuisi... Onneksi ei ole nyt heittää paria tonnia pöytään ja nämäkin jo meinaavat syödä vararikkoon, kun Ilon kasvattaja totutti meidät liian hyvään ja nyt tulee kalliiksi sitten.
Mea
 
Viestit: 2742
Liittynyt: 30.07.2022 16:30

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja msk » 29.05.2023 12:00

Onnittelut Hovarontille pennusta! <3

Me oltiin lauantaina peltojälkipäivässä, meni kummallakin oikein hyvin vaikka olikin korkea heinä, voikukkia ja muurahaisia :mrgreen:

Kuva

Reino
Kuva

Aino
Kuva
You don´t have a soul.
You are a Soul,
you have a body.

C.S Lewis
msk
Ketomummo
 
Viestit: 3782
Liittynyt: 30.07.2022 16:34

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Hovarontti » 29.05.2023 12:24

Mea, juu hovawartteja ovat :) hoffeja on merkkiväsiä, blondeja ja koko mustia. Mustat on pieni vähemmistö rodussa.

Meillä on metsäjälkipäivä bookattuna kesäkuulle, mennään isimiehen kanssa tutkimaan alkeita :) Lemmy kulkee mukana kuin peräpukama, josko jotain oppeja tarttuisi pentuunkin :)
Hovarontti
 
Viestit: 543
Liittynyt: 03.08.2022 12:04

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Tiibetinhelmi » 29.05.2023 13:07

Ihanaa, Hovarontti! Kiitos päivitysestä. Just yhtenä päivänä ajattelin että joko pentu on tullut teille, kun nää viikot menevät niin vinhaa vauhtia. Nauti pennusta!
Tiibetinhelmi
 
Viestit: 1574
Liittynyt: 17.05.2023 09:19
Paikkakunta: Pyttis

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Mea » 29.05.2023 18:37

Pleksi on paikallaan. Ja itse asiassa aika hyvännäköinen siinä! Testattu myös. Ensireaktio oli että siis mitvit?! Toinen oli, että kyllä tästä läpi pääsee kun ottaa vähän vauhtia. Seuraavaksi, pääsisikö tästä ali? Tunkemalla siis, tämä tapaus ei kaiva. Sitten oli vaihtoehtona enää lyödä päätä siihen, mutta ei auttanut sekään. Lopputulema ainakin toistaiseksi oli, että pitäkää tunkkinne.
Mea
 
Viestit: 2742
Liittynyt: 30.07.2022 16:30

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Darre » 29.05.2023 19:49

Onnea Hovarontille pennusta! Kovasti suloinen pikkuinen <3
"Dogs are not our whole life, but they make our lives whole."
- Roger Caras
Darre
 
Viestit: 447
Liittynyt: 30.07.2022 13:56
Paikkakunta: Lahti

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Umac » 30.05.2023 03:35

^^Olit nopea, hyvä! Koirasi yrittää toki, se oli palkitsevaa päästä viimeksi huitelemaan omille teille.
Siksi on hirmu tärkeää jo pennusta puuttua aidalle nojaamisiin, ylös-kiipeän-hypin- menoihin jne. Sitä pentua on helpompi ohjeistaa kun sitä aikuista kerran ja seitsemän kertaa jo onnistunutta.
Jos elämä ei sinua ravistele...
(Harri Gustafsberg)
Umac
 
Viestit: 3766
Liittynyt: 30.07.2022 14:36
Paikkakunta: Vantaa

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Mea » 30.05.2023 06:40

^ Joo, oli laitettava se heti kun eihän siitä mitään tullut ettei voinut päästää koiria ulos. Hämmästyttävän hyvin ja helposti onnistui, levykin oli sopivan kokoinen paitsi yläkulmat pyöristettiin portin malliin.
Mea
 
Viestit: 2742
Liittynyt: 30.07.2022 16:30

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja kualcc » 30.05.2023 07:30

Me käytiin nuoremman porokoiran kanssa viikonloppuna paimennusleirillä. Molempina päivinä oli kaksi kierrosta lampailla, ja täytyy myöntää, että ihan yllätyin miten hienosti se meni vaikka molemmat oltiin täysin keltanokkia. :D Toki poroja on käyty ihmettelemässä ja peltoporoille oltu "pelotteena", mutta varsinaista paimennusta ei ole aiemmin treenattu eikä Noska ole koskaan ennen nähnyt lampaita. Täytyy ehdottomasti mennä uudestaankin, kunhan saa kesän aikataulut sumplittua niin että päästään treenaamaan lisää. :)

Kuva
kualcc
 
Viestit: 291
Liittynyt: 13.09.2022 14:16
Paikkakunta: Kuusamo

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Hovarontti » 30.05.2023 08:29

^varmasti kivaa tekemistä niin omistajalle kuin koirallekin <3
Hovarontti
 
Viestit: 543
Liittynyt: 03.08.2022 12:04

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Umac » 30.05.2023 08:38

^^Hieno kuva ja kiva kun tuostakin saa kokemusta!
Jos elämä ei sinua ravistele...
(Harri Gustafsberg)
Umac
 
Viestit: 3766
Liittynyt: 30.07.2022 14:36
Paikkakunta: Vantaa

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja msk » 30.05.2023 09:51

Kivaa on varmasti ollut!

Olen käynyt sheltin kanssa paimentamassa, on aina ihmeellistä miten lampaat "tottelevat" koiria.
You don´t have a soul.
You are a Soul,
you have a body.

C.S Lewis
msk
Ketomummo
 
Viestit: 3782
Liittynyt: 30.07.2022 16:34

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Tiibetinhelmi » 30.05.2023 11:36

Kualccilla varmasti hieno kokemus ollut. Tibbeille on myös järjestetty paimennuspäiviä (Somerolla?), mutta ei olla vielä käyty omieni kanssa. Ehkä joskus?
Tiibetinhelmi
 
Viestit: 1574
Liittynyt: 17.05.2023 09:19
Paikkakunta: Pyttis

Re: Koirapulina

ViestiKirjoittaja Mea » 30.05.2023 11:52

Me oltiin kerran Lelun kanssa. Ei mennyt ihan putkeen. Lelu oli ihan että mitä noi on ja ei kyllä kiinnosta.
Mea
 
Viestit: 2742
Liittynyt: 30.07.2022 16:30

EdellinenSeuraava

Paluu Lemmikit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa