Lemmikit

Törmäsin tutkimukseen jonka mukaan 15-20 min puutarhassa vietettyä aikaa auttaa madaltamaan verenpainetta ja laskemaan stressihormoneja. Jäin miettimään toteutuuko tämä myös silloin jos työnnät ruohonleikkuria tatti otsasssa ja huidot paarmoja pois kimpusstsi, ja jos katselet rikkaruohojen rehotusta kukkapenkissä, mieit saisiko omenapuun pelastettua vielä kirvoilta ja harmittelet että taas rastaat kerkesivät syödä puolet herukoista

Tsori kirjoitusvirheet.

Onko puutarha stressinlievittäjä ja terveyden edistäjä siis vain niitten kohdalla jotka nauttivat aidosti puutarhassa puuhastelusta? Uskoisin niin
Minä en ole ollenkaan puutarhaihminen enkä tykkää kitkemisestä, nurmikonleikkkaamisesta, siimaleikkurilla ajelusta tai pensasaidan leikkaamisesta mutta annahan olla kun pääsen metsään: stressitasoni laskevat samantien ja nautin joka hengenvedosta ja askeleesta.

Onko puutarha sinulle stressin poistaja vai lisääjä?

Sanoisin, että sekä että. Kun kaikki menee hyvin, en siitä juurikaan stressiä ota. Sitten taas kun on kuivaa, kastelusta tule jokailtainen "pakkopulla". Tai jos sataa kaatamalla viikkotolkulla ja kasvit mätänevät sijoillensa, se teettää työtä ja harmittaakin. Suurimmaksi osaksi hupiahan tuo puutarhailu kuitenkin on, ja hermojen lepuuttamista. Teen minkä jaksan, jos alkaa harmittaa tai väsyttää niin sitten jatkan myöhemmin.

Rastaat saa syödä halutessaan vaikka kaikki marjat, mökille on kasvamassa marjapensaita ihan lintuja varten.
Omenatkin menee lähinnä kompostiin.
Kotona ajan nurtsin kerran alkukesästä ja siimaleikkurilla heinikko alas syksyllä, kesät olen mökillä, missä ei ole korttakaan ruohoa.
Kasvstukset menestyy sään mukaan, toisina vuosina paremmin, toisina huonommin. Lähinnä kasvatan yrttejä, avomaankurkkua ja kesäkurpitsaa, jos on kylmä, ei kasva, jos on lämmin, kasvaa.

Stressin poistaja, koska elanto ja toimeentulo eivät ole kiinni siinä onnistumisesta tai ahkeruudesta eivätkä tavoitteet ole kovin kunnianhimoiset tai täydellisyyttä tavoittelevat. Periaatteena on, että kun viljellyt kasvit ovat voitolla rikkakasveista, niin kaikki on hyvin. Pihalla kukoistus ratkaisee, kasvimaalla sato. Kaikki puuhastelu on täysin vapaaehtoista ja itse valittua. Kastelu tuottaa jonkin verran stressiä ja rajoittaa menoja pitkillä poudilla.

Stressin aiheuttaja pääasiassa mutta esittelen sen nykyisin Pörriäispihana, niin ei tarvitse olla niin jetsulleen.

Minulle se on stressin poistaja, sillä pohjalla, että toimii olohuoneen jatkeena. En tee pihahommia, puoliso hoitaa ne ja se on hänestä ihan parasta mitä housut jalassa voi tehdä. Näin me olemme erilaisia, monetkin ihmiset. Toki pihakin on tarkoituksella hyvin vähän mitään tarvitseva ja pakollisiin kuuluu mm. nurmikon leikkaus, oksien ja käpyjen keräily, omenasato ja yleisilme. Se mikä itseä miellyttää ja palvelee eniten eläimiä, mikään ei ole sliipattua tms.

Vähän sekä että, rakastan kukkasia kaikissa muodoissaan ja taimien kasvatusta keväällä kesää odotellessa, ja sitä että voi vaan hortoilla ympäriinsä katsomassa mitä on tänään auennut tai napsaista ohimennessä tomaatin tai pensasmustikan suuhun ja nyppäistä kuihtuneen kukan amppelista. Ja kun tuo on tosiaan vaan virikeharrastus niin loppupeleissä ihan sama kasvaako herneet ja syökö sadon minä, kirvat, rastaat vai kauriit.
Ahdistusta sitten aiheuttaa vähän kevät kun on miljoona asiaa jotka pitäis saada yhtä aikaa tehtyä mahdollisimman rivakasti jotta kaikki pääsee ylipäätään kasvun alkuun. Vuohenputket on krooninen ahdistuksen aihe, ja kitkeminen ylipäätään, ei mun hommaa. Kastelu muuten kivaa, mut pitkällä helleputkella toki vähän työlästä. Ruohonleikkuun hoitaa pääosin äijä, eikä se ole niin justiinsa, etenkin keväällä pitää odotella että valkovuokot on kukkineet ja voikukat niiden perään on myös kauniita, ja ylipäätään tuossa pienellä nurmialalla kasvaa melkein enemmän kaikkea muuta kuin ruohoa
Syksyllä stressaa taas tuo kesäomenapuu, joka varistaa hyvänä vuonna miljoona omenaa (ja nekin silleen pikkuhiljaa ämpärillinen päivässä niin että ainakin parin-kolmen viikon ajan pitäis olla joka päivä jotain tekemässä) jotka mätänee samalla hetkellä kun osuvat maahan. Niistä ei saa kunnolla muuta kuin korkeintaan höyrymehua ja siihenkin on kauhea työ erotella ne muutamat omput jotka on edes etäisesti käyttökuntoisia ja pilkkoa ja valmistella, hilloksi ja piirakaksi ovat turhan miedon makuisia. Kauhea henkinen tuska opetella vaan syömään siltään niitä sen verran kun jaksaa ja suosiolla kipata se loppuläjä kompostin nurkalle. Moottorisaha tietty tuonkin ahdistuksen lopettaisi nopeasti.

Yhä enemmän ja enemmän stressin poistaja. Viimeisimpänä lähti omenapuu joka aiheutti vitutusta mätivine omenineen. Kukat oli kauniita sen pari päivää alkukesästä, mutta siihen se ilo jäi. Olen tehnyt pienen keitaan hopeapajun juurelle, ja muualla on sitten nurtsia. Sopivan pieni tila pitää hyvässä kunnossa.

Stressin lisääjä. Sen takia oma puolen hehtaarin tontti on mahdollisimman helppohoitoinen. En ole tainnut tehdä mitään muuta tänäkään kesänä kuin pari kertaa trimmerillä ottanut vähän. Mies hoitanut nurmikonleikkuun päältä ajettavalla. Osa tontista on pörriäisniittynä ja osa kasvaa mäntyä ja sen mies ajelee vain syksyllä kun kasvaa vesakkoa niin paljon. Kesät se on lintujen, pupujen jne käytössä.
Parkkipaikka on asfalttia.

samoisin että vaihtelevasti molempia, stressiä aiheuttanut tänä vuonna, kotilot, murkut ja kirvat, hyvää mieltä tuottaa kasvien kasvun katselu ja sadon korjuu, niitä onnistumisen iloja siis.

Tämä vuosi ei ole ollut paras mahdollinen meillä viljelysten kannalta. Kasvihuoneen aloitus viivästyi parilla viikolla ainakin ja samantien helteet, joten taimet menivät shokkiin, eikä kasvu meinannut lähteä liikkeelle. Touko-kesäkuussa oli 1 sadepäivä, kastelu tapahtui kaivovedellä ja varmasti nuo taimet pääsi hetkittäin kuivahtamaan vaikka aamuin illoin kastelin. Kaikkineen kompastuskivineen on into ollut puutarhailusta tänä kesänä.

Mulle ehdottomasti stressinpoistaja.
Meillä ei ole muuta puutarhanhoitoa kuin nurmikon leikkaaminen ja mies tekee sen.
Jos on kesäkukkia niin mies kastelee.
Muuten on vain pensaita ja perennoita, köynnöksiä. Niille ei tarvitse tehdä yhtään mitään muuta kuin katsella ja ihastella.

Sekäettä, suunnittelu lisää jonkin verran stressiä, mutta ihan vaan fyysinen tekeminen vähentää reilusti. Mitä enemmän hiki, sitä parempi.

Täälläkin sekä-että. Mun hermoja koettelee eniten hyttyset ja pitkät sateettomat jaksot kun joutuu kastella. Rikkaruohot ei stressaa enää kun olen oppinut suurpiirteisemmäksi Pidän vaan talon ympäristön siistinä mutta takapihalla vuohenputket ja nokkoset saavat rehottaa ihan vapaasti. Onneksi se on nykyään myös kovin trendikästä, perhospihameininkiä ja silleen

Edellinen omistaja varmaan pyörii haudassaan, jos näkee entisen pihansa nyt. Olen hiljalleen poistanut pihasta kaikki kukkapenkit, kasvimaat ja muut rakennetut elementit, joita oli paljon. Näyttäähän se hienolta ja kyllä minä sellaista tykkään katsella. Eli osaan arvostaa muilla, mutta itselleni se näyttäytyy nimenomaan stressin lisääjänä, ei-toivottuna työnä. Nyt piha on kiva. Varmasti monen silmään ja valitettavasti myös pörriäisille ankea, mutta pihan suhteen minun on ajateltava itseäni ja säilytettävä se siistinä mutta aika hoitovapaana.

Joku varmaan stressaisi itsensä hengiltä tämän meidän pihamme kanssa
Tämähän on hyvin luonnonmukainen, ja hehtaarin kokoisen aidatun alueen sisällä on noin puolet täysin hoitamatonta, ryteikköä. rikkaruohoja ja kaikkea sinne sekaan vuosien varrella maatunutta.
Toinen puoli suunnilleen on hoidettua, nurmikkoa joka on osittain sammaloitunut ja itsensä hoitavia pensaita ja perennapenkkejä sekä köynnöksiä ristikoissa.

Kaipa sen on vähän niinkin että mistä kukin stressinsä repii. Siis pihan suhteen.
Ja minkälaisen pihan haluaa.

Sekä että.
Taitaa kallistua nyt enemmän stressin puolelle.
Mutta kunhan muutokset saadaan toteutettua, niin kai tää sitten iloksi kääntyy.
Tarkoitus on muuttaa piha isolta alaa niityksi ja kedoksi, ja sitten paljon kukkivia puita ja pensaita. Ja jokunen hyvin hoidettu kukkapenkki, nykyiset ovat kaikkea muuta.
Ja kasvimaat kuntoon, rikkojen vallassa nekin. Ja uusi iso, siis ISO, kasvihuone ja ja ja ja.
Ihme että stressaa.
No, jos tykkää koko ajan kuopsuttaa ja kitkeä, niin sellaiselle tää ois varmaan unelma.
Ja jos ensikesänä oppisin vihdoin olla ostamatta ja vielä lisäksi kasvattamatta siemenistä kymmeniä kesäkukkia purkkeihin, koska sitten kiroilen niiden kastelua ja nyppimistä .

Meillä ei ole enää kuin kaksi hedelmäpuuta ja se vähentää stressiä. Vanhemmille tuli valtavasti omenia ja se on kyllä heitä stressannut. Hilloa on keitetty hyllyt täyteen ja viety ämpärikaupalla pudokkaita peuroille. Isä on kehittänyt todella kätevän systeemin kuivaukseen saunan lauteiden ylle. Saatiin näinkin pari ämpärillistä talteen, kun pakastimeen ei mahdu. Parin päivän päästä voisi viritellä uuden satsin.

^Onpa muuten hieno ja nerokas viritys!

Nyt tosiaan kaikki keinot käyttöön miten omenoita voi hyödyntää. Ystävä sanoi testaavansa omenoiden raastamista ja raasteen pakastamista. Menee ainakin pienempään tilaan. Ja voi olla, ett heitetään vielä toinen keikka mehustamoon. Katsotaan nyt ensin montako mehupussia saadaan näistä eilen viedyistä.

Meidän murheenkryyni kesäomenapuu onneksi tyhjeni lopulta jo pari viikkoa sitten. Tuo toinen myöhäisempi puu kasvaa tammen varjossa niin sen noin viidelle omenalle ei ole vaikeuksia keksiä käyttöä. Eli nyt ollaan sitten taas kaupan omenoiden varassa...